Mää ja Tapparan miäs Kärppien ”kotihallissa”

CIMG3190 (3)

”Tärkeintä on, että saan olla kirkon työssä.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Det har alltid vuxit poesi i Österbotten (Pohjanmaalla on aina kasvanut runoutta) on nimeltään vuosikymmenten takainen Pohjanmaan ruotsinkielisten runoilijoiden antologia – mutta totisesti sitä voi sanoa, että Pohjanmaalta nousee runsaasti myös ortodoksisia pappeja, kun muistaa ortodoksien lukumäärän alueella. Isä Aleksej Sjöbergin ja isä Mikael Sundkvistin lisäksi myös Oulun toinen pappi, isä Tuukka Rantanen on Pohjanmaalta – koulunsa Pietarsaaressa käynyt ja nyt, Itä-Suomen yliopistosta valmistuttuaan, Joensuussa papin töitä aloiteltuaan, palannut takaisin länsirannikolle.

Tapparan miäs

”Juuriltani olen kuitenkin hämäläinen ja syntyisin Tampereelta – joka muuten on Suomen jääkiekkokaupungeista ylivoimainen ykkönen mestaruuksien määrällä mitattuna. Ortodoksit eivät yleensä harrasta käännytystä, mutta oululaiset ovat kyllä kovasti koettaneet käännyttää minua kärppäfaniksi. Varsinkin isä Eino Hynninen, joka jopa lahjoitti minulle kärppämukin. No, onneksi sain sen korjattua liimaamalla Tappara-tarran kärppälogon päälle… Ja olen kyllä luvannut kannattaa Kärppiä silloin, kun pelaavat Ilvestä vastaan.”

Isä Tuukan muki - Tapparan miähen muki (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Isä Tuukan muki – Tapparan miähen muki
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Kolme kesää tämä ”Tapparan miäs” ennätti työskennellä toimittajana Keskipohjanmaassa ja toimittajan työtä hän teki myöhemminkin Radio Deissä vuosina 2003-2009 ja jatkoi tuon jälkeenkin free lance –toimittajana muutaman vuoden, joista kaksi vuotta Suomen ortodoksisen kirkon tiedottajana.

Mutta pappi hänestä tuli – ilmestysjuhlana 2014 hän sai pappisvihkimyksen ja saman vuoden kesäkuun ensimmäisenä päivänä hänestä tuli Oulun toinen pappi. Miksi papin työ voitti, vaikka kirjoittaminenkin oli kuulunut harrastuksiin jo nuorena? Siihenkin kyselin vastausta, kun keskustelin isä Tuukan kanssa Oulun katedraalissa ennen taiteiden yön alkamista.

Jumalan läsnäolon tuntu

”Kyllä Kristus on tärkeintä – hänen avaamansa tie Jumalan luo. Kun on löytänyt tällaisen aarteen, haluaa jakaa siitä muillekin – olla omalta osaltaan siinä työssä mukana”, isä Tuukka selittää pappiskutsumustaan.

”Tosin silloin, kun lähdin opiskelemaan teologiaa, ja vaikka olin niin sanotulla pappislinjalla, en ajatellut niin loppuun asti, tuleeko minusta pappi. Tärkeintä oli, että saisin olla kirkon työssä tavalla tai toisella.”

”Jo pikkupojasta alkaen minulla on ollut kutsu kirkon työhön, enkä ole näitä asioita voinut koskaan väistää”, hän sanoo. ”Olen aina ollut tietoinen Jumalan läsnäolosta, vaikka elämä ei olekaan kulkenut hänen käskyjensä ja rakkauden mukaan. Olen usein väistellyt Jumalaa, mutta mitä enemmän Kristukseen ja kirkkoon tutustuu, sitä selkeämmäksi on käynyt, että häntä haluan seurata ja kirkon työtä tehdä.”

”Ja näin on elämä johdattanut. Ei ole tarvinnut mistään ovista puskea sisään väkisin, vaan asiat ovat ikään kuin loksahtaneet paikoilleen. Tietysti oma osuutensa on täytynyt tehdä”, hän jatkaa, miettii, että parikymppisestä on ainakin pyrkinyt elämään kutsumuksensa mukaisesti.

”Lähes 20 vuotta, mikä tuntuu hämmentävän pitkältä ajalta – varsinkin suhteessa siihen, miten vajavaista oma vaellus on yhä. En ole elänyt niin kuin olisin toivonut.”

Pohdin, mahtaneeko kukaan pystyä elämään. Eivätkö hagiografiatkin ole enemmän meille opetukseksi kuin elämäkertakirjallisuutta?

”Niin, ne ovat niin kuin sanallisia ikoneita”, isä Tuukka sanoo.

Taiteiden yön ohjelma Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa – isä Tuukka ja kanttori Juhani Matsi ovat kiinnittäneet tiedot Torikadun ilmoitustauluun. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Taiteiden yön ohjelma Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa – isä Tuukka ja kanttori Juhani Matsi ovat kiinnittäneet tiedot Torikadun ilmoitustauluun.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Opettajat ja opastajat

Hän kertoo Joensuun vuosista, opiskelujen jälkeisestäkin ajasta, jolloin isä Tuomas Järvelinin opastuksella sai käytännössä opetella papin työtä seurakuntaharjoittelussa – kohdata ihmisiä, toimittaa sakramentteja ja jumalanpalveluksia.

”Se oli tosi arvokasta aikaa, koska aloitin papin työt täysipainoisesti oikeastaan heti, kun tulin tänne Ouluun. Samoin isä Marko ja piispa Arseni neuvoivat ja opastivat minua ensimmäisinä kuukausina asioissa, jotka tulivat uusina eteen, ja tänä keväänä myös metropoliitta Elia. Olen siitä hyvin kiitollinen, täällä on ollut ja on hyvä ilmapiiri tehdä työtä. Tärkeitä opettajia ovat tietenkin olleet myös seminaarin pappeina toimineet isä Mikko Sidoroff, isä Rauno Pietarinen ja isä Heikki Honkamäki. Ja rippi-isäni, jota ilman en tässä olisi.”

Oulun seurakunnan keskuspaikka on luonnollisesti Oulu ja pääkirkko on Pyhän Kolminaisuuden katedraali. Kirkkoherra, isä Marko Patronen, palvelee pääasiassa katedraalissa, mutta mitään jäykkiä aluerajoja ei ole piirretty. Molemmat papit samoin kuin seurakunnan molemmat kanttorit asuvat nykyään Oulussa, josta palveluksia lähdetään toimittamaan eri puolille laajaa seurakuntaa.

”Minun työalueenani painottuu Meri-Lappi, mutta toimitan viikoittain myös katedraalissa ja usein myös muualla seurakunnan alueella, esimerkiksi Muhoksella, Vihannissa ja Raahessa”, isä Tuukka selvittää.

”Käynnit Meri-Lapissa painottuvat yleensä liturgioihin ja toimituksiin, kasteisiin ja hautajaisiin. Myös pääsiäisajan palveluksia toimitan Kemissä, Torniossa ja Varejoella, samoin pääsiäistä edeltävät suuren viikon palvelukset, jolloin isä Marko toimittaa katedraalissa”, hän kertoo.

Pysyminen Kristuksen kirkkona

”Tavallisten papintöiden” lisäksi isä Tuukan painopisteinä, kuten Oulussa sanotaan, ovat myös katekumeeniopetus, nuorisotyö, tiedotus ja osittain lapsityö yhdessä toisen kanttorin Helena Matsin kanssa. Näin osa hänen työstään tapahtuu myös Oulussa, koska esimerkiksi katekumeeniopetus on järjestetty viime syksystä alkaen seurakunnan keskuspaikassa.

”Katekumeeniopetuksessa kävi mukavasti porukkaa”, hän kertoo iloisena. ”Kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä ihmistä oli löytänyt kurssin – niin monella ihmisellä oli halu tutustua syvemmin ortodoksiseen kirkkoon ja siihen, miten ortodoksinen kirkko opettaa Jumalasta.”

Todellakin tuo todistaa, että ihmisillä on mielenkiintoa ja varmaan kaipaustakin kirkkoon. Kysyn silti isä Tuukalta, miten hän kokee aikamme maallistumisen ja esimerkiksi melko runsaat kirkosta eroamiset. Myöhemmin kotona luen viime vuoden kirkkokalenterista, että esimerkiksi vuonna 2013 Helsingin seurakunnassa oli kirkkoon liittyneitä 290 mutta eronneita 306 – Oulun seurakunnassa vastaavat luvut ovat 20 ja 38.

Mikä on kirkon tärkein tehtävä tällaisessa tilanteessa?

Isä Tuukka vastaa varmasti:

”Kirkon tärkein tehtävä on pysyminen Kristuksen kirkkona, sen esillä pitäminen, mikä on ollut 2000 vuotta ja tietysti jo ennen sitäkin: Jumala on, ja hänet voi tulla tuntemaan. On tietysti muitakin seurakuntia ja kirkkoja, joissa voi Kristuksen kohdata, mutta ortodoksisessa kirkossa on katkeamaton jatkumo apostoleilta alkaen. Se tietysti on meidän aarteemme, ihan se perusjuttu, Kristus itse, johon kirkossa kaikki lopulta viittaa ja kohdistuu. Tämä on kirkon työssä se kaikkein tärkein.”

Ja hän vetoaa juuri katekumeenikurssin saamaan suosioon, sanoo, ettei tilanne ole lainkaan niin toivoton, kuin se näyttää monesti olevan.

”Tällekin syksylle on tullut jo useita ennakkoilmottautumisia ja kyselyitä. Katekumeenikurssi alkaa Oulussa katedraalissa torstaina 24.9. klo 18.”

Taiteiden yön rukouspalvelukseen Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa osallistui myös Ruandan ja Burundin piispa Innocentios. Alttarissa hänen kanssaan ennen rukouspalveluksen alkua on myös isä Tuukka. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Taiteiden yön rukouspalvelukseen Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa osallistui myös Ruandan ja Burundin piispa Innocentios. Alttarissa hänen kanssaan ennen rukouspalveluksen alkua on myös isä Tuukka.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Jumalan monet mahdollisuudet

Entä sitten ne, jotka ovat täysin välinpitämättömiä? Onko kirkolla mahdollisuuksia tavoittaa sellaisia ihmisiä?

”Vaikeatahan se tietysti on”, isä Tuukka myöntää. ”Jos kirkon viesti ei millään tavalla kosketa eikä ihminen ole millään tavalla hereillä oman elämänsä suhteen, jos hän ajattelee, että tämä on vain väliaikainen tila ja kuolema kaiken loppu, niin vaikeahan häntä on tavoittaa. Mutta uskon, että Jumalalla on lukemattomia mahdollisuuksia herätellä sellaisiakin ihmisiä ja kutsua heitä, ja sen hän myös varmasti ajallaan tekee.”

”Ja onhan toisaalta niin, että kirkkoa voi lähestyä hyvin monenlaisten asioiden kautta. Meillä on vahvuutena se, ettei ortodoksinen kirkko ole minkään yhden asian kirkko tai yhden tyylin kirkko. Vaikka tietysti meillä on omat perinteemme, mutta se perinne ja traditio on niin rikas ja monipuolinen ja moniulotteinen, että sen takia kirkkoa on helppo lähestyä monesta eri suunnasta – vaikkapa kirkkomusiikin tai ikonien tai kauneuden vetämänä, tai kirkon isien syvällisten opetusten tai luostarien kautta. Monet tulevat myös etsimään juuriaan, kun suvussa on ollut ortodokseja – näkisin, että siinä on kyse myös aiempien sukupolvien esirukouksien vaikutuksesta. Kirkkoonliittyjien tarinat ovat todella monenlaisia ja monimuotoisia.”

Hän on hetken hiljaa ja sanoo sitten:

”Mutta väkisinhän tätä ei voi kenellekään tuputtaa – emmekä tuputa.”

”Kristus on avannut tien jokaiselle.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

”Kristus on avannut tien jokaiselle.”
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Kristus on ainoa tuomari

Tästä on tavallaan helppo solahtaa aiheeseen, joka on eräs lempiteemoistani, kaikkien ihmisten pelastumiseen – ja jonka puolileikillä olen muotoillut lauseeksi ”Kaikki joutuvat taivaaseen”.

Isä Tuukka naurahtaa hiukan, kun kysyn, lienenkö ihan hereetikko, sanoo Jumalan sen tietävän, ja jatkaa:

”Tietysti sinä olet hyvässä joukossa siinä mielessä, että meillä on näitä isiä – tosiaan Origeneen lisäksi muitakin, jotka ovat näin opettaneet!”

”Ja vain osa Origeneen opeista tuomittiin harhaoppisiksi, mutta silti hänen teologiansa vaikuttaa vahvasti kirkossa edelleen. Hän on ollut kirkon lahjakkaimpia teologeja ilman muuta, mutta juuri Gregorios Nyssalainen on hyvä esimerkki tästä ajattelusta, hän on kirkon kunnioittama pyhä, ja opettaa periaatteessa tätä samaa – ei ehkä niin tarkasti määriteltynä kuin Origeneella, ei kaikin osin ainakaan.”

Tovin mietittyään isä Tuukka palaa omaan aikaamme:

Kallistos Warehan kirjoittaa Sisäinen valtakunta -teoksessaan hyvin, että se jää Jumalan salaisuudeksi, miten aikojen lopulla käy. Mutta oikeastaan näen, että pelastuksessa on kyse jälleen asiasta, jota ei voi tuputtaa kenellekään. Ei Jumalakaan riko ihmistä vastaan niin, että hän väkisin veisi ketään taivaaseen. Hän kyllä kutsuu, Jumalan puolelta se ei ole kiinni, sillä Kristus on avannut oven kaikille, mutta kaikki eivät välttämättä tahdo tulla sisään. Miksi niin on ja onko niin loppuun asti, sitä minä en tiedä.”

Entä sitten tämä kaiken ennalleen saattaminen?

”Niin. Osa isistä on uskaltanut ottaa rohkean toiveikkaan asenteen, toiset ovat ankarampia, ja tietysti Uusi Testamentti on taivaan ja helvetin suhteen melko mustavalkoinen – mutta toisaalta juuri Uudesta Testamentista tämä tulkinta myös on löydettävissä niille, jotka sen sieltä kaivavat. Mutta minä tiivistäisin oman näkemykseni niin, että Jumalan puolelta ei ole kenellekään mitään esteitä, että Kristus on avannut tien jokaiselle – enkeleihin en ota kantaa, en osaa sanoa siihen mitään – mutta ihmisille tie on ainakin auki, kaikille, ja kaikkia kutsutaan, mutta vastaavatko kaikki kutsuun, ja mikseivät he vastaa – en tiedä. Mysteerihän se on loppujen lopuksi. Toivoa silti on.”

”Luen parhaillaan Vanhus Paisioksen kirjaa”, isä Tuukka jatkaa vielä, ”jossa pyhittäjä Paisios sanoo, että me emme saa tuomita ketään ihmisiä, että Kristus on ainoa tuomari. Jos Kristus kysyy viimeisellä tuomiolla sinulta jotakin, niin silloin voit sanoa mielipiteesi. Ja mielipiteitähän meillä on. Tuomio on hänellä.”

Vaikka hyvin paljon me jaamme niitä tuomioita, minä huokaan, ja isä Tuukka vahvistaa:

Kyllä – jos ei ääneen niin sisimmässämme ainakin.”

Jääkiekkoa, musiikkia, kirjallisuutta…

Olemme puhuneet Tuukka-papista, olemme hipaisseet hiukan teologisiakin kysymyksiä – mutta myös pappi on muutakin kuin työnsä ja ammattinsa, vaikka ammatti olisikin kutsumus. Jokainen pappi on myös ihminen.

Ja ihmisillä on usein perhe – niin isä Tuukallakin, vaimo ja kolme lasta; ja harrastuksia – myös niitä hänellä on.

”Liikuntaa olen harrastanut, lukemista, kirjoittamista, musiikkia – ja kirjallisuutta harrastan edelleen. Liikunta ja musiikki ovat jääneet huomattavasti vähemmälle viime vuosina – paitsi penkkiurheilu, jota harrastan Raksilan jäähallissa aina kun Tappara pelaa. Isä Eino minulle siellä viime keväänä kommentoi, että ’jaaha, sinulla on taas tuo marttyyrihuivi kaulassa’…”

”Mutta liikuntaa ja musiikkia pitäisi harrastaa enemmän”, isä Tuukka pohtii. ”Tosin kirkossahan musiikkia saa elää todeksi kuuntelemalla ja laulamalla. Mutta olen aikanaan rämpytellyt kitaraa, ja huuliharppua soitettiin isä Matti Porkan kanssa erään seurakuntalaisen merkkipäiväjuhlissa hiljattain. Oli hauska pitkästä aikaa sitäkin kokeilla!”

”Mutta kyllä tärkeimpänä on aina ollut kirjallisuus, sekä lukeminen että kirjoittaminen. Kirjoittamistakin olen harrastanut nykyään aika vähäisessä määrin – jos työhön liittyviä tekstejä ei lasketa – mutta nuorempana kirjoitin runoja, laulutekstejä ja joitain novellinpätkiä. Liikuntaa harrastin eri muodoissaan, lähinnä pyöräilyä, ja nuorena nostelin painojakin tosissani, mutta se on jäänyt jo ennen armeijaa.”

Isä Tuukka

”Kirkkoa voi lähestyä hyvin monenlaisten asioiden kautta.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Kuten jokaisella ahkeralla lukijalla myös isä Tuukalla on erityiset suosikkinsa.

”Nuoruuden suosikki on Waltari, ehdottomasti, ja tietysti – oikeastaan aika pian sen jälkeen tuli myös Dostojevski. Sitten on monia yksittäisiä kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet suuresti. Runoilijoista Saarikoskea olen lukenut eniten, mutta toki monia muitakin – myös Eeva-Liisa Mannerta, jota siteerasit yhdessä kirjoituksessasi hiljattain,” hän tilittää lukukokemuksiaan (viitaten Simeonin ja Hannan äskeiseen artikkeliin).

”Opiskeluaikana en ehtinyt kaunokirjallisuutta juuri lukea paitsi lapsilleni, mutta kun viime syksynä menin mukaan piispa Arsenin perustamaan lukupiiriin, oli todella virkistävää lukea välillä muutakin kuin teologiaa. Nyt toimin itse samaisen lukupiirin vetäjänä, ja se on antoisaa myös siksi, että tulee tartuttua teoksiin joita ei muuten lukisi. Ja kirjoista yhdessä keskusteleminen syventää lukemisen iloa. Tänä syksynä meillä on luettavana Hietamiehen ’Valamon yksinäinen’, Skiftesvikin ’Valkoinen Toyota vei vaimoni’ sekä Janssonin ’Muumilaakson marraskuu’. Kokoonnumme kerran kuukaudessa ja kaikki jotka lukevat kyseisen teoksen ovat tervetulleita mukaan.”

Kristus on kaiken keskus

Taiteiden yöstä täytyy lopuksi puhua sananen, ehkä kaksikin – onhan isä Tuukka ollut katedraalin osuutta aktiivisesti järjestämässä ja tekemässä: toimitti yhdessä isä Markon kanssa akatistoksen luomakunnalle ja lauloi kirkkokonsertin kuorossa.

”Minusta on ehdottoman tärkeää, että ortodoksinen seurakunta on mukana taiteiden yössä. Tämä on tapahtuma, johon meidän kannattaa satsata, ja tänä vuonna meillä on tällainen kokeilu, jolloin saa nähdä, moniko tänne löytää. Katsotaan nyt – ja ensi vuonna voi kehittää uutta.”

Hän haaveilee ruokatarjoilusta, jolloin maahanmuuttajia saataisiin mukaan etnisten ruokien valmistajiksi, ja monenlaisesta kulttuurisesta ohjelmasta. ”Mutta ’kattellaan kattellaan’, kuten uudella kanttorillamme Juhani Matsilla on tapana sanoa… Tästä on hyvä kehittää tapahtumaa eteenpäin.”

Me istumme katedraalissa, jossa soi levyltä kaunis ortodoksinen kirkkomusiikki.

Isä Tuukka on pitkään hiljaa, sitten hän sanoo:

”Kaikki täällä viittaa kohti Kristusta. Kirkko on Kristuksen kirkko, siksi se on olemassa. Se, että miksi minä olen tässä, viittaa häneen – kaikki pyhät, ikonit, aivan kaikki viittaa häntä kohti. Hän itse on kirkon aarre. Joskus tämä unohtuu muitten asioiden alle – ehkä siksi, koska se on niin itsestään selvää, tai sitten kirkossa kiinnitetään huomiota vain johonkin yksittäiseen asiaan. Mutta kirkossa kaikki johtaa aina lopulta häneen: Kristus on kaiken keskus.”

Hellevi Matihalti

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: