Myötätuntoinen lähimmäinen

14/11/2015

Saarnavuorossa

(Ikonikuva/photo: orthodox.net)

(Ikonikuva/photo: orthodox.net)

Laupias samarialainen

Luukkaan kahdeksas sunnuntai (Luuk. 10:25-37)

 Myötätuntoinen lähimmäinen 

Evankeliumeissa kohtaamme Jeesuksen Kristuksen, joka opettajana ja mestarina kutsuu ihmisiä opetuslapsikseen. Hän ohjaa ja johdattaa ihmisiä hengelliseen kasvuun opetuksen sanoilla ja elämällään.

Kertomus laupiaasta samarialaisesta valaisee ja kirkastaa Jeesuksen kuulijoille ja seuraajille rakkauden käskyn merkityksen. Se on hyvin rikas kertomus.

Eräs mies joutui ryöstetyksi matkallaan Jerusalemista Jerikoon. Tie oli tunnettu hankalasti kuljettavana ja myös vaarallisena. Hyökkäyksen uhri makasi puolikuolleena tien sivussa. Luultavasti hän oli tehnyt vastarintaa ja siksi tullut pahoinpidellyksi. Miehen henkilöllisyys ei kertomuksessa käy ilmi.

Pappi ja leeviläinen kulkivat ohitse. Heillä molemmilla oli roolinsa ja tehtävänsä juutalaisessa uskonnonharjoituksessa. Mutta he väistivät, välttivät kosketusta ryöstettyyn mieheen eivätkä käyneet tätä auttamaan.

Pappi ja leeviläinen eivät ehkä kuitenkaan olleet erityisen kovasydämisiä ihmisiä. Ehkä he olivat vain peloissaan ja halusivat mahdollisimman nopeasti päästä kaupungin suojiin. Ehkä he eivät osanneet auttaa. Näyttihän sitä paitsi siltä, ettei mies ollut enää juuri autettavissakaan.

Tässä kohdassa samarialainen matkamies osuu paikalle, kenties hän on kauppias juhtineen, öljyineen, viineineen. Samarialainen, joka oli juutalaiselle vieras ja oudoksuttava, ei suinkaan lähimmäinen tai kanssakulkija.

Mutta mitä tapahtuu, kun hän näkee vakavasti loukkaantuneen uhrin? Myötätunnon liikuttamana hän osoittaa huomionsa uhrille, sitoo tämän haavat, nostaa tämän aasin selkään, vie majataloon ja pyytää pitämään tästä huolta. Hän tekee oikeastaan kaiken mahdollisen ja kustantaa jopa potilaan jatkohoidon.

Lähimmäisrakkauden toteuttaminen edellyttää siis yhteiskunnallisten, uskonnollisten ja etnisten ennakkoluulojen ja syrjinnän hylkäämistä. Auttaja on samarialainen, ulkopuolinen, muukalainen, matkalla oman alueensa ulkopuolella, mutta juuri hän ottaa huolehtiakseen tuntemattomasta, luultavasti juutalaisesta miehestä. Samarialainen tietää ryöstetystä vain, että tämä on lähimmäinen, ihminen avun tarpeessa. Lähimmäinen on siis kohdalle sattuva ihminen, ei vain oman yhteisöni jäsen, ihminen, joka on pahassa pulassa ja jonka auttamiseen minulla on keinot.

Kuka on minun lähimmäiseni? Tuon ajan juutalaisuudessa lähimmäinen oli toinen juutalainen, oman kansan jäsen. Harhaoppisia tai uskosta luopuneita ei pidetty lähimmäisinä, ei myöskään samarialaisia. Tässä kertomuksessa Jeesus hylkää ajatuksen ja opetuksen lähimmäisyyden muodollisesta, lainomaisesta määrittelystä. Polttopiste siirtyy toisesta minuun itseeni. Millainen minun tulee olla, jotta olisin lähimmäinen toiselle ihmiselle.

Vieras ja outo ihminen, muukalainen, tekee itsestään lähimmäisen. Hän osoittaa, että minun tulee olla syvällä sisimmässäni lähimmäinen toisille. Vastaus on minussa itsessäni. Minun täytyy tulla sellaiseksi, joka osaa rakastaa, sellaiseksi, jonka sydämeen toisen ihmisen tarve sattuu. Siten löydän lähimmäiseni, tai siis pikemminkin hän löytää minut.

Kertomuksen tärkein opetus on myötätunnon merkityksessä. Samarialaisen tuli sääli piestyä miestä. Jeesus ei takerru määritelmiin lähimmäisyydestä ja niiden asettamista velvoitteista vaan korostaa syvän ja sydämen pohjasta tulevan myötätunnon ja lähimmäisrakkauden tavattoman suurta, ratkaisevaa merkitystä.

Kristuksen kaltainen myötätunto on avain ja tie lähimmäisen rakastamiseen, ja jos sen saavutamme, tai sitä kohti kuljemme, voimme täyttää rakkauden käskyn.

Meidän on seurattava Kristusta, luotettava hänen rakastavaan sydämeensä, hänen myötätuntoonsa ja armahtavaisuuteensa meitä kohtaan. On myös tärkeää, että omat tarpeemme ja kärsimyksemme eivät tee meistä katkeria ja kovasydämisiä.

Pikemminkin meidän on opittava tekemään kärsimyksestämme ja vaikeuksistamme keinoja myötätunnon ja empatian kehittämiseen toisia kohtaan, jotka kantavat kärsimyksiä ja ristejä. Me emme saa ummistaa silmiämme emmekä korviamme toisten kärsimykselle ja ongelmille, vaan koettaa helpottaa heidän kipuansa ja taakkaansa, hoivata ja pitää huolta.

 

Arkkimandriitta Andreas Larikka

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: