Punapukuinen nainen ja syöpä: MUTTA KUN PIKKUPOJAT TULEVAT

CIMG2087 (2) valmis

Minä olen kertonut niille, eivätkä ne muusta hämmentyneet kuin

Xelodasta; että miten niin se on myrkky – ihan tavallinen tabletti!

Kun ne tulevat, pelataan Rummikubia, pelataan sanapeliä ja

sitten otetaan vesivärit – minä näitä kuvia, jotka kertovat

punapukuisesta naisesta ja syövästä, Samuel niitä tarinoita,

joita hän ennen soitti pianolla… Ja yhtäkkiä minun on ikävä jouluaattoa, jolloin

Villa Niityssä oli monta konserttia, joka konsertissa uusi sävellys…

 

Mikael tahtoo äksöniä – mummu, saanko mä mennä sun koneelle?

kun muuta äksöniä ei ole, edes Korsossa – tietysti saat, minä lupaan.

 

Samuel silittää pikkukoiraa, se on niin soma, niin pieni, niin

pehmoinen – ja Samuel upottaa kasvonsa pikkukoiran

valkoiseen turkkiin, nauraa erityistä Samuel-naurua, kun pikkukoira

nuolaisee sitä korvaan, kaulaan, keskelle kasvoja, sitten

lähtee pikkukoiran kanssa ulos, minä myös.

 

Kerran se karkasi – pikkukoira, ei Samuel – oli hetken villi ja vapaa,

vain hetken, ei edes Otavantieltä Korson aukiolle; kääntyi odottamaan.

 

On kesä, on aurinkoa, on hilpeitä ääniä – ja illalla

minä luen Samuelin uneen: Eeva-Liisa, Kuin tuuli tai pilvi.

, , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: