Näkemiin, Oulun ortodoksinen seurakunta!

Tässä pienessä puutalossa sijaitsee Raahen rukoushuone, Jumalansynnyttäjän temppeliintuomisen tsasouna. ( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Tässä pienessä puutalossa sijaitsee Raahen rukoushuone, Jumalansynnyttäjän temppeliintuomisen tsasouna.
( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Viimeinen Oulun päiväni oli aivan yhtä kesänhelteinen kuin ensimmäinenkin.

Viimeinen Oulun päiväni ulottui paikallisesti jopa Raaheen saakka; se kertookin hyvin siitä, kuinka laajoja ortodoksiset seurakunnat pinta-alaltaan haja-asutusalueilla ja erityisesti Oulun hiippakunnassa ovat.

Raahessa on säilynyt paljon vanhoja matalia puutaloja, ja yhdessä sellaisessa sijaitsee Jumalansynnyttäjän temppeliintuomisen tsasouna, jossa toimitetaan liturgia noin kerran kuukaudessa. Mutta rukoushuoneella on runsaasti muutakin toimintaa – esimerkiksi Raahen ikonikerho, jonka jäsenet kuuluvat Oulunseudun Ikonimaalarit ry:hyn, kokoontuu säännöllisesti siellä.

Sen lisäksi, että Oulun-viikkoni lauantaina sain osallistua rovasti Eino Hynnisen toimittamaan liturgiaan tässä suloisessa tsasounassa, minulla oli ilo tutustua muutamaan raahelaiseen ikonimaalariin, joiden uudet ikonit siunattiin käyttöönsä pyhitetyllä vedellä liturgian jälkeen.

Tsasouna, jossa on monta huonetta

Raahen tsasounan liturgiaan pääsin ”kanttorikyydillä” – palveluksen kuorossa lauloivat Oulun seurakunnan molemmat kanttorit, Juhani Matsi ja Helena Matsi sekä tietenkin myös Ira Matsi. Matkalla Juhani, jolla on oiva huumorintaju, kertoi, että Raahen rukoushuoneessa pappi on omassa huoneessaan, kuoro omassaan ja rukoilijoille on myös oma huone.

Kuoro laulaa ”omassa huoneessaan”. ( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Kuoro laulaa ”omassa huoneessaan”.
( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Näin todella oli, ja toteutus oli ihastuttava.

Vanhan puutalossa on ollut liikehuoneisto, jonka kaksi taaempaa huonetta on taitavasti yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Se on muodoiltaan ja väreiltään sellainen, että ensimmäinen mieleeni tullut sana on juuri suloinen. Ja ajattelenkin, että mikä sopisi paremmin kuvaamaan Jumalansynnyttäjän temppeliin tuomista, tuon lapsukaisen täydellistä omistautumista, kuin suloinen.

Tässä tsasounassa on hyvä palvella Jumalaa ja ottaa hänen lahjansa vastaan.

”Siunattu on hän, joka osallistuu sinun salaiseen ateriaasi Sinun valtakunnassasi, mutta olet myöntänyt tämän siunauksen myös minulle maan päällä. Kuinka monesti olet jumalallisella kädelläsi tarjonnut minulle Ruumiisi ja Veresi. Minä, suuri syntinen, vastaanotin sinun pyhät Lahjasi ja tunsin sanoinkuvaamattoman ja yliluonnollisen rakkautesi.” (11. iikossi akatistoksesta luomakunnalle)

Isä Einon saarna liturgiassa 22.8.

Harvoin olen kuullut niin päivän evankeliumi- ja epistolateksteihin pitäytyvää mutta juuri tähän päivään täydellisesti sitoutuvaa saarnaa, kuin isä Einon saarna oli. Niinpä sen alkupuolella käyttäydyin jokseenkin tahdittomasti ja aloin penkoa käsilaukkuani vimmatusti – mutta löysin, löysinpä etsimäni!

Ja kun olin kuunnellut tuon tallentamani saarnan uudelleen, päätin jakaa sen hiukan tiivistettynä myös Simeonin ja Hannan lukijoiden ajateltavaksi – eikä isä Eino evännyt aiettani.

Isä Eino toimittaa liturgiapalvelusta. ( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Isä Eino toimittaa liturgiapalvelusta.
( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Sfääreistä maan pinnalle

 Evankeliumiteksti tuo meidät takaisin maan pinnalle – jopa tähän elettävään aikaan. Tekstissä fariseukset yrittivät saada Jeesuksen ansaan omilla käsityksillään – muun muassa he kysyivät, onko oikein maksaa keisarille veroa. Ikuinen kysymys tämä taitaa muuten olla. Ja Jeesuksen vastaus kuului: Antakaa siis keisarille, mikä keisarille kuuluu, ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu. Tämän tapainen käytäntö on voimassa esimerkiksi veronkannossa. Tällä tavalla voi ikään kuin pitää yhteiskunnan rauhallisena.

 Ihmisen viisaus – Jumalan viisaus

 Mutta palaamme takaisin epistolan teemaan: ihmisen viisaus – Jumalan viisaus. Kirkon tehtävä on jälkimmäisen viisauden opettaminen. Ja miksi? Ihmisen pelastukseksi.

 Kuinka hyvin kirkko on opetuksessaan onnistunut? Jumalan ihmiselle antama tehtävä on viljellä ja varjella kaikkea sitä, mitä Jumala on antanut.

 Tämän lisäksi kirkko katsoo, että jokaiselle on annettu tietyt, geenien kautta periytyvät leiviskät, hengen ja tekojen lahjat, joita meidän tulee voimiemme mukaan kehittää ja kartuttaa.

 Kertaus leivisköiden käytöstä tulee esille Jeesuksen vertauksessa, joka on meille tuttu jo kansakouluajoilta tai peruskouluajoilta. Vertauksessaan isäntä antaa kolmelle miehelle tietyt summat, yhdelle viisi, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden leiviskän, ja sitten hän lähtee matkoille.

 Ja mitä nuo miehet leivisköillään tekivät?

 Kun isäntä saapui vuosien kuluttua matkoilta, kaksi ensinmainittua, viisi leiviskää ja kaksi leiviskää saaneet olivat kaksinkertaistaneet saamansa – he antoivat 10 leiviskää ja neljä leiviskää isännälle. Mutta viimeinen, joka sai vain yhden leiviskän, antoi yhden leiviskän myös takaisin. Palaute, jonka isäntä antoi hänelle, oli ehkä mielestämme huono.

 Suomen kuin monen muunkin valtion yhteiskunta näyttää olevan kyllä hyvin moniarvoinen, monikerroksinen. Joillakin menee hyvin, joillakin huonosti. Tänä päivänä on nuorten joukko esillä, nuorten joukossa on hyvin paljon työttömiä, jotka eivät ole löytäneet omaa alaansa, joilla ei ole opiskelupaikkaa. Miten nuo nuoret saataisiin muistamaan omat leiviskänsä ja toteuttamaan niitä arjessa. Siinä kysymys. Monen nuoren kohdalla tämän hetken suorittamiselle ja tehokkuudelle rakentuva arvomaailma taitaa olla raskasta purtavaksi. Monet ikään kuin lyövätkin lössiksi kaiken ja siten sortuvat lavean tien kulkijoiksi.

 Kristuksen kärsivät kasvot ajassamme

 Voisiko apu näihin nuorten ongelmiin tulla niiden taholta, jotka ovat saaneet viisi leiviskää tai kaksi leiviskää? Löytyykö meiltä auttamishalua yhden leiviskän saaneita kohtaan? Näenkö minä yhden leiviskän saaneissa lähimmäisissä Kristuksen kärsivät kasvoit vai kuljenko sokeana ohi?

 Karjalassa oli ennen sanonta: Oma suu on lähempänä kuin kontin suu. Oma itsekkyys pilkistää esiin aina silloin tällöin. Ja ikävä kyllä tämä taitaa pitää paikkansa myös meidän aikanamme hyvinkin ilmeisenä ilmiönä.

Kun seuraa tämän päivän erilaisia tietolähteitä, huomaa, kuinka ihmiskunta on hyvin eripurainen ja riitaisa niin meillä kuin muuallakin maailmassa. Ihmisten arvomaailma on sitä, että vain minä tai vain me olemme oikeassa.

Luin viime viikolla edesmenneen presidentti Kekkosen muistelmia. Hän muistuttaa hyvin usein, että ”tunne oma arvosi, mutta anna arvo toisellekin”. Siinä on syvä viisaus.

Jumalan viisaus ja käytäntöön soveltaminen

Päivän epistola kertoi ihmisten viisaudesta ja Jumalan viisaudesta. Kuten jo sanoin, kirkon tehtävä on paneutua Jumalan viisauden sanan levittämiseen.

Mutta olemmeko ehkä unohtaneet tuon Jumalan viisauden käytäntöön soveltamisen – miten minä sitä sovellan arkipäivään? Onko Jumalan viisaus minulle tärkeä ja läheinen vai onko niin, että kun menee hyvin, Jumala joutaa vaikka roskakoriin.

Tuntuu joskus, että näin taitaa olla.

Aineellisesti ainakin täällä Suomessa olemme menneet kovasti eteenpäin. Mutta entä henkisesti? Mieleen tulee piispa Tiihonin isän toteamus – piispa Tiihonin kotihan oli samalla kylällä kuin minunkin, ja tämä Paavo-isä, tanakka starikka, kuullessaan näitä huonoja uutisia maailmalta, hyvin painokkaasti sanoi: Mihin tämä maailma vielä meneekään?

Hyvän kysymyksen tuo Paavo esitti – ja siitä on jo aikaa 65 vuotta.

Historioitsijamme puhuvat talvisodan hengestä yhtenäisyyden henkenä. Mutta toivoisi, että tämän päivän yhtenäisyyden henki saavutettaisiin muuten kuin sodan kautta.

Olisiko parempi ohje se, joka on kuvattu meille Kristuksen ikonissa, jossa Kristuksella on avattu kirja vasemmassa kädessä ja siinä teksti: Minä olen tie, totuus ja elämä.

Ikonimaalarien tapaaminen

Nyt pyhitettyjen ikonien tekijät olivat Tatjana Lumme, Aija Tahvanainen ja Kaarina Turunen – Tatjana toimii opettajana, ja oppilaat ylistivät hänen taitoaan ja hyvää opetustaan. Tatjanan töistä olikin esillä Kristus Pantokratorin lisäksi kolme erilaista Jumalansynnyttäjän ikonia, niiden joukossa myös herkkä Kasanin Jumalanäidin ikoni.

Ikonien siunaus. ( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Ikonien siunaus.
( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Kaikki kolme ikonimaalaria ovat aloittaneet harrastuksensa jo 30 vuotta sitten, joskin Aijalla ja Kaarinalla on ollut välillä taukoa ja Aija väittää olevansa tätä nykyä kaikessa noviisi.

Myös ikonimaalarille aika tuo ongelmia: Kaarina kertoo näön huonontumisesta ja siitä, miten vaikea on nykyään pidellä sivellintä sormissa: ”Mutta näillä mennään ja sitä harrastetaan, mistä ollaan innostuneita.”

Raahelaiset ikonimaalarit Kaarina Turunen ja Aija Tahvanainen. Keskellä heidän opettajansa Tatjana Lumme. ( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Raahelaiset ikonimaalarit Kaarina Turunen ja Aija Tahvanainen. Keskellä heidän opettajansa Tatjana Lumme.
( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Aija huomauttaa, että Kaarinan sitkeys ja periksi antamattomuus korvaa kyllä monta sormea.

Rakkaus ikonimaalaukseen heijastuukin vahvana niin opettajan, Tatjana Lumpeen, kuin Aija Tahvanaisen ja Kaarina Turusen koko olemuksesta. Niin – joku sanoi kerran, että ikonimaalaus on rukousta, ja näiden tapaamieni ikonimaalarien kohdalla uskon sen olevan mitä suurimmassa määrin totta.

Isä Eino vihmoo ikoneita pyhitetyllä vedellä; vesimaljaa pitelee – keskellä ( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Isä Eino vihmoo ikoneita pyhitetyllä vedellä. Keskellä vesimaljaa pitelee Lea Kuusirati.
( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Herramme Jerusalemiin ratsastus – Kaarina Turusen ikoneita. ( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Herramme Jerusalemiin ratsastus – Kaarina Turusen ikoneita.
( Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Lähtö

Niin oli lauantain illan suussa koittanut lähtöhetki – eivätkä mitkään sanat voi riittää kiittämään Juhani ja Ira Matsia, jotka rakkaudella huolehtivat minusta koko Oulussa oleskeluni ajan. Voin vain vielä kerran lainata katkelman akatistoksesta luomakunnalle:

”Kunnia sinulle huolenpidostasi kaikkina aikoina,

kunnia sinulle ihmisistä, joita kaitselmuksesi antoi minun tavata,

Kunnia sinulle lähimmäisteni rakkaudesta,

– – –

Kunnia Sinulle elämän valoisista hetkistä,

Kunnia Sinulle kirkkaasta ilosta sydämessäni,

Kunnia sinulle elämisen, liikkumisen ja näkemisen ilosta,

Kunnia olkoon Sinulle Jumala, Kunnia Sinulle!”

 

Hellevi Matihalti

, , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: