Tiivistä tietoa ortodoksisuudesta

29/01/2016

Kirjat

Seisokaammr_hyvin_kansi

Risto Aikonen – Sirpa Okulov (toim.): Seisokaamme hyvin. 2014 (2. uudistettu painos). Suomen ortodoksinen kirkko.

 Risto Aikosen ja Sirpa Okulovin toimittama Seisokaamme hyvin on Suomen ortodoksisen kirkon kustantama aikuiskasvatuksen oheismateriaali, joka on ollut erityisesti katekumeeniopetuksen käytössä jo useamman vuoden ajan – onhan kirjasta ennättänyt ilmestyä jo toinen, uudistettu painoskin.

On kuitenkin aivan aiheellista ottaa kirja esittelyyn, koska niin monet ihmiset tuon tuosta ovat kyselleet aineistoa, jonka perusteella ortodoksisuuteen voisi tutustua ja perehtyä vähän tarkemminkin. Seisokaamme hyvin on aivan mainio kokonaisuus tähän tarkoitukseen. Voin lisäksi vakuuttaa, ettei itsellenikään tehnyt pahaa käydä asiat tiiviissä muodossa läpi jälleen kerran.

Kirja muodostuu seitsemästä laajasta luvusta, ja jokaisen luvun kirjoittajana on alan asiantuntija.

ENSIMMÄISEN LUVUN kirjoittaja on kirkkopalvelujen koordinaattori Sirpa Okulov, joka käsittelee perusteellisesti ortodoksisen kirkon näkemystä Raamatusta sekä tarkastelee Raamatun eri kirjoja niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa. Toisessa luvussa paneudutaan kirkon historiaan, ja sen on kirjoittanut TM Juhani Räsänen. Hän lähtee aivan kristinuskon alkuajoista ja kuljettaa lukijan tähän päivään saakka. Luvussa selvitetään myös maailmanlaajuisen kirkon tämänhetkistä tilannetta.

Kolmannen luvun kirjoittaja on ortodoksisen uskonnon pedagogiikan vanhempi lehtori Risto Aikonen, ja siinä käsitellään seurakuntien toimintaa ja palveluita, järjestötoimintaa, luostareita ja ylipäätään ”Kirkon elämää arjen yhteiskunnassa”, kuten luvun nimi kertoo. Neljännen luvun kirjoittaja rovasti Raimo Sissonen on otsikoinut tekstinsä ”Uskon ohjeet ja esikuvat”, ja hän kirjoittaa ortodoksisen uskon perustasta ja alkuperästä, ja luvussa käydään läpi kirkon opetus alkaen Kolmiyhteisestä Jumalasta Kristuksen pelastustekoon ja kuolemaan ja kuolemanjälkeiseen elämään.

Pastori Matti Sidoroff käsittelee viidennessä luvussa liturgiikkaa: hän esittelee jumalanpalveluspaikat, pyhäköt, jumalanpalvelusten toimittajat ja lopuksi eri jumalanpalvelukset. Kuudes luku paneutuu ortodoksiseen etiikkaan, ja sen on kirjoittanut uskonnonopettaja Simo Haavisto. Kirjan viimeisessä luvussa käytännöllisen teologian professori Pekka Metso kartoittaa kirkon katekumeeniopetusta varhaisista vuosisadoista alkaen.

Kirjan lopussa on lisäksi laaja luettelo kirjallisuudesta, jonka avulla käsiteltyihin aiheisiin voi perehtyä tarkemmin.

NIINÄ YLI neljännesvuosisadan takaisina aikoina, jolloin lähestyin ortodoksista kirkkoa, ei minulla ollut mitään mahdollisuutta systemaattiseen katekumeeniopetukseen – en sellaisesta edes tiennyt, ja tokko koko maassakaan noihin aikoihin sellaista järjestettiin. Minkä opin, opin käymällä säännöllisesti jumalanpalveluksissa ja lukemalla seurakuntani kirkkoherran suosittamaa kirjallisuutta.

Niinpä tässä mielessä Pekka Metson artikkeli kertoi minulle oikeastaan aivan uudesta asiasta ja oli siitäkin syystä todella mielenkiintoinen. Metson mukaan katekumeeniopetus on jo varhain vakiintunut järjestelmä, ja varhaisesta aineistosta voi päätellä kirkkoon liittymisen olleen prosessimaista – toisinaan katekumeenikausi kesti useampia vuosiakin. Metso toteaakin: ”Pääsääntöisesti kristityksi kääntyminen tai ortodoksisen kirkon jäsenyyteen tuleminen ei voi tapahtua yhtäkkisesti.”

Katekumeeniopetuksen sisällössä, joka siis on pysynyt jatkuvasti samanlaisena, ”on nähtävissä kolmenlainen painotus. Yhtäältä kyse on kirkollisen opin selittämisestä, toisaalta uskonmukaisen elämän opetuksesta ja kolmanneksi kirkon mysteerien eli sakramentaalisen elämän keskustoimitusten selityksestä.”

Metson mukaan katekumeeniopetus väheni hiljalleen ja oli välillä kokonaan poissa käytöstä, mutta on nyt taas ilahduttavasti lisääntynyt. Se onkin entistä tärkeämpää nykyaikana, koska ”Aikuiskasteen kautta ortodoksisen kirkon yhteyteen otettavien määrä on maassamme oletettavasti kasvussa. Pääkaupunkiseudulla syntyvistä lapsista enää noin puolet kastetaan jossakin kristillisessä kirkossa tai yhteisössä. Tästä voidaan päätellä, että katekumeenien joukossa on jatkossa yhä enemmän ihmisiä, joilta tyystin puuttuu kristillinen tausta”, Metso kirjoittaa.

VAIKKA TÄSSÄ puutuin laajemmin vain Pekka Metson artikkeliin, se ei vähennä muiden artikkeleiden kiinnostavuutta, kuten esimerkiksi Risto Aikosen laajaa ja selkeästi käsiteltyä osiota oman uskonnon opetuksesta koulussa tai Simo Haaviston pohdiskelua nykypäivän eettisistä kysymyksistä.

Suosittelen todella lämpimästi jokaiselle, jota ortodoksisuus tavalla tai toisella kiinnostaa.

Hellevi Matihalti

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: