Millainen kirja on kristillinen kirja?

07/12/2015

Kirjat

Esa Mäkinen, Totuuskuutio. 2015. Otava

Lauri Mäkinen, Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset. 2015. Siltala

Vuokko Sajaniemi, Pedot. 2015. Tammi

 

Kaikki nämä kirjat ovat tekijäinsä esikoisromaaneja – kaikki olivat ehdokkaina Helsingin Sanomien tämän vuoden kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Lauri Mäkisen teos Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset oli ehdokkaana myös, kun vuoden kristillistä kirjaa valittiin.

Nämä kolme kirjaa saivat minut vakavasti pohtimaan kysymystä, mitä oikein tarkoitetaan kristillisellä kirjalla.

Kirjat-Sajaniemi

Ortodoksiaa

Ennakkotietojen perusteella minua kiinnosti eniten Sajaniemen Pedot, jonka päähenkilö on lukioikäinen Maria, ortodoksisen papin tytär, ja jonka tapahtumat sijoittuvat maalaispitäjään itärajan lähelle.

Isä Lasse ja Maria-tytär elävät kahden – äiti on kuollut jo vuosia sitten, Marian ollessa vielä vauva. Maria laulaa kirkon kuorossa, onhan se itsestäänselvyyskin, kun on papin tytär ja kaunisääninen, ja paras ystävätärkin, Anniina laulaa kuorossa. Ihan sovelias poikaystäväkin olisi. Mutta elämä menee toisin.

Seurakunta saa uuden kanttorin, nuoren naisen, Saaran. Eikä isä Lasse vielä ole vanha mies. Ortodoksisella papilla ei ole monta vaihtoehtoa: joko luopua pappeudesta tai pitää salarakasta.

Tämä on yksi kirjan teemoista – ja kirjan ongelma onkin, että siinä on aivan liian monta teemaa, aihetta, asiaa käsiteltäväksi. Siitä kai aiheutuu tunne tukkoisuudesta. Lukijana minun oli vaikea hahmottaa melko erillisiä teemoja yhteen nivoutuviksi, ja siinä kärsivät kaikki aihepiirit.

Nimensä kirja on saanut susista, joiden on nähty liikuskelevan kylän laitamilla, tekevän tuhoja. Nämä pedot vainoavat myös Mariaa – mutta Anniinaa ei kuitenkaan raatele susi eikä susi ollut aiheuttanut Marian äidinkään kuolemaa. Vaikka susiteema kehittyy lukijan koettavaksi eri tavoin, ei sen sijoittuminen kirjaan silti täysin motivoidu. Tai oikeastaan kaikkien osasten summa jää vähän keskeneräiseksi.

Ehkä ennakko-odotusten takiakin suurimman pettymyksen minulle tuotti juuri tämä kirja.

kirjat-mäkinen

Rahan valtaa

Esa Mäkisen Totuuskuutio puolestaan puhutteli minua enemmän kuin olin osannut kuvitellakaan – itse asiassa epäröin ennakkoon sen suhteen siksi, että se kuvaa ”tulevaisuuden Suomea”. Mutta edettyäni kirjan parissa tovin käsitin erinomaisesti, ettei aihetta muulla tavalla olisi voinut käsitelläkään.

Tuttuahan on jokaiselle internetin ihmeellisessä maailmassa seikkailevalle, miten tarkkaan tiedot kulkevat eteenpäin: tarvitsee vain seurata erilaisia mainoksia, joita omalle Facebook-seinälle ilmaantuu. Samoin saattaa myös huomata, että kun uudelleen etsii jotakin Googlen avulla aikaisemmin löytämäänsä linkkiä, sitä ei enää löydykään.

Ja Esa Mäkisen romaani etenee siis tästä päivästä tulevaisuuteen – ei kovinkaan kauas, vain ensi vuosisadalle. Hänen kuvaamansa tuleva todellisuus alkaa pelottavasti näyttää aivan loogiselta jatkumolta sille todellisuudelle, mitä nyt elämme.

Periaatteessa mikään ei ole muuttunut. On hyvin toimeentulevia ihmisiä ja on marginaalissa eläviä ihmisiä – vain erot ovat kärjistyneet ja valtaapitävien menetelmät entisestään ”edistyneet”. Mutta sellaista yhteiskuntaa kohdenhan me olemme yhä kiihtyvällä nopeudella kulkemassa.

Totuuskolmiossa valta ja raha liittyvät tietoon. Tiedolla ja tiedon manipuloinnilla hallitaan koko yhteiskuntaa. Hakkerointi on toki rikollista – mutta tiedon korjaileminen ei sitä ole. Ikävät asiat voidaan poistaa ja korvata positiivisella tiedolla, koska kaikki tieto on sähköisessä muodossa.

”Tämä teksti on vain paperilla. Tätä ei voi muuttaa.” Onko niin, että pelkistynyt sähköinen tiedonvälitys johtaa Mäkisen kuvaamaan tulevaisuuteen? Totuuskolmio on joka tapauksessa mielettömän taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka havahduttaa vakavasti.

kirjat-älykkäät

Lähetystyötä

Lauri Mäkisen romaani Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset kertoo lähetystyöstä suomalaisten lähettien näkökulmasta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Keskeinen henkilö on Tobias Johansson, jonka vaiheita kuvataan lähetyskouluajoista alkaen. Tobiaksen – ja kirjan muiden henkilöiden – elämää tarkastellaan kahtena ajankohtana: nuoren ja innokkaan lähetin työn alkuvaiheista suureen romahdukseen saakka.

Mäkinen rakentaa teoksensa ikään kuin jännityskirjan kaavaan, mutta jotenkin tapahtumien eteneminen on liian hidasta sellaiseen. Oma mielenkiintonsa on toki tuon aikaisen lähetystyön menetelmissä ja lähetyssaarnaajien ajattelussa, kun molempia vertaa nykyaikaiseen lähetystyöhön – ajattelen vertailukohtana esimerkiksi vuoden kristilliseksi kirjaksi valittua Jukka Sariolan teosta Ystäväni Seija.

Työ on rankkaa eikä tuloksia saavuteta sillä tavalla, kuin lähetyskoulun opiskelija oli kuvitellut. Myös oman elämän kuvitelmat karsiutuvat – huikaiseva rakkaus häviää avioliiton arjessa ja lähetyssaarnaajakin on vain inhimillisiin heikkouksiin lankeava ihminen.

Juoni kaikkineen on kieltämättä hyvä, mutta jokin rakenteessa ei oikein onnistu ja, kuten sanottu, liian hidas tempo vaivaa etenemistä.

Kristillinen kirja?

Lauri Mäkisen teos oli siis ehdokkaana, kun vuoden 2015 kristillistä kirjaa valittiin. Ymmärrän ehdokasvalinnan siitä näkökulmasta, että romaani keskittyy lähetystyön kuvaamiseen ja tapahtuu lähetyskentällä. Muuta erityisen kristillistä en kirjasta löydä.

Saman verran kristillisyyttä – ehkä hiukan enemmänkin – on mielestäni Vuokko Sajaniemen romaanissa Pedot, joten aivan aiheellisesti voi ihmetellä sen poissaoloa ehdokkaiden joukosta.

Mutta aivan erityisesti mietin niitä eettisiä ja moraalisia kysymyksiä, joita Esa Mäkisen Totuuskuutio käsitteli. Eivätkö ne nimenomaan olisi sellaisia asioita, joita kristillisessä kirjassa meidän aikanamme olisi pohdiskeltava? Mielestäni tälle ajatukselle antaa tukea myös – liki puolen vuosisadan takaa – Juhani Rekolan niin ikään vuoden 2015 kristillinen kirja –ehdokas Irlantilainen päiväkirja.

Millainen on kristillinen kirja? Siihen ei todellakaan ole aivan helppo vastata. Mutta en pidä välttämättömänä sitä, että kristillisen kirjan on kuvattava uskoa uskosta käsin (vrt. Juhani Rekola, Jokainen enkeli on pelottava, Tarkkuus ja sielu, 1970). Myös kuvaus uskonsa kadottaneesta voi olla vaikuttavaa tekstiä, koska aina uskon tilalle on saatava jotakin korvaavaa.

Raha ja valta ovat voimakkaasti läsnä sellaisessa todellisuudessa.

 

Hellevi Matihalti

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: