Ei sairaanvoitelun sakramentti mikään viimeinen voitelu ole.

Ei sairaanvoitelun sakramentti mikään simsalabim ole –

että sakramentissa tapahtuu ihme, jolla on takuu:
sairaus parantuu siinä silmänräpäyksessä, herneitä löytyy vain kaupan hyllyltä.

 

– Olisiko aika? isä Heikki kysyi – tai minä sanoin: – Toimittaisitko -?

 

Oli aika, ja isä Heikki toimittaa sairaanvoitelun sakramentin minulle.

Se on koskettava hetki; valitut Raamatun kohdat, pyhitetty öljy –

seinältä katsovat ikonit, eivät kuvat edesmenneistä miehistä ja naisista

vaan pyhät keskellämme. Jumalansynnyttäjä, käytä äidin rohkeuttasi!

Pyhittäjä-äiti Maria, rukoile Jumalaa minun syntisen puolesta.

Pyhä palkattaparantaja Panteleimon, kuule jälleen rukoukseni.

Ksenjusha, joutuisa auttaja, riennä avuksi.

 

Minun rukoukseni: kaikki, mitä minulle tapahtuu, tapahtuu sinun tahdostasi – armahda minua, syntistä. Anna minulle voimaa kestää.

 

Anna minulle voimaa kestää tämäkin, suo, että sinuun luottaen otan vastaan

sen, mitä olet sallinut minulle tapahtua, syystä, jota en käsitä.

 

Ja entä sitten ja sitten? Jos ihme tapahtuisi, jos jonakin päivänä tietokonetomografia osoittaisi kiistatta etäpesäkkeen kokonaan kadonneen?

 

Entä sitten?

 

Myös Lasarus, kuolleista herätetty. kuoli aikanaan, ikään kuin uudestaan.