Minulla on unelma

29/07/2015

Kolumni

Kuva/Photo: Janne Käpylehto/pienenenergia.com/Meillä on unelma – avoimen ja monikulttuurisen Suomen puolesta

Kuva/Photo: Janne Käpylehto/pienenenergia.com/Meillä on unelma – avoimen ja monikulttuurisen Suomen puolesta

KUN MEIDÄN HERRAMME vaelsi maan päällä, hän ei todellakaan valinnut ihmisiä etnisin perustein ystävikseen. Hän vaelsi Samariassa ja kävi Sykarin kaivolla dialogia samarialaisnaisen kanssa. Hän kertoi hyvin tunnetun vertauksensa todellisesta lähimmäisen rakkaudesta, ja vertauksen sankari, tuo laupias, oli nimenomaan samarialainen.

Myöhemmin apostoli Paavali opetti, ettei Jumalan edessä ollut kreikkalaista, ei juutalaista – ei orjaa eikä vapaata, vaan kaikilla maanpiirin asukkailla oli sama arvo. Kuinka muuten olisi voinut ollakaan, sillä ”- – – Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi – – -” – ei hän luonut vain eurooppalaista ihmistä, vain suomalaista ihmistä omaksi kuvakseen.

KATSOIN YLEN välittämää suoraa lähetystä lähes spontaanista mielenosoituksesta teemana Meillä on unelma Helsingin Kansalaistorilta tiistaina heinäkuun 28. päivänä. Torille oli kokoontunut – lyhyestä ajasta huolimatta – poliisin laskujen mukaan 15 000 mielenosoittajaa, jotka jakoivat unelman monikulttuurisesta, suvaitsevaisesta Suomesta. Puhujien lisäksi esiintyjiksi oli saatu – lyhyellä varoitusajalla – useita huippuartisteja.

Minulla ei tietenkään ollut mitään mahdollisuutta päästä mukaan paikan päälle, mutta olin – kuten on tapana sanoa – hengessä mukana alusta alkaen, ja olen hyvin kiitollinen, että sain sen tehdä tuon suoran lähetyksen kautta.

Kaikki oli niin kaunista, kaikki olivat niin yksimielisiä, kaikki halusivat dialogia.

Oli upeaa, miten juontajan, Tino Singhin, kehotuksesta – mahdollisesti – ventovieraat kättelivät toisiaan, osoittivat halunsa tutustua toinen toiseensa. Niin, ei se sen vaikeampaa ole.

Helsingin piispan Irja Askolan sanoin: rakkaus voittaa vihan. Tai siihen meidän ainakin on pyrkiminen – toinen toisemme rakastamiseen, toistemme erilaisuuden suvaitsemiseen ja hyväksymiseen. Itkualtis kun olen, sain kyynelet silmiin: tämä on rauhan ja rakkauden juhla.

Tai Erkki Tuomiojan sanoin: Olen ylpeä sateenkaarisuomalaisuudestamme.

Minäkin olen.

Hetken uskoin, että Kansalaistorilla kaikki halusivat suvaitsevaisuutta, että kaikkien sydämissä todella oli syttymässä rakkaus vihan asemesta. Hetken uskoin, että dialogi on mahdollista.

 

MUTTA SITTEN tuli lavalle perussuomalaisten edustaja, Perussuomalais-lehden,  päätoimittaja Matias Turkkila.

Ja buuaus alkoi.

Puhuja joutui keskeyttämään puheensa ajoittain kokonaan – eikä siitä epäilemättä olisi saanut tuotua kuuluville yhtään mitään, ellei lavalla jo aikaisemmin esiintynyt koomikko Ali Jahangiri olisi noussut esiin Turkkilan ”turvamieheksi”.

Muuten ainoa puhuja, jolla oli turvamies, oli juutalaisen seurakunnan rabbi Simon Livson.

Jahangiri teki tekoja. Jahangiri ainoana koko tapahtumassa osoitti, mitä on suvaitsevaisuus. Sanon tämän sen perusteella, mitä suoran lähetyksen kautta näin.

Niin. Suvaitsevaisuus ei olisikaan vaikea asia, jos se tarkoittaisi vain sitä, että me samanmieliset rakastamme toisiamme. Dialogi muuttuu monologiksi, vaikkakin moniääniseksi, jos me emme kuuntele vastapuolta.

Minusta suvaitsevaisuus on jotakin sen kaltaista, mitä Voltairen lausumaksi sanottu ilmaisee: ”En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se.”

Dialogi taas – niin. Lainaan Wikipediaa:

”Dialogi (kr. dia ’kautta’ + logos ’sana’) on kahden tai useamman ihmisen vuoropuhelua. Dialogi voi olla myös muun muassa suoran esityksen muotoon kirjoitettu teksti tai teos, jossa on useampi kuin yksi puheenvuoron käyttäjä (esimerkiksi sokraattinen dialogi tai näytelmä).

”On erotettava aito dialoginen vuorovaikutus (rakentava vuorovaikutus) rinnakkaisista toisiinsa vaikuttamattomista monologeista (kilpaileva vuorovaikutus).”

*                *                *

Minulla on naiivi unelma. Minulla on unelma aidosta dialogista, rakkaudesta yli rajojen. Minä en koe rakkauden osoituksena sitä, että nostetaan nyrkkiin puristetut kädet ylös. Minä muistan monesta lähihistorian kohtauksesta nämä tilanteet. Niin muisti myös Maija Vilkkumaa.

Lainaan lopuksi Erkki Tuomiojaa: ”Kaikkialla maailmassa on elettävä ihmisiksi.”

Se koskee myös meitä – ei vain heitä.

 

Hellevi Matihalti

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: