Oulun seurakunta on monikulttuurinen seurakunta

Isä Markon työhuonetta hallitsee Kristus Kaikkivaltiaan ikoni. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Isä Markon työhuonetta hallitsee Kristus Kaikkivaltiaan ikoni.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Ulkona on uskomattoman lämmintä ja aurinkoista elokuun loppupuolen iltapäiväksi. Ravintolassa on kuitenkin miellyttävän viileää, ja taustalla soi hillitysti kreikkalainen musiikki – kreikkalaiset ruoat tuoksuvat houkuttelevasti, ja hetken voi huvitella ajatuksella, että olemme Kreikassa suomalaisturistien suosimassa tavernassa.

Rauhallisessa ravintolassa herkullisen ruoan äärellä on helppo keskustella, sillä mukavaksi keskusteluksi isä Marko Patrosen, Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran, haastattelu on kääntynyt. Olemmehan me vanhoja tuttuja, vaikka aivan viime vuosina emme olekaan tavanneet.

Isä Marko on aloittanut kirkkoherran tehtävien hoitamisen Oulussa kesällä 2011 – viides vuosi on nyt alkamassa. Mutta oikeastaan hän on jo hyvin oululainen – työskennellyt eri tehtävissä seurakunnassa ja hiippakunnassa yli 20 vuotta.

Aivan niin pitkää aikaa ei ole kulunut siitä, kun olin viimeksi Oulussa, mutta kaupunki on kasvanut tuona aikana niin, etten sitä entisekseen tuntenut kuin ydinkeskustan alueella.

Ja tietysti seurakuntakin on noina isä Markon Oulun-vuosina melkoisesti muuttunut.

Erinomaiset työntekijät

”Ennen kaikkea muutosta on tapahtunut seurakuntamme monikulttuuristumisena”, isä Marko kertoo. ”Sen näkee sunnuntailiturgiassa kaikkein selvimmin. Kun 24-vuotiaana tulin tänne, jumalanpalveluksissa kävi lähinnä karjalaistaustaisia ortodokseja sekä aikuisena kirkkoon liittyneitä. Nyt palveluksissa on viittä kuutta eri kansallisuutta. Ensin ovat venäläiset, sitten ukrainalaiset, sitten on kreikkalaisia ja romanialaisia ja lisäksi Irakin assyrialaisia, jotka ovat hyvin lähellä meidän ortodoksista kirkkoamme, ja he ovat merkittävä lisä seurakunnassamme. Heistä on sanottava, että he ovat hyvin yritteliästä väkeä. Tämä on ehkä se suurin muutos.”

Hän jatkaa kertomalla, että myös henkilökunta on täysin muuttunut hänen alkuajoistaan.

”Jo näinä neljänä kirkkoherra-vuotenanikin on ollut monia eri työntekijöitä, mutta nyt on löytynyt todella hyvä yhdistelmä. Ja meille oli aivan taivaan lahja, kun nyt viimeksi saimme Juhani Matsin kanttoriksi. Hänen tasoistaan kanttoria seurakunnassa tarvitaan.”

Hänen mukaansa ihmiset myös käyvät kirkossa nykyään enemmän kuin aikaisemmin.

Isä Marko esittelee Pyhän Kolminaisuuden katedraalin ikoneja. Kaikki uudet ikonit ovat oululaisten ikonimaalarien käsialaa. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Isä Marko esittelee Pyhän Kolminaisuuden katedraalin ikoneja. Kaikki uudet ikonit ovat oululaisten ikonimaalarien käsialaa.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

”Olen yrittänyt analysoida syytä siihen, ja mielestäni on niin, että edeltäjäni Raimo Kiiskinen teki hyvän työn, loi tänne semmoisen ilmapiirin, että on miellyttävä hengittää. Hän ei johtanut seurakuntaa autoritäärisesti, vaan antoi tilaa. Se jotenkin loi miellyttävän draivin – semmoista elävää yhteisöllisyyttä, mikä näkyy nimenomaan sunnuntailiturgiassa, joka vetää väkeä paljon. Seurakunnan pappina iloitsen kovasti siitä.”

Hänen mukaansa eri kansallisuuksien edustajat ovat sopeutuneet siihen tosiasiaan, että suomi on enemmistön kieli, mutta hän huomauttaa, että palveluksissa tietysti käytetään muitakin kieliä, kirkkoslaavia, kreikkaa ja englantia.

”Sinälläänhän sen merkitys on myös psykologinen, se antaa myönteisen signaalin – he ymmärtävät että tämä on sama kirkko kuin synnyinmaassakin. Vaikka kieli on toinen ja jotkut yksityiskohdat erilaisia, perusjuttu on sama. Se on se meidän ykkösjuttu. Meillä pyritään antamaan myös opetusta venäjänkielisille. Se vaatii tietysti venäjänkielen taitoa, eikä meidän henkilökunnassamme kovin hyvää venäjänkielentaitoa tällä hetkellä valitettavasti ole.”

Pyhäkköjä vai toimintaa

Oulun seurakunta on pinta-alaltaan varsin suuri: siihen kuuluu Oulun seudun lisäksi Meri-Lappi kokonaisuudessaan – Kemi, Tornio, Tervola, Simo, samoin Koillismaa kokonaan eli Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo, sekä vielä Oulusta etelään Pohjois-Pohjanmaa Kalajokea myöten. Väestö keskittyy koko ajan yhä enenevässä määrin kuitenkin Oulun seudulle.

Tämä vaatii luonnollisesti vähäisten resurssien käyttämistä järkevällä tavalla. Kun yksi seurakuntien suurimpia ongelmia alkavat tätä nykyä olla taloudelliset kysymykset, ei Oulun seurakuntakaan ole tässä suhteessa poikkeus.

Isä Marko lainaa metropoliitta Ambrosiuksen ilmaisua, että talous liittyy hyvin tiiviisti seiniin.

”Meillä on ennen kaikkea kiinteistöjä enemmän kuin seurakunnan talous kestää. Varmaan joskus 1950-1960 -luvuilla se on ollut hyvä asia, mutta nykyisin on ihan toisin. Otan esimerkin Meri-Lapin alueelta: siellä on kolme ortodoksista pyhäkköä, kaikki aika lyhyen ajomatkan päässä toisistaan. Kemissä on seurakunnan toinen keskus, ja Torniossa on historiallinen kirkko, joka vaatisi kunnostusta. Siitä ei oikein ole pidetty huolta sen jälkeen, kun se 1980-luvulla tuli meille, ja se vaatisi nyt ihan valtavia investointeja. Meillä ole siihen varaa ja yritämme saada apua muualta. Varejoella on Petsamon evakkojen aikanaan rakentama rukoushuone, joka on luovutettu seurakunnalle.”

Pyhän Kolminaisuuden katedraali on arkkitehtuuriltaan sangen mielenkiintoinen. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Pyhän Kolminaisuuden katedraali on arkkitehtuuriltaan sangen mielenkiintoinen.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

”Meillä on kaikkiaan seitsemän pyhäkköä, ja meille riittäisi kolme tai neljä”, isä Marko pohtii. ”Niistä tulee seurakunnalle ongelma silloin, kun ne rupeavat kaipaamaan peruskorjausta. Ne ovat valtavia investointeja, ja silloin on aina ajateltava sitä, mitä me pidämme kirkossa tärkeänä – niitä tsasounia vai sitä toimintaa. Itse kannatan jälkimmäistä.”

Hän kertoo, miten Muhoksen kauniin rukoushuoneen todettiin kesällä 2012 olevan täysin homeessa. Ikonit saatiin pelastetuiksi, mutta kirkkotekstiilit olivat vaurioituneet käyttökelvottomiksi. Hän myöntää, että tehty kielteinen päätös rukoushuoneen kunnostamisesta tai uuden rakentamisesta herättää valtavaa vastustusta.

”Useinhan tämä henkilöityy kirkkoherraan”, hän toteaa, ”vaikka on selvää, ettei kirkkoherra yksin voi tällaisia asioita päättää. Nämä ovat vaikeita asioita, mutta päätökset on tehtävä. Koska muuten ne jäävät meidän lasten ja lastenlasten maksettavaksi kaikki tyynni.”

Niinpä hän ei ole innostunut lainkaan viimeisessä kirkon strategiassa esiintuodusta pyhäkkökeskeisyydestä.

”Varmaan jossakin pääkaupunkiseudulla se toimii, mutta meillä sellaista ei voi ajatella. Ajatellaan mieluummin niin, että meillä on tämä Oulunseutu ja Meri-Lappi, eteläalue ja Koillismaa. Se on meidän strateginen ajattelu: ei jokaiseen pyhäkköön, vaan jokaiselle alueelle on saatava toimintaa.”

Yksinkertaista matematiikkaa

Mietin, otetaanko yksittäisten seurakuntien mielipiteet huomioon, kun strategioita kirkolle laaditaan, ja isä Marko vakuuttaa niin kyllä olevan.

”Tietysti nämä strategiat saattavat olla ympäripyöreitä eikä aina oteta huomioon kunkin hiippakunnan tai seurakunnan ominaispiirteitä. Tämä pyhäkkökeskeisyys on siitä hyvä esimerkki”, hän selittää. ”Mutta mielestäni kehitystä on koko ajan parempaan suuntaan. Ehkä se meillä on vain aika uutta, ja sehän tulee liike-elämästä, joten tietysti täytyy muistaa, ettei kirkko ole mikään kvartaalijuttu – täytyy ajatella pitempään. Mutta täytyy olla selkeät linjat, mihin pyritään, täytyy olla toiminnan painopiste ja muut seikat kohdillaan, ja siinä mielessä suhtaudun ihan myönteisesti niihin.”

Hän miettii hetken ja jatkaa sitten:

”Joskin myönteisen kriittisesti. Äskeiseen kyselyyn vastattiin pitkän harkinnan jälkeen, mitä kaikkea pitäisi olla esillä.”

Säästötoimet ovat toinen kaikkia seurakuntia koskettava asia. Miten ne tuntuvat Oulun seurakunnassa?

Isä Marko sanoo säästötoimenpiteiden koskettaneen myös Oulua.

”Olemme säästäneet toiminnastakin”, hän kertoo. ”Vaikea päätös se oli, kun nuorisotyöntekijä-diakoniatyöntekijän toimi lakkautettiin kokonaan vuonna 2012. Tiedotuskuluista on säästetty: tehtiin omat nettisivut, ja on huomattu, että ihmiset kyllä käyvät niillä sivuilla paljon. Toinen säästökohde on ollut matkakuluissa: meillä on ollut leasing-auto yli kaksi vuotta, ja se on valtavaa säästöä. Työntekijät alussa panivat hanttiin, kun ei saanutkaan kilometrikorvauksia, mutta kaikki ovat sittemmin todenneet, että se on ollut hyväksi. Mutta henkilöstössä ei pysty yhtään enää säästämään, kun täytyy tehdä kaikki työt ammattimaisesti. Se vaatii organisoimista, että työntekijät jaksavat. Toimituksia on niin paljon.”

Hän kertoo taloustilanteen olevan ihan hyvässä kunnossa, mutta:

”Tarkkana täytyy olla. Se on yksinkertaista matematiikkaa: ei voi elää yli varojen. Mutta jos joutuu kiristämään, on pohdittava, mikä on kirkon elämässä tärkeintä. Helposti tsasounien korjailuun silmiä räpäyttämättä pannaan kymmeniä tuhansia, mutta vaikkapa seurakunnan esitteeseen ei olla valmiita panemaan kolmea neljää tuhatta. Se on kuitenkin hyvin tärkeä väline. Jos lähdetään jotakin tekemään, siinä pitää panna kaikki likoon eikä tehdä jotakin puolivillaista. Jos se tuo mukaan kirkon piiriin viisikin ihmistä, niin se on sen arvoista ollut.”

Seurakuntasali ja virasto-rakennus muodostavat yhdessä katedraalin kanssa suojaisan tilan kirkkopihaan. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Seurakuntasali ja virasto-rakennus muodostavat yhdessä katedraalin kanssa suojaisan tilan kirkkopihaan.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Aktiivisia seurakuntalaisia

Kysyn isä Markolta, mikä hänen mielestään on hyvää ja onnistunutta Oulun seurakunnassa. Saan vastauksen heti:

”Osallistumisaktiivisuus on verrattain hyvällä tasolla täällä, ylittää meidän kirkkomme keskitason, joka on viiden prosentin luokkaa. Meillä se on lähempänä kymmentä, ja minusta se on ehdottomasti myönteinen asia. Ja meillä on lahjakkaita ihmisiä, jotka tuovat lahjakkuutensa kirkon palvelukseen. Se on yksi seikka. Toinen on merkityksellinen seikka on tämä henkilökunta, työntekijät. He ovat erittäin ammattimaisia ja panostavat siihen, että tehdään kaikki mahdollisimman huolellisesti, rutiiniasiatkin. Silloin jää tilaa myös syventymiselle hengellisiin ja teologisiin kysymyksiin, ja yhdessä keskustelemmekin paljon myös niistä asioista, ei vain arjen rutiineista. Mielestäni meille on ehdoton voimavara tämä hyvä työntekijäporukka, ammattitaitoinen ilmapiiri. Hyvin tuo Juhanikin on tähän sopeutunut näin lyhyessä ajassa.”

Ja hän lausuu vielä kerran ilonsa sen johdosta, että Juhani Matsi saatiin Ouluun, sillä:

”Täällä tarvitaan myös hyviä ihmisiä eikä tänne pohjoiseen ole niin kovin helppo houkutella tällaisia huipputyyppejä.”

Hän korostaa myös kanslianhoitajan Eeva-Kaarina Parrilan taitavuutta ja toisen papin, isä Tuukka Rantasen työtä myös nuorison parissa:

”Isä Tuukka on hyvin kyvykäs. Olen erittäin tyytyväinen hänen työpanokseensa täällä.”

Niin, kun nuoriso- ja diakoniatyöntekijän toimi lakkautettiin, on nämä alueet täytynyt jakaa muille työntekijöille. Toisen papin vastuualueeseen kuuluu myös lapsi- ja nuorisotyö, ja seurakunnan toinen kanttori Helena Matsi osallistuu siihen myös merkittävästi. Isä Marko toteaa, että työ on hyvällä tavalla hoidettu.

”Kun resursseja on vähän, täytyy tarkkaan miettiä, kuinka ne suunnataan. Nuoriso- ja lapsityön suhteen meillä on selkeä ajatus, että panostetaan varhaiseen kasvatukseen. Se on hyvin tärkeää. Ja toiseksi panostetaan tällaisiin viisitoistakesäisiin. Meillä on erityisesti pikkulapsia varten oma kirkkokerho sunnuntaisin ja arkipäivinä perhekerho.  Kirkkokerhossa lapsilla on ohjattua toimintaa kolme varttia, minkä jälkeen he tulevat ohjaajansa kanssa kirkkoon ja osallistuvat vanhempiensa kanssa pyhistä lahjoista. Se on loppujen lopuksi aika pieni panostus, ja se kantaa hedelmää.”

Isä Marko esittelee katedraalia Ruandan ja Burundin piispa Innocentiokselle ja kenialaiselle isä Evangelokselle. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Isä Marko esittelee katedraalia Ruandan ja Burundin piispa Innocentiokselle ja kenialaiselle isä Evangelokselle.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Seurakunnan tärkeimmät tehtävät

”Kyllähän seurakunnan tärkeimmät tehtävät ovat muutamat ydinjutut”, isä Marko miettii. ”Jumalanpalveluselämä, pyhät toimitukset, kasvatus sanan laajassa merkityksessä, kasvatus ja opetus, ja sitten tulee ilman muuta diakonia. Ne ovat päätehtävät.”

”Joskin tietysti kirkossa pääpaino on selkeästi jumalanpalveluselämässä”, hän jatkaa, ”niin kasvatus kulkee siinä rinnalla. Se on hyvin tärkeää – varsinkin kun meidän kirkkoon tulee aikuisia, heille täytyy myös avata tiedollista puolta, sillä muutenhan kaikki näyttää aika vaikealta ja käsittämättömältä, jos ei sitä avaa. Se on hyvin hyvin tärkeätä. Katekumeeniopetus kuuluu meidän kirkon nykyaikaan, ja on erittäin hyvä, että meidänkin seurakunnassa sellaista järjestetään, oikein systemaattisesti ja pitkän kaavan mukaan.”

Hän valittaa sitä, ettei kirkossamme yleensäkään diakonian osalla ole vastaavaa hienoa järjestelmää kuin ev.lut seurakunnilla on.

”Ehkä Helsingilläkin on”, hän arvelee, ”vaan meillä se on hyvin tällaista reaktiivista. Diakoniatyötä esimerkiksi sairaaloissa ja hoitolaitoksissa on hankala tehdä, koska Suomen henkilötietolaki on aika tiukka. Me saamme tiedon vain, jos joku itse tai lähiomaiset tai ystävät ottavat yhteyttä. Muuten se tieto ei kulje. Mutta pyritään sitten reagoimaan hyvin voimakkaasti, kun saadaan tietää tällaisista tapauksista.”

”Ja toki meillä on avuntarvitsijoita, jotka kääntyvät meidän puoleemme, ja voimme pientä rahallista apua antaa, mutta ei mitään isoa tai ratkaisevaa.”

Hän kertoo, että kaiken uuden aikaansaaminen on seurakunnassa varsin hidasta työtä.

”Meillä on nyt tarkoituksena perustaa diakoniatiimi, joka voisi toimia aktiivisesti – että saisimme mukaan ihmisiä käymään säännöllisesti esimerkiksi sellaisten vanhusten luona, jotka sitä toivovat. Mutta se täytyy tehdä huolellisesti, että tulee tehdyksi oikein.”

”Kun vanhusten luona käy suurten juhlapyhien aikaan, se on papillekin kokemus – se on tärkeää, kuin suoraan liturgian jatke”, isä Marko kuvailee. ”Silloin voi osallistua pyhistä lahjoista, ja monet ihmiset ovat näistä käynneistä hyvin kiitollisia. Papiston täytyy suhtautua tähän vakavasti.”

Diakonista kirkkoherraksi

Kun olemme päässeet kreikkalaiseen kahviin saakka, kysyn isä Markolta, millainen tie hänet on kuljettanut papin tehtäviin.

Hän kertoo isän antaneen äidin tuella kirkollista kasvatusta pojalleen – isä oli Lappeenrannan kanttori, ja sitä kautta Marko ortodoksisen perheen vesana joutui mukaan jo pikkupoikana. Naurahtaa nyt olevansa ”kirkon broileri” – mitään siviiliuraa ei hänellä koskaan ole ollut.

”Elämää mullistavaa kokemusta valintaani ei liity – vaikka oli toki aika, jolloin pohdin myös klassisen musiikin muusikon uraa.”

Mutta sitten hän kertoo edesmenneestä ukistaan – sillä jos hänen pitäisi joku vaikuttaja elämässään mainita, se olisi juuri ukki.

”Hän oli suuri rukouksen ihminen – hän oli armeijan kapiainen, kaikki sodat käynyt ja kokenut kovia siellä, nähnyt kaikki ne kauheudet… Hän oli hyvin hurskas ihminen, rukouksellinen. Lapseen teki vaikutuksen se, miten ukki rukoili ikonien edessä palavasti. Se oli jotakin suurta – se kosketti. Hän kävi aina kirkossa – aina kirkossa. Jotenkin se semmoinen tietty asenne – hän oli vaatimaton ja hän oli kuolemaan asti uskollinen Kristukselle ja hänen kirkolleen, ilman mitään fanaattisuutta. Jälkeenpäin miettien se minua lapsena kosketti niin kovin.”

Kuuntelen isä Markon ääntä – miten siinä on yhtäkkiä suurta hellyyttä – ja voin ainakin kuvitella ymmärtäväni ukin merkityksen hänelle.

Niin hän tuli kirkon työhön ja palveli hyvin pitkään diakonina.

”Sitten tuli pappeus ja kirkkoherran homma, ne tulivat molemmat yhteen menoon. En sitä mitenkään suunnitellut eikä minulla ollut minkäänlaista tarkoitusta kirkkoherraksi. Enemmänkin rupesin tähtäämään toisen papin tehtävään. Mutta seurakuntalaiset rupesivat kyselemään ja sanoivat, että saat meiltä kaiken tuen… Metropoliitta Panteleimon varoitteli, että muista sitten, että sinä vastaat ihan kaikesta, ihan kaikesta. Mutta toisaalta nämä ovat kuitenkin ihmisten tehtäviä, niin että kyllä näistä hengissä selviää,” hän hymyilee ja myöntää sitten:

”Ihan hyvin on mennyt. Tosin ne ensimmäiset pari vuotta olivat tosi vaikeita, oli talousongelmia ja sitten sitä kaikenlaista sekoilua silloisiin työntekijöihin liittyen – niin että myönnän noina aikoina muutaman yön valvoneeni.”

Mutta nopeasti ilme kirkastuu:

”Vaimoni on hyvin fiksu ihminen ja hän sanoi tuolloin, että muista, Marko, murehtimalla ei asiat siitä kummene!”

”Ja minulla on pieni tyttö, kolmivuotias – hänen seurassaan sitä tajuaa, mikä on elämässä tärkeää.”

Isä Marko toimittaa katedraalissa rukouspalveluksen, johon myös afrikkalaiset vieraat osallistuivat. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Isä Marko toimittaa katedraalissa rukouspalveluksen, johon myös afrikkalaiset vieraat osallistuivat.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Jumalan johdatusta

Hän kertoo myös siitä, mikä kirkkoherran työssä on hänelle antoisinta:

”Papilliset tehtävät, puhtaasti papilliset tehtävät, ne ovat hyvin antoisia – jumalanpalvelukset ja ihmisten kohtaaminen. Nautin siitä kovasti, mutta en niinkään hallinnosta. Byrokratiasta minä en nauti, mutta nekin asiat on hoidettava. On tämmöinen kanoninen seikka, että kirkko edellyttää sen joka toimittaa eukaristiaa myös johtavan hallintoa ja taloutta. Se on kanoninen pointti. Se on tavallaan ollut suojautumiskeino vieraita vaikutteita vastaan. Täytyy vaikka hammasta purren myös tämä byrokratia hoitaa, mutta meillähän on hyvä henkilökunta täällä kansliassa –Eeva-Kaarina pystyy todella paljon tekemään.”

Ja omaa henkilökohtaista elämäänsä hän tilittää vielä tovin:

”Minulle on tärkeää, että vaimo ja pieni tytär ovat myös kirkollisia. Se on kiva juttu. Olen ryhdistäytynyt vanhoilla päivillä tässä mielessä. On ollut hyvin merkittävä asia elämässäni, kun tulin nelikymppisenä isäksi. Monet minua vanhemmat kaverit, urakaverit, valittavat nyt, että kun ei ymmärtänyt silloin, kun lapset olivat pieniä… Olen ajatellut, että minä en sitä virhettä tee. Silloin kun olen vapaalla, olen täysin perheen kanssa, en huitele missään muualla…”

”Kohdallani tämä on Jumalan johdatusta, että hän katsoi, että sitten vasta isäksi, kun on kypsyyttä ja ymmärrystä. Siinä mielessä kaikki on hyvin…”

”Tämä aika menee niin pian ohi…”

Hellevi Matihalti

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: