
Kaiken aika päättyy joskus tässä ajassa, joka ei
ole ikuinen. Jokainen kuolema on ero, tässä ajassa
ajattelee, että ero on ikuinen.
Jokainen ero on kuolema tässä ajassa, jossa
kuolemalla on valta kaiken yli. Karsin jukkapalmun
kuolleita lehtiä, muistan pikku Täplän kuolemaa,
ja ajattelen,
että elämäni on ollut täysi kuolemaa, niin kaukaa lapsuudesta,
etten ensimmäistä kuolemaa, eroa, voi muistaa.
Vasta isoäitini kylmän ihon, valkoisen arkun, valkoisen
maiseman, valkoisen lumen peittämän hautausmaan,
muistan. Joka ilta sanoin hyvää yötä isoäidille,
valkoinen arkku oli kylmässä huoneessa pitkällä pöydällä,
kunnes pihan kuusimajassa virrenveisuuta, ja valkoista
maisemaa valkoisen lumen peittämälle hautausmaalle.
Mikä ilo! että muistan.
Kaiken aika päättyy joskus tässä ajassa, kaikki
turha karsitaan sitä ennen pois kuin kuolleet lehdet
eikä kukaan
tiedä