Kaiken aika päättyy joskus tässä ajassa, joka ei

ole ikuinen. Jokainen kuolema on ero, tässä ajassa

ajattelee, että ero on ikuinen.

 

Jokainen ero on kuolema tässä ajassa, jossa

kuolemalla on valta kaiken yli. Karsin jukkapalmun

kuolleita lehtiä, muistan pikku Täplän kuolemaa,

ja ajattelen,

 

että elämäni on ollut täysi kuolemaa, niin kaukaa lapsuudesta,

etten ensimmäistä kuolemaa, eroa, voi muistaa.

 

Vasta isoäitini kylmän ihon, valkoisen arkun, valkoisen

maiseman, valkoisen lumen peittämän hautausmaan,

muistan. Joka ilta sanoin hyvää yötä isoäidille,

valkoinen arkku oli kylmässä huoneessa pitkällä pöydällä,

 

kunnes pihan kuusimajassa virrenveisuuta, ja valkoista

maisemaa valkoisen lumen peittämälle hautausmaalle.

Mikä ilo! että muistan.

 

Kaiken aika päättyy joskus tässä ajassa, kaikki

turha karsitaan sitä ennen pois kuin kuolleet lehdet

 

eikä kukaan

tiedä