Että ymmärtäisimme Venäjää paremmin

19/08/2015

Kirjat

venäjä-kirja003 (3)

Markku Kivinen & Leena Vähäkylä (toim.): Venäjän palatseissa ja kaduilla. 2015. Gaudeamus / Suomen Akatemia

 

MYÖNNÄN HETI ALKUUN, että minulla ei ole riittävää asiantuntemusta tämän todella merkittävän kirjan arvioimiseen. Mutta vaikka sen tekijöinä ovat Suomen Akatemian Venäjän tutkimuksen huippuyksikön asiantuntijat, se avautuu varsin helposti ns. tavalliselle lukijalle. Ja oman näkemykseni mukaan myös ns. tavallisen lukijan on tällä hetkellä ja tässä tilanteessa, missä elämme, erittäin tärkeää perehtyä tähän kirjaan. Siksi haluan kirjoittaa siitä esittelyn omasta näkökulmastani.

Kirjan johdannon on kirjoittanut toinen teoksen toimittajista, Aleksanteri-instituutin ja Suomalaisen Venäjän tutkimuksen huippuyksikön johtaja Markku Kivinen, ja hän on otsikoinut tekstinsä Modernisoituuko Venäjä jälleen kerran? Vastauksia on kirjan muissa artikkeleissa, koska ”yksittäiset tilanteet ja erityiset ilmiöt ovat harvoin koko totuus, ja Venäjästä tarvitaan erilaisia näkökulmia ja näkemyksiä.” Niitä kirjassa tuleekin esille kiitettävästi eri aloilta, esimerkiksi Venäjän median kehityksestä, patrioottisesta politiikasta, kansalaisjärjestöjen roolista sekä uskonnon paluusta, josta Kivinen johdannossa toteaa: [se] ”on epäilemättä suurimpia ideologisia mullistuksia sosialismin jälkeisellä Venäjällä”.

KYLLÄHÄN SUOMALAINEN MEDIA tarjoaa hyvin runsaasti tietoa Venäjästä mitä erilaisimmissa uutisissa, ja internetin maailma tuo luettavaksi myös muiden maiden medioiden esittämiä ”totuuksia”. Viittaan kuitenkin taas kerran Peter Saramon artikkeliin ”Mitä uskoa, kun kaikki valehtelevat? – Ukrainan kriisi ja maailman ymmärtäminen” (Simeon ja Hanna 30.6.2014), jossa hän edelleen paikkansa pitävästi käsitteli tiedotuksen ongelmaa – yksinkertaistetusti sanottuna sen epäluotettavuutta. Myös ja ehkä erityisesti juuri tästä syystä on tarpeellista paneutua nyt käsittelemääni kirjaan.

En väitä, että tämä kirja esittäisi ainoan totuuden Venäjästä ja sen ilmiöistä – eikä se siihen pyrikään, kuten johdannosta voi päätellä. Mutta se antaa ensiarvoisen tärkeää tietoa asioista, tapahtumista ja taustoista, syistä ja seurauksista. Se palauttaa mieliin neuvostoaikaisia tapahtumia useammassa artikkelissa, jotta voidaan ymmärtää nyky-Venäjää. Esimerkiksi Aleksanteri-instituutin vanhemman tutkijan, VTT Anna-Liisa Heusalan artikkeli Hallinnon suuret linjat – keskittämistä ja hajauttamista, tai saman instituutin tutkimusjohtajan FT Markku Kangaspuron artikkeli suuren isänmaallisen sodan tulkinnoista tuovat esiin myös neuvostoajan suhtautumisen ja tapahtumat. On varsin huikeaa oppia venäläinen historiankirjoitus – miten jopa Stalinin aika on nivottu Venäjän historiaan siinä kuin tsaarin vallan kumoaminen; on kiintoisaa oppia ymmärtämään, mikä määrittää ”suurmiehen” ja ”heikon hallitsijan” ja mikä koetaan ja opetetaan tärkeäksi Venäjän historiassa. Se nimenomaan avaa silmät tälle päivälle.

Mainitsen tässä vain nämä kaksi artikkelia – ainakin minulle uutta ymmärrystä antavia artikkeleita kirjassa on eri aloilta useampia: artikkeleita on johdannon lisäksi kaikkiaan 23. Ja niiden lisäksi runsaasti tietolaatikoita, jotka esittävät asioita selkeässä tiiviissä muodossa.

KIRJAN VIIDESTÄ OSIOSTA haluan mainita erityisesti viimeisen, joka on otsikoitu Suurvallan voima ja heikkoudet. Sen kirjoittajat käsittelevät laajasti ottaen suurvallaksi palaavan Venäjän poliittista ajattelua ja toimintatapoja.

Näitä artikkeleita lukiessani opin paljon uutta ja koin jännittäviä oivalluksia, jotka eivät aikaisemmin olleet juolahtaneet mieleenikään. Mutta niinhän se onkin, kuin VTT Hanna Smith artikkelissaan Venäjän suurvaltaidentiteetti etsii linjaansa kirjoittaa: ”Lännessä Venäjän toiminta saattaa tuntua joskus arvaamattomalta, mutta tämä tunne syntyy usein siitä, että ei ymmärretä tarpeeksi hyvin toimien taustalla olevaa Venäjän pyrkimystä säilyttää suurvalta-identiteettinsä.”

Uskon aivan varmasti tämän osion takaavan samanlaisia kokemuksia muillekin ns. tavallisille lukijoille!

MYÖNNÄN AULIISTI, että henkilökohtaisesti minua alun alkaen kiinnostivat kirjan artikkelit Kansalaisuskonto ja valta (Suomen Pietarin instituutin johtaja, FT Elina Kahla), Kirjallisuuden avantgarde ennen ja nyt (venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Tomi Huttunen) sekä Venäjän kieli nyt – huolta, lakeja ja demokratisoitumista (venäjän kielen professori Arto Mustajoki).

Elina Kahlan artikkelin jälkeen kirjassa on (kuten toki muidenkin artikkelien jälkeen) erinomaisen kiinnostavat tietolaatikot, joista mainitsen FT Kaarina Aitamurron tiiviit yhteenvedot aiheista Islam Venäjällä ja Nykyslaavilainen pakanuus. Kokonaisuutena näistä muodostuu hyvin selkeä kuva ortodoksisuuden asemasta Venäjällä, mutta ehkä myös hieman hätkähdytti tietolaatikko, joka kertoi, että ”Venäjällä ja Itä-Euroopassa 90-luvun alussa syntynyt tai esiin nousut pakanuus on puolestaan hyvin nationalistista ja konservatiivista.”

Tomi Huttusen artikkeli puolestaan on mielenkiintoinen jo siksi, että se aloittaa avantgarden esittelyn aivan alusta eli futuristeista ja etenee tähän päivään saakka. Tekstissä on ainakin minulle myös uutta taustatietoa Pussy Riotin esiintymisestä.

KAIKEN KAIKKIAAN vakaa mielipiteeni on, että kirja onnistuu kiitettävästi pyrkimyksessään, jonka Markku Kivinen johdannossaan mainitsee: ”Teos toimii johdatuksena nyky-Venäjän tilanteeseen sekä laajalle lukijakunnalle että erilaisille oppilaitoksille.”

 Hellevi Matihalti

, ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: