Tämä olisi voinut tapahtua

25/01/2016

Kirjat

(Kuva/ÅPhoto: Euan Myles/Kustantamo S&S )

(Kuva/Photo: Euan Myles/Kustantamo S&S )

Kate Atkinson: Hävityksen jumala (A God in Ruins). Suomennos: Kaisa Kattelus. Kustantamo S&S. 2016

 

UUDELLA ROMAANILLAAN Kate Atkinson osoittaa aivan loistavasti sen tosiasian, että fiktiolla on mieletön vaikutus lukijaansa. Jo hänen edellinen teoksensa Elämä elämältä leikitteli ajalla ja mahdollisuuksilla, mutta samanlaista tunnetta en sen kohdalla kokenut niin rajuna, vaikka saattaa olla, että se sinänsä on ansiokkaampi kuin Hävityksen jumala.

Atkinson itse sanoo näitä kahta kirjaansa rinnakkaisteoksiksi – toisin sanoen: Hävityksen jumala ei ole jatko-osa Elämä elämältä –teokselle. Molempien kirjojen tärkeimmät henkilöt ovat kuitenkin samoja – Elämä elämältä keskittyi Toddin perheen tyttäreen Ursulaan, Hävityksen jumala kertoo saman perheen pojan, Teddyn, tarinan.

Aivan näin yksioikoinen Atkinson tietenkään ei ole: Elämä elämältä antoi Ursulalle useampia vaihtoehtoisia elämiä ja Hävityksen jumala tarjoaa vielä lisävaihtoehdon – niin keskeinen henkilö Ursula on tässäkin teoksessa.

 

OIKEASTAAN HÄVITYKSEN jumala kattaa neljä polvea Toddin perheestä, vaikka sen keskeisin teema on toinen maailmansota. Eikä Atkinson suinkaan etene kronologisessa järjestyksessä – hän siirtyy kevyesti vuosikymmenestä toiseen, palaa takaisin ja on yks kaks jo seuraavalla vuosituhannella.

Mutta mihin tahansa vuoteen ajoitetussa kuvauksessa voidaan siinäkin kulkea menneisyyteen tai tulevaisuuteen muutaman lauseen tai kappaleen verran. Jotenkin Atkinson tekee tämän niin käsittämättömän taitavasti, että lukija ei siitä mitenkään häiriinny eikä laaja henkilögalleria tuota sen enempää päänvaivaa. Kaikki järjestyy oikein – ja tietyllä tavalla kurkistus tulevaan koukuttaa lukijaa pysymään tiukasti kirjan ääressä. Silkkaa kikkailua aikaperspektiivin hajottaminen ei kuitenkaan ole – esimerkiksi kurkistukset menneisyyteen tuovat erinomaisesti esiin sen tosiasian, miten eri tavoin ihmiset kokevat sen, mikä tapahtuu.

Atkinsonin kieli on varsin herkullista ja hänen paikoitellen hiukan hengästyttäväkin tapansa kirjoittaa on kiehtovaa – ja Kaisa Kattelus on jälleen onnistunut hienosti tavoittamaan nämä ominaisuudet myös suomenkielisessä versiossa.

KIRJAN ALUSSA Teddy on 11-vuotias – koko elämä edessä: sinililjat kukkivat, kiuru livertää huikaisevasti taivaan sinessä. Teddy haaveksii tulevansa runoilijaksi – maanviljelijä-runoilijaksi – viettää vuoden Ranskassa mutta ei koskaan ehdi Pariisiin saakka. Hän kouluttautuu Kanadassa hävittäjälentäjäksi, selviää sodasta koettuaan myös sotavankiajan, solmii avioliiton naapurintyttö Nancyn kanssa ja elää rakastavana isänä ja isoisänä pitkän elämän.

Mutta mikään ei ole sellaista kuin kuvitelmissa. ”Onnellisuus niin kuin elämäkin on hauras kuin linnun sydämen sykäys, ohimenevä kuin sinililjat metsikössä…” Sankarilentäjästä tulee maaseutulehden toimittaja, hyvä puoliso, kenties liiankin hyvä ja sopeutuva, erinomainen isä ja rakastava isoisä. Uusi sukupolvi varttuu – niin hämmentävän erilainen, mutta Teddyn kärsivällisyydellä ei ole rajoja. Sota-aikana tehty päätös pitää.

Kate Atkinson 2013. Kuva/Photo: Euan Myles/Kustantamo S&S )

Kate Atkinson 2013. Kuva/Photo: Euan Myles/Kustantamo S&S )

ATKINSON ON erittäin huolellisesti perehtynyt sota-aikaa koskevaan aineistoon, ja kirjan kuvaukset öisistä pommituslennoista Saksaan ovat järisyttävän taitavasti kirjoitettuja – niin myös kuvaukset niistä tuhoista, mitä pommitukset aiheuttavat. Lukijan on pakko pohtia sodan mielettömyyttä – ja aivan nääntyneenä tajuta ihmiskunnan historia, joka on ollut lähes jatkuvaa sotaa siitä alkaen, kun Kain murhasi Abelin.

Onko mikään sota koskaan oikeutettu?

Mikä saa ihmiset tappamaan ja tuhoamaan?

Ja hienovaraisesti mutta selkeästi Atkinson tuo esiin myös sen tosiasian, kuinka vähän strategiasta päättäville sodan johtajille merkitsee yksi sotilas, kun pyritään suureen päämäärään – koko sodan voittamiseen.

En tiedä, voiko sodasta edes kirjoittaa vakavasti otettavaa kirjaa, joka ei olisi syvästi pasifistinen. Atkinsonin Hävityksen jumala sitä ainakin on.

Koska kaikki tämä olisi voinut tapahtua.

KIRJAN LOPPURATKAISUN koin varsin hurjana. Ensin olin täysin yllättynyt, sitten tunsin melkoista pettymystä.

Kunnes hitaasti olen käsittävinäni kirjailijan tarkoituksen – ja juuri siksi mielestäni Kate Atkinson tällä romaanillaan erittäin vaikuttavasti kykenee osoittamaan fiktion valtavan vaikutuksen lukijaan. Hän saa myös lukijan ajatukset suunnattoman myllerryksen valtaan.

Jälkisanoissaan hän kirjoittaakin:

”Tämä on romaani, ei poleeminen teksti (enkä minä ole historioitsija), ja siksi olen jättänyt epäilykset ja empimiset henkilöiden ja tekstin välitettäviksi.”

Kirjan nimeä jäin pohtimaan. Minä koen melkoisen eron alkuperäisen nimen ja suomenkielisen nimen välillä – Hävityksen jumala luo vaikutelman aktiivisesta toimijasta kun taas A God in Ruins ei mielestäni sitä lainkaan tarkoita – eikä teoksen sisältökään siihen viittaa.

 

Hellevi Matihalti

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: