Gregorios Palamas – Ortodoksisuuden tukipylväs

20/02/2016

Saarnavuorossa

Oikean uskon valo, kirkon tuki ja opettaja, erakkojen kaunistus, teologien voittamaton puolustaja, ihmeitätekevä Gregorios, Tessalonikan kunnia, armon saarnaaja, rukoile alati pelastusta sieluillemme. (Gregorioksen tropari) (Ikonikuva/Photo: melkite.org )

Oikean uskon valo, kirkon tuki ja opettaja, erakkojen kaunistus, teologien voittamaton puolustaja, ihmeitätekevä Gregorios, Tessalonikan kunnia, armon saarnaaja, rukoile alati pelastusta sieluillemme.
(Gregorioksen tropari)
(Ikonikuva/Photo: melkite.org )

Suuren paaston toisena sunnuntaina ortodoksinen kirkko muistelee pyhää Gregorios Palamasta, Tessalonikan arkkipiispaa.  Hänelle tämä sunnuntai on omistettu vuodesta 1368 alkaen.  Gregorios eli vuosina 1296 – 1359.  Tämä sunnuntai jatkaa ensimmäisen paastosunnuntain, ortodoksisuuden sunnuntain sanomaa: kirkon ja sen opillisen tunnustuksen voittoa harhaopeista ja opin kiteytymistä.  Sunnuntai syventää myös kirkon ajattelun ymmärtämistä.  Gregorioksen ja hänen näkemystensä tukijoiden voitto Barlaam’ista, Akindynoksesta ja muista tuon ajan hereetikoista on nähtävä ortodoksisuuden uutena voittokulkueena ortodoksiuuden sunnuntain taustatapahtumiin pohjautuen.

Aikaisempina vuosisatoina tämä sunnuntai oli omistettu suurmarttyyri Polykarpos Smyrnalaiselle (k. 155).  Polykarpoksen uudeksi muistopäiväksi vakiintui 23. helmikuuta.  Hänen muistelemisensa kuten Theodoros Alokkaan muistelu ensimmäisen paastoviikon lauantaina korostavat paastokilvoittelun ja marttyyriuden keskinäistä yhteyttä.  Toinen paastosunnuntai tuo esiin myös tuhlaajapojan vaiheet katumuksen esikuvana.  Tästä kertoo aamupalveluksen paastoteemaan omistettu kanoni.  Muitahan ovat sävelmäjakson ja Gregorios Palamaksen kanonit.  Suomalaisessa paastopalvelusten jumalanpalveluskirjassa valitettavasti on vain tiivistelmä paastoteeman ja Gregorios Palamaksen kanoneista.

Näyttää siltä, että Tessalonikan arkkipiispan Gregorioksen toiminnasta suomenkielellä on varsin vähän tietoa.  Joissakin kirjoissa mainitaan hänen ja rukouskilvoitusperinteeseen liittyvän hesykasmin yhteenkuuluvuudesta.  Mutta tuo 1300-luvun alkupuolen Bysantin kirkollisten tapahtumien selostaminen on meidän kirkkohistorian oppikirjoissa jäänyt vähäiseksi.  Ja Gregorioksen kanonissakin mainitaan ohimennen, kuinka hän paljasti turhamaisen Barlaamin ymmärtämättömyyden ja mielettömyyden.

Mistä suurin piirtein oli kysymys?  Gregorios Palamas oli saanut aikansa parhaimman yliopistokasvatuksen, oli tiedemies ennen kuin ryhtyi seuraamaan luostarikutsumustaan Athos-vuorella. Tuo paikka silloin ei vielä ollut valtava munkkiyhdyskunta, jollaisena se tänä päivän tunnetaan.  Häntä erityisesti kiinnosti tuon seudun luostarien hesykastinen rukousperinne ja siitä nouseva maailmankuva. Gregorioksen kiistakumppani Barlaam, joka oli kotoisin Italian  Calabriasta, kreikkalaisalueelta, saapui Konstantinopoliin 1339.  Hän pääsi hovin suosioon ja oli pian keisarillisen yliopiston opettaja.  Hänen aikanaan yritettiin hieroa sovintoa idän ja lännen kirkkojen välillä.  Niiden suhteet olivat pohjamudissa ristiretkien jälkeen. Mallina oli Calabrian Rooman kirkkoon unioitujen kreikkalaisten tila.  Akindynus oli bulgarialainen munkki ja aluksi Gregorioksen oppilas Athoksella.  Hän omaksui kuitenkin pian Barlaamin ajatukset opista Jumalan olemuksesta.  1340-luvulla näiden kolmen henkilön ympärillä käytiin laajoja poliittisia, kirkollisia ja teologisia kiistoja Bysantissa.  Heräävä renessanssi, tuon ajan lännen filosofiset suunnat nominalismi ja skolastiikka vastapuolenaan ortodoksinen kristillisyys, kirkon oppi ja ennen kaikkea sen spiritualiteetti kävivät henkien taistoa keskenään.

Jotta kirkkojen ykseys olisi saavutettu, lännen kirkolliset johtajat yrittivät selittää: miksi kiistellä Jumalan olemuksesta, kun emme tiedä Hänestä mitään.  Idän isät vastasivat: emme tiedä, mutta voimme kokea Hänet.  Eli minun oma yleistävä ajatukseni kuuluu seuraavasti: subjektiivisesti koettu on objektiivisesti totta.  Tällainenhan ei ole tieteessä mahdollista eikä myöskään skolastiikka voinut hyväksyä tällaista ajattelua.  Gregorioksen ajattelun mukaan me voimme kohota rukouksessa Jumalan tuntemiseen, missä Jumala on tietoisuutemme tasolla.

Munkki Barlaam väitti, että luonnollinen ihmismieli ei kyennyt mitenkään ymmärtämään jumalallista totuutta, vaan saattoi ainoastaan tehdä johtopäätöksiä ilmoitetuista asioista.  Niissä tapauksissa, joissa ilmoitetut asian perusteet nimenomaan vahvistivat tietyt väitteet, loogiset, älylliset ajatuskehitelmät saattoivat johtaa kiistattomiin johtopäätöksiin eli älyllisesti ilmeisiin totuuksiin.  Jollei teologiselle väittämälle löytynyt perusteita, ei sitä voitu pitää toteen näytettynä, vaan ainoastaan kiistanaiheisena asiana.

Kumotakseen nämä väitteet Gregorios Palamas kehitti Jumalan tuntemisen kokemusperäisen käsitteen. Sen perustana oli, että Jumalaa ei voi oppia tuntemaan pelkän älyllisen prosessin kautta.  Ihminen ollessaan kommuuniossa eli yhteydessä Jumalaan – toisin sanoen palautettuna luonnolliseen tilaansa  – voi saada ja myös saa välittömän tiedon ja kokemuksen Luojastaan.  Tämä on mahdollista sen perusteella, että ihminen ei ole itsenäinen olento, vaan ulos- ja ylöspäin suuntautuva Jumalan kuva.  Hänelle on annettu luonnollinen kyky kohota maallisen yläpuolelle ja saavuttaa jumalallinen.  ”Me ylistämme sinua, joka olet kerubeja ja serafeja verrattomasti jalompi…”  Kyseessä ei ole pelkästään älyllinen ominaisuus.  Siihen liittyy ihmisen koko olemuksen puhdistuminen, askeettiinen maailmasta irtaantuminen ja eettinen, siveellinen kehitys.  Gregorios Palamaksen mukaan: ”Ihmisen on mahdotonta omistaa Jumalaa sisimmässään tai kokea Jumala puhtaudessa tai yhdistyä sammumattomaan valkeuteen, ellei ihminen puhdistu hyveen kautta.  Hänen on oikeasti tultava ulos itsestään ja noustava itsensä yläpuolelle.”   Nämä ajatukset löytyvät jo Gregorios Nyssalaiselta ja Maksimos Tunnustajalta, joiden mukaan Jumalan tunteminen on samaa kuin theosis eli jumaloituminen.  Kirkon traditiossa Jumalan tunteminen tarkoittaa osallistumista Jumalasta.  Kyse ei ole vain älyllisestä tiedosta, vaan kyseessä on ihmisen kokonaisvaltainen tila, jossa armo on hänet uudistanut ja hän työskentelee vapaasta tahdostaan Jumalan kanssa.

Edellä mainituin ajatuksin jatkamme kirkon rukousperinteen innoittamana paasto- ja rukouskilvoitusta kohti mielekästä päämäärää: pääsiäistä ja sitä kautta uuden ihmisyyden löytämistä.

 

”Millä kiitosvirsillä me osaisimme ylistää pyhää esipaimenta ja jumaluusopin pasuunaa, armon tulista kieltä, Hengen arvokasta astiaa, kirkon tukipylvästä… Sinä itse nyt, meidän isämme, ano esirukouksillasi meille armon suurta lahjaa!”

(Avuksihuutostikiiroista)

 

Paaston syventävin ajatuksin

 

Isä Olavi Merras

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: