Rovasti Heikki Huttunen Euroopan kirkkojen konferenssin pääsihteeriksi

01/10/2015

uutinen

Isä Heikki Huttunen. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Isä Heikki Huttunen.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) uutisoi tänään, että isä Heikki Huttunen on valittu 30.9.2015 pidetyssä Euroopan Kirkkojen Konferenssin (EKK) hallintoneuvoston kokouksessa järjestön uudeksi pääsihteeriksi.

Uusi työ alkaa ensi vuoden alussa – tarkkaa alkamispäivää ei kuitenkaan vielä ole sovittu. Isä Heikin toimikausi SEN:in pääsihteerinä päättyy lokakuun lopussa, ja hän toimii Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa monikulttuurisena pappina, kunnes aloittaa uuden työnsä.

”Ei kuitenkaan sillä tavalla, kuin alun perin suunniteltiin”, hän sanoo ja jatkaa vähän naurahtaen: ”Jonkinlaisena apupappina toimin tämän ajan.”

Uusi työ vie isä Heikin Brysseliin, mutta hän vakuuttaa, ettei suinkaan jätä Suomea. Sitä paitsi paikoillaan olemista EEK:n pääsihteerin työ ei missään tapauksessa ole.

Euroopan kirkkojen konferenssiin kuuluu tällä hetkellä 114 jäsenkirkkoa, sekä protestanttisia että ortodoksisia. Katolinen kirkko on mukana tarkkailijana.

Isä Heikki sanoo, että EEK:lla on komea historia kylmän sodan sillanrakentajana. Tällä hetkellä tärkeimpiä asioita sen toiminnassa ovat keskittyminen Euroopan Unionin työlainsäädäntöön ja sosiaalipoliittisiin kysymyksiin, ihmisoikeuksia ja uskonnon vapautta koskeviin asioihin ja siirtolaisuuteen, vaikka toki paljon muutakin kuuluu järjestön tehtäväkenttään.

”Esimerkiksi kirkon ja valtion suhteet, jotka ovat joka paikassa muutoksessa”, isä Heikki sanoo.

Niinpä kysynkin häneltä, olisiko kirkon ja valtion parempi olla erillään kuten monissa Euroopan maissa onkin.

Hänen mukaansa sekä kirkolle että valtiolle olisi parempi, jos ne olisivat erossa toisistaan.

”Kirkon ja valtion sitoutuminen yhteen on itse asiassa väliaikainen vaihe, joka nyt on lopuillaan”, hän sanoo.

”Tosin ero valtiosta on ortodoksiselle ja luterilaiselle kirkolle vaikeampaa kuin katoliselle kirkolle.”

Euroopan kirkkojen konferenssi (EKK) on ekumeeninen protestanttisten, luterilaisten, ortodoksisten ja anglikaanisten kirkkojen yhteiselin. .

Konferenssi syntyi kylmän sodan aikana vuonna 1959 pitämään yhteyksiä erityisesti itä- ja länsieurooppalaisten kirkkojen kesken. Tavoitteeksi muodostui kirkkojen ykseyden edistäminen ja niiden yhteisen todistuksen vahvistaminen.

EKK:n jäsenkirkkoja Suomessa ovat luterilainen ja ortodoksinen kirkko.

S&H

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: