Jumalan rakkaus koskettaa

04/01/2016

Kolumni

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

YHTÄKKIÄ MINUT valtaa sanomaton suru, kun tammikuun varhaisillassa hanki muuttuu siniseksi ennen pimeän nousua.

Ihmettelen, miten on mahdollista, että ihminen menettää viattomuutensa uudestaan.

Koen viattomuudeksi sen uskon, jota kirkko on opettanut minulle kaikki nämä elämäni vuosikymmenet ja johon olen pannut toivoni – joka on kantanut minua läpi kaikkien elämäni vaikeuksien ja ahdistusten. Koen, että sitä uskoa revitään kappaleiksi – että oikeastaan minun pitäisi sopeutua ajatukseen ihmiskunnan suurista tarinoista.

MINULLE ON opetettu ja uskon oppimani – että ”niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä”, ja käsitän, että Jumalan rakkaus ulottuu aivan jokaiseen ihmiseen – onpa hän kristitty, muslimi tai hindu.

Mutta minä en oikein ymmärrä, kun minun piispani kirjoittaa: ”Sen syvintä olemusta on pyhä ehtoollinen ja siinä osallisuutemme Kristuksesta ja toinen toisestamme. Tämä Jumalan hyvyys, rakkaus ja itsensä antaminen Kristuksessa ulottuu kaikkeen maailmaan. Sitä ei ole annettu vain ortodokseille tai nimenomaan kristityille. Jumalan rakkaus koskettaa – – – Niin muslimeja ja hindulaisia kuin jokaista totuuden etsijää.”

Minä olen miettinyt koko joulun tätä piispani joulutervehdyksen sanomaa, enkä todellakaan ymmärrä sitä.

Tai oikeammin: ymmärrän sen niin, että kaikki uskonnot ovat loppujen lopuksi samanarvoisia – että kaikki uskonnot vievät harjoittajansa samaan päämäärään.

Mutta mikä se päämäärä on?

MINULLE ON opetettu, että kristinusko eroaa kaikista suurista maailmanuskonnoista nimenomaan siinä, että se on ainoa pelastususkonto.

Vain Kristus, syntyessään neitseestä maailmaan, kärsittyään kuoleman koko ihmiskunnan syntien puolesta, voitettuaan kuoleman nousemalla kuolleista kolmantena päivänä, on ihmiskunnan jokaisen ihmisen sielun pelastus.

Tosin joulutervehdyksessään piispani kirjoittaa: ”Jumala tuli Kristuksessa ihmiseksi filantropiasta, siis rakkaudesta meitä kohtaan. Tällä tavoin Jumala antoi ihmisille kestävän elämänperustan ja pysyvän toivon.” Piispani ei kirjoita mitään kuolemattoman sielumme pelastuksesta.

Mitä tarkoittaa kestävä elämänperusta? Mitä tarkoittaa pysyvä toivo?

Ne kuulostavat minun korvissani kovin paljon tähän aikaan ja tähän maailmaan liittyviltä – ne saavat minut tuntemaan, että tärkeintä on tässä ajassa eläminen.

MINULLE ON opetettu, ja evankeliumi kertoo, että Kristus, maan päällä ollessaan, opetti: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.

Mutta kun luen nyt kristityiksi itseään kutsuvien ihmisten mielipiteitä, löydän suurimmaksi kehotukseksi suvaitsevaisuuden, eri uskontojen tunnustamisen samanarvoisiksi kristinuskon kanssa, rauhanomaisen rinnakkainelon utopian.

Vähimmässäkään määrin en kiistä rauhan ja rakkauden merkitystä tässä maailmassa ja tässä ajassa. Mutta sydämeni surussaan kysyy: onko meidän luovuttava tärkeimmästä – Kristuksen pelastusteosta – ja onko meidän sopeuduttava etsimään rauhaa buddhalais-kristillisestä meditaatiosta, onko meidän ajateltava enemmän sitä, mikä yhdistää, kuin sitä, mikä erottaa?

ONKO MEIDÄN hylättävä Kristus, joka sanoi: ”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?

 

Hellevi Matihalti

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: