Puheenvuoro uskonnonopetuksen puolesta

02/02/2016

Artikkeli

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Uskonnonopetus puhututtaa nyt. Yhä kovempia ovat ne äänet, jotka vaativat oman uskonnonopetuksen lakkauttamista ja yhteisiä tunteja ”Kulosaaren mallin” mukaan. Vedotaan säästöihin ja käytetään termejä ”oppilaiden erottelun lopettaminen” sekä ”yhdenvertaisuus”. Uskonnonopetus herättää tunteita puolesta ja vastaan. Mutta miksi yhdenvertaisuus olisi samaa kuin tasapäistäminen, samankaltaistaminen, oppilaiden kotikasvatuksen ja kulttuurin tukemisen lopettaminen?

Kerran, vuosia sitten, eräs pieni poika tuli uskontotunnille. Siihen aikaan uskontokirjan nimi oli ”Olen ortodoksi”. Pieni ekaluokkalainen poika katsoi kirjaansa ja totesi iloisesti: ”Nyt minä tiedän, mikä minä olen. Minä olen ortodoksi!” Näin kotona nähdyt ikonit, ristinmerkki illalla nukkumaan käydessä, kirkko, joka nousi ylväänä kylän laidalla, saivat kaikki nimen yhdessä hetkessä.

Yli 20 vuoden ajan olen saanut opettaa ortodoksista uskontoa. Omassa koulussani, jossa toimin luokanopettajana, olen saatellut lapsia eteenpäin sekä oman luokkani oppilaina että ortodoksisen uskonnon oppilaina. Koen, että oman uskonnon opettaminen tukee lapsen identiteettiä. Vanhemmat ovat valinneet hänelle oman uskon, ja minuuden rakentumiseen kuuluu myös ymmärtää sitä uskontoa, johon kuuluu. Muistettava on, tässäkin yhteydessä, että oppilas saa oman uskontonsa mukaista opetusta. Kirkkoon kuulumattoman ei siis tarvitse opiskella uskonnon sisältöjä, muuten kuin toivottavasti yleissivistävässä mielessä ET-tunneilla.

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

Oma uskontotunti omassa koulussa on lapselle merkkinä siitä, että hän kuuluu yhteisöön, jossa on muitakin, ja uskonnonopettaja (parhaassa tapauksessa) kuuluu hänen kirkkoonsa. Uskontoa opettava opettaja ymmärtää lasta, hänen uskontoaan, ja sitä kautta hänen perhettään ja kulttuuriaan, ja samalla lapsi oppii omasta uskonnostaan keskeiset asiat. Uskontoa opiskellaan kuten muitakin oppiaineita. Uskonnonopetus palvelee kuitenkin myös muidenkin oppiaineiden opetusta: se auttaa ymmärtämään historiaa ja kulttuuriperintöä: taidetta, arkkitehtuuria, musiikkia.

Uskonnonopettaja on lapselle esimerkki siitä, että uskonto ja uskonnollisuus ovat hyviä ja hyväksyttäviä asioita. Näin pitää olla uskonnonvapauden ja ihmisyyden nimissä.

Kouluopetus tapahtuu yhteistyössä huoltajien kanssa, ja sitä ohjaa asiantuntijoiden laatima opetussuunnitelma. Näin pidetään huoli siitä, että opetetaan aidosti keskeisiä asioita. On luonnollista, että yhteiskunta tukee lasta hänen omassa uskonnossaan, aivan kuten yhteiskunta tukee lapsen kotia ja vanhempia muutenkin hänen kasvatuksessaan.

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

En voi mitenkään pitää erotteluna tai yhdenvertaisuuden vastaisena sitä, että oppilaat saavat opetusta omassa uskonnossaan. Päinvastoin, koen sen erilaisuuden hyväksymisenä, oman identiteetin vahvistamisena, erilaisuuden ja toisten vakaumuksen kunnioittamiseen opettavana, ja enemmistön rinnalla yhdenvertaisena oikeutena olla erilainen, valita itse uskontonsa, ja kirkkokuntansa. Karjalaisena, ortodoksina ja slaavilaiset sukujuuret omaavana, moninkertaisen vähemmistön jäsenenä, pidän erilaisuutta, uskoa ja uskomista rikkautena ja lahjana..

Tämä mielipiteeni ei sulje pois sitä, etteivätkö saman koulun eri uskontoryhmät voisi tehdä yhteistyötä, ja yhdessä käydä läpi eri maailmanuskontojen ja -katsomusten sisältöjä. Samoin on tärkeää opettaa kaikille oppilaille päivittäin, ihan uskonto- ja ET- tuntien ulkopuolella, yleispätevinä arvoina empatiaa eli toisen asemaan asettumista, rakkautta ja kunnioitusta ja toisen ihmisen hyvää kohtelua.

Maria Lampinen

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: