Kohti ”joulun hiljaista riemua”

04/12/2015

Kirjat

CIMG3882 (3)

Liisa Enwald – Esko Karppanen: Sana- ja sävelrosollia. 2015. ntamo

JOULUHAN EI tule ilman odotusta ja valmisteluita, ja ”usein parasta joulunviettoa on joulun valmistelu”, kuten Liisa Enwald kirjoittaakin tässä esseekokoelmassa, joka alaotsikkonsa mukaisesti sisältää ”esseitä joulun perinteistä ja myyteistä”.

Jouluun nivoutuvia kirjoja on julkaistu joka syksy – on askarteluoppaita, on jouluruokakirjoja, on mitä erilaisimpia tiiviimmin tai löyhemmin jouluun liittyviä kirjoja. Kaikissa niistä on oikeastaan kuva ratkaisevassa asemassa – liittyyhän jouluun kaikkine valmisteluineen ja valmiuksineenkin runsaasti visuaalisuutta. Siinäkin suhteessa Sana- ja sävelrosollia poikkeaa valtavirrasta: sen ainoa kuva on kansikuva – kirkkaanpunaisella, joulunpunaisella pohjalla vanhasta painotuotteesta tehty paperisydän, jossa on vaaleanpunainen nauharusetti, ja alareunassa kaistale vaaleanpunaista pitsiä; Hanna Tolosen valmistama soma joulukortti.

Ja hyvä niin: kauniistikin kuvitetut joulukirjat on nopeasti selattu – ja harvoinpa niihin tulee uudestaan palatuksi. Kirjoitan nyt omasta kokemuksestani.

Sana- ja sävelrosollia on muutenkin erilainen joulukirja, ja minusta se on erilainen edukseen.

 

MYÖNNÄN AULIISTI rajallisuuteni. Vähän epäröiden tartuin kirjaan – juuri monien aikaisemmin selaamieni jouluun liittyvien kirjojen takia. Mutta kävi kummasti niin, että tuota pikaa tämän kirjan selailu oli muuttunut lukemiseksi – ja näin parhaaksi aloittaa lukemisen aivan alusta.

Siinä minä sitten istuin keittiön jakkaralla, aikeenani ottaa piparkakkutaikina pakastimesta ja ruveta leipomaan piparkakkumökkejä, joita nimitän mummonmökeiksi. Ja jäin siihen istumaan – piparkakkutaikina jäi toistaiseksi pakastimeen – ja lukemaan.

Jokseenkin yhdeltä istumalta piti kirja lukea, sillä niin mukaansatempaavasti ja kiehtovasti nämä esseet käsittelevät aiheitaan, joulusta kumpuavia kuten lauluja, kortteja, enkeleitä, ruokia ja runoja. Ja Rainer Maria Rilken Das Marien-Leben – Marian elämää, Rilken 14 runon sarja, jonka esseen kirjoittaja Liisa Enwald on loistavasti suomentanut jo vuonna 1998.

 

JO KIRJAN alku – Alkulauseita – on hauskasti punottu: kirjoittajien repliikkejä niistä aiheista, mitä kumpikin mielellään käsittelisi. Siinä tulee todetuksi sekin, mikä tulee keskeiseksi ääneksi kirjassa, ja se on ”joulumusiikin aikaansaama”.

Joulun äänet, kellot, joulun kellot, kirkon kellot, kulkuset ja aisakellot soivatkin läpi koko teoksen pohtivat kirjoittajat sitten joulukuusen koristelemista, joulutervehdysten valmistamista tai sanallista muotoilemista – ja mukaan joulumusiikkiin tulevat tietysti myös joululaulujen tekstit, niiden merkitysten pohdiskelu. Mukana on tutkittua tietoa ja omia muistoja, jotka järjestyvät kuin rosollin raidat vadille: yhteen kuuluvina mutta selkeinä kokonaisuuksina.

 

KYLLÄ KIRJASSA on ruokaohjeitakin – jouluherkkujen klassikot Esko Karppanen tarjoilee niin mukaansatempaavasti, että arvelen ainakin lanttuloodan valmistusta tänä vuonna ensimmäisen kerran kokeilevani ihan lantusta alkaen itse. Kasvattamiseen ei enää ole mahdollisuutta… Piparkakkutaikina, kuten kerrottu, on jo valitettavasti kaupan pakastimesta ostettu.

Ja jouluruokien valmistukseen kuuluu tietenkin myös musiikki.

Monesta jouluun johdattavasta musiikkikappaleesta kirja antaa hyviä vihjeitä kuunteluun – ehkä uusin korvin, uudella tavalla. Voipa kuunnella yhtä hyvin Sibeliuksen kuudetta joululaulua kuin Eila Pienimäen esittämänä jouluista Helkkää pienet tiu´ut” –laulua.

 

ITSE KOIN kaikkein antoisimpana Liisa Enwaldin esseen Ihminen, ilmestys ja enkelin katse Rilken Marian elämä –runosarjasta ja sen sulautumisesta säveltäjä Paul Hindemithin sävellykseen, jolloin sama taideteos on aistittavissa ja koettavissa hyvinkin poikkitaiteellisena.

On tietysti todella kiintoisaa lukea suomentajan analyysiä runoelmasta, ja se, että tekstejä voi vertailla keskenään, on hyvin antoisaa. Enwaldin suomennosta arvostettiin suuresti jo sen ilmestyessä, ja se on todella harvinaisen onnistunut säilyttäessään mitallisuuden ja sisällön muuttumattomuuden.

 

TOINEN LAAJA kirjallisuusaiheinen essee teoksessa on Esko Karppasen Ave Marjatta, jossa kirjoittaja etsii Joulun mytologiaa Eino Leinolta.

Kun Karppanen tarkastelee Helkavirsien Marjatan poika –runoa, hän tuo esiin kiehtovan ajatuksen: ”…Leino lähestyy tässä runossa niitä varhaisia kirkkoisiä, kuten Gregorios Nyssalaista, jotka kannattivat apokatastasis-oppia, kaiken ennalleenpalauttamista aikojen lopussa…”

 

NÄIN LAAJA-ALAISESTA vaikka tavallaan yhtä teemaa eri puolilta lähestyvästä esseekokoelmasta voisi kirjoittaa hyvinkin pitkään. Kirja on kuitenkin niin antoisa, että toivon sen löytävän runsaasti lukijoita, ja siksi suon myös heidän kokevan samanlaista löytämisen iloa sen parissa, kuin itse ole kokenut.

Lopuksi kiitokset erinomaisesta kielestä, jota jo sinällään oli nautinto lukea!

                                                                                                                                          Hellevi Matihalti

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: