Mitäs me tuhlarit

23/01/2016

Saarnavuorossa

(Kuva/photo: orthodox.net)

(Kuva/photo: orthodox.net)

– tuhlaajapojan sunnuntaina

Sinulta saamani isän-kunniaperinnön minä mielettömästi hylkäsin ja antamasi rikkauden paheisiin tuhlasin (Tuhlaajapojan sunnuntain kontakista)  

Tänä vuonna paastoon valmistautuminen ja paaston alkaminen ovat kalenterissamme  varsin varhain. Onhan pääsiäinen, Herramme kuolleista ylösnousemisen juhla jo maaliskuun lopussa. Talven paukkupakkasten keskellä tammikuussa on vaikeaa orientoitua kevätpaastoon tai niin kuin kirkkoveisu sanoo ”paastokevään tuloon”.  Pääsiäinenhän on vasta kymmenen viikon kuluttua.

Talvella alkaneista paastonajoista mieleeni tulevat opiskeluajat, jolloin paastojumalanpalvelukset alkoivat pimeän aikaan ja päättyivät pimeän aikaan. Kuljimme hankien keskellä Kuopion kaupungin halki. Vasta paaston loppupuolella alkuillat alkoivat olla valoisia, ja pääsiäisen odotus voimistui aivan kuin uutena toivona päivien lisääntyvän kirkkauden keskellä.

Mitä paasto minulle merkitsee, ja mitä paasto minulle antaa? Tämän kysymyksen tekee itselleen jokainen, joka haluaa uudistaa elämäänsä. Pimeä talvi on aivan omiaan hiljentämään meidät tämän kysymyksen ääreen. Kuullessaan sanan paasto – toivon näin – jokaisen ortodoksin tulisi tuntea huonoa omaatuntoa 1) sen vuoksi, että paasto, katumus ja yritys uudistaa elämäänsä kuuluvat yhteen ja näiden toteuttamisen vaikeuden tajutessaan tuntee huonoa omaatuntoa tai 2) sen vuoksi, että kuullessaan sanan paasto, ei yritäkään noudattaa sitä, tai että sanan paasto kuuleminen edes hiukan kolkuttaisi omaa tuntoa ja siten muistuttaisi puutteellisuudestamme Jumalan edessä.

Nyky-Venäjällä eräs henkilö tuli papin luo ja sanoi haluavansa tulla kristityksi ja kirkon jäseneksi – mitä hänen siis pitäisi tehdä? Papin vastaus oli: ala paastota kahdesti viikossa.  Meille länsimaisille ihmisille tällainen vastaus on outo. Mehän olemme tottuneet siihen, että kristillisessä elämässä on ihanteita ja periaatteita eikä välttämättä omakohtaista käytännön toimintaa. Mutta pienestä siemenestä kasvaa suurikin puu. Tuon venäläisen papin vastauksen ydin on siinä, että kristillinen usko on toimintaa myös meidän itsemme hyväksi.  Paasto ei ole pelkästään kristillisen rakkauden ilmausta, toimintaa lähimmäisen hyväksi.  Jollen kykene tekemään uskoa näkyväksi omalla kohdallani myös itseäni varten, niin usko jää kuolleeksi. Uskolla pitää olla näkyvä paikka elämässämme. Siitä kirkon vuotuiset paastot meitä muistuttavat.

Tuhlaajapojan sunnuntaihin liittyy mielenkiintoinen näkökulma ruokaan. Hänestähän kerrotaan Luukkaan evankeliumissa. Hän joutui sikopaimeneksi. Juutalaisessa sosiaalisessa järjestelmässä paimenen ammatti/tehtävä oli kaikkein alhaisin mahdollinen.  Ja joutua vielä paimentamaan sikoja… Tämän alemmaksi ihminen ei voinut enää pudota.  Eikä hän saanut syödä edes sikojenkaan ruokaa. Nöyrryttyään ja kuljettuaan katumuksen ahtaan kujan hän palaa kotiin, jossa ruokaa on ylen määrin. Isän koti on kilvoittelijan eldorado.

Rippilapsi kysyy rippi-isältään: Sano kunnianarvoisa isä, mitä saa syödä paaston aikana.  -Rippi-isä vastaa: syö kaikkea, kunhan vain et syö ihmisiä.  ”Tuhlattuani Isän lahjoittaman rikkauden minä, vaivainen, jouduin järjettömien eläinten laitumelle ja tavoittelin niiden ruokaa, mutta saamatta sitäkään kärsin nälkää. Tulen jälleen laupiaan Isäni luo ja kyyneliä vuodattaen huudan hänelle: Sinä ainoa ihmisiä rakastava, tee minut palkkalaisesi vertaiseksi ja pelasta minut!” (virrelmästikiira).

Apostoli Paavali muistuttaa, että paasto ei sisällä ainoastaan pidättäytymistä erilaisista ruuista eikä se – ankarasti tottelevaisesti ja hartaudella pidettynäkään –anna meille oikeutta olla itseemme tyytyväisiä, ylpeitä ja toisten paastoamista tai paastoamattomuutta tuomitsevia. Paaston tarkoitus ei ole pidättäytyä joistakin ruokalajeista. Paastokilvoituksen tarkoituksena on saavuttaa ruumiimme hallinta ja tehdä siitä hengen moitteeton instrumentti. Itse asiassa me olemme ruumiimme orjia. Tästähän tuhlaajapojan elämänvaiheet meitä muistuttavat. Olemme kaikkine aisteinemme ihastuneet yhteen ja toiseen elämännautintoon, mutta valitettavasti sellaiseen nautintoon, joka on vailla sitä puhtautta, millaista Jumala meiltä odottaa. Paastossa tulee ymmärtää, että emme mittaa paastoamme sen mukaan, mitä ja kuinka paljon me syömme, vaan sen mukaan, minkä vaikutuksen paasto saa aikaan meissä. Tekeekö paastoaminen meidät vapaiksi vai tulemmeko itse paaston orjiksi?

Älä vaadi minulta parannuksen arvoisia hedelmiä, sillä voimani on minussa rauennut;  Lahjoita minulle alati murtunut sydän ja hengellinen köyhyys, jotta toisin ne Sinulle otollisena uhrina, oi ainoa Vapahtaja.  (Andreas Kreetalaisen katumuskanoni)

Tätä tuhlaajapojan sunnuntai meille opettaa valmistaessaan meitä suureen paastoon.

 

Isä Olavi Merras

, , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: