Uusi hallintomalli Suomen ortodoksiseen kirkkoon?

03/09/2015

Artikkeli

Esitystä kirkon uudeksi hallintomalliksi on käsitelty myös Simeon ja Hanna –verkkolehdessä. Muun muassa hallinnonkehittämisen jatkotyöryhmän esitys on julkaistu 24.11.2014. Kirkollishallitus on sittemmin tehnyt jatkotyöryhmän esittelyn ja kirkolliskokouksen päätösten pohjalta esityksen uudesta hallintomallista. Se on lähetetty seurakunnille lausuntoa varten. Helsingin ortodoksinen seurakunta on vastikään antanut lausuntonsa asiasta:

”Helsingin ortodoksisen seurakunnan lausunto Kirkollishallituksen esitykseen Suomen ortodoksisen kirkon tulevasta hallintomallista

Kirkollishallituksen seurakunnille esittämässä hiippakuntavaltuustoihin ja seurakunnanneuvostoihin pohjautuvassa kirkon tulevaisuuden hallintomallissa on muutamia periaatteellisia seurakunnan itsemääräämisoikeutta kaventavia ehdotuksia, minkä perusteella Helsingin ortodoksinen seurakunta katsoo, että esitetyssä muodossaan hallintomallia ei tule viedä jatkokäsittelyyn.

Yhtenä keskeisenä ongelmana Helsingin seurakunta pitää sitä, että hallintomallin käytäntöön viemisen edellyttämiä lakimuutoksia tai muita seikkoja ei mallin perusteluissa ole esitetty lainkaan. Siten jää erittäin epäselväksi onko malli mitenkään käytännön tasolla toteutettavissa kirkossamme. Erityisesti kirkkolain 79§:n huomioiminen edellyttäisi käytännössä koko hallintomallin hylkäämistä.

Kirkon hallinnon perusyksiköksi on yleensä mielletty hiippakunta ja tämä näkyy selvästi esityksessä kirkon uudeksi hallintomalliksi.

Usein kuitenkin unohtuu se, että seurakunta on kirkon toiminnan perusyksikkö. Seurakuntalainen kohtaa kirkon aina omassa seurakunnassaan, harvemmin hiippakunnassa. Koska esitetty malli kuitenkin vahvasti korostaa seurakuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien lisääntymistä, täytyy mallia tarkastella nimenomaan tästä näkökulmasta. Palveleeko uusi hallintomalli seurakuntalaisia paremmin kuin nykyinen? Helsingin ortodoksisen seurakunnan mielestä vastaus tähän kysymykseen on yksiselitteisesti: ei palvele.

Kirkon jäsenillä tulee aina olla oikeus saada palveluita omasta seurakunnastaan. Palveluita ei voida ulkoistaa hiippakunnille. Siten hallinnon vieminen seurakuntalaisten ulottumattomiin hiippakuntatasolle ei voi vastata yleistä käsitystä siitä, että seurakuntalaisten tulisi saada itse päättää oman seurakuntansa asioista. Hallintomallia suunniteltaessa tuleekin muistaa se, että palveluiden lisäksi seurakuntalaisten vaikuttaminen oman seurakuntansa asioihin mieltyy nimenomaan oman seurakunnan kautta, ei hiippakuntahallinnon kautta. Hiippakuntavaltuustoissa päätöksentekijöiden joukossa olisi myös iso joukko muiden seurakuntien jäseniä. Myös jääviyskysymykset saattaisivat muodostua ongelmaksi. Hiippakuntalähtöistä hallintoa ja seurakuntien itsemääräämisoikeutta on mahdotonta saada toimimaan yhdessä. Myöskään juridiset vastuut eivät toteutuisi uudessa mallissa, jossa valta siirretään hiippakuntavaltuustoille ja vastuu jäisi seurakunnille. Erityisesti tämä koskee seurakuntien hyvin laajaa kiinteistöomaisuutta, jonka hallinnointia ja omistussuhdetta ei voida muuttaa.

Hiippakuntalähtöistä hallintomallia perustellaan myös sillä, että uudessa toimintakulttuurissa hallintoportaita olisi vähemmän, mikä puolestaan esityksen mukaan keventäisi hallintoa, lisäisi asiantuntijuutta ja tehostaisi päätösten etenemistä. Tähän näkemykseen Helsingin ortodoksinen seurakunta ei voi yhtyä, sillä oman käsityksemme mukaan hallintoportaiden määrä ei vähene esityksen myötä lainkaan, vaan tietyillä portailla olevat rakenteet siirtyvät ainoastaan askelman ylöspäin (esim. valtuusto). Niinikään seurakunnissa ongelmaksi koettu päätösten eteneminen ei voi käsityksemme mukaan tehostua viemällä päätösten tekeminen entistä kauemmaksi päätösten kohteesta.

Näkemyksemme mukaan myöskään asiantuntijuuden lisääntyminen ei käytännössä toteudu, sillä hallintoportaissa olisi jatkossa entistä vähemmän paikkoja eri alojen maallikkoasiantuntijoille valtuustojen hävitessä ja neuvostojen pienentyessä. Seurakunnan kokous olisi käytännössä tarpeeton elin, sillä näkemyksemme mukaan isossa seurakunnassakin kokoukseen osallistuisivat vain kaikkein aktiivisimmat seurakuntalaiset eikä kokouksen osallistujamäärässä päästäisi edes lähelle seurakuntavaalien äänestysprosentin mukaista edustajamäärää. Seurakunnan kokouksen merkitys koko seurakuntaa edustavana konklaavina ei myöskään toteutuisi alueellisten ja maantieteellisten rajoitusten johdosta.

Suurimpana ongelmana esitetyssä hallintomallissa Helsingin ortodoksinen seurakunta pitää verotusoikeuden muutoksiin tähtääviä toimenpiteitä. Verotuskysymyksen osalta seurakunta yhtyy kirkollishallituksen jäsenen Heikki Piiroisen näkemykseen siitä, että verotusoikeuden siirtäminen seurakunnilta kirkolle ei ole realistinen vaihtoehto. Lisäksi Helsingin seurakunta toteaa, että mikäli keskustelu vietäisiin päätöstasolle Suomen eduskuntaan kasvaisi uhka koko verotusoikeuden poistamiselle merkittäväksi. Lisäksi veroprosentin yhtenäistäminen koko kirkon tasolla edustaa erittäin lyhytnäköistä ajattelua siksi, että etenkin suurissa kasvukeskuksissa veroprosentilla on merkittävä vaikutus kirkkoon kuulumiseen, ja toisaalta, hyvin taloutensa hoitaneita seurakuntia esitetty malli rankaisisi.

Toinen merkittävä ongelma esityksessä on se, miten hiippakuntavaltuuston koko ja seurakuntien edustajien määrä määritellään. Ehdotuksen mukaisesti toteutettuna jäsenmäärältään suurin seurakunta Helsinki menettäisi käytännössä kokonaan jäsenmääräänsä perustuvan vaikutusvallan omiin asioihinsa, koska esityksen mukaan yksikään seurakunta ei voida saada enemmistöä hiippakuntavaltuustoon. Miten seurakuntien itsehallinto voisi säilyä, jos hiippakuntalähtöinen hallintomalli otetaan käyttöön? Seurakuntien ja hiippakuntien rajojen muuttaminen ei voi olla vastaus toimimattomuuden ongelmiin.

Esitetyssä hiippakuntalähtöisessä hallintomallissa hyvää on se, miten kirkon keskeiset tukitoiminnot (diakonia, kasvatus, koulutus jne.) jatkossa keskitettäisiin hiippakuntiin. Näin pienetkin seurakunnat voisivat hyötyä niistä tällä hetkellä puuttuvista tai sivutoimisesti hoidetuista perustehtävistä. Tällöin tukitoimintoja voitaisiin antaa hiippakunnan sisällä eri seurakuntien koordinoitaviksi. Näin olemassa olevia toimintoja voitaisiin edelleen vahvistaa. Sen sijaan hiippakuntien kesken jaettaviin vastuisiin on syytä suhtautua varauksella. Maantieteellinen etäisyys voi tässäkin asiassa koitua esteeksi merkittävälle toiminnan tason parantamiselle.

Pienempiä kysymyksiä, joita esitetystä kirkon hiippakuntakeskeisestä hallintomallista nousee esille ovat mm. kirkkoherran valinta, kirkolliskokouksen maallikkoedustajien valinta, seurakuntalaisten aloiteoikeus ja työntekijöiden todellinen esimies-alaissuhde. Näihin kysymyksiin esitetty malli ei anna riittävää vastausta, mutta on ymmärrettävää, että keskeneräisenä se ei vielä niihin voikaan täydellisesti paneutua.

Helsingin ortodoksinen seurakunta näkee, että tulevaisuudessa seurakuntien välistä vapaaehtoista, ja osin säädöksin edellytettävää, yhteistyötä tulisi entuudestaan lisätä. Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa pohdittua kaikkia seurakuntia velvoittavaa seurakuntayhtymämallia ei sellaisenaan voida kirkossamme soveltaa, mutta siinä esitettyjä yhteistyömuotoja tulisi avoimin mielin tarkastella. Hallinnonkehittämisen yksi keskeinen periaate lienee se, että myös pienillä seurakunnilla olisi mahdollisuus toimia taloudellisesti kestävällä pohjalla. Uskoaksemme avain tämän tavoitteen saavuttamiseen on seurakuntien välisen yhteistyön lisäämisessä, ei hallinnon siirtämisessä seurakuntalaisten ulottumattomiin hiippakuntatasolle. Helsingin ortodoksinen seurakunta suhtautuu hyvin avoimesti kaikkeen seurakuntien väliseen yhteistyöhön, joka voi tarvittaessa ulottua jopa yli hiippakuntarajojen.

Nykyisellään myös hiippakunnat voisivat entistä paremmin verkostoitua keskenään sekä ympäröivään kirkolliseen että maalliseen yhteiskuntaan ja jakaa tehtäviään. Siten näiden tehtävien hoidosta olisi suoraa merkittävää hyötyä seurakunnille.”

(Tämän tekstin lihavoinnit ovat toimituksen tekemiä.)

Eriävän mielipiteensä jätti kirkkoherra Markku Salminen.

Eriävä mielipide on hänen esityksensä seurakunnan lausunnoksi Kirkollishallituksen esitykseen Suomen ortodoksisen kirkon tulevasta hallintomallista.

”Kirkollishallituksen seurakunnille esittämässä hiippakuntavaltuustoihin ja seurakunnanneuvostoihin pohjautuvassa kirkon tulevaisuuden hallintomallissa on muutamia periaatteellisia seurakunnan itsemääräisoikeuteen liittyviä ehdotuksia, minkä perusteella Helsingin ortodoksinen seurakunta katsoo, että esitetyssä muodossaan hallintomalli ei ole kaikilta osilta valmis päätöksenteon pohjaksi.

Yhtenä keskeisenä ongelmana Helsingin ortodoksinen seurakunta pitää sitä, että hallintomallin käytäntöön viemisen edellyttämiä lakimuutostarpeita tai muutosehdotuksia ei ole esitelty lainkaan. Ennen päätöksentekoa tulisi olla erittäin selvä käsitys toimivaltarajoista sekä eri hallintoelinten rooleista ja tehtävistä. Helsingin seurakunta katsoo, että kirkkolain 79 § periaatteen tulee säilyä.

Nyt voimassa olevan lain 6 § toteaa hiippakunnan olevan kirkon perusyksikkö. Tämä on ortodoksisen kirkon teologiaan ja hengelliseen johtamiseen liittyvä tarkkaan varjeltu periaate.

Seurakunta on seurakuntalaisten palvelemisen ja kohtaamisen kannalta keskeinen yksikkö. Ehdotettu hallintomalli lisää seurakuntien yhteistyötä sekä hallinnon läpinäkyvyyttä hiippakuntavaltuuston muodossa. Helsingin seurakunta katsoo, että seurakuntien taloudellinen itsenäisyys säilyttäen tulee hiippakuntavaltuuston tehtävät kuvata erittäin tarkasti. Uusi hallintomalli palvellee välillisesti seurakuntalaisia siten, että hallinnon portaat yksinkertaistuvat ja seurakunnan työntekijät voivat keskittyä ensisijaisiin tehtäviinsä.

Hallinnon keventämistä on haluttu sekä keskushallinnolta että seurakunnan operatiivisen johdon osalta. On kehittämistyön kannalta kestämätön tilanne, mikäli tarkasteluun ei voida ottaa koko päätöksentekoprosessia ja sen vaikutuksia hallinnolliseen työmäärään ja päätöksenteon sujuvuuteen. Siksi on hallinnonuudistuksessa tarkasti määriteltävä toimivaltarajat niin operatiivisen johdon ja luottamuselinten välillä, sekä luottamuselinten keskinäisessä tehtäväjaossa. Uuden hallintomallin tulee olla seurakuntien yhteistyötä vahvistavaa, seurakunnan perustehtävien suorittamista tukevaa ja kirkon perinteelle pohjautuvaa.

Helsingin seurakunta kiinnittää erityistä huomiota hiippakuntaneuvoston riittävään edustuksellisuuteen sekä elimen toimivallan suhdetta seurakunnan taloudelliseen itsenäisyyteen. Hallinnonuudistuksen tavoite hallintoportaiden vähenemisestä, mikä lisäisi asiantuntijuutta ja tehostaisi päätösten etenemistä, on erittäin tavoiteltava. Olennaista tarkastelussa on muistaa, että nykyisiä valtuuston tehtäviä ei suoraan olla siirtämässä hiippakuntavaltuustolle. Uudistuksella olisi vaikutuksensa myös seurakunnanneuvoston tehtäviin. Siksi uuden mallin rakentamisessa tulee huomioida lakisääteisten asioiden ohella tiedotuksellinen näkökulma: epäluuloa muutoksista ja sen tavoitteista tulee hälventää oikea-aikaisella tiedotuksella.

Hiippakuntavaltuuston perustaminen ei merkittävästi kavenna seurakuntalasisten vaikutusmahdollisuutta. Sen sijaan hiippakunnanvaltuuston toiminnan kautta luottamus kaikkien seurakuntien yhteiseen pelisääntöjen noudattamiseen lisääntyy. Helsingin seurakunnan tapauksessa on tärkeä, että sen edustus on aidossa suhteessa jäsenmäärään. Seurakuntien ja hiippakuntien rajojen muuttaminen ei voi olla vastaus toimimattomuuden ongelmiin. Helsingin seurakunnassa on tehty merkittävää kehitystyötä työalojen ja alueiden toiminnan takaamiseksi: muualla koetut ongelmat eivät saa vaarantaa toimivia yksiköitä.”

Mahdollinen muutamien valtuustopaikkojen väheneminen voidaan korjata ilman säädöksiä Helsingin tapauksessa siten, että kuhunkin luottamustehtävään valitaan eri henkilö. Hiippakunnan piispakin on kiinnittänyt huomioita Helsingin erityispiirteeseen, jossa yksi luottamushenkilö on kolmen tai kahden eri elimen jäsen. Tämä myös vakiintuneen käytäntönä kaventaa seurakuntalaisten osallisuutta demokraattiseen päätöksentekoon.

Seurakunnan kokouksen rooli tulisi hallinnonuudistuksessa miettiä huolella.

Suurimpana ongelmana esitetyssä hallintomallissa Helsingin seurakunta pitää verotusoikeuden muutoksiin tähtääviä toimenpiteitä. Verotuskysymyksen osalta seurakunta yhtyy kirkollishallituksen jäsenen Heikki Piiroisen näkemykseen siitä, että verotusoikeuden siirtäminen seurakunnilta kirkolle ei ole realistinen vaihtoehto. Lisäksi Helsingin seurakunta toteaa, että mikäli keskustelu vietäisiin päätöstasolle Suomen eduskuntaan, kasvaisi uhka koko verotusoikeuden poistamiselle merkittävästi. Lisäksi veroprosentin yhtenäistäminen koko kirkon tasolla edustaa erittäin lyhytnäköistä ajattelua siksi, että etenkin suurissa kasvukeskuksissa veroprosentilla on merkittävä vaikutus kirkkoon kuulumiseen ja toisaalta, hyvin talouttansa hoitaneita seurakuntia esitetty malli rankaisisi.

Pienempiä kysymyksiä, joita esityksestä kirkon hiippakuntakeskeisestä hallintomallista nousee esille, ovat mm. kirkkoherran valinta, seurakuntalaisten aloiteoikeus sekä työntekijöiden todellinen esimies-alaissuhde. Näihin kysymyksiin esitetty malli ei anna riittävää vastausta, mutta on ymmärrettävää, että keskeneräisenä se ei vielä niin voikaan täydellisesti paneutua.

Helsingin seurakunta suhtautuu hyvin avoimesti kaikkeen seurakuntien väliseen yhteistyöhön, joka voi tarvittaessa ulottua jopa yli hiippakuntarajojen.

(Tämän tekstin lihavointi on esityksen tekijän tekemä.)

 

S&H

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: