Vastarannankiiski osti taannoin itselleen nettiradion – siis sellaisen perinteisen radion näköisen laitteen, jolla voi helposti kuunnella nettiin striimattavia yleisradiolähetyksiä eri puolilta maailmaa. Ajatus yli 22 000 radiokanavasta tuntuikin hyvältä: kerrankin on valinnanvaraa kuunnella vaivattomasti aina mielenkiintoista ohjelmaa ilman perinteisen dx-kuuntelun rahinoita ja häiriöitä sekä tietokonesurffauksen työläyttä.

Alkuun verme olikin hauska. Oli mukava kierrellä mielessään ympäri maapalloa ja kuunnella uutisia milloin mistäkin, välillä musiikkia sieltä ja täältä, sitten taas keskusteluohjelmia kaikilla mahdollisilla tutuilla ja tuntemattomilla kielillä ja lopuksi juhlapäivinä ortodoksisia, katolisia ja protestanttisia hartausohjelmia, kaikkea aivan rajattomasti.

Lopultapa se ei sitten enää ollutkaan niin hauskaa – miksi?

Siksi, että aina kun oli löytänyt jotain mielenkiintoista, mieleen tuli ajatus, että jostain saattaisi tulla jotain vielä mielenkiintoisempaa. Ajatus lähti harhailemaan, käsi hamuamaan laitteen hanikoita ja sitten kuuntelusta tuli sillisalaattia: minuutti sieltä, toinen täältä, kolmas tuolta ja ajatukset sekaisin, harhateillä, tuloksena alkuperäisen tarkoituksen vastainen levoton olo. Parempi on valita itse musiikkinsa, käyttää vanhoja tuttuja uutislähteitä ja sanomalehtiä ynnä kuunnella Yleä.

Tästä kaikesta on tullut mieleen viime vuosien oma kirkollinen keskustelumme: linjanvetoa puoleen jos toiseenkin, kärhämiä, erimielisyyksiä, välillä liian avoimesti näkyviä piispojenkin välisiä ristiriitoja, erilaisia innovaatioita (viimeksi nyt uudessa kalenterissa ilmestysjuhlan siirto pois suurelta perjantailta vastoin typikonin ohjeita, vaikka viimeksi vuonna 2005 se kyllä toimi ihan hyvin sellaisenaankin), ekumenian ja ajan hengen nimissä tehtyjä erilaisia kompromisseja ja niin edelleen.

Välillä meidän ”arkirealismiamme” kuunnellessa ja katsellessa tulee samanlainen informaatioähky kuin nettiradion kanssa. Erilaisten epäluotettavien ja turhien uudenvuodenlupausten asemesta Vastarannankiiski tekeekin uudenvuodenehdotuksen: pitäytykäämme ja eläkäämme siinä turvallisessa perinteessä, traditiossa ja praksiksessa, jonka olemme saaneet siirrettäväksi seuraaville polville, koska siinä on meille ihan kaikki tarpeellinen ja melkein enemmänkin!

Kuin taikaiskusta mielessä alkaa näin vuotta aloitettaessa soida vanhan amerikkalaisen – protestanttisen – gospellaulun kertosäe:

Give me that old-time religion,

Give me that old-time religion,

Give me that old-time religion,

It’s good enough for me.

Jumalan siunausta sekä Jumalansynnyttäjän ja kaikkien pyhien rinnallakulkua vuodelle 2016!

Vastarannankiiski