Sipulitiellä kohtaa vanhauskoisuuden

22/07/2015

Artikkeli

Väike-Kolkjan vanhauskoisen seurakunnanvanhin ja opettevia. Kuvan Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajalta. (Kuva/Photo: vanhauskoisten museo/Eesti kirik )

Väike-Kolkjan vanhauskoisen seurakunnan vanhin ja opetettavia. Kuva Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajalta.
(Kuva/Photo: vanhauskoisten museo/Eesti kirik )

”On kaksi teoriaa siitä kuinka vanhauskoiset ovat tänne Peipsin rannoille saapuneet. Toisen selityksen mukaisesti näin on tapahtunut vasta vuonna 1653, kun Venäjän kirkon kirkolliskokouksen päätökset johtivat vanhauskoisten ja ortodoksien eroon. Suurin osa ihmisistä uskoo tähän näkemykseen. Vanhauskoisten näkemyksen mukaan tosiasiat puoltavat toisenlaista selitystä”, kertoi Zoza Kutkina toukokuussa vanhan kalenterin mukaisena suurena perjantaina suomalaisille toimittajille Varnjan kylän vanhauskoisten kirkossa.

Varnjan vanhauskoisten seurakunnan vanhimmistoon kuuluva rouva Kutkina jatkaa selostustaan ja palaa vuoteen 1030, jolloin alue liitettiin Venäjään ja idän kristillisyys levisi Tarton alueelle. Venäläiset nimesivät nykyisen Tarton paikalla olleen kauppapaikan Jurjeviksi.

Idän kristillisyys leviää Viroon

”Tätä vanhauskoisten näkemystä tukevat tosiasiat: vuonna 1030 Jurjevissa (nykyisin Tartto) oli kaksi ortodoksista kirkkoa. Tuolloin alue oli raja-aluetta, jonka omistuksesta käytiin taisteluita. Vallanpitäjät vaihtuivat, ja ajoittain Jurejevin alue ei kuulunut Venäjälle. Vuonna 1242 käytiin ristiretkiä ja sotia, mutta pyhän Aleksanteri Nevalaisen johtamat joukot lopulta voittivat. Jurjevissa olevat kirkot siirtyivät osaksi Venäjän kirkkoa, ja alueelle perustettiin kaksi luostaria”, jatkaa rouva Kutkina selostustaan.

Pyhä Alekssanteri Nevalainen (Nevski). (Ikonikuva: Orthodox.net)

Pyhä Aleksanteri Nevalainen (Nevski).
(Ikonikuva: Orthodox.net)

Peipsijärven rantojen kylien syntyyn hänen selostuksensa antaa myös tarkan selityksen:

”Vuonna 1472 Jurjevin alue oli saksalaisen ritarikunnan hallussa. Talvella toimitettiin Emajoen jäällä teofaniana, Kristuksen kasteen juhlana, vedenpyhitystä pyhän isä Isidorin, seurakunnan tuolloisen papin, johdolla. Palvelukseen osallistui jäällä seitsemänkymmentäkaksi ortodoksia. Palvelusta ei voitu viedä loppuun asti, sillä saksalaisen ritarikunnan sotilaat piirittivät kirkkokansan ja ottivat heidät vangiksi. Roomalaiskatoliset ritarikuntalaiset vaativat vankejaan luopumaan ortodoksisesta uskosta ja kääntymään katolilaisuuteen. Vangitsijat antoivat seurakuntalaisille kolme päivää miettiä ratkaisua. Kaikki vangitut kuitenkin ilmoittivat pitävänsä uskonsa ja heidät kaikki hukutettiin avantoon.”

Marttyyrien ruumiit osoittavat kylien paikat

Zoza Kutkina kertoi edelleen, kuinka marttyyrien ruumiit painuvat jään alle eikä niitä etsinnöistä huolimatta löydetty. Mutta keväällä jäiden lähdettyä huomattiin tapahtuneen ihmeellinen asia:

”Marttyyrikuoleman kärsineiden ruumiit olivat kulkeutuneet oudosti Emajokea pitkin vastavirtaan Peipsin rannoille. Löytöpaikoille päätettiin perustaa kylät, joita vanhauskoiset vieläkin asuttavat. Tästä tapahtumasta kirjoitetut dokumentit ovat tallessa Pietarissa Pushkinin museon arkistossa. Uskonsa puolesta kärsineiden elämänkerrat on kirjoitettu kirjaksi, josta on käsin kopioimalla tehty uusia kirjoja. Vuonna 1903 pappimme kirjoitti seurakunnan jumalanpalveluskirjan liitteeksi näiden marttyyrien kohtalosta kertovan tekstin. Tätä tekstiä on kirjoitettu käsin uusiksi kopioiksi, joita on levitetty muihin vanhauskoisten seurakuntiin.“

Varnjan kalastajakylästä ja sen seurakunnasta kertovat varhaisimmat kirjalliset todisteet ovat jakamattoman kirkon ajalta, vuodelta 1572. Peipsin alue oli 1500-luvun lopulla Puolan vallan alaisuudessa. Zoza Kutkina kertoi laajasti säilyneistä dokumenteista.

”Vanhauskoisuus on alkuperäistä ortodoksisuutta ”

”Puolan vallan aikaan toimitetussa väestönlaskennassa todettiin, että Iisakusta etelään olevalla Peipsin ranta-alueella elävistä ihmisistä oli 13 % kastettu ortodokseiksi ja he puhuivat venäjää. Latviassa ja Liettussa, joissa on enemmän vanhauskoisia, on arkistoista löydetty dokumentteja, joista käy ilmi Peipsin alueella puhutun venäjänkielen olevan vanhempaa perua kuin Latvian ja Liettuan vanhauskoisten puhuma kieli.“

Vanhasukoisuuden historia on koottu ainutlaatuisella tavalla Kolkjan kylässä olevaan vanhauskoisten museoon. (Kuva/Photo: vanhauskoisten museo)

Vanhauskoisuuden historia on koottu ainutlaatuisella tavalla Kolkjan kylässä olevaan vanhauskoisten museoon.
(Kuva/Photo: vanhauskoisten museo)

Nykyään Pepsin alueen vanhauskoisten kylissä enää vanhukset osaavat vanhaa kieltä. ”Neuvostoaikana täältä käytiin Leningradin toreilla myymässä kalaa ja sipulia. Siellä ihmeteltiin, että mistä muinaisuudesta te tulette“, kertoi rouva Kutkina nauraen. Vanhauskoisten kieli perustuu 1500-luvun venäjän kieleen, johon on mukaan tullut runsaasti lainasanoja viron kielestä.

Zoza Kutkinan selostuksesta käy selkeästi ilmi vanhauskoisten tulkinta Venäjän ortodoksisen kirkon hajaannuksesta: vanhauskoiset pitäytyvät vanhoissa, alkuperäisiksi kokemissaan kirkollisissa tavoissa ja liturgisessa järjestyksessä. Pyrkimyksenä on säilyttää ortodoksinen usko siinä perinteessä, jota noudatettiin 1000 –luvulla seurakunnissa ja jota kirkon varhaiset pyhät noudattivat.

Venäjän kirkon hajaannus

Vanhauskoisten käsityksen mukaan kirkon hajaannus alkoi, kun Venäjän tsaariksi 16-vuotiaana noussut Aleksei Mihailovitš Romanov (Aleksei I, 1645 – 1676) ja patriarkka Nikon (1605 – 1681, patriarkkana 1652 – 1658) aloittivat muutokset kirkon käytännöissä, jumalanpalvelusteksteissä ja kirkollisessa järjestyksessä. Tärkein kiistakysymys koski ristinmerkin tekoa: aiemmin käytössä ollut kahdella sormella tehtävä ristinmerkki muutettiin kolmisormiseksi. Moskovassa pidetty kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1667 tsaarin valtapoliittisista ja kirkkopoliittisista syistä ajamat ja patriarkan toteuttamat muutokset. Tehdyillä muutoksilla kirkko ja valtio liitettiin kiinteämmin yhteen ja tsaarin asema kirkossa vahvistui.

Patriarkka Nikon. (Kuva/Photo: Wikipedia)

Patriarkka Nikon.
(Kuva/Photo: Wikipedia)

Venäjän kirkon sisälle muodostui tehtyjä muutoksia vastustanut kansanliike, josta sittemmin muodostui vanhauskoisiksi kutsuttu kirkon ulkopuolelle suljettu yhteisö. Se taas jakaantui useiksi erilaisiksi ryhmittymiksi. Venäjän kirkko, joka oli muuttunut valtionkirkoksi, toteutti päätetyt uudistukset kovaotteisesti: vanhat liturgiset käsikirjat kiellettiin ja kirkollisia tapoja uudistettiin määrätietoisesti. Kirkossa siirryttiin myös moniääniseen laulutyyliin. Vanhauskoiset taas pitäytyivät vanhoissa käsikirjoissa, yksiäänisessä zhamennyij –laulutyylissä, maahan saakka tehtävissä rukouskumarruksissa ja vanhassa tavassa tehdä ristinmerkki.

Vanhauskoisten vaellus Peipsin rannoille

Kiistely kirkon sisällä johti lopulta siihen, että Venäjän kirkko julisti vanhauskoiset anateemaan eli sulkivat heidät pois kirkon yhteydestä. Tästä alkoi myös vanhauskoisten järjestelmällinen vainoaminen.  Vuonna 1971 Moskovan ja koko Venäjän patriarkka kumosi vanhauskoisille 1700-luvulla asetetun anateeman. Päätöksellä ei kuitenkaan ollut vanhauskoisten kannalta juurikaan merkitystä. Vanhauskoisten käsityksen mukaan ehtoollisyhteys ja kirkon ykseys voidaan palauttaa vain, jos Venäjän kirkko katuu, rukoilee Jumalan armoa ja peruu 1600-luvun lopulla tehdyt muutokset kirkon järjestykseen.

Todennäköistä on, että Peipsijärven rannoilla olevissa pienissä kalastajakylissä ortodoksit säilyttivät vanhat tavat. Siksi näihin syrjäisiin kyliin muutti vuosina 1695 – 1697 vainottuja vanhauskoisia joukoittain. Toinen suuri vanhauskoisten muuttoaalto alueelle oli 1710.

Vanhauskoisten kyliä Peipsijärven rannalla. (Kuva/Photo:  OBUS )

Vanhauskoisten kyliä Peipsijärven rannalla.
(Kuva/Photo: OBUS )

Vanhauskoiset asuttavat Peipsijärven rantamia pitkinä ja kapeina kylänauhoina. Nykyisin suurimmat seurakunnat ovat Mustveellä, Rajassa, Kallastessa, Kolkjassa ja Varnjassa. Vanhauskoisia on Virossa nykyään noin 15 000 ja rekisteröityjä seurakuntia on yhteensä yksitoista. Niistä kaksi, Tallinnan ja Tarton seurakunnat, sijaitsevat Peipsimaan ulkopuolella.

Ikonostaasin takana on seinä

Varnjan kylän seurakuntaan kuuluu nykyään noin sata jäsentä. Kutkinan mukaan heistä osa asuu muualla kuin kylässä. ”Kun kylään alettiin rakentaa uutta kirkkoa vuonna 1903, kuului seurakuntaan yli 800 henkeä. Kirkko rakennettiin lahoamassa olleen puukirkon paikalle, joka oli vuodelta 1792.”

Aluksi seurakunnalle annettiin Riian kuvernementista lupa rakentaa vain rukoushuone, koska vanhauskoisilla seurakunnilla ei tuolloin ollut virallista asemaa. Kun vuonna 1905 vanhauskoiset tunnustettiin virallisesti, saatiin lupa tiilikirkon rakentamiseksi ja rakennukseen lisättiin kellotorni.

Varnjan kirkon kirkkosali ja ikonostaasi on hiljattain kauniisti entisöity. Ikonostaasin kunnostamiseen saatiin varat Viron valtiolta. Tuen ehtona oli, että kirkko on avoinna vierailijoille. Kohta 80-vuotias rouva Kutkina esittelee seurakunnan puolesta kirkkoa vierailijoille. Kirkkosalissa on kaksi merkille pantavaa eroavaisuutta ortodoksiseen kirkkosaliin: sali on jaettu väliseinällä miesten ja naisten osaan. Ikonostaasin takana on seinä, koska alttaria ei ole. Koska vanhauskoisilla Peipsimaalla ei enää ole pappeja, ei alttariakaan tarvita. Sakramenteista kyetään maallikkovoimin toimittamaan vain kaste.

 Varnjan rukoushuoneen/kirkon ikonostaasi on vuodelta 1904. Kuten vanhauskoiset asian ilmaisevat :  "ikonit on kirjoittanut mestari Moisnikov ". (Kuva/Photo: starover.ee )


Varnjan rukoushuoneen/kirkon ikonostaasi on vuodelta 1904. Kuten vanhauskoiset asian ilmaisevat : ”ikonit on kirjoittanut mestari Moisnikov ”.
(Kuva/Photo: starover.ee )

Seurakuntaa johtaa seurakunnan vanhimmisto. Sitä johtaa seurakunnan vanhin, joka on arvovaltainen, vanhauskoisuuteen perehtynyt mies. Hän ottaa vastaan seurakuntalaisten synnintunnustukset ja johtaa jumalanpalveluksia.

Jumalanpalveluksista toimitetaan vain osat, joihin ei tarvita pappia. Palvelukset perustuvat jumalanpalveluskirjoihin, jotka on painettu tai kopioitu Venäjän kirkon käyttämistä liturgisista teksteistä ennen vuotta 1653.

Varnjan  vanhauskoisten rukoushuoneen/kirkko . (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Varnjan vanhauskoisten rukoushuone/kirkko .
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Jumalanpalvelusten veisut peräisin 800 –luvulta

Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat vanhauskoiset vähin erin avanneet perinnettään ulkopuolisille. Tutkijoille on sallittu kopioida jumalanpalvelustekstejä ja veisukirjoja. Vanhauskoisten jumalanpalveluksissa käyttämiä veisuja on tallennettu muun muassa Viron valtion arkistoihin. Vanhauskoisten kuoroilla on nykyään lupa esittää veisuja myös ulkopuolisille.

Zoza Kutkina kertoi toimittajavierailun päätteeksi seurakunnan kuorosta ja kirkkolauluista.

”Jumalanpalveluksissa käytettävät veisut ovat peräisin 800-luvulta, pyhän Johannes Damaskolaisen mukaan. Sävel on merkitty tekstiin neumeilla. Mutta meidän seurakunnassamme ei seurata näitä merkkejä, vaan laulajat veisaavat kuten meillä on ollut tapana. Sävelmä ja laulutapa opetetaan uusille laulajille muistista. Koska huomenna meillä on pääsiäinen, Kristuksen ylösnousemuksen pyhä, laulan teille pääsiäisveisun, jota veisaamme läpi yön. Veisun sävelmä on peräisin 800-luvulta“:

(Äänitallenne: Aristarkos Sirviö)

Sipulivenäläiset

Vanhauskoisia kutsuttiin Virossa aluksi venäläiseen tapaan ”raskolnikoiksi”, mutta pian Virossa vakiintui käyttöön hyväntahtoinen kutsumanimi ”sipulivenäläiset”. Vanhauskoiset itse käyttävät termiä vanhauskoiset, ”staroverõ”.

Sipulinkasvatus ja kalastus on vanhauskoisten perinteinen toimeentulon lähde. Elo-syyskuussa kylissä on kesän sato myytävänä. (Kuva/Photo: Peipsimaan matkailu)

Sipulinkasvatus ja kalastus on vanhauskoisten perinteinen toimeentulon lähde. Elo-syyskuussa kylissä on kesän sato myytävänä. (Kuva/Photo: Peipsimaan matkailu)

Vanhauskoiset ovat saaneet elää perinteensä mukaan pääosin varsin rauhassa Peipsimaalla. Heille myönnettiin Viron itsenäistyttyä virallisesti vähemmistökansallisuuden asema ja kulttuuriautonomia. Vanhauskoisten hengellinen elämä on sisäänpäin kääntynyttä eikä kirkollinen toiminta ole näkynyt ulkopuolisille. Tämä takasi heille neuvostoaikanakin verrattain vapaan elämän. Kyläläiset viljelivät sipulia ja kalastivat kolhooseille. Vanhauskoiset olivat vainojen vuoksi oppineet kätkemään uskonsa ja toimimaan salassa. Moskovasta katsottuna ”sipulivenäläiset” olivat ennen muuta venäläisiä.

Sipulitie

Viron uudelleen itsenäistyminen on muuttanut radikaalisti vanhauskoisten kyliä. Itsenäistymisen tuoma vapautuminen aluksi vahvisti ja innosti vanhauskoisia seurakuntia. Neuvostomiehityksen aikainen yhtenäiskulttuuri kylissä on kuitenkin vapaan liikkumisen ja markkinatalouden paineessa murentunut: seurakuntien asema on heikentynyt, koska nuori sukupolvi ei enää pitäydy perinteisissä tavoissa, ja valtakulttuuri koetaan vetovoimaisena. Elämä kylissä ei enää takaa toimeentuloa ja nuoret muuttavat kaupunkeihin tai ulkomaille töihin.

Viron valtio arvostaa Peipsimaan omaperäisyyttä ja historiallisesti tärkeää vähemmistökulttuuria. Vanhauskoiset edustavat Virossa vuosisatoja vaikuttanutta venäläistä kulttuuria ja perinnettä.

Elokuussa alkaa sipulitien kylissä sipulikausi. Tarjoa on kuuluja vanhauskoisten sipuleita, joita saavutaan ostamaan matkojen päästä. (Kuva/Photo: Peipsimaan matkailu)

Elokuussa alkaa sipulitien kylissä sipulikausi. Tarjoa on kuuluja vanhauskoisten sipuleita, joita saavutaan ostamaan matkojen päästä.
(Kuva/Photo: Peipsimaan matkailu)

Alueen yhteisöjen ja yrittäjien yhteistyönä on luotu markkinointinimi ”Sipulitie”. Sipulitie kiemurtelee Peipsijärven rannalla Emajoen suusta Kallasten kaupunkiin. Tien varrella on kiintoisa mahdollisuus kohdata kolme erilaista historiallista kulttuuria: vanhauskoisten venäläisyys, virolainen talonpoikaiskulttuuri ja saksalainen kartanoelämä. Hankkeen tarkoituksena on tukea alueen yrittäjiä ja vahvistaa taloudellisesti kylien elinvoimaisuutta.

Sipulitie on luotu tukemaan alueen moni-ilmeisyyden säilyttämistä. Tielle halutaan matkailijoita, joilla on kiinnostusta luontoon, paikallisuuteen ja historiaan. Matkailupalvelut sopivat pienille ryhmille ja omatoimimatkailijoille.

Peipsijärven rannoilla on kilometritolkulla autiota hiekkarantaa.  (Photo/kuva: Aristarkos Sirviö)

Peipsijärven rannoilla on kilometritolkulla autiota hiekkarantaa.
(Photo/kuva: Aristarkos Sirviö)

Pyhiinvaellus ortodoksisuuteen

Suomalaisille on varsin tuntematonta Viron elävä monikulttuurisuus ja väkevä ortodoksinen historia. Viron itäinen osa, joka on Euroopan Unionin itäraja, suo kiintoisan mahdollisuuden kokea ortodoksisuuden historiaa ja nykypäivää. Pyhiinvaeltajille matka voisi alkaa Iisakusta Narvamaalta, jossa museossa on mahdollisuus tutustua poluvernikkien kadonneeseen kulttuuriin. Iisakusta on lyhyt matka Vasknarvan unohdettuun Pühtitsan nunnaluostarin skiittaluostariin, joka on kunnostettu uuteen loistoon. Vasknarvasta voi matkata pitkin Peipsijärven rantaa etelään ja pysähtyä sipulitiellä vanhauskoisten kylissä. Ja matkan voi päättää etelässä Setumaalla koluten läpi setukaiskylien tsasounat ja kirkot.

Artikkelin vanhauskoisuutta koskevat osat perustuvan Zoza Kutkinan haastatteluun ja Wikipedian artikkeleihin.

Aristarkos Sirviö

Linkkejä (napsauta tekstiä):

Sipulitie -hanke 

Viron Vanhauskoisten liitto 

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: