Eri näkökulmia Kolminaisuuden kirkon tilanteesta

18/11/2015

Artikkeli

Pyhän Kolminaisuuden kirkko Helsingin Kruununhaassa. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Pyhän Kolminaisuuden kirkko Helsingin Kruununhaassa. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Huhumylly Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkon ympärillä on pyörinyt kiihtyvällä vauhdilla. Erilaisten väitteiden joukosta on ollut vaikea erottaa tosiasioita, joiden pohjalta asiallista keskustelua olisi voinut käydä. Tilanteen taustalla on kirkon jumalanpalvelusjärjestykseen tehdyt muutokset. Helsingin ortodoksisen seurakunnan venäjänkielisen papin toimeen valittiin tänä keväänä pastori Vaslav Skopets, joka aloitti työnsä Pyhän Kolminaisuuden kirkon pappina elokuussa.

Erityisen voimakasta närää on aiheuttanut päätös joidenkin ektenioiden lukemisesta liturgiassa  suomeksi. Kirkon jumalanpalvelukset on aiemmin toimitettu pelkästään kirkkoslaaviksi.

Kirkon toiminnassa tehdyt muutokset ovat selvästi aiheuttaneet henkilösuhteiden kärjistymistä ja vastakkainasettelua.

Sivusta katsoen kiista näyttäytyy kiistana vanhan venäläisen perinteen säilyttämisen ja uudistusten kannattajien kesken. Lisäksi seurakunnassa vaikuttavat vanhat venäläiset suvut ovat huolestuneet kirkkoslaavinkielisten jumalanpalvelusten kohtalosta.

Tilannetta ei ainakaan ole rauhoittanut kirkkoherra Markku Salmisen esittämät näkemykset, että Pyhän Kolminaisuuden kirkon tulehtuneen tilanteen takana olisivat ”seurakuntamme ulkopuolelta tuleva yritys vaikuttaa seurakunnan traditioon” ja hänen Simeonin ja Hannan Facebook-sivustolla ollut kommenttinsa ”Moskova [Moskovan patriarkaatti] ja muutama suomalainen asialla”.

Gennadij Stolbow on järkyttynyt

Ylidiakoni Gennadij Stolbow on palvellut Pyhän Kolminaisuuden kirkossa pitkään. Hänet on vihitty diakoniksi 1976 ja toiminut Kolminaisuuden kirkon diakonina vuodesta 1990. Eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin isä Gennadij jatkoi säännöllistä palvelemista kirkossa aina tämän vuoden heinäkuuhun saakka.

Isä Gennadij diakonina Helenan vanhainkodin temppelijuhlassa 2004. Kuvassa takana vasemmalta isät Aleksander Korelin, Veikko Purmonen ja Niilo Karjomaa. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Isä Gennadij diakonina Helenan vanhainkodin temppelijuhlassa 2004. Kuvassa takana vasemmalta isät Aleksander Korelin, Veikko Purmonen ja Niilo Karjomaa.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Heinäkuun 15. päivänä toimitetun liturgian jälkeen tapahtui jotakin, josta isä Gennadij on järkyttynyt.

”Ja täytyy sanoa, että Kolminaisuuden kirkossa on papiston kesken aina ollut hyvä yhteistyö, rukous on ollut aina se pääasia. Ja vuodesta 1990 alkaen voin sanoa omasta kokemuksesta ja todistuksesta, ettei mitään sellaista ole koettu kuin nyt, kun isä Slava Skopets tuli ja räjäytti kaiken ilmiriitaan. Ja että koin tällaista ihan henkilökohtaisesti – sellaista mitä en ole koskaan kokenut meidän kirkossamme”, kertoi isä Gennadij.

Porttikielto kirkkoon

 Hänen mukaansa isä Slava oli sanonut haluavansa keskustella joistakin asioista.

Isä Gennadij jatkaa:

”Keskustelu alkoi sillä, että sitten kun hän astuu vastaavan papin tehtäviin Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, niin silloin tulevat sellaiset ja sellaiset rajoitukset ja määräykset liturgisessa elämässä. Olin vähän hämilläni, kun hän sanoi, että jos hän tuntee tässä meidän keskustelussa jotain negatiivista itseään kohtaan henkilökohtaisesti, hän menee ja valittaa suoraan metropoliitta Ambrosiukselle. Ja minä kyllä ihmettelin, että mistä on kysymys. Koska minulla ei ole ollut mitään ongelmia hänen kanssaan. Ei myöskään silloin aiemmin, kun hän oli pappina Aleksej Sjöbergin jälkeen pari kuukautta. Ja nyt hän sitten lateli kerta kaikkiaan sellaista kovaa tekstiä minulle. Minä kuuntelin sitä tekstiä, ja sitten hän sanoi vielä, että minä toivon ja vaadin, että en enää käy hänen kanssaan kirkossa kanssapalvelemassa, enkä edes käy kirkossa tai että hän ei minua enää näe tai minusta kuule! Eli hän ilmoitti, että minulle tulee täydellinen porttikielto! 15.7. oli meidän viimeinen yhteinen palvelus.

Tämän jälkeen en ole voinut mennä Kolminaisuuden kirkkoon. Mitään perusteita ei esitetty, että miksi en voi enää suorittaa papillisia tehtäviä. Myös isä Timo Soisalo joutui samanlaiseen puhutteluun.”

Tyhjänpäiväistä juoruilua

Myöhemmin isä Gennadij kävi keskustelemassa tapahtuneesta metropoliitta Ambrosiuksen kanssa. ”Metropoliitta sanoi, että minulle ovat kaikkien kirkkojen ovet auki Helsingin hiippakunnassa – niin metropoliitta sanoi”, totesi Gennadij Stolbow huojentuneena.

Nykyisin isä Gennadij palvelee Helenan vanhainkodissa, joskin hän pahoittelee, että palveluksia siellä toimitetaan kovin harvoin.

”On väitetty, että Moskovan patriarkaatti olisi jotenkin mukana Kolminaisuuden kirkon toiminnassa tai syynä vaikeuksiin. Tällainen väite ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Kolminaisuuden kirkolla ei ole mitään yhteyksiä Nikolskiin tai Pokrovaan. Tällaiset väitteet ovat tuulesta temmattuja! Kaikenlaista tyhjänpäiväistä juoruilua”. tuhahtaa isä Gennadij.

Näköalapaikalla vuodesta 1982

Herman Merras on ollut vuodesta 1982 Pyhän Kolminaisuuden kirkon isännöitsijänä. Tuolloin  kirkossa palveltiin suomen kielellä. Vuonna 1990 siirrettiin suomenkieliset palvelukset Uspenskin katedraaliin, jossa oli jumalanpalvelukset toimitettu siihen asti kirkkoslaaviksi.

Herman Merras . (Kuvalähde: Herman Merraksen Facebook sivut)

Herman Merras .
(Kuvalähde: Herman Merraksen Facebook sivut)

”Kolminaisuuden kirkossa aloitettiin palvelukset kirkkoslaaviksi. Tuolloin vanha venäläinen väestö oli vähentynyt ja suomenkielisten osuus kasvanut. Silloinhan ei vielä ollut Tikkurilan eikä Tapiolan kirkkoa, joten ihmiset kävivät keskustassa jumalanpalveluksissa. Kolminaisuuden kirkko oli tullut suomenkieliselle väestölle aivan liian ahtaaksi”, kuvailee Herman Merras vuoden 1990 tilannetta.

Merras on palvellut kirkon isännöitsijänä monen papin aikana.

Kun tulin Kolminaisuuden kirkkoon, isä Aleksander Korelin oli vielä kirkkoherrana. Kolminaisuudessa on palvellut minun aikanani isät Timo Lehmuskoski ja Arvi Karpov kirkkoherra Korelinin lisäksi. Aluksi ei ollut varsinaista Kolminaisuuden kirkon pappia, vaan suomenkielisissä palveluksissa vuorottelivat nämä edellä mainitut papit. Korelin ja Karpov vuorottelivat slaaviksi katedraalissa ja suomeksi Kolminaisuudessa.

Kun isä Arvi jäi eläkkeelle, seurakunnassa oli slaavinkielentaitoisia pappeja vain Korelin, joka tuli toimittamaan Kolminaisuuteen. Muut papit toimittivat katedraalissa ja seurakunnan muissa kirkoissa. Hänen jälkeensä tuli isä Aleksej Sjöberg. Hän oli seurakunnassa ensimmäinen venäjänkielisen papin toimessa. Kun Sjöberg oli suorittamassa siviilipalvelusta, oli hänen sijaisenaan isä Orest Tchervinskij. Sjöberg oli kymmenisen vuotta pappina meillä. Sitten hän lähti Pohjanmaalle matkapapiksi. Hänen jälkeensä oli kaksi vuotta isä Aleksi Samoldin Virosta ja sitten oli Virosta kolme vuotta isä Andrei Sõtsov ja nyt on isä Vytislav Skopets”, luettelee Herman Merras.

”Uusi luuta tekee puhdasta, parempaa jälkeä”

 Isä Slavan tulon jälkeen väitetään tilanteen muuttuneen dramaattisesti kirkossa.

Tähän väitteeseen Herman Merras vastaa pilke silmäkulmassa. ”Papin vaihtumisen jälkeen – karjalainen sanoo, että uusi luuta tekee puhdasta, parempaa  jälkeä – kun hän on tehnyt muutoksia, kuten esimerkiksi palveluksia on lyhennetty ja mukaan on otettu muutama suomenkielinen ektenia ja niistä ihmiset eivät ole tykänneet. Muutos olisi paremmin mennyt perille, jos hän olisi etukäteen kertonut, että nyt tehdään näin ja näin, ja vielä kertonut, että minkä takia.”

Merras muistuttaa, että näitä muutamaa ekteniaa lukuun ottamatta muu palvelus toimitetaan kirkkoslaaviksi kuten aiemminkin.

”Evankeliumi luetaan sekä kirkkoslaaviksi että venäjäksi. Se on piispan määräys”, hän huomauttaa ja myöntää, etteivät kaikki ole tyytyväisiä muutoksiin. ”Osa on kiukustunut … mutta en oikein tiedä ketkä siinä innokkaimpina ovat tätä vastustamassa.”

HermanMerras2

(Kuvalähde: Herman Merraksen Facebook -sivusto)

Hän kuitenkin jatkaa:

”On muutamia kuorolaisia, jotka ovat innokkaasti pitämässä ääntä eivätkä pidä näistä suomenkielisistä ektenioista ja muista muutoksista. Ja sen lisäksi näyttää siltä, että isä Slava aikoo vähentää jonkin verran paastonajan palveluksia ja muita, joten palveluksia ei ole enää niin paljon kuin ennen.“

Mitään merkkejä henkilösuhteiden kärjistymisestä työntekijöiden välillä hän ei ole havainnut.

”Papin ja kanttorin välit ovat aivan korrektit.”

Integroituminen Suomeen helpottuu?

 Perusteluna suomenkielisille ektenioille isännöitsijä Merras mainitsee.

”Isä Slava uskoo, että näiden ihmisten integroituminen Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan paranee, kun mukana on muutama ektenia myös suomeksi. Että he oppisivat kuulemaan suomen kieltä. Osa nyt tulleista venäläisistä tai viime vuosina Suomeen muuttaneista on lähtenyt heti opiskelemaan suomea ja ovat oppineet suomen kielen ja työllistyneet. Sitten on taas osa sellaisia, jotka eivät haluakaan oppia suomea, vaan pyörivät tässä vain muiden venäläisten kanssa – omassa piirissä. Ja kun tekevät ostoksetkin valintamyymälässä, niin eivät suomea juurikaan tarvitse.”

Hän lisää vielä:

”Kun edes muutamia ektenioita luetaan suomeksi, niin kieli voi tarttua. Ajatus on myös, että vaikka muuten on slaavinkielinen palvelus, niin olemme Suomessa ja suomikin voi kuulua palveluksessa. Muistan aikanaan, kun oli Berliinissä pari kuukautta kieliharjoittelussa, niin kyllä siellä kirkossa joka sunnuntailiturgiassa luettiin evankeliumi kirkkoslaaviksi ja saksaksi.”

Nuoret ja lapset eivät osaa kirkkoslaavia

Herman Merras vertaa Uspenskin ja Kolminaisuuden kirkon palveluksia.

”Nyt kirkkokansa Kolminaisuudessa on melko nuorta, on paljon lapsiperheitä, kun verrataan siihen mitä oli aikoinaan Uspenskissa kirkkoslaavinkielisissä palveluksissa. Olin siellä lukijana ja ponomarina. Siellä oli seurakuntalaisten keski-ikä 60-70 hujakoilla. Näistä vanhoista, Uspenskissa tuolloin käyneistä helsinkiläisistä, on yhden käden sormilla laskettavissa, ketkä ovat jäljellä ja käyvät meillä kirkossa. Monta kertaa on niin, että liturgiassa heistä ei ole yhtään paikalla, mutta sitten toisinaan voi olla kolme-neljä. Käytännössä muut ovat maahan muuttaneita uusia venäläisiä,” kertoo Herman.

Tilanne Kolminaisuuden kirkossa on siis aivan toisenlainen kuin aikoinaan Uspenskissa.

”Väliin meillä saattaa olla sunnuntaina toistakymmentä lasta jumalanpalveluksessa. Kirkkoslaavia eivät lapset tai nuoret juurikaan osaa. Kaikki kirkossa käyvät venäläiset eivät ole suinkaan keskenään naimisissa, vaan monet ovat naimisissa suomalaisen kanssa. Siksi on hyvä, että heillekin, siis suomalaiselle puolisolle tai lapsille, on jotakin omalla kiellä, tai kielellä jota paremmin ymmärtävät”, perustelee Merras edelleen.

Pyhän Kolminaisuuden kirkko on katedraalista seuraava

Pastori Vaslav Skopets aloitti Helsingin ortodoksisen seurakunnan venäjänkielisen papin toimessa ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon pappina 1. päivä elokuuta tänä vuonna.

Pastori Vaslav Skopets on suorittanut teologian maisterin tutkinnon Joensuun yliopistossa vuonna 2004 ja vihitty papiksi vuonna 2005. Hänellä on myös psykoterapeutin pätevyys. (Kuva/Photo: Helsingin ortodoksinen seurakunta )

Pastori Vaslav Skopets on suorittanut teologian maisterin tutkinnon Joensuun yliopistossa vuonna 2004 ja vihitty papiksi vuonna 2005. Hänellä on myös psykoterapeutin pätevyys. (Kuva/Photo: Helsingin ortodoksinen seurakunta )

Keskustelumme aluksi isä Slava kiirehtii sanomaan:

”Kerron, mitä tässä on tapahtunut itse asiassa. Olen pappina toimittanut eri puolilla Suomea; olin Helsingin seurakunnassa Espoon pappina yhdeksän vuotta, sitten olin Kolminaisuuden kirkossa isä Aleksej Sjöbergin sijaisena puolisen vuotta. Sen jälkeen olin Rovaniemellä kirkkoherrana. Diakonina  olen ollut Joensuussa, ja Valamossa olen ollut puolisen vuotta siviilipalveluksessa diakonina,” kertaa isä Slava papillista uraansa ja perustelee: ”Tunnen aika hyvin Suomen kirkon jumalanpalveluskäytäntöä”.

Jumalanpalveluskäytäntö on Kolminaisuuden kirkossa muuttunut

 Isä Slava kävi ennen toimeen astumistaan tutustumassa Pyhän Kolminaisuuden kirkon tilanteeseen. Hän huomasi muutoksia tapahtuneen:

”Jumalanpalvelusten käytäntö oli aika lailla muuttunut siitä, mitä se on ollut yhdeksän vuotta sitten, kun olin sijaisena. Kirkossa ei ole mitään pysyvää traditiota, vaan siihen on tullut muutoksia isä Aleksander Korelinin jälkeen. Kaiken lisäksi jo isä Aleksander Korelinin aikana on käytetty venäjän kieltä sekä epistolan että evankeliumin kohdalla. Tärkeää on tietenkin, että ihmiset ymmärtävät, mitä on palveluksessa tapahtumassa.”

Uspenskin katedraali on Helsingin ortodoksisen seurakunnan pääkirkko. Isä Slava haluaa ottaa katedraalin palvelukset malliksi uudistaessaan Pyhän Kolminaisuuden kirkon palveluksia.

”Siellä toimitetaan palveluksia sekä Suomen tavan mukaisesti, että oman katedraalin tradition mukaisesti. Olemme Kolminaisuuden kirkossa tavallaan katedraalista seuraava kirkko. Olemme Suomen ortodoksisen kirkon kirkko, ja katson, että olisi hyvä, jos meidän jumalanpalveluskäytäntö olisi vähintäänkin samanlainen kuin pääkatedraalissa on,” linjaa isä Slava.

Mikä on muuttunut Kolminaisuuden kirkon palveluksissa?

 Isä Slavan mukaan jumalanpalvelukset eivät juuri ole lyhentyneet vaikka esimerkiksi vigilia toimitetaan nyt samanlaisena kuin Uspenskissa.

”Voi sanoa, että se on identtinen –  mutta pikkuisen pidempi. Meillä on mukana ehtoopalveluksen psalmi, jota katedraalissa ei käytetä. Liturgiapalvelus ei ole lyhentynyt lainkaan, koska kaikki ekteniat luetaan. Siksi palvelus on Uspenskiin verrattuna pidempi. Ennen evankeliumia tai Kerubiveisua ei katedraalissa aina lueta kaikkia ektenioita kuten meillä Kolminaisuudessa,” selostaa Skopets ja korostaa. ”Palvelus toimitetaan kuten Suomen ortodoksisessa kirkossa on tapana.”

Isä Slava korostaa että mitään dramaattisia muutoksia, lyhennyksiä tai mitään väkivaltaa ei Kolminaisuuden kirkon jumalanpalveluksille ole tehty.

”Käytännön ajatus on se, että jos meidän kirkkoon tulee kuka tahansa Suomen ortodoksisen kirkon pappi, niin hän tietää kuinka palvelukset toimitetaan, hän tietää missä mennään. Samoin se on ystävällistä seurakuntalaisille ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon jäsenille, tälle eukaristiselle yhteisölle. Meiltä ihmiset saattavat muuttavat eri kaupunkeihin ja he tulevat kirkkoon, jossa jumalanpalveluskäytäntö on samanlainen kuin Kolminaisuuden kirkossa. Kun jumalanpalvelus on samanlainen, he tuntevat olonsa kotoiseksi. He tuntevat olevansa omassa hengellisessä kodissaan“, perustelee isä Slava tehtyjä muutoksia jumalanpalveluksiin.

”Suomen kieltä on lisätty jumalanpalvelukseen suhteellisen vähän. Voin tarkkaan sanoa, mitä luetaan suomeksi: kaikissa palveluksissa, sekä vigiliassa että liturgiassa, luetaan pieni ektenia ja anomusektenia suomeksi. Siinäpä ne olivat. Tällaisesta muutoksesta on kyse“, selostaa isä Slava.

Tavoitteena samanarvoisuus ja yhteenkuuluvuus

 ”Jos ajatellaan kaikkia seurakunnan jumalanpalveluksia ja jumalanpalveluksia muualla Suomessa, niin kaikissa kirkoissa otetaan mukaan kirkkoslaavia tai muuta kieltä. Yksi tai kaksi ekteniaa luetaan aina eri kielillä. Näin huomioidaan ja kunnioitetaan niitä ihmisiä, jotka ovat maahanmuuttajia meidän seurakunnissamme.

Tällä halutaan korostaa sitä, että he ovat samanarvoisia. Tässä on tärkeää juuri tämä samanarvoisuus ja yhteenkuuluvuus. Se on ehkä tärkein tekijä, miksi Suomessa luetaan ektenioita muilla kielillä. Ja minusta on hyvä, että samaa periaatetta noudatetaan myös Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Asumme Suomessa ja olemme osa Suomen ortodoksista kirkkoa. Lisäksi on hyvä, että kun meille tulee suomenkielien ihminen – ortodoksi tai ei ortodoksi – hän pystyy ymmärtämään jotakin palveluksesta. Hän kuulee omaa kieltään, hän tuntee olevansa tervetullut jumalanpalvelukseen. On tärkeää tuntea, ettei kyseessä ole mikään eristetty, erilainen palvelus. Vaan että pappi puhuu vierailijan kieltä ja jotkin osat palveluksessa ovat ymmärrettäviä. Se on pastoraalisesti äärimmäisen tärkeää,” korostaa isä Slava.

Nuori sukupolvi ei ymmärrä kirkkoslaavia

 Isä Slava nostaa esiin myös yhden tärkeän näkökulman – lapset.

”Minullakin on lapsia, nuorin on 12 vuotta ja hän on kaksikielinen. Hän puhuu erittäin hyvää venäjää ja kuitenkin puhuu paremmin suomea. Hän on monta kertaa sanonut minulle, että minä kyllä puhun sinun kanssasi, isä, venäjää, mutta sori vaan – minä kyllä ajattelen suomeksi.

Pyhän Kolminaisuuden kirkossa onneksi – ja Jumalalle kiitos siitä, että lapsia on ja että lapset käyvät ehtoollisella ja ovat mukana palveluksessa – varsinkin liturgiassa. He käyvät suomenkielisissä päiväkodeissa ja kouluissa – he puhuvat hyvää suomea. Monet heistä jopa puhuvat parempaa suomea kuin venäjää. Olen saanut vanhemmilta hyvää palautetta siitä, että palveluksessa on mukana suomea” kertoo isä Slava.

Hänen mukaansa nuori sukupolvi ei ymmärrä kirkkoslaavia eikä sillä ole samaa tunnemerkitystä kuin aiemmille sukupolville.

”Suomi ja venäjä ovat ne kielet, joita he ymmärtävät. Voi sanoa että heille rukouskieli on suomi, kuten minun poikani sanoi ajattelevansa suomeksi. Nämä näkökulmat pitää tässä huomioida. Emme voi sulkeutua johonkin, pieneen omaan maailmaan, ja olla olematta kosketuksissa muuhun maailmaan, muuhun seurakuntaan tai muihin kirkkoihin, tai muihin ihmisiin. Että meillä olisi kaikki vain kirkkoslaaviksi,” painottaa Skopets.

Vaarana kirkon museoiminen

 Isä Slava kertoo, kuinka Venäjän kirkossa on tapahtunut parinkymmenen vuoden sisällä merkittäviä muutoksia. Kirkkoslaavin kielen asemasta käydään avointa ja rakentavaa keskustelua. Hiljattain otettiin käyttöön esimerkiksi tataarinkielinen liturgia.

”Tässä tataarinkielisessä liturgiassa on mukana myös kirkkoslaavia, joitakin ektenioita. Eli sekä Venäjällä että meillä Suomessa tämä on normaali käytäntö.”

Isä Slava näkee muutosvastarinnassa vaaran.

”Mutta tässä Kolminaisuuden kirkon tapauksessa on nähtävissä pyrkimys kirkon museoimiseen. Tänä päivänä tilanne on erilainen kuin ehkä silloin, kun venäläiset emigranttisuvut olivat jääneet tänne Suomeen, eristäytyneenä Venäjästä. Vallankumouksen vuoksi. Tämä yhteisö oli erittäin tärkeä, koska se ylläpiti omaa kulttuuria ja omaa uskoa. Mutta nyt tilanne on muuttunut. Meillä on paljon maahanmuuttajia, jotka ovat tulleet Suomeen 1990 –luvulla. Heidän identiteettinsä on ihan erilainen”, painottaa isä Slava.

”Tärkeää on samanlaisuus muun Suomen ortodoksisten kirkkojen kanssa”

 Isä Slava näkee huhuista ja kohusta huolimatta tilanteen Kolminaisuuden kirkossa varsin rauhallisena.

”Meillä on esimerkiksi hyvä keskustelupiiri kirkolla joka toinen keskiviikko. Tässä piirissä keskustellaan juuri edellä mainituista asioista. Tämän keskustelupiirin ansiosta monet alkavat hyväksyä sen että pari ekteniaa on jumalanpalveluksissa suomen kielellä.”

Isä Slava alleviivaa, että keskeiset asiat Pyhän Kolminaisuuden kirkon toiminnassa pysyvät vähäisistä muutoksista huolimatta muuttumattomina.

Kirkon pappi puhuu venäjää, synnintunnustuksella voi käydä venäjän kielellä, papin opetuspuheet pidetään venäjäksi, papin kanssa voi keskustella venäjäksi ja jumalanpalvelukset ovat edelleenkin pääosin kirkkoslaaviksi.

”Eli mennään tällä tavoin eteenpäin. Ja ilman muuta tulevaisuudessakin kirkkoslaavinkieliset palvelukset säilyvät. Nyt joku väittää että palvelukset muutetaan suomenkielisiksi. Se ei pidä paikkaansa.

Tiivistettynä: minulle on tärkeää samanlaisuus muun Suomen ortodoksisten kirkkojen kanssa. Olen sopinut näistä asioista piispan ja kirkkoherran kanssa jo kesäkuussa. Olen puhunut kanttori Irinan kanssa näistä asioista ja muutoksista myös jo kesäkuussa. Että sikäli tässä ei ole ollut mitään yllättävää tai uutta. Kaikista asioista on sovittu, puhuttu ja selitetty miksi näin tullaan tekemään”, isä Slava muistuttaa.

Isä Gennadij Stolbow  ja isä Timo Soisalo

 Isä Slava kiistää jyrkästi, että olisi ajanut isä Gennadijin ja isä Timon Kolminaisuuden kirkosta pois.

”Ei pidä paikkaansa. Voin kertoa ihan avoimesti miten on käynyt:

Isä Gennadij tuli muistaakseni elokuun puolessa välissä yhteen liturgiaan. Tiedustelin, että tuleeko hän toimittamaan. Hän sanoi, että ´ei kun minä tulen katsomaan mitä täällä tapahtuu´. Hän seisoi liturgian aikana alttarissa ja sen jälkeen minä en ole nähnyt häntä.

Isä Timo Soisalo toimitti minun kanssani ensimmäisen liturgian elokuun alussa. Pyysin häntä lukemaan yhden doksologian – pienen ektenian doksologian suomeksi. Hän kieltäytyi. Hän ilmoitti, että hän ei voi lukea. Palveluksen jälkeen minä ihmettelin kovasti, koska hän on suomenkielinen. Ja palveluksen jälkeen hän pakkasi kaikki tavaransa ja hän lähti. Hän jätti kaikki Kolminaisuuteen kuuluvat tavarat ja ilmoitti, että hän on lähdössä pois. En ole sanonut mitään muuta hänelle sen jälkeen, enkä ole häntä nähnytkään.

He eivät ole olleet minuun yhteydessä. Mutta kuulin, että semmoista keskustelua on ollut, että minä olen muka ajanut heidät pois. Se ei pidä paikkaansa. ”

Muistelukirjat ja muistelulaput

 Kohua on herättänyt väite, että Pyhän Kolminaisuuden kirkossa muistelukirjojen käyttö on kielletty tai ainakin rajoitettu. Tähän viittasivat myös vanhojen venäläissukujen edustajat käydessään tapaamassa metropoliitta Ambrosiusta.

Isä Slava kertoo, että muistelukirjojen osalta tilanne on auki. Hän kertoo ihmetelleensä kirkossa noudatettua käytäntöä muistelukirjojen suhteen. Hänen mukaansa kirkossa oli säilytettävänä isoja pinoja muistelukirjoja, jotka kannettiin ennen liturgiaa alttariin.

”Niin isoja pinoja, ettei niitä ehditty edes lukea, vaikka kirkon hyvät ponomaripojat koettivat urakasta selviytyä. Lisäksi joukossa oli paksuja muistelukirjoja, joihin oli epäselvällä käsialalla kirjoitte nimet ja niistä ei saanut selvää”, selostaa isä Slava tilannetta.

Hän kertoo, että lisäksi joillakin rukoilijoilla oli tapana tuoda muassaan kirkkoon muisteltavaksi paitsi omansa, myös neljän viiden sellaisen ystävän kirjat, jotka eivät olleet päässeet itse paikalle liturgiaan.

Isä Slava perää muistelukirjan tarkoitusta ja painottaa, että Venäjällä peritään joka muistelulapusta maksu kirkossa.

”Suomessa on muistelukirjakäytäntö alun perin ollut niin, että muistelukirjaa säilytetään kotialttarissa. Kirjaa pidetään kotona. Aamu sekä iltarukousten yhteydessä muistellaan kirjassa olevia edesmenneitä ja eläviä. Ja sunnuntaisin voi tuoda muistelukirjan myös kirkkoon. Mutta Kolminaisuuden kirkossa käytäntö oli mennyt aivan nurinkuriseksi: ihmiset olivat ulkoistaneet rukouksen kirkolle tekemättä itse yhtään mitään. Käytäntö oli muuttunut niin, että valtava määrä kirjoja oli kirkossa – ei kotona”, kertoi isä Slava ihmetellen. Hänen mielestään muistelulappujen käyttö on toimivampaa kirkossa.

”Minusta on hyvä käytäntö, että seurakuntalainen kirjoittaa muistelulapulle muisteltavien nimet – kirjoittaessaan hän on tehnyt jo yhden työn – hän on miettinyt ja muistanut sen ihmisen, jonka nimen on kirjoittanut. Näin hän jo osallistuu rukoukseen”, perustelee isä Slava.

Hänen mukaansa muistelukirjan voi toki ottaa mukaansa kotoa ja tuoda sen mukanaan kirkkoon muisteltavaksi ja sitten taas viedä sen kotialttariin säilytettäväksi. Erityisen paikallaan on muistelukirjan tuominen palveluksiin, joissa muistellaan erityisesti vainajia kuten panihidaan.

”Mutta, korostan, että alttarissa ei voi olla säilytettävänä valtavaa pinoa muistelukirjoja papiston rukoiltavaksi. Meidän on jokaisen rukoiltava myös kotonamme. Ja muistelukirja on juuri tätä kotona tapahtuvaa muistelua varten omassa rukouksessa. Lisäksi muistelulappujen käytössä on se hyvä puoli, että kun kirjoittaa henkilön nimen, jota haluaa muisteltavan, voi myös kirjoittaa…”sairastava Jumalanpalvelija”, ”Matkalla oleva Jumalanpalvelija”. Nyt olemme ottaneet käytännön, että nämä kaikki muistelulaput luetaan alttarissa ja ympäröidään nimet sekä sairastava, matkalla oleva tai muu sellainen tai muu erityinen rukousaihe.

Näin ne luetaan myös hartauden ekteniassa. Heitä muistellaan sekä proskomidissa että ekteniassa. Muistelukirjoissa ei käy ilmi muisteltavan tilanne, eli onko hän sairas, ja on kirjoja, joita ei ole päivitetty vuosiin. Elävien joukossa on jo vuosia sitten kuolleita, ja alttarissa muistelemme heitä elävien joukossa. Nyt käyttöön otetut muistelulaput tuovat dynamiikkaa rukouselämään ja aktivoivat seurakuntalaisia muistelemaan ja sitä kautta rukoilemaan. Ja lisäksi papisto pystyy kantamaan Jumalalle rukouksia erityisesti hartauden ekteniassa. Seurakuntalaiset ovat alkaneet tottua tähän tapaan ihan mukavasti ja muistelulappuja kertyy yhä enemmän”, on isä Slava huomannut.

Normaali työpari suhde

Syytöksiin huonosta työilmapiiristä isä Slava toteaa:

”Kanttori Irinan kanssa meillä ei ole mitään erityistä riitaa tai muuta sellaista – meillä on ihan normaali työparin suhde. Nyt kun en virallisesti ole hänen esimiehensä, me tapaamme lähinnä jumalanpalveluksissa. Ja jumalanpalveluksista olemme suurin piirtein sopineet miten me tulemme niitä toimittamaan.”

Hän lisää kuitenkin:

”Mutta meillä on muutama kuorolainen, jotka ovat sitä mieltä, että entinen tilanne olisi parempi, että pitää palata vanhaan takaisin.  Myös on kuorolaisia jotka ovat ihan väsyneitä kaikkiin riitoihin ja erimielisyyksiin. Minä olen sellainen ihminen, että jos ruvetaan riitelemään, niin minä en ole mukana. Jos ruvetaan rakentamaan, niin minä olen mukana. Lähden aina mukaan, jos jotain rakennetaan ja jos keskustellaan rakentavassa hengessä”, isä Slava toteaa painokkaasti.

Kirkossa kohdataan Kristus

Hän myös muistuttaa jumalanpalvelusten tarkoituksesta.

”Kaiken kaikkiaan voin todeta, että seurakuntalaiset ovat ottaneet tehdyt muutokset oikein mukavasti vastaan, enkä enää ole juuri kuullut vastustusta näissä asioissa.

Jos me rupeamme museoimaan kirkkoa jollakin kielellä tai jos me tulemme kirkkoon vain kuulemaan jotakin kieltä, tai me tulemme kirkkoon vain, että siellä on joku tietty muistelukirjasysteemi – niin silloin meiltä varsinainen elävä rukous jää pois.

Tärkein syy, miksi meidän tulee tulla kirkkoon, on tulla kohtaamaan Kristus. Meidän tulee tulla osallistumaan Kristuksesta ja viemään Kristuksen valoa ulos kirkosta. Kirkossa tulee nimenomaan kohdata Jumala, eikä noudattaa kulttuurillisia tapoja tai kuunnella jotakin kieltä.”

Lopuksi isä Slava toteaa :

”Kaikenlaisiin huhuihin sanoisin, että Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon voi tulla jumalanpalvelukseen: saatossa emme kävele käsillä, käytössä on ihan piispainkokouksessa hyväksytyt kirjat. Meillä ei ole palveluksissa mitään sellaista, mitä ei olisi piispainkokouksessa hyväksytty. Toimitamme jumalanpalveluksen Suomen ortodoksisen kirkon tavan mukaisesti, opetamme Kirkon opetuksen mukaisesti. Se on meidän linjamme ja tulee olemaan. Pyhän Kolminaisuuden kirkon palveluksiin ovat tervetulleita kaikki äidinkielestä riippumatta.”

 

Aristarkos Sirviö

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: