Arkkimandriitta Andreas Larikka Haminaan

05/10/2015

Haastattelu

Puolustusvoimien suhtautumista kuvaa mielestäni se, kuinka suurenmoisesti minut, siviilipalveluksen suorittanut, otettiin vastaan sotilaspapin tehtäviä hoitamaan. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Puolustusvoimien suhtautumista kuvaa mielestäni se, kuinka suurenmoisesti minut, siviilipalveluksen suorittanut, otettiin vastaan sotilaspapin tehtäviä hoitamaan.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Arkkimandriitta Andreas Larikka aloittaa Haminan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran tehtävien hoitamisen lokakuun seitsemäntenä päivänä.

Hyvin iloinen isä Andreas oli siitä, että myös arkkipiispa Leo oli ollut häneen yhteydessä ja tarjonnut Mikkelin seurakunnan kirkkoherran tehtävien hoitajan sijaisuutta.

”Mikkelihän on synnyinkaupunkini”, isä Andreas sanoo, ”ja minut on kastettu Mikaelin kirkossa Mikkelissä – ja olen siellä kirkollisen työni aloittanut, kun jo lukioaikana olin kirkon vahtimestarina!”

Samassa kirkossa nykyinen metropoliitta Ambrosius vihki hänet diakoniksi silloisen arkkipiispan Johanneksen määräyksestä, ja Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkossa tapahtui myös hänen pappisvihkimyksensä 13. marraskuuta, Johannes Krysostomoksen päivänä, 1991.

”Arkkipiispa Johannes sanoi, että ´minä haluan itse teidät vihkiä papiksi´ ja niin myös tapahtui”, isä Andreas muistelee.

Uudet haasteet innostavat

Vuosina 1991-1996 hän toimi Mikkelin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana:

”Olin aluksi viransijaisena ja lopulta kirkkoherraksi valittuna ja vielä lopullisemmassa tilanteessa, kahden vuoden jälkeen, sain valtakirjan tehtävään – siihen aikaanhan oli vielä käytössä koeajalle määrääminen”, isä Andreas jatkaa ja huomaa sitten kuin hämmästyneenä, että siitäkin on aikaa kulunut jo melkein neljännesvuosisata.

Nyt hän ei kuitenkaan mennyt Mikkeliin, ja minä kysyn tietenkin miksi. Mikä painoi vaa´an Haminan hyväksi?

”Metropoliitta Ambrosiuksen kanssa oli ollut keskustelua mahdollisuudesta tai optioista, mutta siinä vaiheessa vain keskustelutasolla, enkä tietenkään katsonut voivani asiaa julkaista paitsi keskustellessani arkkipiispan kanssa. Hänelle mainitsin, että tämmöinenkin ikään kuin optio on olemassa. Molemmat esipaimenet sanoivat, että minun täytyy itse tehdä valinta”, isä Andreas selittää. ”Ajattelin sitten näin, että ellen nyt mene Haminan seurakuntaan katsomaan, mitä elämä siellä oikeasti on, kadun sitä lopun ikäni – että miksi en mennyt kohtaamaan itselleni uudenlaisia olosuhteita ja uusia haasteita. Mikkelihän on minulle perin tuttu. Ja toisaalta, jos sinne tulee vakinainen toimi jossain vaiheessa haettavaksi – jos siinä vaiheessa siihen päädyn, minulla on mahdollisuus hakea sitä. Mutta nyt menen Haminan seurakuntaan, koska siellä on myös ihan konkreettisia uusia ja kiinnostavia tehtäviä, joita pitää ryhtyä kohtaamaan ja käsittelemään.”

Haminan ortodoksisessa seurakunnassa ei ole ollut varsinaista kirkkoherran tehtävien hoitajaa edellisen kirkkoherran, rovasti Leo Huurinaisen jäätyä eläkkeelle runsas vuosi sitten. Oman toimensa ohessa tehtävää on hoitanut Kotkan kirkkoherra isä Alexander Hautamäki vuoden ja kaksi kuukautta, kuten isä Andreas tarkentaa. Paikallinen seurakuntaväki on kovasti toivonut piispalta, että saisi paikkakunnalla olevan päätoimisen tehtävänhoitajan, ja tähän isä Andreas on nyt lupautunut määräajaksi, puoleksi vuodeksi.

Avoimin mielin

Isä Andreaksella on jonkin verran tuntumaa Haminan seurakuntaan jo siksikin, että hänen ja isä Leo Huurinaisen välillä on vuosikymmenten ystävyys.

”Olen siellä toki käynyt vuosien varrella, esimerkiksi joka toinen vuosi järjestetyssä laskiaistapahtumassa olen ollut pariinkin otteeseen vierailevana puhujana ja silloin tällöin jumalanpalveluksissa mukana. Isä Leo oli jo Mikkelin aikoinani yksi rajanaapureista, joten hän ja minä olemme keskustelleet niin kuin papit konsanaan papin työstä, sen iloista ja suruista. Isä Leolta olen saanut myös tämmöistä – niin kuin Martti Luther sanoo – veljien keskinäistä lohdutusta. Minulla on sillä tavalla mielikuva Haminan seurakunnasta, mutta tässä tilanteessa sen mielikuvan yritän jättää vähän sivummalle ja avoimin mielin lähestyä itselleni kuitenkin uutta seurakuntaa.”

On ollut monia tilanteita, joissa on tullut metropoliitta Johannesta suorastaan ikävä. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

On ollut monia tilanteita, joissa on tullut metropoliitta Johannesta suorastaan ikävä.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Hän on tietoinen siitä, että Kymenlaakso on niin sanotun savupiipputeollisuuden sammumisen myötä muuttunut taantuma-alueeksi taloudellisesta näkökulmasta katsottuna, ja tämä luonnollisesti rasittaa myös seurakunnan taloutta.

”Isä Alexanderin sijaisuuden aikana on koetettu kulukuuria pitää ja varmaan sitä joudutaan pitämään jatkossakin. Kulut kuriin. Tietysti siellä on vanhat historialliset temppelit niin Haminassa kuin muuallakin, ja arvokkaista temppeleistä on huolehdittava. Monien mielestähän tämä on suoranainen taakka meidän niin sanottujen historiallisten seurakuntien kohdalla. Tavallaan meidät on pantu tässä mielessä paljon vartijoiksi”, isä Andreas pohtii.

Paljon hyvää ja kaunista

Kajaanin kirkkoherrana isä Andreas oli neljä vuotta ja kaksi kuukautta. Hän sanoo jättävänsä Kajaanin ristiriitaisin tuntein.

”Kajaanissa on paljon hyvää, se on yksi minun lapsuuteni kaupungeista, jossa isän sotilasammatin takia meidän perhe asui neljän vuoden jakson, kun olin alakoululainen. Mukavat, hyvät lapsuusmuistot vaikuttivatkin siihen, että motivoiduin hakemaan Kajaaniin”, hän mietiskelee nyt.

”Kajaanissa on myös Suomen kaunein jälleenrakennuskauden kirkko, koska se on Petros Sasakin ja Alkiviadis Kepolaksen ikonein ja seinämaalauksin kaunistettu vastaamaan bysanttilaista esikuvaa niin, että kirkko myös interiööriltään, ikoneiltaan ja seinämaalauksiltaan julistaa samaa evankeliumia, jota pappi ja kirkkoveisutkin julistavat. Muistan Kristuksen kirkastumisen kirkkoa lämpimästi ja haikeastikin.”

”Kajaanin vuodet ovat olleet haastavia, omalla tavallaan hyvin vaikeitakin mutta samalla myös hyvin opettavaisia.”

”Sen vielä haluan sanoa, että suuresti arvostan siellä puolustusvoimien kirkollista työtä, johon sain tulla mukaan Kajaanissa – ja luonnollisesti jään kaipaamaan monia ihmisiä, jotka tukivat minua vaikeina aikoina.”

Sinä sanouduit itse irti kirkkoherran toimesta? minä kysyn, ja isä Andreas vastaa hiljaa:

”Kyllä.”

Menetykset ja pettymykset

Isä Andreaksen elämässä Kajaanin vuodet ovat olleet hänen elämänsä dramaattisinta ja traagisinta aikaa – niin minä sen olen nähnyt. Hyvästä alusta huolimatta.

”Henkilökohtaisesti raskainta oli se, että hyvä ystäväni, jonka elämään mahtui vaikeita psyykkisiä ongelmia, viimeisinä vuosina syvää masennusta, ja jota yritin tuolloin auttaa, koki elämänsä niin pimeänä, että siellä kotonani Kajaanissa oman käden kautta poistui tästä elämästä. Tämmöinen elämän tragedia oli vaikea kohdata – myös oman avuttomuutensa tunteminen, se, ettei kaikista hyvistä yrityksistä huolimatta ollutkaan kyennyt auttamaan toista, tuntui kestämättömän raskaalta”, isä Andreas tilittää hiljaisella äänellä.

Pitkän vaitiolon jälkeen hän jatkaa:

”Ja toisaalta sitten se, että isä Pentti Hakkarainen, joka kovin toivoi tuloani Kajaaniin, hyvin sujuneen alun jälkeen henkisesti veti maton jalkojeni alta juuri tässä tilanteessa.”

Tiedänhän minä senkin, koska aivan lyhyen ajan kuluttua tuosta tragediasta se tuli korviini helsinkiläisellä terassilla – luottamuksellisesti kerrottu ja järkytyksenä koettu tapahtuma oli lähtenyt kulkemaan likaiseksi muutettuna juoruna, jonka tarkoituksena näytti olevan vain isä Andreaksen mustamaalaaminen.

Niin asiaan joutui puuttumaan myös piispa Arseni, joka tuolloin hoiti Oulun metropoliitan tehtäviä.

”Yritimme keskustella näistä isä Pentin puheista kolmestaan luottamuksellisesti, mutta ei se juurikaan muuttanut tilannetta..,” isä Andreas sanoo, ja hyvin voin kuulla hänen äänessään vieläkin suuren pettymyksen. ”Joka tapauksessa piispa Arseni kielsi häntä puhumasta sellaista, mikä ei ole totta.”

Ortodoksisuus kyllä elää tätä päivää, mutta sillä on koko tradition voima käytettävissä, ja siihen meidän on uskottava. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Ortodoksisuus kyllä elää tätä päivää, mutta sillä on koko tradition voima käytettävissä, ja siihen meidän on uskottava.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti )

Kristuksen palvelija

Kokemus kaikkineen oli todella traumaattinen, ja myöhemmin isä Andreas joutui jäämään sairauslomalle.

”Niin tapahtui marraskuun 2014 kirkolliskokouksen jälkeen, puolitoista vuotta tästä mainitusta tapahtumasta. Sairauslomaa oli lääkärini suositellut jo aikaisemmin, mutta olin ajatellut, että jaksan, kun vain teen työtä. Kuvittelin jaksavani semmoisen paineen alla, mistä asiantuntijat nyt sanovat, ettei kukaan ihminen voi kestää semmoisten taakkojen alla.”

Ja sitten tuli romahdus?

”Tavallaan niin voi sanoa – voimat loppuivat kerta kaikkiaan.”

Mutta nyt olet jo hyvin toipunut?

”Olen aloittanut kolmivuotisen psykoterapian ja olen – kovasti olenkin – tehnyt sisäistä työtä, ja niinpä näinkin nopeasti olen toipunut siinä määrin, että terapeuttini mielestä olen tällä hetkellä niin fyysisesti kuin psyykkisesti täysin työkykyinen ja hyvinkin luottavaisella mielellä uuden työn suhteen. Itse tietysti tämmöisen kokemuksen jälkeen epäilee omien siipiensä kantavuutta, mutta on lohdullista, että kokenut terapeutti ja työnohjaaja näkee tilanteen täysin luottamusta herättäväksi. Myös metropoliitta Ambrosius on ollut luvallani yhteydessä terapeuttiini ja mainitsi, että myös hän on täysin luottavaisella mielellä.”

Puolen vuoden työrupeaman alla ei tietenkään voi olla mitään suuria visioita uuden työn suhteen, mutta:

”Tarkoitus ei ole kuitenkaan olla pelkästään juoksevien asioiden hoitaja, vaan tahdon tarttua siihen mihin on tartuttava ja tahdon palvella. Niin kuin Voitto Viro sanoo, että kutsumus on suuri ja palvelija on pieni, mutta kumminkin tahdon vähäsen palvella – että ihmiset löytäisivät Kristuksen kasvot. Tahdon siis olla Kristuksen palvelija.”

”Joka tapauksessa tahdomme jatkaa yhteistyön kehittämistä siellä kaakon kulmalla Haminan ja Kotkan seurakuntien välillä, mutta tietyissä asioissa on jo lähdetty liikkeelle myös Lappeenrannan ja Lahden seurakuntien kanssa, muun muassa kristinoppikoulutyössä ja osittain kuorotyössäkin, ja Kotkan kanssa toiveeni on, että päästään suunnittelemaan jumalanpalvelusohjelmat yhdessä, niin että Kymenlaakson ortodoksit tulisivat tarkoituksenmukaisella tavalla palvelluiksi.”

 

Kirkolliskokouksen alla

Pian on tulossa kirkolliskokous, ja isä Andreas on myös kirkolliskokousedustaja – Oulun hiippakunnan pappisedustaja, koska kanonisesti hän kuuluu edelleen Oulun hiippakuntaan.

Tulevassa kirkolliskokouksessa ei liene käsiteltävänä yhtä suuria asioita kuin kahdessa edellisessä kokouksessa, minä mietin, mutta isä Andreas huomauttaa:

”Yksi suuri kysymys on – kysymys siitä, miten kirkon hallinnon uudistamista jatketaan, miten vuosi sitten kirkolliskokouksessa päätettyä hiippakuntalähtöistä mallia voidaan lähteä kehittämään vai voidaanko sitä lähteä kehittämään.”

Käsittelyssä on siis nyt kirkollishallituksen tekemä esitys, joka oli myös seurakunnissa lausuntokierroksella?

”Näin on, ja kirkollishallitus valitettavasti meni osaksi niiden suuntaviivojen ulkopuolelle, jotka kirkolliskokous vuosi sitten antoi. Linjauksessa sanottiin, että voidaan lähteä kehittämään hiippakuntalähtöisyyttä mutta sillä tavalla, että verovarojen keruu tapahtuu edelleenkin seurakunnissa ja päättäminen tapahtuu seurakunnissa eikä hiippakunnissa eikä koko kirkon tasolla muuten kuin niistä varoista, joista kirkolliskokous päättää”, isä Andreas vastaa.

Olen kuullut, että tähän esitykseensä olisi tullut suurimmasta osasta seurakuntia kielteisiä kannanottoja?

”Jotkut sanovat, että täystyrmäys, muttei se ihan niinkään ole – osa seurakunnista on esittänyt täystyrmäystä, osa on sanonut, että on tässä hyviäkin puolia. Mutta siinähän on jo se hyvin suuri periaatteellinen kysymys, että seurakunta on julkisyhteisö, oikeushenkilö, mitä hiippakunta ei ole. Että varojen käyttöä ei voida ottaa pois siltä oikeushenkilöltä, joka varat kerää. Se on jo lainsäädännöllinen kysymys.”

Isä Andreas näkee myös vaarana, jos lainsäädäntöä alettaisiin muuttaa, tuolloin saatettaisiin ruveta kyseenalaistamaan koko kirkon verotusjärjestelmää.

”Sitähän on viime aikoina jo muutenkin kritisoitu vapaa-ajattelijain ja muitten taistelevien ateistien taholta tai niitten taholta, jotka ajavat kirkon ja valtion eroa.”

Oletko siis sitä mieltä, että kirkon hallinnonuudistusta ei tuohon suuntaan pitäisi kehittää? minä kysyn.

”Esitetyssä muodossa se ei voi toimia”, isä Andreas vastaa.

 

Hellevi Matihalti

 

, , , , , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: