Seurakuntavaalien ehdokkaat asetettu

21/09/2015

ennakkotieto

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Torstaina 17.9. oli viimeinen päivä, jolloin seurakuntalaiset saivat jättää esityksensä ehdokkaiksi marraskuun alussa toimitettavia seurakuntien seurakunnanvaltuuston vaaleja varten. Vaalit toimitetaan pääsääntöisesti 1.11. Joissakin suuremmissa seurakunnissa kuten esimerkiksi Helsingissä, Lahdessa ja Tampereella äänestyspäiviä on useampia.

Simeon ja Hanna antaa mahdollisuuden eri seurakuntien ehdokkaille kirjoittaa ajatuksiaan siitä, mikä heille on valtuustotyöskentelyssä tärkeintä, millaisia visioita heillä on oman seurakuntansa tulevaisuuden suhteen ja – vaikka kyse on seurakuntavaaleista – mitä he pitävät tärkeänä myös koko kirkkomme toiminnassa. Väistämättähän näkemys kirkosta välittyy myös toimintaan seurakunnissa.

Simeon ja Hanna ei esitä ehdokkaille kysymyksiä eikä määrittele aiheenkäsittelyä, vaan kirjoittajalla on täysi vapaus pohdiskella itseään eniten koskettavia kysymyksiä kirkollisessa ja seurakunnallisessa elämässä,

Simeon ja Hanna on siis avoin valtuustoehdokkaiden kirjoituksille. Se on myös avoin sellaisille kirjoittajille, jotka haluavat osallistua tavalla tai toisella keskusteluun, vaikka eivät ehdokkaina olisikaan – samoin kuin aikaisemmin valtuustoissa ja neuvostoissa työskenneille. Se on avoin kanava, joka tavoittaa tällä hetkellä päivittäin 200-500 lukijaa ympäri maata.

Simeon ja Hanna aloittaa Seurakuntavaalit 2015 –osionsa huomenna artikkelilla, joka mm. selvittää vallankäyttöä ortodoksisessa kirkossa ja sitä, mitkä seurakunnanvaltuustojen ja neuvostojen tehtäväkentät ja mahdollisuudet ovat.

S&H

, ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: