Aabrahamin perilliset

02/10/2015

Kolumni

Isä Mikael Sundkvist kirjoitti hienosti aiheesta Jesus i Koranen Ortodoksiviestin numerossa 6/15. Hiukan sen jälkeen tänne Korsoon saakka kulkeutui maininkeja vähäisestä myrskystä vesilasissa – kuulemani mukaan isä Mikael oli pitänyt samanaiheisen puheenvuoron kirkkokahveilla jokin aika sitten. Puheenvuoroa seuranneessa keskustelussa oli esitetty myös kysymys, voidaanko Allah–nimi kääntää suomeksi sanalla Jumala, johon isä Mikael oli luonnollisesti vastannut myönteisesti ja selittänyt, että samalla tavoin Jumala on ruotsiksi Gud, englanniksi God ja niin edelleen.

Mutta tämä on (edelleen kuulemani mukaan) aiheuttanut jälkeenpäin tuon mainitsemani pikku myrskyn. Eihän nyt toki Allah ole Jumala – Allah on epäjumala niin kuin kaikki jumalat kristittyjen Jumalan rinnalla ovat!

KUN KUULIN tästä, mieleni taas kerran palasi yli kahdenkymmenen vuoden takaiseen matkaan. Olin tyttäreni kanssa tuolloin hiukan yli kaksi viikkoa Singaporessa tyttäreni singaporelaisen kirjeystävän Khaziah Bte Yemin kutsumana. Khaziah on muslimi – hänen silloinen intialainen poikaystävänsä ei ollut enkä oikeastaan koskaan tullut tietämään hänen uskonnollista taustaansa. Mutta muuten meillä oli kaiken muun ohessa mahdollisuus tutustua perusteellisesti eurooppalaistaustaisen singaporelaisen kulttuurin lisäksi myös muslimikulttuuriin ja jonkin verran intialaiseen kulttuuriin.

Aikomukseni ei ole kirjoittaa matkakuvausta, vaan kuvaus eräästä yhäkin minuun – samoin kuin tyttäreeni – syvästi vaikuttavasta kokemuksesta.

KIERTELIMME paljon kaupunkia myös kaksistaan, ja näin tulimme kerran menneeksi Kali-jumalattaren temppeliin.

Tyttäreni oli jokseenkin huvittunut näistä hindulaisuuden eri jumalista ja luulen, että hän jollakin tapaa samaisti ne vanhoihin myytteihin antiikin jumaltaruston jumalien kanssa: eihän niitä oikeasti ole olemassa! Kali-jumalattaresta emme kumpikaan tuolloin tienneet mitään.

Vasta myöhemmin kotona aloin selvitellä asiaa ja opin, että Kali-jumalatarta kuvataan sekä raivoisaksi tuhoajaksi, kuoleman jumalattareksi että luovaksi voimaksi.

Mutta tuossa temppelissä tapahtui jotakin käsittämätöntä, ja me kohtasimme vain tuhon ja kuoleman raivoisan jumalattaren.

Naiset, jotka sareihin pukeutuneina tulivat uhraamaan jumalattarelle, olivat jollakin tapaa varsin pelokkaita. Koko temppelin täytti kärventyvän lihan epämiellyttävä haju, sillä uhrit poltettiin jumalattaren patsaan edessä olevilla – pitäisikö nyt sanoa, että uhripöydillä? Minusta ne kuitenkin vaikuttivat grilleiltä.

Myönnän, että vaikka kaikki ympärilläni tapahtuva vaikutti minusta epämiellyttävältä, tarkastelin sitä hyvin kiinnostuneena – mutta vähin erin aloin tuntea jonkinlaista suurta ahdistusta, melkein pelkoa; tytär alkoi tulla lähes hysteeriseksi ja halusi nopeasti pois.

Niin me lähdimme – ja minulla oli vähän vaikeuksia pysyä tyttären vauhdissa, kun hän kiiruhti mahdollisimman kauas pois intialaisista kortteleista.

PUOLIJUOKSUSSA havaitsimme yhtäkkiä moskeijan, ja päätimme mennä sinne.

Meidät otettiin ystävällisesti vastaan, ja kun kerroimme, että halusimme rukoilla, meidät ohjattiin naisille varattuun tilaan. Muistan, miten lysähdimme lattialle – ja minä luin mielessäni Isä meidän –rukouksen; tytär kertoi tehneensä samoin. Ja katso: yhtäkkiä suuri rauha laskeutui yllemme.

Kun tovin olimme olleet moskeijassa, tytärkin oli täysin levollisin mielin, ja lähdimme takaisin hotelliimme.

Mielenkiintoisinta on, että tytär muistaa, miten oli ihan pimeää, kun lähdimme Kali-jumalattaren temppelistä; hän väitti minulle, että olemme olleen siellä iltamyöhään, kunnes saimme valokuvat. Olin ottanut niitä ennen temppeliin menoa ja moskeijasta lähdön jälkeen, ja ne todistivat vastaansanomattomasti, että olemme olleet molemmissa paikoissa aivan iltapäivän alussa, kirkkaassa auringonpaisteessa.

Mutta vielä tänä päivänä tyttäreni väittää, että kaikki ympärillä oli aivan pimeää, kun lähdimme Kali-jumalattaren temppelistä.

MINÄ PUOLESTANI muistan kaikkein merkittävimpänä sen suuren rauhallisuuden, joka minut valtasi moskeijassa rukoillessani, ja minä olen edelleen vakuuttunut siitä, että Jumala, sellaisena kuin Vanha Testamentti hänet kuvaa, on sama kuin se Jumala, jota ystävämme Khaziah kutsuu nimellä Allah, ja sama Jumala kuin juutalaisten ystävieni Jumala.

Mutta kristinuskon Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki, mitä juutalaiset eivät uskoneet eivätkä tunnusta tai mitä Muhamad ei ottanut kristinuskosta mukaan omaan opetukseensa – vaikka Jeesuksen profeettana ja ”Marian poikana” hyväksyikin. Kaikki kolme uskontoa kuitenkin ovat Aabrahamin ”perillisiä”, kuten Jussi Aro vanhassa vanhassa kirjassaan Aabrahamin perilliset (1970, WSOY) hyvin kuvaa.

 

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: