Punapukuinen nainen ja syöpä: KATSO, UNENNÄKIJÄ TULEE

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Olivat siirtäneet minut olohuoneen sohvaan

ja minun oli siinä hyvä olla. Isä Andreas luki ikonien edessä

psalmeja – olen aina rakastanut psalmeja, en Septuagintan käännöksiä, niistä on runous poissa – ja isä Mikko Sidoroff asetteli tyynyjä pääni alla

hyvään asentoon: että näin kaikki rakkaat ihmiset –

 

poika istui nojatuolissa hartiat lysyssä (äiti ei voi kuolla, tiesin hänen ajatuksensa)

mutta kun katselin, en nähnyt pikkupoikia, en miniätyttöä. Niin

sanoin pojalle: Minun pitää kertoa pikkupojille tärkeä asia.

 

He tulivat, vähän kuin varoen, ja minä sanoin: Tulkaa lähemmäksi. Ja

sitten kerroin, että kuolen ihan pian.

 

Mutta älkää olko surullisia, minä sanoin, se on vain suklaarasian kuori,

joka pannaan hautaan –

minun sieluni lentää Jumalan valtakuntaan!

 

Muistin jotakin tärkeää – tiesin, että tytär

oli keittiössä, puuhasteli syötävää – ja minä ponnistauduin istumaan,

minä huusin hilpeästi: Nyt tarvitaan samppanjaa!

Tytär tuli keittiöstä, tarjottimella samppanjalasit jokaiselle,

minä maistoin omasta lasistani hiukan ja

se oli sangen hyvää. Ja sitten minä kuolin.

 

– Ainakin se oli hyvin ortodoksinen kuolema, sanoi rippi-isäni,

kun kerroin hänelle uneni. – Ja se oli niin kaunis, minä sanoin, niin lohdullinen.

 

Ei kipua, ei surua, ei huokauksia.

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: