Ristinkumartamisen sunnuntaina 2016

27/02/2016

Saarnavuorossa

(Ikonikuva/photo: OCA.org )

(Ikonikuva/photo: OCA.org )

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Mark.8:34).

Suuressa ja pyhässä paastossa olemme tulleet jo paaston puoliväliin, ristin kumartamisen sunnuntaihin. Risti, tuo Kristuksen kärsimyksen väline, mutta samalla kuoleman voittamisen merkki, tuotiin juhlallisesti eilisillan vigilian lopussa kirkon keskelle meidän kunnioitettavaksemme ja siinä se tulee olemaan koko tulevan viikon!

Suuren paaston jumalanpalveluskirjan, Triodionin, tekstit ovat tähän saakka kiinnittäneet huomiota meidän omaan syntiseen tilaamme ja katumukseen, mutta tästä lähtien alamme kiinnittää katseemme jo tuleviin Kristuksen kärsimyksiin, ja ylösnousemusjuhlan valon säteetkin alkavat loistaa kaukana horisontissa, tuoden meille toivoa ja lohdutusta paaston tiellämme.

Vapahtajamme sanoo päivän evankeliumissa meille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”(Mark.8:34).

Nämä sanat on kaikille meille hänen seuraajilleen annettu, mutta mitä ne oikein tarkoittavat? Voimme kysyä itseltämme, millä tavoin minä harjoitan itsekieltäymystä vai harjoitanko sitä ollenkaan tässä maailmassa, joka korostaa yksilöllisyyttä ja itsekeskeisyyttä jakamisen ja yhteisöllisyyden sijasta. Itsensä kieltäminen vaatii meiltä rakkautta toisia kohtaan, sitä että asetamme lähimmäisemme itsemme edelle. Itsekieltäymystä tarvitsemme eläessämme perheen tai luostariyhteisön jäseninä. Emme voi elää itsekkäästi toteuttaen vain omia mielihalujamme ja omaa tahtoamme ottamatta ollenkaan muita huomioon.

Kristuksen seuraaminen edellyttää sitä, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme ja että rakastamme Jumalaa yli kaiken. Usein olemme itserakkaita ja varjelemme vain omaa elämäämme. Kristus sanoo meille: ”Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.”(Mark. 8:35). Tarvitsemme siis paljon rakkautta ja rakastamista.

Jokainen kristitty joutuu ainakin jossakin elämänsä vaiheessa ristin kantajaksi. Jotkut meistä kantavat koko ajan useampaakin ristiä. Kristuksen seuraaminen edellyttää meiltä myös uskoa Kristukseen ja luottamusta Häneen. Silloinkin kun Jumala sallii meidän kohdata elämässämme sairauksia tai muita koettelemuksia ja vastoinkäymisiä, niin että saatamme tuntea olevamme noiden ristien kanssa aivan kestokykymme äärirajoilla, meidän tulisi ymmärtää, että Jumala sallii kaiken tämän tapahtuvan meidän sielujemme pelastuksesi.

Itsensä kieltämiseen kuuluu myös taistelu himoja vastaan ja niistä luopuminen. Yksi tällainen himo on varmasti meille tuttu – nimittäin kateus. Sanotaan, että me suomalaiset olemme tässäkin asiassa erityisen lahjakkaita. Voimme iloita siitä, että kansainvälisissä vertailuissa olemme monilla mittareilla mitattuina kärkisijoilla tai jopa ensimmäisiä vaikkapa oppimistuloksissa. Mutta kateuden kohdalla meillä on vielä oppimista ja parannuksen teon paikka.

Jo pikku lapsi osaa olla toiselle kateellinen, saati sitten aikuinen. Mitä me sitten toisissa ihmisissä ja lähimmäisissämme, jopa ystävissämme kadehdimme? Voimme olla kateellisia toisen menestyksestä, rikkaudesta, kauneudesta tai arvoasemasta, periaatteessa mistä tahansa asiasta, mitä minulla itsellä ei ole, mutta tuolla toisella on. Pyhä Basileios Suuri on sanonut:”Mitään kateutta turmiollisempaa intohimoa ei ole ihmissieluun juurtunut. Se murehduttaa vain hyvin vähän ulkopuolisia, mutta sille, joka on sen vallassa, se tuottaa suurta onnettomuutta. Kateus jäytää sielua kuin ruoste rautaa. Kateus on murhetta lähimmäisen menestyksestä. Sen tähden masennus ja huonotuulisuus ovat kateellisen ainaisia seuralaisia.”

Raamatusta löydämme monia esimerkkejä kateudesta. Kainista sanotaan, että hän oli paholaisen ensimmäinen oppilas. Nähdessään Jumalan hänen veljelleen suoman kunnian, hänessä syttyi kateus, ja hän tappoi kunnian saaneen veljensä hyökätäkseen sillä tavoin kunnian antajaa vastaan. Koska hän oli voimaton taistelemaan Jumalaa vastaan, hän lankesi veljesmurhaan. Toinen vanhan testamentin esimerkki kateudesta on Saul, joka Daavidin runsaista hyvistä teoista sai aiheen ryhtyä taisteluun häntä vastaan. Kun Daavid oli jumalallisella soitollaan parantanut Saulin syvästä masennuksesta, Saul yritti keihäällä lävistää hyväntekijänsä. Myöhemmin Saul yritti vielä useita kertoja murhata vihassaan ja kateudessaan Daavidin, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Muistamme myös kuinka kateuden tähden veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin. Tämä oli ikään kuin esikuva sille, mitä tapahtui Vapahtajallemme. Myös Jeesus joutui kateuden kohteeksi, erityisesti tekemiensä ihmeiden vuoksi. Kateutta herätti se, että Hän ruokki nälkäiset, karkotti pahat henget ja paransi sairaat. Lopulta Elämänantaja luovutettiin kuolemalle; ihmisten Vapahtajaa kiusattiin, häväistiin ja ruoskittiin. Maailman Tuomari tuomittiin. Näin Kristus joutui kokemaan kateuden koko pahuuden.

Kuinka Kristus kesti kaiken tuon kärsimyksen? Hän ei puolustautunut, kun häntä syytettiin, ei esittänyt vastalauseita, kun häntä syljettiin, ei kärsiessään uhkaillut, vaan kesti kaiken vääryyden kärsivällisesti ja vaieten vastustamatta ollenkaan. Hän antoi jopa riisua vaatteensa ja suostui alastomana kärsimään häpeää omien luotujensa edessä. Hän ei etsinyt apua inhimillisistä laeista vaan jätti kaiken jumalallisen oikeuden käsiin. Hän jopa puolusti vainoojiaan Isänsä edessä ja rukoili heille anteeksiantoa: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk.23:34).

Tällä ainoalla kateuden aseella aina maailman luomisesta aikojen loppuun, meidän elämämme turmelija, paholainen, joka itse lankesi kateuteen ja iloitsee meidän tuhostamme, yrittää saada meidätkin lankeamaan tuon saman himon välityksellä ja niin yrittää haavoittaa meitä ja kukistaa meidät.

Kateus on yksi vihan muoto, siksi meidän tulisi paeta sitä ja luopua siitä heti, kun havaitsemme sitä sisimmässämme. Koska kateus saa aikaan paljon pahaa, meidän tulee ottaa vaarin pyhän apostoli Paavalin opetuksesta: ”emmekä saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme”, kuten hän kirjeessään galatalaisille kehottaa (Gal.5:26).

Mediassa on käyty aika ajoin keskustelua työpaikkakiusaamisesta. Kateus johtaa yleensä myös kiusaamiseen. Kuinka on mahdollista, että kristitty ihminen voi kiusata toista kristittyä tai muitakaan lähimmäisiä, olivatpa he keitä tahansa? Kiusaaminen on henkistä pahoinpitelyä eikä sitä tulisi sallia kenenkään eikä missään yhteydessä; ei työpaikoilla, ei seurakunnissa, ei Kirkossa tai luostareissa. Tämä on meille kristittyinä annettu korkea ihanne. Kiusaatko sinä kuitenkin lähimmäistäsi?  Meistä jokainen haluaa antaa varmasti kieltävän vastauksen, mutta jos olemme rehellisiä, yksi ja toinenkin meistä joutuu toteamaan, että ainakin meissä on tuo turmeluksen siemen olemassa. Vain sopiva hetki, tilanne ja henkilö puuttuvat. Paholaista sanotaan myös kiusaajaksi. Haluatko sinä olla tuon pahan hengen – kiusaajan lähettiläs vai Pyhän Hengen, Valon ja ilon tuojan lähettiläs?

Nyt on katumuksen aika, nyt on parannuksen teon aika! Jättäkäämme pois siis pimeyden teot ja olkaamme ennemmin ”toisiamme kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaamme toisillemme anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut meille anteeksi.”(Ef.4:32).  Aamen.

 

Arkkimandriitta Sergei

, , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: