Andran matkapäiväkirja 3

03e (2)

19.-20.10.2015

Alkuviikon aamupäivät menivät papereiden selvittelyssä. On aina jännittävää, mitä he keksivät. Vieläkin on selvittelyä jäljellä. Tuntuu välillä kuin hyppäisi tuntemattomaan syvään kuoppaan ilman laskuvarjoa. Ei parasta jännitystä.

Silti, ruska on niin kaunista, että edes ilkeät viranomaiset eivät pysty vaikuttamaan siitä iloitsemiseen.

(Kuva/photo: Andra Aldea-Löppönen)

(Kuva/photo: Andra Aldea-Löppönen)

Onneksi löytyy aina myös mielekästä tekemistä.  Casa cu rost, joka on erilaisten työpajojen järjestäjä, järjesti maanantaina 18.10.2015 käsityötyöpajan. Siellä tehdään naisten kansallispukuun paita (romaniaksi ie). Oli mahdollista harjoitella ristipistoja myös vaikkapa tekemällä kirjanmerkkiä.

(Kuva/photo: Andra Aldea-Löppönen)

(Kuva/photo: Andra Aldea-Löppönen)

Voin sanoa, että olen hyvin surkea käsitöissä, joten päätin iloita siitä, että on kauniita paitoja, kiinnostavia tarinoita ja saan olla läsnä vanhassa perinnetyöpajassa nimeltä Şezătoare.

 

Aikoinaan tytöt ja naiset tekivät käsitöitä yhdessä jonkun emännän kotona, ja näin perinne siirtyi sukupolvelta toiselle.

Oli ihanaa huomata, että nytkin olimme eri ikäisiä.  Siskoni ja minä emme olleet ainoat, joilla oli lapset mukana.

(Kuva/Photo: Cristina Cristea)

(Kuva/Photo: Cristina Cristea)

Myös lasi-ikonityöpaja oli järjestetty sinne, samoin saatavilla oli myös kirjallisuutta. Ilmapiiri oli lämmin ja läheinen.

Tiistaina olin siskoni kanssa ostosterapiassa. Eräässä kaupassa oli maistiaiset ja myynnissä perinteisiä tuotteita.  Niitä oli tietenkin aivan pakko kuvata, maistella – ja ostaakin!

(Kuva/photo: Andra Aldea-Löppönen)

(Kuva/photo: Andra Aldea-Löppönen)

 

, ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: