Neljä metropoliittaa ja yksi piispa

18/09/2015

Haastattelu

”Ei minua säikäytä, jos ihminen on suora ja vilkas!” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

”Ei minua säikäytä, jos ihminen on suora ja vilkas!”
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Ira Matsi ajaa minut aikaisin elokuisena aamupäivänä Nummikadulle, Oulun metropoliitan kansliaan. Eihän se toki minulle vieras paikka ole – olen siellä aikoinaan vieraillut metropoliitta Leon ja hänen Tanja-tyttärensä luona, olenpa viettänyt metropoliitta Ambrosiuksen aikana kokonaisen pääsiäisajan hiippakunnan vierashuoneessa tyttären ja jopa kahden koiran kera!

Mutta tällä kertaa minut ottaa vastaan kanslian toimistosihteeri Maija Viippola – nainen, jonka ”käsien kautta” ovat kaikki kirkkomme elossa olevat piispat kulkeneet. Mieluusti sanon, että Maija Viippola lienee ihminen, joka piispamme parhaiten tuntee.

Oulun-matkaa suunnitellessani  olin ennättänyt toki ajatella, että Maijan kanssa todella haluan keskustella – mutta myös kaksi piispaa minua kovin tähän kannusti.

Pankista hiippakuntakansliaan

Niinpä siis istumme hiippakunnan kahvihuoneessa aamupäiväkahvilla Maijan hankkimien suussa sulavien omenahyve-leivosten kera, ja alamme purkaa hänen kokemuksiaan.

Oulun hiippakunta perustettiin vuonna 1980 – Maija Viippola tuli toimeensa vuonna 1986, aluksi osapäiväisenä. Tuohon aikaan Pirkko Huttu toimi kanslistina, mutta kun hänen puolisonsa, silloinen hiippakuntasihteeri Raimo Huttu siirtyi Vaasan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi, Maija Viippola alkoi hoitaa kokopäiväisesti kanslistin tehtäviä. Virallisestihan nimike ainakin tätä nykyä on toimistosihteeri.

Maija oli muuttanut Posiolta Ouluun vuonna 1978 saadessaan siirron Oulun aluesäästöpankkiin – työskennellyt Oulussa useissa pankin konttoreissa niin asiakaspalvelu- kuin muissakin tehtävissä, mutta elämäntilanne oli vähitellen muuttunut: lasten myötä hän alkoi katsella osa-aikaista työtä, koska kunnallista päivähoitoa ei ollut mahdollisuutta saada.

”Esikoinen oli menossa esikouluun ja myös kolme vuotta täyttävä tytär sai sisaruspaikan esikoulusta”, Maija muistelee. ”Päätin käydä työkkärissä, ja siellä kerrottiin hiippakuntakansliassa olevasta paikasta. Minä sitten menin metropoliitta Leon kanssa juttelemaan, ja siltä istumalta hän minut tänne otti. Se oli kesäkuuta – loppuvuodesta tuli Pirkko Hutun paikka auki, hain sitä, ja sehän tietysti käsiteltiin kirkollishallituksessa. Minä sen paikan sain, se oli sitten kokopäiväinen – ja jotenkin sain ne lastenhoitoasiatkin järjestymään.”

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Arkkipiispa Leo: ”Arvostan Maijaa hänen uskollisen ja pitkäaikaisen sitoutumisensa vuoksi hiippakunnan työhön. Olen iloinen siitä, että olen saanut rekrytoida hänet vuonna 1986.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Metropoliitta Leo

Se oli Leon aikaa – hän oli Oulun metropoliittana vuodet 1980-1996.

Tapani [Menschakoff] tuli hiippakuntasihteeriksi Raimo Hutun jälkeen. Mutta työntekohan oli silloin ihan erilaista – ei ollut tietokonetta, kirjoituskoneella kaikki tehtiin, ja se oli todella hidasta ja aikaa vievää”, Maija muistelee. ”Ja vähän outoa oli aluksi, kun täällä ovet olivat lukossa niin kun nytkin – että summeria piti soittaa päästäkseen sisälle. Pankissa olin tietenkin tottunut siihen, että ihmisiä tulee sisälle ja menee ulos… Mutta kyllä näihin suljettuihin oviinkin tottui.”

”Lapissa pankissa työskennellessäni meillä oli ollut myös joka aamu työpalaveri – käytiin läpi, mitkä ´takatyöt´ asiakaspalvelun lisäksi on työn alla, ja muut työasiat puitiin läpi. Mutta täällä ei vielä sellaisia palavereita pidetty.”

Toimistotöitä hän tuli tekemään, piispan kirjeiden puhtaaksikirjoituksia, puhelinasioita, matkavarauksia, laskujen hoitamista, osoitteiden ylläpitoa – erilaisia talousasioita ja hankintoja.

”Hiippakunnan kirjastoa ylläpidettiin, ja koottiin leikekirjaa – leikekirjat on lahjoitettu myöhemmin maakunta-arkistoon”, Maija luettelee. ”Olihan siinä monenlaista työtä; paljon piispa lähetti jouluksi ja pääsiäiseksi tervehdyksiä postissa, ja osoitteiden ylläpito oli työlästä. Työskentelytapa oli tietysti aivan toisenlainen, kun ei ollut tietokonetta – se tuli vasta 1992, metropoliitta Leon aikanahan se tuli. Minä tulin takaisin töihin opintovapaalta tuolloin, ja silloin otettiin ensimmäinen tietokone käyttöön. Sen jälkeen kanslian teknistä puolta alettiin kehittää.”

Hän muistaa metropoliitan olleen aika paljon matkoilla:

”Pitkiä matkoja hän reissasi, ajattele nyt, muun muassa Ivaloon ja Kainuuseen – hiippakunta on laaja ja se oli aika nuori. Paljon hän joutui olemaan matkan päällä. Hänellähän oli silloin pieni lapsi, oli kylläkin jo koulussa, Tanja, ja sitten oli taloudenhoitaja, Kattili – hän oli tosi ihana ihminen.”

”Leo muisti aina henkilökunnan syntymäpäivät, joita juhlistettiin kahvittelemalla. Se on jäänyt mieleeni. Mukavia vuosiahan ne olivat, mutta kaikki me oltiin nuoria silloin.”

Kuitenkaan kovin hektistä työnteko ei ollut.

”Meitähän oli silloin hiippakuntasihteeri, minä ja sitten apulaiskanslisti. Mutta kyllä meillä jokaisella tekemistä oli, ei me ihan tyhjää täällä istuttu!” hän nauraa.

Leosta hän muistaa jo ennen hiippakunta-aikojaan erään asian:

”Kun hänet valittiin Oulun hiippakuntaan, niin siitä tietysti kerrottiin uutisissa. Meillä oli silloin lappilaisia vieraita, jotka ihmettelivät uravalintaa, kun vieraat jopa tiesivät, mitä se tarkoittaa yksityiselämän suhteen!”

Eikä Maija olisi ikinään tuolloin osannut kuvitella, että jonakin päivänä on työssä samassa hiippakuntakansliassa…

Metropoliitta Ambrosius. ”Maija on skarppi ja luotettava. Minusta meidän yhteistyö sujui hyvin.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Metropoliitta Ambrosius. ”Maija on skarppi ja luotettava. Minusta meidän yhteistyö sujui hyvin.”
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Metropoliitta Ambrosius

Vuonna 1996 Oulun metropoliitaksi tuli Ambrosius.

Maija sanoo, ettei koskaan aikaisemmin ollut tavannut Ambrosiusta – puhelimessa työasioista puhunut.

”Tietenkin sen huomasi, kun piispa vaihtui – oli kuin uusi työpaikka”, Maija nauraa. ”Moni on minulta kysynyt, että mitenkä sinä olet siellä niin kauan jaksanut olla, samassa paikassa – ihmisethän puhuu mitä sattuu – niin minä sanon aina, että minulla on uusi työpaikka joka kerta, kun piispa vaihtuu. Aina tulee jotakin uutta. Ambrosiuksen ensimmäisenä syksynä meille tuli sähköposti – kirkkokuntaan siis tuli sähköposti, ja jokainen työntekijä sai sähköpostiosoitteen.”

”Silloin kyllä työtahti muuttui”, hän nauraa heleästi. ”Se oli hektistä aikaa – Marko [Patronen] oli täällä silloin – Tapani oli vielä jonkun aikaa, ja sitten tuli diakoniksi Marko. Meillä oli niin paljon töitä, että hyvä kun kerittiin tekemään! Mutta ei minulla ollut mitään sitä vastaan.”

Maija muistelee tuona aikana tulleen uusia tehtäviäkin, vaikka perinteiset toimistotyöt tehtiin edelleen:

”Piispa piti aktiivisesti papistoon yhteyttä, lähetti mm. kirjeitä hiippakunnan papistolle, ja hänellä oli runsaasti yhteydenpitoa yhteiskunnan eri tahoille. Lähtevää postia oli todella paljon. Hän kirjoitteli artikkeleita, joita luettiin ja korjattiin, ja mitä kaikkea olikaan! Olihan niitä julkaisujakin. Paljon oli erilaista tekemistä. Työhuoneessani olikin kolme lokerikkoa kiireellisyysjärjestyksessä tehtäville töille. Mappeihin laitettavia papereita oli paljon. Yleensä mapitustyön tein piispan matkojen aikana.”

”Ja sitten oli sanelukone!” Maija riemastuneena jatkaa. ”Se oli hauska vekotin, kuulokkeet korvilla minä istuin ja kirjoitin enkä minä kyllä aina tahtonut saada selvää, mitä sieltä nauhalta kuului. Siinä purkaessa sitä kuuleekin eri lailla.”

”Mutta ei ollut koskaan ongelmia”, hän huomauttaa. ”Ambrosiukselta saattoi kysyä, että mitä sinä olet sanonut tai tarkoittanut. Aika koomisia ne minun kirjoittamani lauseet joskus olivat, mutta mitäpä tuosta. Ei ollut ainakaan tylsää töissä. Hyviä aikoja ne olivat.”

”Ambrosiuksesta kyllä muistan hauskojakin juttuja – kerran ihan alkuaikoina hän tuli sellaisen vaaleansinisen tuulipuvun kanssa ja sanoi, että tarvitsisi vähän äidillisiä neuvoja”, Maija muistelee. ”Halusi tietää, monessako asteessa sen voi pestä! No eihän siinä puvussa pesuohjetta ollut, mutta kai se äiti-ihminen tietää, miten vaate pestään.”

Hampurilaisellakin käytiin yhdessä, ainakin kerran, ja kun Maija oli ollut leikkauksessa ja joutui sairauslomalle, niin Ambrosius tuli kotiin katsomaan.

”Meillä oli silloin koirat vielä pentuja, aika villejäkin ne oli, ja taisi ne rynnätä tietysti vastaanottamaan!” hän nauraa.

”Mutta töitähän me teimme kovasti – ei kahvipöydässäkään istuskeltu, vaan usein Marko ja minä otimme kahvikupit koneen ääreen, vaikka niin ei tietenkään saisi tehdä. Matkustihan hänkin paljon – junalla kotimaassa lyhyemmät matkat, ja lentoja kun varattiin, niin aina piti miettiä, miten saisi edullisimmat lennot.”

”Oli se hektistä aikaa, mutta hengissä siitäkin selvisi – ja oli se hyvin opettavaista myös”, Maija summaa. ”Ne taisivat olla niitä ruuhkavuosia itselläni monestakin syystä. Ja hyvä ilmapiiri meillä oli kansliassa.”

Metropoliitta Panteleimon: ”Maija oli hyvin luotettava sekä työnsä tietävä ja taitava henkilö.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Metropoliitta Panteleimon: ”Maija oli hyvin luotettava sekä työnsä tietävä ja taitava henkilö.”
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Metropoliitta Panteleimon

Vuonna 2002 Maija sai jälleen ”uuden työpaikan” – silloin hiippakuntaan oli valittu uusi piispa, metropoliitta Panteleimon. Leo oli valittu arkkipiispaksi ja Ambrosius Helsingin metropoliitaksi.

”Panteleimon oli itse rauhallisuus”, Maija toteaa. ”Kyllä hänenkin kanssa tulin hyvin juttuun, ei siinä mitään. Mutta hän oli aivan erilainen – hyvin harkitsevainen ihminen. Ja hyvin jämpti Panteleimon on – jotakin jos lupaa tai aikoo tehdä, niin sen hän tekee.

Työtahti oli paljon rauhallisempi Panteleimonin aikana. Hänen aikanaan toimitettiin Paimen Sanomia kansliassa, hiippakuntaneuvoston toiminta alkoi varsinaisesti hänen aikanaan ja eri julkaisujakin tehtiin. Muutoin toimistorutiineihinkin tuli muutoksia, kun siirryttiin muun muassa sähköiseen laskutukseen ja asioita hoideltiin paljon sähköpostillakin. Hänen aikanaan ruvettiin järjestämään henkilöstön virkistysiltapäiviä, jollaisia ei aikaisemmin ollut. Hiippakuntasihteerinä oli silloin Jukka Mäntymäki.

”Panteleimon tykkää elokuvista paljon, ja käytiin elokuvissa joskus, teatterissakin käytiin”, Maija kertoo noista ajoista. ”Joskus hän lähti kesken esityksenkin pois elokuvista, kun ei kestänyt – esimerkiksi Anna Karenina oli hänen mielestään jotenkin niin traaginen, ettei hän katsonut sitä loppuun asti… Minun mielestäni oli kiva katsoa niitä kulisseja, kun olen kirjan lukenut monta kertaa”.

”Ja hänen kanssaan työskentely oli tosiaan jämptiä, yhdessähän sitä arkistoakin seulottiin ja keskusteltiin samalla asioista.”

Maija muistelee alkuaikojen vähäistä hämmennystä – metropoliitallahan ei aikaisemmin ollut ollut henkilökuntaa, joten hän ei oikein tuntunut tietävän, miten toimia.

”Kun meillä oli kerrankin työpalaveri tässä kahvihuoneessa, eikä vielä asioita ollut käsitelty loppuun, hän lähti jo pois. Mutta kyllä asiat tuli hoidetuksi ja mukavaa meillä oli.”

Sitten Maija muistaa Panteleimonin ajalta mukavan Riian matkan:

”Se oli opintomatka – olimme paikallisen kirkon vieraina, ja Panteleimonin kanssa kävimme monissa paikoissa. Se oli todella kiva reissu – me olimme neljä päivää matkalla. Jälkeenpäin hän sanoi, että tämän jälkeen kaikki onkin sitten alamäkeä – että ei tipu enää matkoja! Siis hänellähän oli tämmöstä huumoria! Ja oikeassahan hän olikin.”

Puhumme myös Panteleimonin kirjoista, joista Maija on useimmat lukenut – jotkut jo oikolukuvaiheessa – ja on sitä mieltä, että Panteleimon kuvaa hienosti niitä aikoja, joihin kirjojensa tapahtumat sijoittaa.

”Niin – se Panteleimonin aika, se oli rauhallista ja seesteistä. Olihan Ambrosiuksen ja Panteleimonin välillä eroja – sitä nyt ei samanlaisia ihmisiä ole, eikä pidäkään olla.

Piispa Arseni: ”Maija oli työntekijänä ammattitaitoinen ja mutkaton. Sanoinkin hänelle lähtiessäni, että jos täältä jotakin mukaani ottaisin niin sinut!” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Piispa Arseni: ”Maija oli työntekijänä ammattitaitoinen ja mutkaton. Sanoinkin hänelle lähtiessäni, että jos täältä jotakin mukaani ottaisin niin sinut!”
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Piispa Arseni

Metropoliitta Panteleimonin jäätyä eläkkeelle hiippakunta oli puolitoista vuotta ilman hiippakuntapiispaa. Metropoliitan tehtävien hoitajana toimi tuolloin Joensuun piispa Arseni.

”Hän kävi täällä ensimmäisen kerran edellisenä talvena – Oulussa oli PSHV:n tapahtuma ja hän tuli käymään hiippakunnassa, kun Panteleimonkin oli paikalla. Häntä en ollut ikinä tavannut. Puhelimessa oli puhuttu ja sähköposteja lähetetty – Panteleimonin aikatauluja tai muita työasioita”, Maija jatkaa muistelua.

”Kun ensimmäisen kerran näin, niin ajattelin, että onpa reipasotteinen mies. Siis todella vilkkaanoloinen ja suorasanainen, mutta ei minua säikäytä, jos ihminen on suora ja vilkas, vaikka sanoo joskus kipakastikin!” Maija nauraa.

”Totta kai hänkin joutui tutustumaan uusiin asioihin, kun tuli tänne – tiedän, että hän tutustui muun muassa kanslian mappien sisältöön, siten sai tuntumaa asioihin, ja suoraan keskustelemalla hänen kanssaan asiat selvitettiin. Hänen kanssaan oli helppo työskennellä, kun asiat puhuttiin suoraan.  Varmaan alussa oli molemminpuolista tarkkailua, kun ei tuntenut toisen toimintatapoja, mutta sehän on aivan normaalia.”

”Hänen kirjallinen tuotantonsa on laaja ja aika monipuolinen, hän työstää paljon tekstejä – saa paljon aikaiseksi. Siinä vaiheessahan me uudistimme nuo hiippakunnan sivutkin vähän selkeämmiksi ja lisättiin vähän väriä, iloisuutta.”

”Nämä kanslian tilat on remontoitu Arsenin aikana samoin kuin virka-asunnon puoli – siinähän sitä meni ainakin puoli vuotta. Piispa suunnitteli remontin. Tilat on kyllä toimivat.”

”Hänellä oli myös ennen Oulun piispan tehtävien hoitamista sovittuja työtehtäviä muualla, ja lisäksi oli PSHV:n ja Aamun Koiton töitä, niin että kyllä hän joutui aika paljon kulkemaan. Mutta osan vaikkapa kokouksista pystyi pitämään videoneuvottelujen avulla Oulusta käsin.

Maija kertoo piispa Arsenin tehneen töitä, esimerkiksi saarnojen kirjoittamista, myös kotona vapaapäivinään Lapinlahdella ja huomauttaa:

”Aina hän oli tavoitettavissa. Ja minä koin, että meillä oli hyvä yhteishenki hänen kanssaan. Mukavaa meillä kyllä oli töissä, ja pitäähän töissä viihtyäkin, ei sen pakkopullaa pidä olla.”

”Ja hänellä on sitä huumorintajua!” Maija nauraa. ”Ei hän herneitä vetänyt koskaan nenään, ei. Sitten häntä kiinnostivat tavallisetkin asiat, hänhän tekee puutarhatöitä, marjastaa – liikkuu paljon.  Minä joskus oikein ihmettelin, että miten hänellä riittää energiaa joka paikkaan!”

Metropoliitta Elia: ”Maija on äärimmäisen luotettava ja hoitaa työnsä hyvin. Voin luottaa Maijaan kuin kallioon.” (Kuva/Photo: Metropoliitta Elian kuva-arkisto )

Metropoliitta Elia: ”Maija on äärimmäisen luotettava ja hoitaa työnsä hyvin. Voin luottaa Maijaan kuin kallioon.”
(Kuva/Photo: Metropoliitta Elian kuva-arkisto )

Metropoliitta Elia

Oulun hiippakunta sai jälleen metropoliitan, kun vastikään piispaksi vihitty metropoliitta Elia tuli Ouluun tammikuun alussa.

”Hänhän on Vaasan seurakunnan entinen kirkkoherra, joten minähän tunnen hänet pitkältä ajalta”, Maija huomauttaa. ”Ei hän ollut sillä tavalla vieras ihminen, kuin nämä aikaisemmat, joita en ollut aikaisemmin edes tavannut.”

Sitten hän nauraa heleän naurunsa, joka varmasti on kaikille Maijan tunteville tuttu, ja sanoo:

”Mehän eletään vielä tällaista kuherruskuukautta – niin lyhyen aikaa, kun hän on täällä ollut, että mahdoton on sillä tavalla analysoida häntä kuin niitä piispoja, jotka ovat olleet täällä pidempään ja joiden aikaan on jo perspektiiviä!”

”Mutta kyllä meillä Elian kanssa ihan hyvin pelaa – sillä samalla periaatteella kuin kaikkien muittenkin kanssa. Siis puhumalla asiat suoraan. Eihän mikään toimi, jos ei puhuta ja erityisesti tällaisessa pienessä työyhteisössä puhumattomuus korostuisi. Työasiat käsitellään niin kuin muidenkin piispojen kanssa on tehty. Ja teen työni parhaalla mahdollisella tavalla.”

”Positiivisella mielellä ollaan.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

”Positiivisella mielellä ollaan.”
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Maija

Kahvit on jo juotu, omenahyve enää herkullinen maku suussa. Siirrymme Maijan työhuoneen puolelle, ja hän lupaa näyttää minulle nuorimman lapsenlapsensa kuvaa. Mutta sitä ennen hän vielä miettii tovin työtään.

”Otetaan nyt vastaan, mitä tuleman on, sillä tulevasta ei kukaan tiedä, positiivisella mielellä ollaan. Mielestäni jokainen meistä pystyy itse vaikuttamaan asioihin omalla toiminnallaan aika pitkälle.”

”Tietenkään kaikkien ihmisten kemiat eivät kohtaa. Voi olla semmoiset luonteet, etteivät ne passaa yhteen, ja eihän yhteistyöstä sitten tule mitään.”

"Puhumalla asiat selviää.” (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

”Puhumalla asiat selviää.”
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

”Mutta kyllähän se hiippakuntakansliassa niin on, että piispan ympärillä asiat pyörii aika lailla. Piispan persoonallisuus vaikuttaa, mutta samalla tavalla vaikuttaa se, millainen työntekijä itse on. Jos valikoi työn eikä ole oma-aloitteisuuttakaan, niin kukapa ne asiat hoitaa pienessä työyhteisössä?”

Oulun metropoliitat     –      Hiippakunta perustettu 1980

Leo                              1980-1996

Ambrosius                   1996-2002

Panteleimon                2002-2013

Arseni (metropoliitan tehtävien hoitajana  2013-2014

Elia                             2015-

Hellevi Matihalti

, , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: