Monsignore ja Suomen-poika – isä Vello Salo 90 vuotta

31/12/2015

Artikkeli

Monsignore Vello Salo on Viron tunnetuin roomalaiskatolinen pappi. Suomessa hänet tunnetaan paremmin Suomen-poikana. Suomen-pojat (viroksi soomepoisid) olivat Suomen puolella jatkosodassa taistelleita virolaisia vapaaehtoisia. Kaikkiaan Suomen puolustusvoimissa oli virolaisia vapaaehtoisia 3 350, joista valtaosa palveli virolaisvapaaehtoisista muodostetussa jalkaväkirykmentti 200:ssa (JR 200). Rykmentti osallistui Kannaksella puna-armeijan suurhyökkäyksen torjuntataisteluihin kesällä 1944. Suomen rintamilla kaatui parisataa Suomen-poikaa.

Vello Salo vuonna 1943. (Kuva/Photo: Soomepoissid)

Vello Salo vuonna 1943.
(Kuva/Photo: Soomepoissid)

Vuonna 1925 Viljandimaalla syntynyt Endel Vaher saapui Suomeen 1943 kahdeksantoistavuotiaana ylioppilaana taistelemaan jatkosodassa. Hän on Suomen-poikien nuorimmainen ja täytti marraskuun alussa 90 vuotta. Hän muutti nimensä Vello Saloksi vuonna 1945 ollessaan maanpakolaisena Roomassa suojellakseen Viroon jääneitä sukulaisiaan.

Jatkosodan jälkeen hän palasi Viroon, jossa hän koetti saada vetäytyvältä Saksan armeijalta aseita vastarinnan järjestämiseksi maahan rynnivää puna-armeijaa vastaan. Saksalaiset kuitenkin vangitsivat Salon ja joukon muita Suomen–poikia. Salo joutui sotavankina Saksan armeijan mukana Sleesiassa käytäviin taisteluihin. Hänen onnistui paeta sekasortoon joutuneista Saksan joukoista, ja hän päätyi lopulta Roomaan.

Vello Salo on kertonut, että yhdeksäntoistavuotiaana hänen maailmankuvansa oli pirstaleina ja omaisuutenaan hänellä oli vain mukana kulkenut armeijan leipälaukku. Roomassa häntä auttoi uuden elämän alkuun vain katolinen kirkko. Hänelle oli vahvistunut vakaumus, että maailman ongelmia ei voida ratkaista väkivallalla ja sodilla. Sen sijaan hän sai voimakkaan kutsumuksen kirkon työhön ja pappeuteen. Kun hänelle avautui mahdollisuus opiskeluun, hän paneutui teologian opintoihin innolla. Salo on opiskellut yliopistoissa muun muassa Italiassa, Saksassa, Sveitsissä ja Alankomaissa. Pappisvihkimyksen jälkeen isä Vello palveli seurakuntapappina Saksassa Münsterissä vuosina 1952-1961. Teologian tohtoriksi hän väitteli Pontificium Institutum Biblicumssa Roomassa 1976.

Marraskuussa 2015 ilmestyi isä Vello Salon elämäkerta, jonka on kustantanut Gallus. Kirjassa on kiintoisa kuvitus isä Vellon kuva-arkistosta. Toivoa sopii, että kirja julkaistaa pian suomeksi. (Kuva/photo: Kustantamo Gallus )

Marraskuussa 2015 ilmestyi isä Vello Salon elämäkerta, jonka on kustantanut Gallus. Kirjassa on kiintoisa kuvitus isä Vellon kuva-arkistosta. Toivoa sopii, että kirja julkaistaa pian suomeksi.
(Kuva/photo: Kustantamo Gallus )

Roomassa lahjakas Salo herätti huomiota katolisessa kirkossa. Hänet kutsuttiin vuonna 1948 Vatikaanin radion palvelukseen. Vatikaanin radion vironkielisten lähetysten toimittajana Vello Salo toimi aina vuoteen 1953. Neuvostoliitossa kaikki kristityt olivat vainottuina, mutta roomalaiskatoliset uskovat olivat erityisen tarkkailun kohteena, koska heidän katsottiin olevan suoraan vieraan vallan eli Vatikaanin palveluksessa. Vatikaanin radion erikieliset lähetyksen olivat Neuvostoliitossa lähes ainoa katolisuuden liekkiä ylläpitävä voima.

Teologina (eritysalanaan eksegetiikka) on Salo opettanut useiden maiden yliopistoissa. Hän on ollut muuan muassa Vanhan ja Uuden testamentin professorina Irakissa (Mosul), Ruotsissa (Älvsjö) ja Kanadassa (Toronto) sekä vierailevana professorina Tarton yliopistossa sen jälkeen, kun palasi Viroon. Salon kirjallinen työ on laaja: hänen teoksiaan on julkaistu yli kolmekymmentä eri kielillä. Sen lisäksi painettuna ja verkossa on satoja luentoja ja esseitä. Varsinaisen elämäntyön hän on tehnyt uuden vironkieliseen raamatunkäännöksen parissa. Lisäksi hän on ehtinyt kääntää runsaasti virolaista runoutta italiaksi ja tuottaa useita tutkimuksia Suomen-poikien vaiheista.

Isä Vello Salo luennoi Suomen-pojista Suomi 90-vuotta -seminaarissa Tallinnassa 2007. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Isä Vello Salo luennoi Suomen-pojista Suomi 90-vuotta -seminaarissa Tallinnassa 2007.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Itselläni on ollut onni tavata isä Velloa useasti eri tilaisuuksien yhteydessä ja haastatella häntä kahdesti. Viimeksi haastattelin isä Velloa Pro Estonia –lehteen huhtikuussa 2005. Tuosta haastattelusta jäi julkaisematta osia, jotka voi nyt julkaista. Olimme tuolloin Vene-kadulla Tallinnassa Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin katedraalin sisäpihalla. Odottelimme piispa Philippe Jourdanin virkaanasettamispalveluksen alkamista. Keskustelimme ekumeniasta Virosta.

”Virossa on ekumenia lapsenkengissä verrattuna vaikkapa Suomeen. Me vasta opettelemme kristittyjen ykseyden rakentamista. Mutta toisaalta Virossa, jossa vain noin 40 prosenttia väestöstä on kastettuja kristittyjä, on kristillisten kirkkojen heikko asema opettanut meitä iloitsemaan Jumalan sanan etenemisestä. Siksi kaikki Viron kristityt uskoakseni osaavat riemuita Viron katolilaisten kanssa, kun saamme nyt oman piispan. Riemuitsemme kaikki, kun kristilliset seurakunnat vahvistuvat. Meillä kaikilla on yhteinen tarve saada pyhä Maarjamaamme jälleen Jumalan yhteyteen, kuten Viro oli ennen miehitystä”, totesi isä Vello.

Isä Vello on saanut useita valtiollisia ja kirkollisia ansiomerkkejä ja mitaleita. Paavi oli tuolloin myöntänyt hänelle monsignorin arvon, jonka myötä hänet luetaan paavilliseen perheeseen. Viron valtio ja kirkko oli suonut hänelle monia huomionosoituksia.

Isä Vello Salo. (Kuva/Photo Aristarkos Sirviö)

Isä Vello Salo 2005.
(Kuva/Photo Aristarkos Sirviö)

”Arvostan toki kaikkia näitä huomionosoituksia. Mutta niistä huolimatta minä olen se mikä olen: tutkija ja kirjailija sekä Jumalan palvelija pappina. Olen pieni tekijä tässä Jumalan suuressa suunnitelmassa. Mutta suurella nöyryydellä kaiken kiitoksen otan vastaan. Ennemminkin tunnen häpeää, etten runsaammin ole osannut käyttää Jumalan suomia lahjoja Hänen valtakuntansa rakentamiseksi”.

Isä Vellolla oli rintapielessään tammenlehvä, jota huomautin hänen kantavan.

”Kun Suomen valtio myönsi kaikille Suomen-pojille rintamatunnuksen ja tämän tammenlehvän olin kyynelissä… Me kaikki saimme virallisen aseman, olimme tunnustetusti tehneet voitavamme Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta. Ja tammenlehti… virolaisille tammella on liki pyhä merkitys. Tammenlehdet reunustavat Viron leijonavaakunaa. Suomen valtio oli viisas kun myönsi tämän rintamerkin kaikille sotaan osallistuneille, siis sotilasarvoon katsomatta. Tämä merkki on minulle rakkain”, totesi isä Vello liikuttuneena.

”Viron roomalaiskatoliset ja Viron ortodoksinen kirkko (EAÕK) olivat marttyyrikirkkoja punaisessa miehityksessä. Nyt ovat kummatkin kirkot palanneet elämään. Siitä riemuitsen. Minua harmittaa, ettei kummankaan kirkon historiaa tunneta lainkaan Virossa. Siksi haluan katolisen kirkon osalta saada valmiiksi Viron roomalaiskatolisen kirkon historian”, totesi isä Vello.

Viron presidentti Toomas H. Ilves halusi samaan kuvaan isä Vellon kanssa 2007 Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlaseminaarin jälkeen, jossa isä Vello luennoi Suomen-poikien historiasta. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Viron presidentti Toomas H. Ilves halusi samaan kuvaan isä Vellon kanssa 2007 Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlaseminaarin jälkeen, jossa isä Vello luennoi Suomen-poikien historiasta.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Isä Vello Salo palasi uudelleen itsenäistyneeseen Viroon 1993. Paavi myönsi isä Vellolle 2008 korkean apostolisen protonotaarin arvon. Isä Vello on toiminut vierailevana professorina Tarton yliopistossa, metodistikirkon teologisessa instituutissa ja Viron ortodoksisen kirkon (EAÕK) Pyhän Platonin seminaarissa.

Isä Vello jatkaa kirjallista työtään ja on ollut vuodesta 2001 Piritalla sijaitsevan birgittalaisluostarin pappina ja rippi-isänä.

 

Aristarkos Sirviö

, , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: