Toimittavatko papit palvelukset?

10/06/2015

Kolumni

Pieni Valkea Koirakin oppi nopeasti viikonloppuisin tehtäviin taottoihin. (kuva/Photo: Hellevi Matihaltin kuva-arkisto)

Pieni Valkea Koirakin oppi nopeasti viikonloppuisin tehtäviin taottoihin. (kuva/Photo: Hellevi Matihaltin kuva-arkisto)

OLEN ZILJOONA kertaa mielessäni – enkä vain mielessäni vaan ihan ääneen, ystävien kanssa keskustellessani – vannonut, että koskaan, koskaan, koskaan en alennu kirjoittamaan: Siihen aikaan kun minä olin Ortodoksiviestin toimittajana ja seurakunnan päättävien elinten mielestä oli itsestään selvää, että myös tiedotuksen hoitaa toimittaja…

But do never say never.

TOKI TIEDOTTAMINEN oli ihan lapsenkengissään tuolloin ellei peräti vauvantossuissa, mutta:

Lehti ilmestyi 10 numerona vuodessa; vain vähäinen osa aineistosta tuli sähköisessä muodossa – suurimman osan jouduin todellakin kirjoittamaan ihan omin pikkukätösin toimituksen tietokoneella. Jumalanpalvelustiedot sain papeilta, tietysti paperilla, ja siitä sitten ei kun laatimaan jumalanpalvelustiedot kattavaa kokonaisuutta julkaistavaksi lehdessä.

Niin ikään siihen aikaan ei ollut tietosuojalakia eikä ihmisten yksityisyyttä varjeltu kuten nykyään: kansliasta hain lainaan mapit, joissa oli tiedot kastetuista, kuolleista, vihityistä, muualle muuttaneista ja seurakuntaan muualta Suomesta tulleista. Sieltä ne poimin – ja nekin kirjoitin toimituksessa tietokonetiedostoiksi.

Myös suuri osa avustajien teksteistä tuli kirjoituskoneella, osa myös käsin paperille kirjoitettuina – viimeiseen saakka esimerkiksi Nikean metropoliitan ruotsinkieliset tekstit tulivat siinä muodossa, ja Nikean metropoliitta oli tarkkana, ettei lehdessä hänen tekstissään ollut yhtään ainoaa virhettä. Kaksi kertaa minä onneton olin onnistunut tekemään vähäisen virheen, ja sain siitä ystävällismieliset nuhteet.

APUNANI MINULLA oli taiton teknisen puolen toteuttava henkilö – mutta jokaisen taittoviikonlopun olin luonnollisesti paikalla. Huumorintajuisen taittajani kanssa laskimme leikkiä art directorista, joka istui, pieni valkea koira sylissään, riittävän kaukana näyttöpäätteestä nähdäkseen kokonaisuuden ja antaakseen joskus jopa neuvoja…

Taitto tehtiin tosiaankin aina viikonloppuisin; mitään erityistä korvausta viikonlopputyöstä ei maksettu – kuten ei tietenkään iltatöistä, osallistumisista tärkeisiin tapahtumiin, joista lehdessä kerrottiin.

MINÄ OLIN siis Ortodoksiviestin toimittaja, ja lehdellä oli päätoimittaja, joka kirjoitti lehden pääkirjoituksen. Hän myös tarkasti joka ainoan lehteen menevän jutun. Yli seitsemän vuoden työaikanani yksi Lukijalta-palstalle tullut kirjoitus hyllytettiin.  Parista jutusta taisin saada kiitosta – kymmenistä käytiin varsin kiivassävyisiä keskusteluita.

Kun lehti sitten oli ilmestynyt, se ruodittiin toimitusneuvostossa kansikuvasta takakannen Minun pyhäni –tekstiin – joka kerran aiheutti suurta närkästystä. Pyhä oli katolisen kirkon pyhä…

Mutta nautin työstäni melkein loppuun saakka.

NYT ORTODOKSIVIESTILLÄ on päätoimittaja ja toimitussihteeri sekä ulkoasusta vastaava henkilö ja lisäksi taittaja. Seurakunnalla on myös tiedottaja. Ortodoksiviesti ilmestyy kahdeksana numerona vuodessa. Sikäli kuin ymmärrän, kaikki aineisto tulee sähköisessä muodossa kuten kaikkiin muihinkin lehtiin – jopa Simeon ja Hanna –verkkolehteen.

Miksi sitten nyt rikon tuon vannomani lähes valan?

Loppujen lopuksi niin vähäpätöisestä syystä, että en ole löytänyt Helenan vanhainkodin kirkon palveluksia enää Helsingin ortodoksisen seurakunnan sivuilta. Jumalanpalvelusten hoitaminen kuuluu saadun selityksen mukaan papistolle.

Hyvä tavaton! Sehän nyt on päivänselvä asia.

Mutta ihan oikeastiko papistolle kuuluu myös tiedottaminen niistä?

Jos niin on, mihin tiedottajaa tarvitaan?

Eivätkö kirkkojen ja rukoushuoneiden vahtimestarit olisi paljon tarpeellisempia? Tiettävästi kuitenkin Helsingin ortodoksinen seurakunta aloitti YT-neuvottelut heistä.

 

Hellevi Matihalti

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: