Fiktio todellisuudessa – lähimmäisten rakkaudesta II

05/08/2015

Kolumni

Huutaja-vesiputous Bucegin kansallispuistossa. Kuva/Photo: Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen

Huutaja-vesiputous Bucegin kansallispuistossa.
Kuva/Photo: Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen

Intro: We all live in bubbles.They are made up by our own preconceptions, stereotypes and values. We are calling these bubbles reality.

 

Romanialainen ei ole venäläinen. Suomalainen ei ole ruotsalainen. Ei ole olemassa keskivertosuomalaista, -romanialaista tai mikä mikä -maalaista. Olemme kaikki ihmisiä ja Jumalan luomia ainutlaatuisella tavalla. Kuinka paljon meihin ja meidän suhtautumiseemme vaikuttaa oma näkökulmamme? Kuinka paljon pystymme hyväksymään erilaisuutta? Miten paljon maahanmuuttajien myytit vaikuttavat meihin?

 

Olen pohtinut näitä kysymyksiä välillä vihaisena ja välillä surullisena etsien sieluni kotia. Ja töitä. Toukokuusta lähtien.

 

Viimeisten 13 vuoden aikana olen kuullut usein, miten venäläiset naiset menevät naimisiin vain saadakseen kansalaisuuden – joten varmasti minäkin olen sen takia tullut Suomeen. Olen luvannut, etten hae Suomen kansalaisuutta.

 

Tämä on minun tapani purkaa vihaa. Itselleni osittain.

 

*                    *                    *

 

Monet ulkomailta tulleet naiset ovat kohdannet saman myytin, eivätkä kaikki edes ole venäläisiä. Joten vuonna 2007 Jyväskylässä ONL:n, PSHV:n ja OOL:n vuosijuhlapäivillä vaikutin varmasti erittäin rasistiselta, kun sanoin korotetulla äänellä: ”Emme ole venäläisiä”. Lisäsin rauhallise(mma)lla äänellä, että olemme romanialaisia.

Otto Pyhien ylienkelien Mikaelin ja Gabrielin kirkossa, Voluntarissa, Bukarestissa. ( Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen )

Otto Pyhien ylienkelien Mikaelin ja Gabrielin kirkossa, Voluntarissa, Bukarestissa.
( Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen )

Elämme kuplissa. Kuplien seinät ovat omia näkökulmiamme ja kokemuksiamme, letitetty hyvin yhteen.

 

Ystävällinen myyjä, joka tarjosi venäjänkielistä materiaalia, ei varmasti voinut ymmärtää lainkaan reaktiotani. Olin itse heti hyvin pahoillani ääneni korottamisesta. Silti en jaksanut selittää hänelle enempää.

 

Olen välillä hyvin väsynyt selittämiseen, samalla kun välillä olen hyvin väsynyt kysymykseen, mistä olet kotoisin. On ollut aikoja, kun kysyin välittömästi samaa kysyjältä. On ollut aikoja, kun vastasin vain: ”Kotini on Sotkamossa.” Kysyjät monesti luulivat, että minä en ymmärtänyt kysymystä oikein, joten he kysyivät taas, missä olen syntynyt.

Auringonkukkapelto kesätuulessa. ( Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen )

Auringonkukkapelto kesätuulessa.
( Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen )

Samassa luokassa on stereotyyppi, joka määrittelee, että maahanmuuttajalle on parasta työ kassalla, erityisesti turistisesonkina. Koulutuksesta huolimatta. Koska vain Suomessa voidaan tarjota pätevää koulutusta.

 

Silti koulutuksestani huolimatta tai, kenties, sen takia, olen voinut hakea onnistuneesti projektirahaa Kainuuseen yli 2 miljoona euroa. Toki on auttanut, että olin Oulun yliopistolta ja on ollut päteviä työkavereita ja pomoja. Koulutuksellani, kokemuksellani ja osaamisellani oli myös oma rooli siellä. Ja silti joku vielä ehdottaa, että paikkani voi olla kassalla.

 

En jaksa enää olla vihainen tästä. Olen hyvin surullinen vain. Välillä.

 

Pian olen asunut 13 vuotta Suomessa, Sotkamossa. Rakastan Sotkamoa monella tavalla. Iloitsen kun pystyn jakamaan rakkauteni sen luontoon maailmalle kuvien kera. Pirttijärvi on ’minun järvi’, koska se on osa minun takapihani maisemaa. Samalla kuitenkin kaipaan lapsuuden lomien maisemaa – Karpaattien vuoristoja sekä metsiä että Mustanmeren rannikkoa.

 

*                    *                    *

 

Koin suurena siunauksena, kun tänä kesänä sain käydä Romaniassa. Suomalaiset ystävät jakoivat pilvisiä kuvia lomistansa. Olin onnellinen, kun hikoilin Bukarestissa – yölläkin oli yli +30C. Iloitsin erityisesti kun olin yksivuotiaan Oton kanssa puistossa leikkimässä pimeässä ja kuumassa kesäillassa. Iloitsin myös, että olen voinut puhua helposti toisten kanssa siellä, niin tuntemattomien ihmisten, lasten tai lastenlasten kanssa, jotka olivat jakamassa samaa iloa. Illalla oli huomattavasti helpompi hengittää. Välittömyys puistossa ja lelujen jakaminen tuntui hyvältä. Päivällä oli niin kuuma, että ostoksilla käyminen oli mukavinta puuhaa. Otto kärsi kuumudesta yöllä, joten joskus kaupoissa hän nukkui hyvin ilmastoinnin ansiosta.

Mustanmeren rannalla Venusissa. ( Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen )

Mustanmeren rannalla Venusissa.
( Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen )

Olisin voinut olla täysin iloinen. Silti en ole ollut. Tuntui kuin olisin lomalainen tutussa paikassa. Se oli ihan lähellä ja siltikään se ei ollut minun kotini – ei täydellisesti enää.

 

Olen miettinyt mikä minua vaivaa. Ja tajusin, että olen niin paljon suomalaistunut ja maalaistunut, että kaipasin hiljaisuutta ja hitaampaa rytmiä, edes lomalla. Menojen takia jäi kirkossa käyminen hyvin vähiin, joten sekin tuntui hirmu vaikealta.

 

*                    *                    *

 

Silti oli mahtava välillä nähdä serkuksia keskenään, välillä kaikki kahdeksan, välillä osa heistä. Meidän lapsilla oli kivoja lomahetkiä. Vietimme muutaman päivän Mustanmeren rannalla ja kävimme päivän reissulla Huutajan vesiputouksella. Äitini ja iskäni olivat myös kanssamme vuoristossa, ja saimme iloita, että oltiin yhdessä samalla vesiputouksella kuin monta vuotta sitten, iskän syöpien ja äitini sairauksien kanssa taistelemisista huolimatta. Ennätyksellisesti pienin meidän ryhmässä oli Oton serkku, 10 kuukauden ikäinen Ana.

 

Muistin, että edellisen kerran kävin siellä eri ihmisten kanssa vuonna 2006. Silloin en voinut kuvitella, että käyn vasta yhdeksän vuotta myöhemmin uudelleen ja että imetän Ottoa luonnossa, samassa paikassa siskoni kanssa. Sekä meno- että paluumatkalla polulla Otto pyysi vattuja, ja kummipoikani Radu (nuorin pikkuveljeni poika) sekä pappiveljeni nuorin tytär Andrada olivat tarjoamassa hänelle niitä säännöllisesti.

Mustanmeren rannalla Venusissa. ( Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen )

Mustanmeren rannalla Venusissa. ( Kuva/Photo: Andra Aldea-Löppönen )

Minulle loman parhaita hetkiä olivat nuo hetket metsässä polulla. Rakasta metsää. Ja oli kiva jakaa iloni toisten kanssa ja nähdä lapsemme iloitsemassa luonnosta aivan kuin me aikoinamme. Iloitsin, kun voin kävellä osan polusta paluumatkalla iskäni kanssa käsi kädessä. Oli ihanaa.

 

Sosiologina olen käynyt monessa paikassa tekemässä kenttätöitä, niin Romaniassa kuin Suomessa ja muualla maailmassa. Suorittamisen paineita on aina aikataulujen kiireyden vuoksi.

Andra vierailulla Korsossa Essi-koiransa kanssa. ” Sieluni on kotona, kun jaan ystävien kanssa iloja.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Andra vierailulla Korsossa Essi-koiransa kanssa. ” Sieluni on kotona, kun jaan ystävien kanssa iloja.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Romaniassa en ole vielä ehtinyt käydä Bucovinassa, Koillis-Moldovassa, siis Romanian puolella. Jos Jumala suo, syyslomalla käymme siellä, teemme matkan minun rakkaiden vuoristojeni läpi.

 

Andra Aldea-Löppönen

, , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: