Pastoraalinen suhde ja ihmisen pyhyys

09/06/2015

Lyhyesti

10405489_915024525194016_8249161803053038042_n

Pastoraalinen yhteys ei ole kärsivälle ihmiselle ainoastaan tukea antava, kuin pelastusrengas, joka auttaa häntä hänen elämänsä vaikeina aikoina, tai suhde, jossa pappi toimittaa tarvittavia uskonnollisia rituaaleja paholaisen tai viimeisen vihollisen, kuoleman, karkottamiseksi.

Ei se ole liioin tilanne, jossa elämää ja kuolemaa kaunistellaan itsekeskeisellä hengellisyydellä tai erilaisilla psykologisilla selittelyillä kuolemanpelon vähentämiseksi ja menetyksen aiheuttaman tuskan vähentämiseksi. Ratkaisevaa pastoraalisen yhteyden merkitykselle on, että se tuo esiin ja vahvistaa kärsivän ihmisen pyhyyden – että ihmisen luonnossa on pyhä ulottuvuus, joka on luotu ja tullut täydelliseksi ”Kristuksessa”; että ihminen on astia täynnä jumalallista armoa, aarre, joka ei katoa kaikista niistä koettelemuksista, paineista, vaikeuksista ja vammoista, joita se saattaa kohdata.

Näin on erityisesti syöpäpotilaiden kohdalla; he tuntevat ruumiinsa kirjaimellisesti sulavan pois sairauden edetessä tai sen aggressiivisten hoitojen takia. Hän tuntee, että hänen inhimillisen olemassaolonsa arvokkuus ja identiteetti ovat uhattuina. Niinpä on oleellista, että näiden vaikeuksien kohdatessa pappi vahvistaa kärsivää ihmistä ja hänen lähellään olevia ihmisen merkityksestä Jumalan kuvana ja jumalallisen armon astiana.

 

Katkelma esitelmästä, jonka isä Stavros Kofinas pitää ”The End of Life in Cancer: The shiver of borders” –seminaarissa 18.-21.6.2015 Halkin Teologisessa koulussa.

, , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: