Neitsyt Maria Raamatussa ja liturgisessa traditiossa

29/02/2016

Artikkeli

(Ikonikuva/photo: Aristarkos Sirviö)

(Ikonikuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Jeesuksen äidin, Jumalansynnyttäjän merkityksestä saadaan usein aikaan kipakkaa keskustelua. Ortodokseille asia on periaatteessa selvä ja se opetetaan jo koulussa: Marian merkitys on siinä, että hän suostui Jeesuksen äidiksi ja siten mahdollisti meille pelastuksen. Pyydämme hänen esirukouksiaan, koska uskomme hänen olevan poikaansa lähellä taivasten valtakunnassa. Siis hänen kuvaansa kuuluvat kiitos ja esirukous.

Mutta mitä muuta?

Asiaa voisi tarkastella kolmelta näkökannalta: Ensin Raamatun välittämä tieto Mariasta, sitten kirkon hurskausperinteen luoma kuva hänestä ja lopuksi kirkkorahvaan näkemys Jumalan-synnyttäjästä. Minä koetan paneutua lähinnä ensimmäiseen: Raamatun kuvaan Mariasta, mutta sen lisäksi on myös sivuttava kirkon hurskausperinnettä.

Evankeliumit, joissa Mariasta puhutaan – lähinnä Matteus ja Luukas – ovat kirkon kanonisoimia kirjoja, jotka välittävät meille sen tiedon ja totuuden, joka meille on tarpeellista. Kaikki se, mikä jää evankeliumeiden ulkopuolelle, on toisarvoista, eli sillä ei ole merkitystä ihmisten pelastuksen kannalta. Me emme tarvitse tietoa Marian syntymästä, hänen temppeliinkäynnistään ja kuolonuneen nukkumisestaan historian kannalta. Mutta silti nämä elementit kuuluvat kirkon hurskausperinteeseen. Miksi?

Alexander Wikströmin seinämaalaus Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa Espoon Tapiolassa. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Alexander Wikströmin seinämaalaus Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa Espoon Tapiolassa.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Nainen – yhteisönsä edustaja

Nainen esiintyy Raamatussa aina yhteisönsä edustajana. (Esim. Hoosea 1 ja Hesekiel 16) Maria on samaa traditiota noudattaen kuvattu kirkon edustajana, ja se mitä hänestä kerrotaan evankeliumeissa, on opetusta myös meidän noudatettavaksemme. Hänen juhlansa – nuo edellämainitut – ovat paralleeli Jeesuksen vastaaville tapahtumille, sillä se mikä tapahtui ihmis-Jeesukselle, tapahtuu myös meille: me synnymme, meidät ”tuodaan kirkkoon” eli kastetaan, ja me kaikki myös kuolemme eli siirrymme tuonilmaisiin, kuten Karjalassa tavattiin sanoa. Näin kirkko opettaa juhlaperinteellään, mikä on kristityn osa maailmassa.

Maria opettaa kuuliaisuutta Jumalan tahdolle. Tuo tahto on meille kiveen kaiverrettu kymmenessä käskyssä ja rakkauden kaksoiskäskyssä. Evankeliumit eivät tuo mitään uutta tähän Vanhan testamentin julistukseen. Se mitä muinoin on Vanhan testamentin tekstiin kirjoitettu, pätee Uudessa testamentissa yhtä hyvin. Tästä Paavali jatkuvasti muistuttaa. ”Noudata oikeutta ja vanhurskautta, se on Herralle enemmän kuin teurasuhri”, sanotaan jo Sananlaskuissa (21:3). Uhreja ei tarvita, sillä Jeesuksen uhri riittää kaikiksi ajoiksi.

Meistä nykyihmisistä olisi mukavaa, jos Raamattu olisi uskonopin oppikirja, josta voisi sisällysluettelosta alkaen etsiä vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Tällaisella ei meitä kuitenkaan ole hemmoteltu, vaan meille on annettu kertomuksia – toinen toisensa perään. Näistä kertomuksista meidän oletetaan löytävän vastaukset esittämiimme kysymyksiin. Siihen emme kuitenkaan näyttäisi olevan kovin valmiita. Syynä on meihin jo koulussa iskostettu, 1700-luvun valistuksesta peräisin oleva historiallis-kriittinen näkökulma kaikkeen. Kysymme jatkuvasti, onko tämä totta? Onko näin todella tapahtunut? Mistä voimme tietää, että näin on? Nämä ovat Raamatun osalta merkityksettömiä kysymyksiä. Vain kysymys Jeesuksen historiallisuudesta on oleellinen, ja me tiedämme muusta historiankirjoituksesta, että hän on ollut olemassa. Ja jos hän on todellinen, on myös hänen äitinsä ollut todellinen. Vasta meidän aikanamme on teologiassa alettu ymmärtää kertomusten olemusta. Tämä narratiivinen lähestymistapa onkin ainoa tie Raamatun todelliseen ymmärtämiseen.

Alexander Wikströmin seinämaalaus Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa Espoon Tapiolassa. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Alexander Wikströmin seinämaalaus Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa Espoon Tapiolassa.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Maria evankeliumeissa

Markuksen evankeliumi, ensimmäiseksi kirjoitettu, ei mainitse mitenkään Jeesuksen syntymää tai Mariaa, sillä Markuksen tarkoituksena on vain kertoa tapahtumat, jotka johtivat Jeesuksen uhrikuolemaan ja ylösnousemiseen. Maria mainitaan vain ohimennen: ”Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika…”(6:3)  Siis se ensimmäinen ilosanoma, evankeliumi, jota Paavali oli julistanut, ja jonka nyt Markus oli kirjoittanut muistiin, sivuutti täysin Marian. Hänellä ei ollut kertomuksessa mitään osaa. Ilman häntäkin siis ilosanoma saatiin vietyä eteenpäin.

Matteuksen evankeliumin alussa kerrotaan, miten Maria oli raskaana Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ei puhuta mitään hänen suostumuksestaan. Hän vain oli raskaana. Mariaa suurempi osuus on tässä kertomuksessa Joosefilla, joka kuuliaisesti toteuttaa jokaisen unessa Jumalalta saamansa ohjeen, ja näin varmistaa Jeesus-lapsen hengissä säilymisen.

Luukkaan evankeliumissa Marialla on runsas osuus, ja sieltä onkin peräisin kaikki se Maria-traditio, jota kirkko on meidän päiviimme asti kantanut mukanaan. ”Minä olen Herran palvelijatar. tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Marian fiat (= tapahtukoon, tulkoon, lat.) on  pelastushistorian alkuna. Jeesuksen syntymä Betlehemissä on kerrottu Jesajan ja Sakariaan kirjan paimen-kuvin: Niin kuin oli ennustettu, on Jumala nyt lähettänyt kansalleen paimenen, joka johtaa heidät taivaalliseen Jerusalemiin.

Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen äiti Maria esiintyy vain lopussa ristin juurella, mutta sen sijaan usein kuullaan Magdalan Mariasta ja muistakin Marioista. Tämä evankeliumi on muita enemmän kertomuksiin kätkettyä opetusta, ja nimilläkin on siinä oma opetuksensa. Magdalan Maria kuvaa pakanakristittyjen kirkkoa, kun taas esim. Jaakobin äiti Maria (Luuk.24:10) kuvaa juutalaiskristittyjä.

(Ikonikuva/photo: orthodox.org)

(Ikonikuva/photo: orthodox.org)

Marian yhteys kaikkiin kristittyihin

Marian temppeliinkäynti on kuvattu apokryfisessä evankeliumissa, jonka todellisuuspohjasta ei ole mahdollista saada selvää. Totta on, että Jerusalemin temppelissä oli aikoinaan tyttöjen uskonnollis-käytännöllinen koulukoti, mutta Marian saatto temppeliin on toisinto Jeesuksen temppeliintuomisesta ja Jumalalle pyhittämisestä. Molemmat tapahtumat olivat siinä suhteessa samanlaisia, ja niillä on opetuksellinen arvo kristityille.

Marian kuolonuneen nukkumisen kertomus kuvaa sitä, minkä kristityt tiesivät odottavan heitä kuoleman jälkeen: Jeesus tulee hakemaan omansa Jumalan luo taivaalliseen Jerusalemiin. Tuomaksen poissaolo apostolien ruumissaatosta ja myöhäinen paikalle tulo on kertomukseen lisätty episodi, jotta voitaisiin vielä kerran vakuuttaa kuulija siitä, että ihmisen ruumis ja sielu kohtaavat jälleen taivasten valtakunnassa. Se mitä jää tänne, se maatuu, mutta henki ja uusi ruumis kohtaavat taivaassa. Näin apokryfiset tekstit noudattavat sitä samaa narratiivista perinnettä, joka kulkee läpi koko Raamatun. Näitä kertomuksia ei tarvitse uskoa historiassa tapahtuneeksi, – eikä sillä olekaan mitään merkitystä itse asialle – vaan niiden kirjoittamisen tarkoituksena on ollut osoittaa Marian symbolinen ja silti läheinen yhteys kaikkiin kristittyihin. Kirkon kaikki juhlat kutsuvat seuraamaan Jeesusta, kuten Mariakin on seurannut.

Marian neitsyyttä (Luuk. 1:32-35) täytyy alleviivata, jotta kävisi selväksi, että lapsi on syntynyt Jumalan, ei miehen tahdosta,  ja on näin ollen osa Jumalan suunnitelmaa eikä perhesuunnittelua. Lisäksi tässä voidaan nähdä viittaus Paavalin sanoihin: ”Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen.” (2.Kor.11:2) Kirkon Maria-kuvan mukaisesti kristityt kuvataan tässä puhtaana neitseenä.

Paavalin kirjeet ovat olleet tunnettuja kristikunnassa jo ennen kuin evankeliumeita oli kirjoitettu. Siksi on oikeutettua etsiä Paavalin lausumia evankeliumin tekstistä. Paavali vertaa kristittyjä Mariaan, kuten hänen jälkeensä lukemattomat kirkon opettajat. Meiltä odotetaan kuuliaisuutta Jumalan tahdolle, siis sille joka on laissa ilmaistu, mutta Marian palveleminen ei kuulu siihen.

Jumalansynnyttäjä (teotokos) termiä ei löydy Raamatusta. Se on kirkon Marialle myöhemmin antama nimitys, joka kuitenkin on perusteltavissa Raamatun opetuksen pohjalta.

(Kuva/photo: Antiokian patriarkaatti)

(Kuva/photo: Antiokian patriarkaatti)

Ylistäminen ja palvonta

Marian esirukousten pyytäminen taas on linjassa Paavalin lausumien kanssa: ”Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta. Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun…” (Ef.6:18-20) ”Mekin olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä…”(Kol. 1:9-10) ”Rukoilkaa hellittämättä…Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen…” (Kol. 4:2-3) ”Me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina…Rukoilkaa puolestamme, että Herran sana leviäisi nopeasti…” (2.Tess. 1:11; 3:1-2) Onhan Maria yhtä hyvin kuin Paavali jo päässyt perille siihen valtakuntaan, joka on uskoville luvattu, ja ”Jumalalle kaikki ovat eläviä” (Luuk.20:38). ”Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole”(Joh. 11:26).

Marian ylistämiseen kirjoitettu kirkkorunous ja hänestä maalatut lukuisat eri malliset ikonit kuuluvat Bysantin ja Venäjän kirkon traditioihin ja heijastavat yleistä tapaa kohottaa arvostettuja ihmisiä yli muiden. Tätä traditiota kirkko on jo vuosisatoja kantanut mukanaan ja käyttänyt sitä opetukseensa. Mutta Jeesuksen äiti oli ihminen siinä missä mekin, tosin herkempi toteuttamaan Jumalan tahtoa kuin useimmat meistä. Hän kelpaa hyvin esikuvaksi, muttei minkäänlaisen palvonnan kohteeksi, sillä palvonta kuuluu yksin Jumalalle ja hänen valitsemalleen Messiaalle.

Merja Merras

filosofian tohtori

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: