Kyynelten Portaat

05/03/2016

Artikkeli

(Kuva/Photo: OCA )

(Kuva/Photo: OCA )

Suuren paaston neljäs sunnuntai on omistettu pyhittäjä Johannes Siinailaiselle. Hänen teoksensa Portaat on vaikuttanut yksittäisenä teoksena kenties eniten Raamatun ohella itäisen kristikunnan kilvoituselämään, ja se on ollut suosittua lukemista nimenomaan suuren paaston aikana. Seuraavassa pyrin hahmottelemaan, kuka Johannes oli ja mitä Portaiden tunnetuimmasta teemasta – iloa tuottavasta murheesta ja erityisesti kyyneleistä – voidaan sanoa.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen (n. 579–649)

Johannes Klimakos, Portaiden Johannes, Johannes Skolastikko eli Johannes Siinailainen – kristillisen kilvoitus- ja luostarielämän yhden vaikutusvaltaisimman teoksen kirjoittaja tunnetaan monella nimellä. Hänen tarkkaa synnyin- ja kuolinaikaansa ei tiedetä, mutta yleisimmän arvion mukaan hän syntyi joskus 500-luvun jälkipuoliskolla ja olisi siten elänyt varsinaisesta kilvoituselämästään suurimman osan 600-luvulla.[1] Johannesta voidaan siis pitää Maksimos Tunnustajan (n. 580–662) aikalaisena, ja hän on yksi 600-luvun merkittävimmistä isistä.

Siinailaisen synnyinpaikka ei ole tiedossa, mutta hänen perheensä arvellaan olleen varakas, sillä lisänimi ”Skolastikko” antaa kuvan sivistyneestä ja oppineesta miehestä, minkä myös Portaiden sisältö vahvistaa. On tietysti mahdollista, että Johannes hankki laajat tietonsa vasta munkiksi tultuaan, koska jo ”iältään 16-vuotiaana hän antoi itsensä otolliseksi, Kristukselle mieluiseksi uhriksi ja pukeutui Siinain vuorella munkinikeeseen”, kuten hänen elämänkertansa kirjoittanut, aikalaisekseen arvioitu Raitoon luostarin munkki Daniel kirjoittaa.[2] Elämäkerta joka on kulkenut Portaiden esipuheena, sisältää runsaasti hagiografista ainesta, mutta on käytännössä ainoa tietolähde Siinailaisen elämästä Portaita ja Anastasios Siinailaisen lyhyttä kertomusta lukuunottamatta.[3]

Aluksi Johanneksen enkelielämä Siinailla oli kilvoittelua hengellisen isänsä abba Martyrioksen ohjauksessa. Kolmen vuoden kuluttua[4] Martyrios otti hänet mukaansa Siinain huipulle pieneen kirkkoon ja vihki Johanneksen munkiksi. Kerrotaan, että kun he tulivat alas ja tapasivat pääluostarin igumeni Anastasioksen, tämä profetoi: ”Voi, abba Martyrios, kukapa olisi arvannut, että vihit munkiksi Siinain igumenin!”[5] Sitten he saapuivat vanhus Sabbaiteksen luo, joka nousi, otti vettä ja pesi Johanneksen jalat sekä suuteli hänen kättään. Vanhus Sabbaiteksen oppilas kysyi syytä tähän, ja vanhus vastasi: ”Uskopa, lapseni, minä en tiedä kuka tämä nuorukainen on, mutta otin vastaan Siinain igumenin ja pesin igumenin jalat.”[6] Kertomuksen mukaan nämä profetiat kävivät toteen 40 vuotta myöhemmin.

Ei tiedetä tarkkaan, kuinka pitkään Johannes kilvoitteli ohjaajavanhuksensa abba Martyrioksen alaisuudessa[7], mutta vanhuksen kuoltua ”kuuliaisuuden voittopalkinnot”[8] saavuttanut Johannes siirtyi erakkoelämään Tholaksessa, noin kahdeksan kilometrin päähän pääluostarista alueelle, jossa asui muitakin erakkoja. Ankaraa kilvoitustaan hän tasapainotti syömällä kaikkia munkeille sopivia ruokia, mutta niin niukasti, että voitti sekä yltäkylläisyyden että kiusauksen kerskailla siitä, että syö vain tiettyjä ruokia. Unensa määrän hän säännösteli minimiin, ja keskittyi jatkuvaan rukoukseen ja vaikenemiskilvoitukseen.

Kuva/Photo: orthodox.org )

Kuva/Photo: orthodox.org )

Kun Johanneksen maine arvostettuna hengellisenä isänä ja ohjaajana kasvoi, hän joutui ottamaan vastaan yhä useammin neuvojen ja avun tarpeessa olevia vierailijoita. Ihmisiä saapui pian niin runsaasti, että Siinailaista ryhdyttiin kateellisten keskuudessa pilkkaamaan lörpöttelijäksi. Sen johdosta Johannes eristäytyi hiljaisuuteen kokonaiseksi vuodeksi. Kun häntä kritisoineetkin huomasivat vilpittömän nöyryyden ja vaatimattomuuden jonka hän oli saavuttanut, he katuivat ja ryhtyivät pyytämään vanhusta jälleen ottamaan vastaan vieraita, johon Johannes myöntyi.[9]

Kilvoiteltuaan erakkona 40 vuotta, Johannes Siinailaisen munkkiveljet ”kaikki yhdessä nostivat hänet väkisin, niin kuin uuden Mooseksen, veljien igumeniksi.”[10] Juhlapäivän aterialle osallistui noin 600 vierasta, ja kertomuksen mukaan juutalaiseen valkoiseen tunikaan pukeutuneen hahmon nähtiin palvelevan ruokapöydässä antaen arvovaltaisesti käskyjä kokeille, kellarinhoitajille ja muille palvelijoille. Kun tätä tuntematonta miestä tilaisuuden jälkeen ei löydetty mistään, igumeni Johannes sanoi: ”Antakaa hänen olla. Herra Mooses ei tehnyt mitään kummallista, kun toimitti palvelusta omassa paikassaan.”[11]

Ei tiedetä kuinka pitkään Johannes toimi Siinain luostarin igumenina. Joka tapauksessa siihen aikaan Raitoon luostarin igumeni lähetti hänelle kirjeen, jossa pyysi Johannesta kirjoittamaan siitä, ”mitä olet Jumalan nähdessäsi muinaisen Mooseksen tavoin kokenut, niin että kirjoituksesi voitaisiin esittää uudelle Israelille niin kuin Jumalan kirjoittamat taulut, kun olemme vastikään lähteneet hengellisesti Egyptistä ja elämän mereltä – – käytä sauvan sijasta jumalallisia sanoja puhuvaa kieltäsi äläkä laiminlyö totisesti suurena opettajana uupumatta ja selkeästi esittämästä munkkielämälle tarpeellista – – pelastukseksi niille, jotka ovat valinneet tämän enkelielämän. – – uskommekin Herrassa, että saamme ottaa piankin vastaan kaipaamamme kirjoitukset, jotka totisesti ohjaavat niitä jotka haluavat kulkea harhailematta, ikään kuin portaat, jotka ulottuvat taivaan porteille asti”.[12]

Tämän kirjeen vastaukseksi Johannes Siinailainen kirjoitti teoksensa Hengellisen lain taulut, joka myöhemmin tuli tunnetuksi nimellä Hyveiden portaat. Nykyään sama teos tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Portaat.

Hieman ennen kuolemaansa Johannes määräsi seuraajakseen veljensä Georgioksen. Kun veli murehti, miten hän selviäisi ilman Johanneksen apua, tämä lohdutti: ”Älä murehdi äläkä huolehdi! Jos löydän uskalluksen Herran edessä, en jätä sinua jälkeeni vuoden loppuunkaan asti.”[13] Niin myös tapahtui, sillä kymmenen kuukauden kuluttua Johanneksen kuolemasta Georgioskin lähti Herran luokse.

(Kuva/Photo: orthodox.net )

(Kuva/Photo: orthodox.net )

Kyynelten alkulähteillä

Kirkon isät ja ovat kirjoittaneet Jumalan mielen mukaisesta murheesta ja kyynelistä paljon jo ennen Portaita, ja niin myös Johanneksen jälkeen. Mistä tämä tarve murheeseen ja kyyneliin kumpuaa? Eikö idän kirkko toisaalta tunneta juuri pääsiäisriemustaan, iloa julistavana kirkkona? Toki, mutta ”ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan”, kuten Kristuksen ylösnousemusta julistavassa kirkkoveisussa lauletaan. Kirkko julistaa iloa kyynelten läpi.

Itku on tähän maailmaan syntyvän ihmisen ensimmäinen ääni. Lapsen kyyneleet vuotavat herkästi, mutta aikuisuuden myötä ainakin julkinen itkeminen useimmilla vähenee – joskin esimerkiksi Lähi-idän ja Välimeren maissa aikuisen julkinen itkeminen ei ole mitenkään tavatonta. Kyyneleet ovat joka tapauksessa läsnä muodossa tai toisessa jokaisen elämässä sen alusta loppuun asti, ja Kristuksen sanojen mukaan joidenkin itku jatkuu kuoleman jälkeenkin (Matt 13:50; 24:51; 25:30; 25;46), kun taas toisten silmistä Jumala itse lopulta pyyhkii kaikki kyyneleet (Ilm 21:3, 4).

Uudessa testamentissa kerrotaan myös Kristuksen omista kyyneleistä. Jumalan Poika itki Jerusalemin tähden (Luuk 19:41), ystävänsä Lasaruksen haudalla (Joh 11:35) ja Getsemanen yössä (Hepr 5:7)[14]. Kyynelten teologian kannalta Kristuksen yksittäisistä sanoista merkittävimpiä ovat Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeihin kirjatut, merkitykseltään lähes identtiset lausumat: ”Autuaita ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen” (Matt 5:4) ja ”Autuaita te, jotka nyt itkette, te saatte nauraa” (Luuk 6:21).

Raamatusta löytyy runsaasti muitakin kuvauksia itkusta. Vanhan testamentin tunnetuimpia esimerkkejä ovat Job, ”itkevä profeetta” Jeremia sekä Daavid. Kirkon traditiossa kerrotaan jo Aadamin kyynelistä.[15] Kristikunnan kannalta erityisen vaikutusvaltainen on ollut Psalmien kirja lukuisine katumus- ja valituspsalmeineen, joka on ollut liturgisen elämän keskiössä varhaiskirkosta asti. Kuningas Daavid kirjoittaa: ”Olen valittanut itseni uuvuksiin, yöt kaiket on vuoteeni itkusta märkä, leposijani kastunut kyynelistä.” (Ps 6:7)

Ikoni 1200 -luvulta. (Kuva/photo: Antiokian patriarkaatti )

Ikoni 1200 -luvulta.
(Kuva/photo: Antiokian patriarkaatti )

Daavidin psalmeista luetuin – ainakin ortodoksisessa kirkossa – on katumuspsalmi 51 (50 LXX), joka on osa jokapäiväistä jumalanpalveluselämää. Vaikka psalmissa ei varsinaisesti mainita itkua tai kyyneliä, ne ovat epäsuorasti läsnä: ”murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala” (Ps 51:19). Tämä voidaan päätellä siitä, että psalmi 51 liittyy tilanteeseen, jossa Daavid tunnusti syntinsä, katui, paastosi ja itki (2 Sam 12:13–22).

Uuden testamentin tunnetuin itkuun liittyvä teksti lienee kuvaus apostoli Pietarin katumuskyyneleistä: ”Pietari meni ulos ja itki katkerasti” (Luuk 22:62).[16] Toinen keskeinen kyynelten teologiaan vaikuttanut kertomus katumusmurheesta ja itkusta on kuvaus siitä, kuinka syntinen nainen pesi kyynelillään Kristuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan (Luuk 7:36–50).[17] Apostolit korostavatkin teksteissään oikeanlaisten kyynelten ja murheen merkitystä. Esimerkiksi Paavali kirjoittaa: ”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman” (2 Kor 7:10). Toisaalla hän sanoo: ”olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.” (Apt 20:31)

Apostoli Jaakobin kirjeessä itku ja murhe yhdistyy Jumalan lähestymiseen ja sydämen puhdistamiseen: ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset. Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.” (Jaak 4:8, 9)[18]

 Arkkimandriitta Sofronin (k. 1993) toteamuksessa tiivistyy kirkon kokemus halki vuosisatojen: ”Vain lapselliset luulevat, että Kristusta voitaisiin seurata ilman kyyneliä.”[19] Todellisuuden näkeminen totuuden valossa johtaa jo itsessään Gregorios Nyssalaisen (k. 394) mukaan murheeseen: ”Se, joka tajuaa asiat tarkalleen sellaisina kuin ne todella ovat, ei voi elää kyyneleittä…”[20]

Kyyneleet ovat siis olleet osa tätä maailmaa lankeemuksesta alkaen. Varhaiset erämaaisät eivät pitäneet kyyneliä vain harvojen kutsumuksena, vaan itku koettiin kaikkien niiden osaksi, jotka vakavissaan tahtoivat pelastaa sielunsa.[21] Osa myöhemmistä kilvoittelijoista, kuten Simeon Uusi Teologi (k. 1022), on opetuksessaan suorastaan ehdoton: ”Ilman kyyneleitä ei kova sydämemme voi koskaan pehmetä, sielumme ei voi saavuttaa hengellistä nöyryyttä, emmekä pysty nöyrtymään. Joka ei ole nöyrä, ei voi yhdistyä Pyhään Henkeen, ja joka ei ole puhdistunut ja siten yhdistynyt Henkeen, ei kykene näkemään eikä tuntemaan Jumalaa.”[22] Kysymys kyynelistä näyttää siis pohjimmiltaan olevan kysymys pelastuksesta.

Katumusmurhe ja kyyneleet ovat Johannes Siinailaisen Portaiden tunnetuimpia teemoja, ja teos on vaikuttanut merkittävällä tavalla käytännössä lähes kaikkien 600-luvun jälkeen kirjoittaneiden isien kyynelten teologiaan.[23] Vaikka kyynelten teema on Siinailaista vanhempi, hän toi siihen kirjoituksillaan uusia sävyjä ja näkökulmia sekä loi samalla myös uuden käsitteen ”iloa tuottavasta murheesta” (kreik. χαρμολύπη)[24], josta tuli pysyvä osa ortodoksisen kirkon traditiota ja opetusta.[25]

Portaat ja kyyneleet

Metropoliitta Kallistos Waren (s. 1934) mukaan Raamatun ja liturgisten tekstien lisäksi ei mitään muuta teosta ole itäisessä kristikunnassa opiskeltu, tutkittu, kopioitu ja käännetty eri kielille niin paljon kuin kuin Johannes Siinailaisen Portaita.[26] Paitsi luostareissa se on kuulunut suosikkilukemistoon myös kirkkokansan keskuudessa erityisesti Kreikassa, Bulgariassa, Serbiassa ja Venäjällä sekä sittemmin eri käännösten myötä koko ortodoksisessa maailmassa. Teoksen suosiota voi Waren mukaan verrata läntisen kristikunnan aikanaan laajalle levinneeseen klassikkoon, Tuomas Kempiläisen 1400-luvun alkupuolella kirjoittamaan kirjaan Kristuksen seuraamisesta, vaikka sisällöllisesti teokset ovat hyvin erilaiset.[27]

(Kuva/Photo: OCA)

(Kuva/Photo: OCA)

Portaita on luonnehdittu eräänlaiseksi kilvoitus- ja luostarielämän käsikirjaksi, joka kuvaa kristityn kilvoitteluelämää mahdollisimman kokonaisvaltaisesti tavoiteltavine hyveineen ja voitettavine paheineen. Portaat voi nähdä jatkumona erämaaisien kirjoituksille, joita Siinailainen on jalostanut eteenpäin höystäen niitä omilla näkemyksillään ja kokemuksillaan muiden isien kirjoituksia hyödyntäen.[28] Kilvoittelun päämääränä esitetään nöyryydessä vaikuttava rakkaus, toisin sanoen Kristuksen kaltaiseksi kasvaminen.[29] Rakenteellisesti Portaiden esittämä kilvoitteluelämä voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan:

I Maailmasta luopuminen (askelmat 1-3)

II Hyveiden harjoittaminen (kokonaisuudessaan askelmat 4-23)

  1. Perushyveet (askelmat 4-7, sisältää mm. kyyneleet)
  2. Taistelu himoja vastaan (askelmat 8-23)
  3. a) Himot jotka eivät pääosin ole fyysisiä (8-13)
  4. b) Fyysiset ja materiaaliset himot (14-17)
  5. c) Himot jotka eivät ole fyysisiä (18-23)

iii)                  Korkeammat hyveet (askelmat 24-26)

III Jumaloituminen, siirtymä kontemplatiiviseen elämään (askelmat 27-30)[30]

Kuten jaottelusta näkyy, kyyneleet kuuluvat Johanneksen mukaan perushyveisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä tarvittaisi myös viimeisellä askelmalla:

Ei meitä syytetä, oi ystävät, ei meitä syytetä sielun lähtiessä siitä, ettemme ole tehneet ihmeitä tai ettemme ole harjoittaneet teologiaa tai ettemme yltäneet näkemiseen, mutta siitä joudumme tekemään Jumalalle tiliä, että emme lakkaamatta murehtineet. Seitsemäs porras. Sen saavuttanut auttakoon minuakin.[31]

”Iloa tuottava murhe” sekä kyyneleet käsitteenä että ilmiönä on tulkittu ja voidaan perustellusti nähdä yhdeksi Johannes Siinailaisen Portaiden keskeisistä teemoista. Kyyneleet eivät ole läsnä vain aihetta erikseen käsittelevässä Portaiden luvussa seitsemän, joka lienee tunnetuin teoksen yksittäisistä luvuista,[32] vaan teema pulpahtaa esiin kautta koko kirjan.[33] Tämä kertoo paitsi itse aiheen tärkeydestä kirjoittajalle, myös teoksen sisäisestä logiikasta: Portaita ei nimensä herättämästä mielikuvasta huolimatta liene tarkoituksenmukaista tulkita siten, että taakse jääneet ”askelmat” (saavutetut hyveet tai voitto paheesta) jäisivät kilvoittelijan elämässä menneisyyteen, vaan jokainen ”porras” on läsnä kilvoittelijan arjessa jollakin tasolla ainakin maanpäällisen elämän loppuun asti.[34] Tämä koskee erityisesti joitakin askelmia, kuten iloa tuottavaa murhetta ja kyyneliä, jotka Johannes usein mainitsee muidenkin aiheidensa yhteydessä.

Jotta voisi ymmärtää ja asettaa kontekstiinsa Siinailaisen kyynelten teologian, on välttämätöntä ottaa huomioon muutamia keskeisiä Portaiden syntyyn vaikuttaneita seikkoja. Ensinnäkin teos on syntynyt Egyptin erämaassa vuosikymmeniä kilvoitelleen munkin toimesta, ja hän kirjoittaa nimenomaan toisille munkeille. Tämä käy ilmi paitsi teoksen omasta syntyhistoriasta, myös epäsuorasti siitä, että Johannes antaa erikseen lyhyesti neuvoja Portaiden ensimmäisessä luvussa avioliittossa eläville, mitä ei teoksen myöhemmissä luvuissa enää tapahdu:

On toki mahdollista elämän toimien ja rautaisten huolten kahlitsemankin kulkea, mutta vaikeaa se on. Kulkevathan nekin, joilla on jaloissaan kahleet, mutta kompastelevat koko ajan ja saavat vammoja – – naimisissa olevalla on raudat käsissään ja jaloissaan.

Jotkut maailmassa huolettomina elävät ovat sanoneet minulle: Kuinka me, jotka elämme puolison kanssa monien julkisten huolten ympäröiminä, voisimme viettää munkkielämää? Heille olen vastannut: Tehkää kaikkea hyvää mitä voitte, älkää pilatko ketään, älkää varastako, älkää valehdelko, älkää riistäkö ketään, älkää vihatko ketään, älkää erottautuko seurakunnan yhteydestä, säälikää tarvitsevia, älkää loukatko ketään, toisen omaan älkää puuttuko ja tyytykää vaimonne antiin; jos teette näin, ette ole kaukana taivasten valtakunnasta.[35]

Voidaan siis olettaa, että Siinailaisen teoksessaan myöhemmin kuvailema kyynelten teologia koskee ennen kaikkea luostarielämää viettäviä, sillä jo Portaiden ensimmäinen luku käsittelee nimenomaan munkkielämään siirtymistä ja ”turhanaikaisen elämän” hylkäämistä. Tämä sinänsä itsestään selvä mutta helposti unohtuva seikka on tärkeä huomioida, sillä teoksen sisältöä on mahdoton ymmärtää ilman sen alkuperäistä kontekstia.[36] Esimerkiksi luvussa viisi niin sanotun ”vankilaluostarin” kuvauksen tarkoitus voi tulla ymmärrettävämmäksi, mikäli muistaa Portaiden olevan suunnattu nimenomaan 600-luvun erämaassa kilvoitelleille munkeille, kun taas kontekstistaan irrotettuna luvussa viisi kuvattu kilvoittelu vaikuttanee nykylukijasta lähinnä epäterveeltä. Kaukaisilta ja vierailta tuntuvista ilmiöistä huolimatta Johanneksen teoksella on paljon ajatonta sanottavaa myös 2000-luvun kristityille, niin naimisissa oleville kuin munkeille, mutta tekstin lähtökohta ja syntyhistoria täytyy pitää mielessä teosta tulkittaessa.[37]

Kuva/Photo: Orthodox.net)

Kuva/Photo: Orthodox.net)

Eräs Portaiden leimallisimpia piirteitä on sen aforistinen tyylilaji. Teoksen sivuilla esitellään joukko tavoiteltavia hyveitä ja kartettavia paheita, jotka oman lukunsa yhteydessä määritellään lyhyin ja ytimekkäin lausein. Nämä itsenäisiin kokonaisuuksiin kootut lausumat seuraavat joskus toisiaan hieman sattumanvaraiselta tuntuvassa järjestyksessä.[38] Välillä Siinailainen analysoi hyvinkin tarkasti aihettaan, toisinaan kertoo anekdootin jostain kilvoittelijasta, joskus hän on tahallisen kryptinen ja usein ohjeistaa lyhyin kehotuksin ja varoituksin.

Johannesta lukiessa käy nopeasti ilmi, että kaikkea hänen kirjoittamaansa ei tule ottaa kirjaimellisesti. Hän käyttää paljon vertauskuvia ja puhuu arvoituksin. Portaat ei pyri olemaan mikään selkokielinen teologian oppikirja, vaan se on kirjoitettu pitkälti erämaaisien ja viisauskirjallisuuden tyylilajissa. Samalla on ilmeistä, että aikaisempien isien, kuten esimerkiksi Evagrios Pontoslaisen (345–399)[39] ja Gregorios Teologin (329–79)[40] kirjoitukset ovat vaikuttaneet suuresti Siinailaisen ajatteluun.

Johanneksen epäsuora toteamus siitä, ettei vielä itsekään ole saavuttanut täydellisesti ”iloa tuottavaa murhetta”[41], kyynelten armoa, on esimerkki siitä, etteivät Portaiden askelmat ole kertaluontoisia saavutuksia, vaan kilvoittelun aloitus eli mielenmuutos ja parannuksen tekeminen ovat läsnä myös kilvoittelun lopussa. Toinen vastaava esimerkki Portaiden sisäisestä logiikasta sekä siitä miten askelmat liittyvät toisiinsa on löydettävissä luvusta 26, jonka lopussa Johannes tekee yhteenvedon kaikista edellä käsitellyistä askelmista sekä kaiken päämäärästä, rakkaudesta (askelma 30):

Hyvän omaksuminen synnyttää pelon. Pelko synnyttää käskyjen noudattamisen, sekä taivaallisten että maallisten. Käskyjen noudattaminen todistaa rakkaudesta. Rakkauden alku on nöyryyden runsautta. Nöyryyden runsaus on himoista vapautumisen tytär. Sen saavuttaminen on rakkauden täyttymys eli Jumalan täydellinen asettuminen niihin, jotka himoista vapautumisen kautta ovat puhdassydämisiä[42]

Vaikka jokainen askelma liittyykin toiseen ja kaikki tasot ovat läsnä yhtä aikaa ensimmäisestä viimeiseen, Johannes ilmaisee selvästi myös sen, ettei portaiden hyppääminen yhdellä loikalla alusta loppuun ole mahdollista[43], vaan todellisen ja kestävän rakkauden saavuttaminen vaatii kilvoittelijalta paljon nöyrtymistä, kärsivällisyyttä ja vaivannäköä eli kaikkea sitä, mistä hän ennen viimeistä askelmaa kirjoittaa. Kuitenkin rakkaus on enemmän tai vähemmän läsnä jokaisen sitä kaipaavan elämässä jo kilvoittelun aikana.

Vaikka Portaista saattaa päällisin puolin saada vaikutelman, että painotus on inhimillisissä ponnistuksissa ja siten pelastuksen saavuttamisessa, Johannes toteaa suoraan ettei todellisessa kilvoittelussa perimmiltään kyse ole vain siitä:

Älköön kukaan puhtauden harjoittajista luulko, että on itse kyennyt hankkimaan puhtauden, sillä ei ole mahdollista voittaa omaa luontoaan.[44]

– – on äärimmäistä järjettömyyttä kuvitella olevansa jotakin Jumalan armolahjojen takia. Ylpeile vain ennen syntymääsi tekemistäsi uroteoista, sillä syntymän jälkeen Jumala on ne lahjoittanut, niin kuin itse syntymänkin.[45]

Johanneksen tinkimätön tyyli ei siis ole pelagiolaisuutta[46], vaan korostaa sitä, että todellista kilvoituselämää tavoitteleva tekee kaiken minkä voi eikä säälittele langennutta luontoaan. Jokainen astuttu porras on Jumalan lahjaa, muttei toteudu ilman vaivannäköä.

(Kuva/Photo: orthodox.net)

(Kuva/Photo: orthodox.net)

 Kyynelten syyt

Oi ystävät, Jumala ei tarvitse eikä halua sydämensä tuskaisuudesta murehtivaa ihmistä, vaan Hän haluaa että iloittaisiin rakkaudesta Häneen, sielu nauraen. Ota pois synti, niin ruumiilliset silmäsi eivät enää tarvitse tuskaisia kyyneleitä, sillä haavatta ei tarvita veistä. Ei ollut Aadamilla kyyneleitä ennen rikkomusta, eikä niitä ole enää ylösnousemuksen jälkeenkään, kun synti on poistettu ja ovat paenneet kipu, suru ja huokaukset.[47]

Kyyneleet eivät ole itsetarkoitus, vaan syntiinlankeemuksen ja synnin seurausta. Itku on ihmisen osa, ja erityisessä merkityksessään juuri kilvoittelijan, joka katuu ja murehtii syntejään jotka erottavat hänet Jumalasta. Kuitenkin on olemassa myös ilosta tai heltymyksestä aiheutuvia kyyneleitä[48], mutta perussyyksi voidaan nimetä synti ja synninkatumus, jonka olemusta Johanneksen teologiassa on mahdollista eritellä esimerkiksi seuraavalla tavalla: katumuspistos (κατάνυξις), mielenmuutos (μετάνοια) ja murhe (πένθος).[49] Vaikka termit liittyvät läheisesti toisiinsa ja ovat osin päällekkäisiä, niillä on myös omat piirteensä.

Katumuspistos (κατάνυξις)

Katumuspistosta, omantunnon pistosta tai ”piston saamista sydämeen”[50] (esim. 2 Sam 24:10, Apt 2:37) voidaan kutsua aidon mielenmuutoksen, parannuksen teon, katumuksen ja murheen perustaksi, syntyhetkeksi tai käännekohdaksi. Tämä pistos ei synny ihmisessä automaattisesti, vaan on Johanneksen mukaan ”Herran lahja”.[51] Ilmiöinä katumuspistos, mielenmuutos, murhe ja kyyneleet eivät ole määriteltävissä tarkan kronologisesti, vaan niiden kokemisjärjestys ja intensiteetti vaihtelee yksittäisten kilvoittelijoiden elämässä, eli ne voivat olla koettavissa samanaikaisesti tai myös eri järjestyksessä.[52] Siinailaisen katumuspistosta käsittelevässä opetuksessa keskeistä on se, että kyse ei ole vain yksittäisestä kertaluontoisesta ilmiöstä, vaan ”pistoksesta” jonka pitäisi olla läsnä kilvoittelijan elämässä jatkuvasti:

Katumuksen pistos on ennen kaikkea sielun vakaata tuskaa[53] – – Pistos on omantunnon ainaista kiusaa[54] – – Pitämällä pidä kiinni pyhän pistoksen autuaasta ilomurheesta äläkä lakkaa tekemästä sen kanssa työtä, ennen kuin se nostaa sinut ylös täkäläisestä ja vie sinut puhtaana Kristuksen eteen.[55]

Mikä katumuspistoksen saa aikaan? Ennen kaikkea kyseessä on ”Herran lahja”, armo, joka tulee ihmisen osaksi ansiotta: Herra on tullut pyytämättä tuomaan meille Jumalalle mieluisan surun sienen ja jumalallisten kyynelten vilvoittavaa vettä”.[56] Kilvoittelija tulisi herkistää itseään katumuspistokselle askeesin avulla, ja sitä tulisi myös pyytää osakseen rukouksessa. Usein pistoksen saaminen tapahtuu toisten ihmisten välityksellä, kuten luostariyhteisössä esimieheltä tai kanssakilvoittelijoilta, suoraan Jumalalta yllättävänä “heräämisenä” arkisen elämän keskellä tai rukouksessa, mutta myös esimerkiksi karun ja yksinäisen asuinpaikan[57] tai Raamatun sanojen kautta.[58] John Chryssavgis tiivistää Johanneksen opetuksen katumuspistoksen syistä kolmeen eri kategoriaan: sen aiheuttajana voi olla 1.) ihmisestä itsestään nouseva kaipaus Jumalan puoleen, 2.) Jumalan armon väliaikainen vaikutus 3.) Jumalan antama pysyvä armolahja.[59]

Vaikka kyseessä on nimensä mukaisesti tuskallinen ja kivulias ilmiö – ainakin sielun osalta – se ei ole pelkästään sitä, sillä omien syntiensä totuudenmukainen näkeminen Jumalan armosta on samanaikaisesti hänen rakkautensa kohtaamista.

Ajatellessani pistoksen olemusta hämmästyin. Kuinka murheeksi ja suruksi kutsuttu sisältää ilon ja riemun, niin kuin hunaja on kennoissa! Mitä me siitä opimme? Että tällainen pistos on nimenomaan Herran lahja. Kun Jumala salaisesti lohduttaa niitä, joilla on murtunut sydän, silloin ei sielun nautinto ole epätodellista.[60]

Katumuspistos on siis katumuksen ja murheen avain, ja avaa siten oven myös muille Jumalan lahjoille. Kuinka on mahdollista säilyttää katumuspistos sydämessään ja omatunnossaan jatkuvasti, ”pitää siitä vakaasti kiinni”, kuten Johannes kehottaa? Hänen mukaansa se tapahtuu ennen kaikkea kuoleman muistamisen kautta,[61] mikä kuuluu kilvoitteluelämän perusasioihin. Siinailainen myöntää, että toiset ovat luonnostaan herkempiä katumuspistoksen tuntemiselle kuin toiset, mutta hänen mukaansa Jumalan rakkauden haavoittamaksi tuleminen on mahdollista jokaiselle, joka ei tarkoituksellisesti paaduta sydäntään.[62]

(Kuva/Photo: OCA)

(Kuva/Photo: OCA)

Mielenmuutos ja katumus (μετάνοια)

Jos Portaiden yksittäisistä luvuista kyyneleitä käsittelevä askelma seitsemän on osoittautunut lukijoiden keskuudessa suosituimmaksi ja jälkivaikutuksiltaan suurimmaksi, voidaan katumusta käsittelevästä luvusta viisi puolestaan sanoa, että se on ollut ainakin modernin ajan lukijoille käsittämättömin ja vastenmielisin.[63] Äärimmäisistä katumusmurheen kuvauksistaan huolimatta luku viisi on kuitenkin pohjimmiltaan valoisa, sillä ”katumus on sopimus Jumalan kanssa uudesta elämästä – – toivon tytär ja toivottomuuden kieltäminen”.[64] Pelkistetyimmillään Siinailainen tiivistää katumuksen seuraavasti:

Katumus on sovinnon tekemistä Herran kanssa hyvillä teoilla, jotka ovat rikkomustemme vastaisia – – surutonta luopumista kaikista ruumiin lohdutuksista.[65]

Niin kuin katumuspistoksen, myös itse katumuksen (eli mielenmuutoksen, parannuksen tekemisen) on tarkoitus jatkua halki kilvoittelijan elämän. Se ei ole porras jonka voisi jättää taakseen, jokin välitila, vaan elämäntapa ja asenne, jonka pitäisi olla läsnä jatkuvasti. Kuten katumuspistos ja kyyneleet, myös katumus ja kyyneleet liittyvät läheisesti yhteen, sillä Siinailaisen mukaan synnin umpikujasta johtaa ulos vain katumuksen ja kyynelten tie. Toisin kuin jokaiselle kyyneleiden välttämättömyyttä painottava Simeon Uusi Teologi[66], Johannes Siinailainen ymmärtää niitäkin joilla kyyneleitä ei ole:

Monesti pinnallisimmat ylpistyvät kyynelistäkin, ja siksi niitä ei joillekin anneta, jotta he niiden puuttuessa ja niitä etsiessään moittisivat ja tuomitsisivat itseään huokauksin, sielun alakuloisuudella ja surulla, syvällä synkeydellä ja neuvottomuudellaan. Ne täyttävät vaarattomasti kyynelten paikan, vaikka he itse eivät pidä niitä hyödyllisinä.[67]

Niin kuin veden puutteessa kirjaimet voidaan pyyhkiä pois toisilla tavoilla, niin kyynelettömät sielutkin voivat hangata ja raaputtaa syntejä murheella, huokauksilla ja synkeydellä.[68]

Niin runsaasti kuin Johannes kyynelten merkitystä Portaissa korostaa, hän tuo samalla ilmi näkemyksensä myös siitä, että aito synninkatumus ja murhe ovat ilmenemismuotojaan, kuten kyyneleitä, tärkeämpiä. Tämä näkemys antaa ääriviivat myös seuraavalle kyynelten teologiaan olennaisesti kuuluvalle käsitteelle, katumusmurheelle, tai pelkistetymmin ilmaistuna, murehtimiselle ja surulle.

(Kuva/Photo: orthodox.net)

(Kuva/Photo: orthodox.net)

Murhe (πένθος)

Etymologisesti sana πένθος tulee samasta juuresta kuin kreikankielen sana πάθος, ja kummatkin viittaavat siis verbiin ”kärsiä”.[69] Kärsimystä on monenlaista ja sitä tapahtuu monista eri syistä, mutta Johannes Siinailaisen tekstissä sillä tarkoitetaan sanan πένθος yhteydessä lähtökohtaisesti sitä tuskaa, jota kilvoittelija tuntee menetettyään Jumalan läsnäolon. Tämä Jumalasta vieraantumisen tiedostaminen ja siitä aiheutuva kipu on aidon murtuneisuuden, surun ja murehtimisen syy.

Jumalan mukainen murhe on sielun synkkyyttä, sydämen tuskaisuutta, kun sielu innokkaasti etsii janoamaansa ja kun se ei sitä saavuta, se tavoittelee sitä vaivaa nähden, tuskaisesti valittaen sen perään. – – Murhe on sielun kultainen naula, joka on riisuttu kaikesta aineellisesta kiintymyksestä ja suhteesta ja jonka pyhä suru on naulinnut sydämen vartijaksi.[70]

Ylläolevasta siitaatista käy jälleen ilmi, kuinka tässä luvussa käsitellyt kolme ilmiötä (pistos, katumus, murhe) liittyvät läheisesti toisiinsa ja ovat erottamattomia vaikkeivat kokonaan päällekkäisiä ilmiöitä. Johannes mainitsee murheen olevan “sielun kultainen naula” viitaten siten hyvin konkreettisesti katumuspistoksen aihettamaan tuskaan, jonka “pyhä suru” naulitsee sydämen vartijaksi – toisin sanoen ilmiöt vahvistavat toinen toisiaan samanaikaisesti ja vuoron perään. Katumuspistoksen, katumuksen ja murheen seurauksena kyyneleet ovat luonnollinen reaktio, mutta Jumalan mielen mukainen murhe on lopulta aina iloa tuottavaa murhetta:

Jatkuvassa Jumalan mukaisessa murheessa vaeltava ei lakkaa viettämästä juhlaa joka päivä   – – autuaaseen ja armoitettuun murheeseen ikään kuin morsiusviittaan pukeutunut on saanut        tuntea sielun hengellisen naurun.[71]

Puhuessaan “Jumalan mukaisesta murheesta” Johannes epäsuorasti toteaa sen, minkä sanoo suoraan toisaalla: kaikki murhe ei ole Jumalan mukaista. Siinailainen tuo ilmi paitsi sen, että on olemassa vääränlaista tai valheellista murhetta, myös sen, että sinänsä aito Jumalan mielen mukainen murhe voi kavalasti sekoittua vaikkapa kunnianhimon kanssa, jolloin kilvoittelijan mahdolliset kyyneleet eivät vuoda puhtaasta lähteestä.

Murheen ihanuutta ei saavuta se joka murehtii halutessaan – – vaan joka murehtii niin kuin Jumala haluaa. Usein Jumalan mieleinen murhe sekoittuu kunnianhimon armottomaan kyyneleeseen. Voimme tunnistaa sen hyvällä ja jumalisella tavalla, kun huomaamme, että yhtaikaa murehdimme ja juonittelemme.[72]

Miten kilvoittelija voi saavuttaa Jumalan mukaisen murheen? Jälleen kerran Johannes muistuttaa: memento mori, muista kuolemaa ja kuolevaisuuttasi, sillä vain siten ihminen voi todella rehellisesti tulla tuntemaan kuka ja millainen on. Kuoleman muistaminen auttaa nöyrtymään, jolloin luonnollisena seurauksena on murhe, etenkin jos suostuu näkemään rehellisesti myös syntinsä ja lankeemuksensa[73]. Oikealla tavalla ja todella murehtiva ei Johanneksen mukaan enää välitä ”nautinnosta tai kunniasta tai vihasta tai suuttumuksesta”[74], niin kuin ”tuomittu ei enää huolehdi teatterien ohjelmistoista”[75], eli murhe ja askeesi liittyvät saumattomasti yhteen.

Jumalan mielen mukainen murhe, joka löytyy käsitteenä jo Raamatusta,[76] on niin keskeinen osa kilvoitteluelämää, että esimerkiksi Syyriassa munkkeja kutsuttiin nimellä abila tai penthikoi,[77] mikä tarkoittaa ”murehtivaa”.[78] Kuten edellä jo kävi ilmi, Johannes ei kuitenkaan samaista murhetta ja kyyneleitä, vaikka joskus käyttää termejä synonyymisesti. Katumusmurhe saattaa olla toisinaan niin intensiivistä, että se ”paahtaa pois silmien kyyneleet.”[79] Toisaalta ulkoiset kyyneleet saattavat toisinaan myös kätkeä sen, että katuvan murhe ei olekaan Jumalan mielen mukaista:

Kun huomaamme niissä, jotka näyttävät murehtivan Jumalan mukaisesti, vihaa ja ylpeyttä, on meidän pidettävä heidän kyyneleitään himojen aiheuttamina, sillä on sanottu: Mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?[80]

”Iloa tuottava murhe” on siis Johannes Siinailaisen kyynelten teologian ytimessä oleva lähde, josta aidot kyyneleet kumpuavat ja joka voi näkyä kilvoittelijan elämässä monin erilaisin tavoin. Portaiden tyyliä mukaillen voisi edellä käsiteltyjä käsitteitä kuvata vaikka seuraavasti: Jos pistos on avain ja katumus kuin ovi, on murhe tuon oven takaa avautuva meri, jonka ulkoisena merkkinä vuotavat toisinaan myös kyyneleet.

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Rakkaus, ilo ja heltymys

Pistoksen, katumuksen ja murheen lisäksi on rakkaudesta, ilosta ja kiitollisuudesta vuotavia heltymyksen ja liikutuksen kyyneleitä – joskin samanaikaisesti syynä voi olla esimerkiksi katumus, sillä sielunliikkeitä ja ilmiöitä on mahdoton täysin eritellä omiksi kokonaisuuksikseen.[81] Tässä yhteydessä Siinailaisen kehittämä ilmaisu ”iloa tuottava murhe”, näyttäytyykin juuri nerokkaassa paradoksaalisuudessaan, koska siihen sisältyvät samaan aikaan niin heltymyksen kuin katumuksenkin kyyneleet niitä kuitenkaan keinotekoisesti jaottelematta.[82]

Portaissakin on katkelmia, joissa Johannes selvästi puhuu katumuskyyneleistä ja heltymyksen kyyneleistä erillisinä ilmiöinä. Viitaten Pyhän Hengen nimityksiin Lohduttaja ja Puolustaja Siinailainen kirjoittaa Jumalan salaisesta lohdutuksesta, joka on ”tuskaisen sielun vilvoitusta, niin että se pienokaisen tavoin yhtaikaa nyyhkyttää ja huutaa riemusta”[83], sekä opettaa Jumalan puolustuksesta, joka ”ihmeellisesti muuttaa tuskaisen kyyneleen tuskattomaksi.”[84] Hän puhuu suloisista kyyneleistä,[85] puhtauden ja kauneuden aiheuttamista jumalallisen rakkauden ja ilon kyyneleistä[86] sekä mainitsee ”pyhästä rakkaudesta syntyvät kyyneleet”,[87] joiden ennenaikaisesta tavoittelusta kuitenkin varoittaa:

– – rakkaudesta syntyneet kyyneleet, ennen täydellistä rakkautta, ovat ehkä jonkin verran vaaralle alttiita – – on ihmeellistä, että alhaisempi on aikanaan turvallisempi (eli Jumalan pelosta syntyvät kyyneleet)[88]

Heltymyksen kyyneleihin liittyy kuitenkin erottamattomasti murhe, sillä kuten Johannes asian ilmaisee, ”murheen syvyys tapaa lohdutuksen”.[89] Näin ollen ainakaan Portaiden kontekstissa ei varsinaisesti voida puhua katumuksesta ja murheesta erillisistä heltymyksen kyynelistä, sillä Siinailaisen ajattelussa ne kaikki liittyvät läheisesti yhteen ja ovat osa samaa kokonaisuutta.

Kyynelten luonne ja laatu

Siinailaisen tekstistä nousee selvästi esiin kolme laadultaan erilaista kyynelten luokkaa tai lajityyppiä: 1. luonnolliset, 2. demoniset sekä 3. hengelliset.[90] Tämäkään jako ei ole yksiselitteinen tai kaikenkattava, sillä erityyppiset kyyneleet voivat muuttaa muotoaan tai olla samaan aikaan kahteen tai useampaan luokkaan kuuluvia. Siksi teen perusjaon vain kahteen kategoriaan: kyseenalaiset kyyneleet ja aidot kyyneleet.

Kyyneleet voivat olla fyysinen ja/tai psyykkinen reaktio esimerkiksi kipuun, suruun, iloon tai muihin tunteisiin liittyen; toisaalta kyyneleet voivat vuotaa yliluonnollisesta syystä, Jumalan kohtaamisesta[91] – mihin ihminen reagoi fyysisisenä, psyykkisenä ja hengellisenä olentona. Kyyneleet ovat myös myös tapa kommunikoida, osa itseilmaisua, ja niiden kautta voi ilmaista esimerkiksi katumusta ja myötätuntoa ­– tai niillä voi yhtälailla pyrkiä syyllistämään lähimmäistään. Aidosta rakkaudesta vuotavien kyynelten ohella on muun muassa itsesäälin, vihan ja turhautumisen kyyneleitä.

Koska Johanneksen mukaan kilvoituselämässä ja elämässä yleensä kaikkea mitataan nöyryyden, eli motiivin – ei tekojen sinänsä – mukaan, tämä on olennaisen tärkeää muistaa myös kyynelten kohdalla.

– – kun me vasta-alkajat teemme jonkin työn emmekä saa siitä sieluumme suurempaa nöyryyttä kuin meillä jo on, en usko että olemme tehneet sen Jumalan mukaisesti, olipa se suurta tai pientä.[92]

Jumala arvostelee katumusta nöyryyden eikä tekojen määrän mukaan.[93]

Kaikki kilvoittelijoiden kyyneleet eivät siis ole Jumalan lahjaa eivätkä hänen mielensä mukaisia. Tarvitaan arvostelukykyä, jotta olisi mahdollista erottaa valheelliset tai sinänsä luonnolliset, mutta kilvoituselämän kannalta vääristä motiiveista kumpuavat kyyneleet aidoista ja hengellisistä.

(Kuva/Photo: OCA )

(Kuva/Photo: OCA )

Kyseenalaiset kyyneleet

Älä luota kyyneltesi lähteisiin ennen täydellistä puhdistumista, sillä ei voi luottaa viiniin, joka on vastikään pantu tynnyriin suoraan kuurnasta. Ei kukaan kiellä kaikkien Jumalan mukaisten kyynelten hyödyllisyyttä, mutta mitä hyötyä niistä on, saamme tietää lähdön hetkellä.[94]

Johannes on tinkimätön: ennen täydellistä puhdistumista kyynellähteisiin ei ole luottamista. Viime kädessä kyynelten merkitys punnitaan vasta viimeisellä tuomiolla, josta hän toteaa: ” – – siitä kyllä joudumme tekemään Jumalalle tiliä, että emme lakkaamatta murehtineet.”[95] Murehtiminen taas ei edellytä Johanneksen teologiassa välttämättä kyyneleitä.

Jos kaikkien kilvoittelijoiden kyyneleet ovatkin Siinailaisen mukaan lähtökohtaisesti kyseenalaisia vaikka olisivat hyödyllisiäkin, niin erityisen varovainen tulisi olla arvioitaessa aloittelijoiden kyyneliä. Johannes toteaa, että varsinkin vasta-alkajien kyynelten syy on ”hämärä ja vaikeaselkoinen, sillä niiden sanotaan syntyvän monista eri syistä: luonteesta, Jumalasta, vastustajan ahdistuksesta, kiitettävästä ahdistuksesta, turhan kunnian tavoittelusta, haureudesta, rakkaudesta, kuoleman muistamisesta ja monesta muusta.”[96] Portaissa kerrotaan kuitenkin myös tapauksista, joissa “vihollisen tai luonnon aiheuttamista” kyynelistä on tapahtunut Jumalan avulla siirtyminen hengellisiin kyyneliin.[97] Usein käy kuitenkin juuri päinvastoin: kilvoittelija aloittaa murehtimisen “hyvillä kyynelillä, mutta päätyy pahoihin.”[98] Johanneksen mukaan tällaista tapahtuu erityisesti turhaa kunniaa tavoitteleville sekä niille, jotka ylpistyvät omista kyyneleistään:

Sielullisesti kyyneleistään ylpistyvä ja kyynelettömät itsekseen tuomitseva on kuin se, joka pyytää kuninkaalta aseen vihollisiaan vastaan, mutta surmaakin sillä itsensä.[99]

Tietyissä tilanteissa kyyneleet saattavat olla jopa demonista alkuperää tai muuttua luonteeltaan sellaisiksi, mikäli kilvoittelijan arvostelukyky ei ole kohdallaan. Näin on erityisesti edellä mainituissa turhamaisuuden ja ylpeyden ruokkimissa kyyneleissä, mutta myös vääränlaiseen itsevarmuuteen johtavassa kyynelehtimisessä.

Olen useinkin nähnyt kaupunkien hälyissä kummunneita kyyneleitä; pahojen henkien tarkoitus on, että lähestyisimme maailmaa luullen, ettei hälinä meitä mitenkään  vahingoittaisi.[100]

Johannes mainitsee pahojen henkien aikaansaamat kyyneleet myös muutamassa muussa yhteydessä[101], ja ajatellen kilvoittelijan vaikeaa ja haasteellista elämää hän huudahtaa: ”Suuri on vihollistemme pahuus: kuinka ne muuttavatkaan hyveitten äidit paheitten äideiksi ja nöyryyden aineksen ylpeyden aiheeksi!”[102] Kaikkein vaarallisin vastustaja kilvoittelijalle on silti hän itse, sillä kunnianhimon ja ylpeyden riivaamina Johanneksen mukaan usein yhtaikaa murehdimme ja juonittelemme.”[103] Myös liiallinen suru ja murehtiminen on jo itsessään pahasta, sillä se tekee “sielun savuiseksi ja pimeäksi ja kuivattaa kyynelten veden.”[104] Terve arvostelukyky ja henkien erottamisen armolahja ovat tarpeen kilvoittelijalle, joka tahtoo vaeltaa vakaasti “kyynelten laaksossa”. Kaikki Portaissa kuvattu murhe ei ole “iloa tuottavaa”.

Aidot kyyneleet

Harjaantukaamme Jumalaa peljäten tuntemaan kaikki nämä tavat ja viljelkäämme oman lähtömme puhtaita ja petoksettomia kyyneleitä, sillä niissä ei ole varkautta eikä kerskausta, vaan puhdistus, edistyminen Jumalan rakkaudessa, synnin pesu ja himottomuus.[105]

Oman kuolemansa ajattelu ja mielessä pitäminen on yksi varmimmista ja turvallisimmista kilvoittelijan keinoista tavoitella ”iloa tuottavaa murhetta” ja ”puhtaita, petoksettomia kyyneleitä.” Huolimatta siitä, että kyyneleet korostuvat Portaissa nimenomaan armolahjana, on niiden saavuttamisen edellytyksenä kuitenkin aina myös ihmisen omat ponnistukset ja vaivannäkö, josta kuoleman muistaminen on yksi perustekijöistä. “Ellemme tuo esille auliuttamme ja hyvää haluamme, ei Jumalan apuakaan ole”.[106]

Muita keinoja saavuttaa aidot kyyneleet ovat Siinailaisen mukaan kaikki kilvoitteluelämän perusteisiin kuuluvat seikat, kuten maailmasta ja omaisuudesta luopuminen, muukalaisena eläminen, kuuliaisuus, huolellinen katumus, vaikeneminen, valvominen, paasto, nöyrtyminen eli sanalla sanoen ylipäätään askeesi ja ennen kaikkea rukous, jota Johannes pitää erottamattomana kuoleman muistamisen kanssa.[107]

– – rukous on – – kyynelten äiti mutta myös sen tytär – – suojamuuri ahdistuksia vastaan – – toivottomuuden poistava kirves, todiste toivosta, murheen hajottaja[108]

Tässä Johannes tuo taas epäsuorasti ilmi sen, että osa kilvoittelijaa kohtaavasta murheesta ja ahdistuksesta ei ole Jumalan mielen mukaista, vaan saattaa aiheuttaa vääränlaista toivottomuutta, josta apostoli Paavalikin kirjoittaa: Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.” (1 Kor 7:10) Vaikka Portaissa toisaalta korostuu aitojen kyynelten merkitys ja kilvoittelijaa rohkaistaan yhä uudestaan niitä tavoittelemaan, yhtäältä käy selväksi myös se, etteivät kyyneleet itsessään ole kilvoitteluelämän päämäärä tai kriteeri sinänsä, vaan lukeutuvat enemmänkin askeesin aakkosiin, joihin Siinailainen sisällyttää paljon muutakin:

Tässä on kaikille erinomaiset aakkoset: kuuliaisuus, paasto, säkki, tuhka, kyyneleet,  synnintunnustus, vaikeneminen, nöyryys, valvominen, miehuullisuus, kylmä, vaiva, puute, halpuus, murtuneisuus, kaunattomuus, veljesrakkaus, lempeys, yksinkertainen ja turhia puuhailematon usko, maailman huolista vapautuminen, vanhempien vihaton vihaaminen,      kiintymättömyys, pahuudettomuuden yksinkertaisuus ja vapaaehtoinen alennustila.[109]

(Kuva/photo: Antiokian patriarkaatti)

(Kuva/photo: Antiokian patriarkaatti)

Ehdotonta jakoa erilaisten lahjojen ja hyveitten paikasta ja arvosta kilvoituselämässä ei kyseisen luettelonkaan perusteella voi tehdä. Toisaalla Portaissa puhutaan selvästi esimerkiksi siitä, että aidoissakin kyyneleissä on omat syvyysulottuvuutensa: osa vuotaa silmistä, osa sielusta.

Toisenlaista on ruumiin, toisenlaista sielun kyynelistä syntyvä valo, toisenlaista ruumiillisten, toisenlaista hengellisten silmien kautta tuleva valo[110]

Sielun kyyneleen saavuttaneella sopii jokainen paikka murheeseen, mutta se joka työskentelee vain ulkonaisilla kyynelillä, älköön lakatko tekemästä eroa paikkojen ja tapojen välillä.[111]

Ylistäessään sielun kyyneleitä Johannes korostaa samanaikaisesti sitä, miten myös ruumiilliset kyyneleet ovat tarpeen ja monessa tapauksessa kilvoittelijan kannalta turvallisempi vaihtoehto: “Autuas on munkki, joka pystyy sielunsa silmillä katselemaan hengellisiä voimia, mutta vapaa lankeemuksista on se, joka jatkuvasti kuolemaa ja rikkomuksia muistaen ruumiillisilla silmillään kastelee poskensa elävillä vesillä”[112] Vaikka sisimmässä vuotavat sielun kyyneleet esitetään ulkoisiin nähden ylivertaisina, toisaalta “sielun silmien hengellinen katselu” ei välttämättä vapauta lankeemuksista niin kuin ruumiillisten silmien “elävät vedet”.

Jumalan pelon kyyneleet sisältävät itsessään kauhun ja valppauden, mutta rakkaudesta syntyneet, ennen täydellistä rakkautta, ovat ehkä jonkin verran vaaralle alttiita, paitsi jos ainamuistettava rakkauden tuli vaikuttaessaan sytyttää sydämen.[113]

Johannes ei ole kilvoituselämän suhteen idealisti, vaan jalat erämaassa vaeltava realisti, joka suosittelee pidemmällekin ehtineille luostariveljilleen mieluummin perusasioissa pysyttelyä kuin korkeiden näkyjen ja kokemusten ennenaikaista tavoittelua. Jumalan pelko on kaiken viisauden alku (Snl 9:10) myös kyynelten suhteen.

Kyyneleet ja rukous

Rukous ja kyyneleet liittyvät läheisesti yhteen: ”Rukous on kyynelten äiti, mutta myös tytär”[114]. Toisaalla Portaissa todetaan, että jo kyyneleet itsessään ovat rukousta tai voivat vahvistaa sen, että rukous on tullut kuulluksi:

Huokaukset ja alakuloisuus huutavat Herran puoleen. Pelon kyyneleet rukoilevat puolestamme. Mutta ylen pyhästä rakkaudesta syntyvät kyyneleet ilmaisevat, että pyyntömme on otettu vastaan.[115]

 Jumalan mielen mukainen murhe ja rukous ovat erottamattomat syntiin langenneessa maailmassa: “Ano murehtien, etsi kuuliaisesti, kolkuta pitkämielisesti, sillä niin anovalle annetaan ja niin etsivä löytää ja niin kolkuttavalle avataan.”[116] John Chryssavgis määrittelee Portaita käsittelevässä teoksessaan kyyneleet jopa rukouksen korkeimmaksi muodoksi[117], mutta koska Johannes Siinailainen tuo esiin kuitenkin sen ettei kyyneliä anneta kaikille, Chryssavgiksen määritelmä on kauneudestaan huolimatta hieman kapea. Portaissa parhaaksi rukoustavaksi määritellään “ennen muuta – – vilpitön kiitos, toisella sijalla synnintunnustus ja tuntuva sielun murtuneisuus”.[118] Vaikka on totta, että kyyneleet voivat samanaikaisesti ilmaista kummankin asian, kiitollisuuden ja murtuneisuuden, lienee uskallettua määritellä kyyneleitä rukouksen korkeimmaksi muodoksi kun Siinailainen kuitenkin opettaa: “Täydellinen rukous on tempautumista Herran tykö.”[119]

Miksei tällainen tempautuminen voisi tapahtua myös ilman kyyneleitä, varsinkin kun Johannes muistuttaa myös sitä, että “ei Jumala tarvitse eikä halua sydämensä tuskaisuudesta murehtivaa ihmistä, vaan Hän haluaa että iloittaisiin rakkaudesta Häneen, sielu nauraen.”[120]

Pidemmälle päässeet kilvoittelijat vuodattavat vuolaita kyyneleitä rukoillessaan näennäisen helposti, mutta Johanneksen mukaan kyse on siitä, että “pyhä kuuliaisuus on valmistanut heidät.”[121] Takana on siis pitkä tie ennen kuin kilvoittelija voi olla sydämessään “kuin kuningas, joka istuu nöyryyden korkeudessa ja sanoo naurulle: Mene!, ja se menee, ja suloiselle itkulle: Tule!, ja se tulee”, kuten Siinailainen kuvaa.[122]

Jos sellaiselle, joka ei vielä istu “nöyryyden korkeudessa”, suodaan kyyneleet rukouksen aikana, Portaiden neuvo kuuluu seuraavasti:Älä lähde rukouksesta, ennen kuin huomaat että Jumalan taloudenhoidon mukaisesti armon tuli ja kyynelten vesi loppuvat, sillä et ehkä koko elämässäsi saa sellaista tilaisuutta rikkomusten anteeksiantamiseen.[123]

Kyyneleet siis sekä ”siivittävät rukouksen”,[124] mutta ovat samalla myös osa rukousvastausta. Kuten kilvoittelijan rukouksen tulisi olla jatkuvaa, niin myös murehtimisen – kyyneleiden kanssa tai ilman – sillä jos joku näkee tarkasti omat pahuutensa ja poistaa niiltä itserakkauden peitteen, ei hän enää pidä huolta mistään muusta elämässä, vaan ajattelee, ettei aika riitä omaankaan murheeseen, ei vaikka hän eläisi sata vuotta ja näkisi koko Jordanin virran juoksevan kyynelinä omista silmistään.”[125] Kuoleman muistaminen, katumusmurhe ja kyyneleet eivät ole joitain yksittäisiä tekoja, vaan koko kilvoituselämän syvä pohjavirta, josta jatkuva rukous kumpuaa ja jota se vastavuoroisesti ruokkii.

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

Kyyneleet ja kaste

Kastettakin suurempi on kyynelten lähde kasteen jälkeen, vaikka näin onkin hieman uskallettua sanoa, sillä kaste puhdistaa meidät entisestä pahuudesta, mutta kyyneleet  myöhemmistä. Pienokaisina saamamme kasteen olemme kaikki saastuttaneet, mutta itkulla puhdistamme senkin. Jos ei Jumala ihmisrakkaudessaan olisi antanut ihmisille itkua, olisivat pelastetut tosiaan harvinaisia ja heitä olisi vaikea löytää.[126]

Johannes Siinailainen rinnastaa ­– varsin rohkeasti, kuten itse myöntää – kyyneleet ja kasteen Portaissa, sillä hänen näkemyksensä mukaan Jumalan puoleen itkeminen voi todella puhdistaa synneistä. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole Siinailaisen omaa keksintöä, vaan hän perustelee sen isien opetuksella: ”Isät määrittelevät – – nuhteettoman kyyneleen pesuksi.”[127] Aidot kyyneleet ovat siten myös Johannekselle puhdistus, edistyminen Jumalan rakkaudessa, synnin pesu ja himottomuus.”[128]

Niin kuin tuli poistaa sängen pellolta, niin poistaa puhdas kyynelkin kaiken näkyväisen ja hengellisen saastan.[129]

Edellä sanotusta huolimatta Johannes ei millään tavoin pidä kasteen mysteeriota halpana tai tarpeettomana, vaan päinvastoin tulee kyynelten lahjan kautta oikeastaan alleviivanneeksi kasteen merkitystä syntien poispyyhkimisessä. Sitä paitsi Siinailainen ilmaisee selvästi sen, että vaikka kyyneleet voidaankin nähdä tavallaan kastetta suurempana, ne kuitenkin tulevat ”kasteen jälkeen.”[130]

Kyyneleiden kautta tulemme siis tietoiseksi siitä siitä armosta, jonka kasteessa olemme saaneet. Kaste itsessään sakramenttina ei toistu kyynelten kautta, mutta sen yksi tärkeimmistä vaikutuksista, synneistä puhdistuminen, tulee yhä uudelleen aktivoiduksi kilvoittelijan elämässä. Kuten Johannes edellä toteaa, ilman kyyneliä eli todellista ja aitoa katumusta pelkkä kaste ei pelastukseen riitä, sillä kilvoittelijan on kasteen jälkeenkin kuljettava vapaaehtoista katumusmurheen tietä elämänsä loppuun saakka, mikäli tahtoo pelastua.[131]

Puheessa paimenelle Siinailainen tuo esiin paitsi kyynelten synnistä ja himoista puhdistavan vaikutuksen, myös sen, että ei vain kilvoittelijan oma itku, vaan myös hänen puolestaan itketyt kyyneleet voivat puhdistaa:

Kukapa olisi sellainen Jumalan asettama taloudenhoitaja, ettei enää tarvitsisi omia kyynellähteitään ja vaivannäköään, vaan pystyisi käyttelemään niitä runsaasti Jumalan edessä vain toisten puhdistukseksi? Älä koskaan lakkaa pesemästä saastuneita sieluja ja varsinkaan ruumiita, jotta voisit rohkeasti pyytää hyvältä kilvoituksen asettajalta ei vain omaa seppelettäsi, vaan toistenkin sielujen seppeleitä.[132]

Toisaalta sitaatista käy samaan aikaan ilmi se, että vaikka toisten vuoksi vuodatetut kyyneleet voivat olla puhdistukseksi ja hyödyksi sekä itkijälle itselleen että niille joiden puolesta itketään, jokainen tarvitsee silti myös omat kyynellähteensä. Koska Siinailainen ei tarkemmin määrittele millä tavalla esimiehen vuodattamat kyyneleet ”pesevät” hänen kaittavakseen uskottuja saastuneita sieluja ja ruumiita, saattaa myös olla, että kyse on paitsi esirukouksista myös esimerkistä, jota paimentaan seuraavat munkit haluavat noudattaa ja saavuttavat siten omat kyyneleensä, jota kautta tulevat myös puhdistetuksi. Tähän viittaa myöhempi, vahvasti allegorinen sitaatti Puheessa paimenelle: ”Jo ohimenneitten vesien olet antanut mennä suolan ja kuoleman mereen, mutta ylhäältä tulevat rakkauden vedet olet asettanut näiden hengellisten israelilaistesi silmiin.”[133]

Johanneksen mukaan jokainen tarvitsee siis kasteen sekä toisten vuodattamien kyynelten ja esirukouksien lisäksi myös omia kyyneleitään, tai mikäli niitä ei vielä ole suotu, ainakin vakaata pyrkimystä saavuttaa aidot kyyneleet ja Jumalan mielen mukainen katumusmurhe.

Kyynelettömyys

Koska kyyneleet ovat Johannes Siinailaisen opetuksessa ennen muuta armolahja, on luonnollista että kilvoittelija kohtaa hengellisen itkun suhteen kuivia kausia kun kyyneliä ei hänelle yksinkertaisesti anneta. Syy kyynelettömyyteen voi kuitenkin olla myös kilvoittelijassa itsessään, sillä Portaissa listataan useita eri tekijöitä, jotka ”turmelevat murheen”. Tällaisia vaikutuksia voi Siinailaisen mukaan olla – ehkä hieman yllättäenkin – esimerkiksi psalmiveisuulla:

– – murehtivat eivät koskaan veisaa eivätkä kohota riemulauluja, sillä ne turmelevat murheen.    Jos yrität siten saavuttaa murheen, päämääräsi on vielä sinusta kaukana[134]

Kuka ei nauraisi kunnianhimon työntekijää, joka psalmiveisuun aikana sen liikuttamana toisinaan nauraa ja toisinaan itkee kaikkien edessä?[135]

Näyttäisi siltä, että Johanneksen mukaan psalmiveisuun herättämät erilaiset tunteet voivat johtaa kilvoittelijan harhateille, varsinkin jos hänen motiivinsa ovat esimerkiksi kunnianhimosta peräisin. Toisaalta Siinailainen ei ole mustavalkoinen tässäkään asiassa, sillä puhdistuneissa niin hengelliset kuin jopa maallisetkin laulut voivat saada aidot kyyneleet vuotamaan: ”Jumalaa rakastavat innostuvat niin maallisista kuin hengellisistäkin lauluista hengelliseen iloon, jumalalliseen rakkauteen ja kyyneliin, mutta nautintoa rakastavien käy päinvastoin.[136]

Ylipäätään voisi sanoa, että aistien kautta tulevat houkutukset ja kiusaukset ovat omiaan riistämään kyyneleet, ja sen tähden kilvoittelijan tulisi tarkata ja valvoa sitä, mitä kuuntelee, katselee, koskettaa, haistelee, maistelee, syö ja juo: ”On aineita, jotka kuivattavat kyynellähteemme, ja on toisia, jotka synnyttävät niissä mutaa ja petoja.”[137] Johanneksen perusohje syömiseen ja paastoon liityen on, että ”vatsan kuivattaminen synnyttää vesiä”[138], mutta mahan, tuon ”valtiattaren ja lantasäiliön” kylläisyys kuivattaa kyyneleet.

”Olen nähnyt monia, jotka kuullessaan lähdöstä ja peljättävästä tuomiosta ovat itkeneet, ja silmät vielä kyynelissä he ovat innokkaasti käyneet ruokapöytään. Ja olen ihmetellyt, kuinka tämä valtiatar ja lantasäiliö, vatsa, pystyykin voittamaan murheen suuren tunnottomuuden vahvistamana.”[139]

Johannes muistuttaa myös siitä, että Jumalan ”tutkiminen” eli teologia voi johtaa kyynelettömyyteen eikä siksi sovi murehtiville, sillä ”se pystyy hajottamaan heidän murheensa. Tutkija istuu ikään kuin opettajan istuimella, murehtija ikään kuin tuhkaläjällä ja säkkikankaalla.”[140] Tämän lauseen asettaa mielenkiintoiseen valoon se, että kirjoittaessaan sitä Johannes käytännössä itse istuu ikään kuin juuri sillä opettajan istuimella josta toisia varoittaa. Helen Hunt tulkitseekin lauseen niin, että mikäli teologia jää vain oppituoliin ja erotetaan käytännön elämästä, seurauksena on tyhjät spekulaatiot jotka johtavat pahimmillaan turhamaisuuteen ja ylpistymiseen.[141] Näin ei Siinailaisen kohdalla mitä ilmeisimmin käynyt, eikä hän myöskään harrasta Portaissa esimerkiksi Jumalan olemukseen liittyvää spekulointia, vaan useinmiten vaikenee tai toteaa tähän tyyliin: ”Jumalasta puhuminen on harhauttavaa ja vaarallista tarkkaamattomille.”[142]

Edellä mainittujen asioiden lisäksi murhettaan varjelevan kilvoittelijan tulisi varoa liiallista puhumista, väkijoukkoja, laiskistumista, ylpeyttä ja kaikenlaisia muitakin munkkielämään sopimattomia asioita – mutta myös liiallista surua, joka usein ”tekee sielun savuiseksi ja pimeäksi ja kuivattaa kyynelten veden.”[143] Kyynelettömyys on siis usein askeesin jonkin osa-alueen laiminlyömisestä johtuvaa, mutta toisaalta liian ankara askeesikin voi johtaa siihen, että kilvoittelija ”ahdistuksen tulella paahtaa pois silmiensä kyyneleet”.[144] Merkittävintä on kuitenkin se, että aidot kyyneleet ovat Jumalan lahjaa. Siksi Johannes Siinailainen ei niitä kaikilta vaadikaan, sillä jos Jumala ei anna, kuinka ihminen voisi – ainakaan aidot – kyyneleet itsestään väkisin puristaa?[145]

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö )

Kyyneleet armolahjana

Johannes Siinailaisen kyynelten teologiassa tulee alleviivatuksi yhä uudestaan kyynelten lahjaluonne. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaikka kilvoittelijaa rohkaistaan etsimään ja tavoittelemaan aitoja kyyneliä, niiden saavuttaminen ei viime kädessä ole hänen vallassaan, vaan Jumala antaa kyynelten armolahjan silloin kun hän hyväksi sen näkee.[146] Vaikka esimerkiksi apostoli Paavalin luettelemissa armolahjoissa[147] ei kyynelten lahjaa suoranaisesti nimetä, tästä ei voida päätellä juuri muuta kuin se että kyseiset luettelot eivät ole kaikenkattavia – Paavalin opetus kun ei ole aiheesta mitenkään systemaattista tai muita mahdollisia lahjoja poissulkevaa. Johannes Siinailaisen opetuksessa kyynelten ja Pyhän Hengen yhteys näkyy usein suoraan[148], mutta toisinaan vain viitteellisesti:

– – vapaa lankeemuksista on se, joka jatkuvasti kuolemaa ja rikkomuksia muistaen ruumiillisilla silmillään kastelee poskensa elävillä vesillä.[149]

Ilmaus ”elävät vedet” viittaa evankeliumin sanoihin, jossa Kristus puhuu Pyhästä Hengestä ihmisen sisimmästä kumpuavina elävän veden virtoina.[150] Näin kyynelten armolahjaluonne tulee selväksi Raamattua tuntevalle Portaiden lukijalle monessa yhteydessä myös epäsuorasti.[151]

Niin kuin muidenkin armolahjojen kohdalla, myös kyynelten suhteen pätee Johanneksen mukaan sama periaate minkä jo apostoli Paavali armolahjoja koskien mainitsee: Eiväthän kaikki puhu kielillä?” (1 Kor 12:30) Vaikka Portaissa jatkuvasti rohkaistaan tavoittelemaan kyyneleitä ja elämään katumusmurheessa, Johannes ei vaadi kaikilta kyyneleitä, vaan toteaa suoraan, että kyyneleitä “ei joillekin anneta.”[152] Silloinkin on Siinailaisen mukaan kyse Jumalan armosta, joka varjelee kenties ylpeyteen taipuvaista kilvoittelijaa, sillä itsensä tuomitseminen, katumusmurhe ja suru täyttävät “vaarattomasti kyynelten paikan.”[153]

Johannes on realisti myös sen suhteen, että ihmiset ovat luonnostaan erilaisia; toiset itkevät herkemmin kuin toiset.

Hyvä ja vanhurskas Tuomarimme ottaa myös kyynelistä niin kuin kaikesta muustakin huomioon luonnon voiman. Sillä olen nähnyt, miten pienet pisarat vuotavat tuskallisesti kuin veri, ja olen nähnyt tuskattomasti kumpuavia kyynellähteitä. Itse arvostelen vaivannäkijöitä   enemmän tuskan kuin kyynelten mukaan, ja niin luulen Jumalankin tekevän.[154]

Onkin tärkeää huomioida se, että kun Portaissa alleviivataan katumusmurheen välttämättömyyttä ei tätä tule samaistaa kyynelten vuodattamiseen, sillä ”iloa tuottavaa murhetta” voi ja tulee harjoittaa ilman kyyneleitäkin.[155] Kokonaisuudessaan Portaissa korostuu ennen muuta nöyränä askeesina ja rakkauden tekoina ilmenevä katumus, jonka yhtenä olennaisena ­– mutta ei välttämättömänä – ilmenemismuotona ovat kyyneleet. Askeettiset katumusharjoitukset eivät ole päämäärä vaan väline; askeesin avulla kilvoittelija voi tulla tuntemaan itsensä, nöyrtyä ja löytää syvän ja vakaan rakkauden Jumalaa ja lähimmäistään kohtaan.[156]

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Ilo pitkästä itkusta

Siinailaisen kyynelten teologiaa voi luonnehtia kokonaisuudessaan monimuotoiseksi ja paradoksaaliseksi, mutta silti melko yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Johannes ei pyri esittämään systemaattista ja tyhjentävää kokonaiskuvaa kyynelten teologiasta, mutta se on hänen mukaansa merkittävä osa kilvoitteluelämää, mikä tulee yhä uudelleen selkeästi esiin Portaat -teoksessa. Johanneksen mukaan iloa tuottava katumusmurhe – kyynelien kanssa tai ilman – on välttämätöntä jokaiselle kristitylle. Se on yksi aidon kilvoitteluelämän tunnusmerkeistä, mutta todellisen katumusmurheen tai kyynelten saaminen ei ole yksin ihmisen varassa, vaan viime kädessä Jumalan armolahja.

Tämä on merkittävä painotusero esimerkiksi Simeon Uusi Teologin kyynelten teologiaan nähden, jossa kyynelten merkitys korostuu jopa siinä määrin, ettei ilman niitä voi Simeonin mukaan pelastua.[157] Johannes Siinailainen – jota Simeon todistettavasti[158] oli paljon lukenut ­– ei ole kuitenkaan näin ehdoton, vaan opettaa ettei kyynelten armolahjaa anneta kaikille. Niinpä Portaiden mukaan ratkaisevaa eivät ole ulkoiset merkit, vaan katumusmurhe itsessään, jota voi kokea ilman kyyneleitäkin.

Keinoina katumusmurheen ja mahdollisten kyynelten saavuttamiseksi Johannes esittää ennen muuta kokonaisvaltaisen ja tasapainoisen luostariaskeesin, jossa painottuu oman kuoleman ja tuomiopäivän muistaminen joiden valossa kilvoittelijan on mahdollista nähdä itsensä sellaisena kuin on, eikä sellaisena kuin kuvittelee itsensä olevan. Mikäli ihminen tulee tuntemaan itsensä totuudessa, seurauksena on katumusmurhe ja yleensä myös ainakin jossain määrin kyyneleet.

Kyyneleet ovat monimuotoisuudessaan Johanneksen mukaan siis toisaalta luonnollinen, toisaalta yliluonnollinen – pahimmillaan demoninen, parhaimmillaan taivaallinen – ilmiö, mutta ennen kaikkea osa syntiinlangennutta todellisuutta. Kyyneleitä on sekä katkeria että suloisia, ruumiillisia että sielullisia, ja ne voivat olla voimakasta rukousta niin kilvoittelijan itsensä kuin lähimmäistenkin puolesta. Kyyneleiden ja katumusmurheen kautta on mahdollista tulla puhdistetuksi kasteen jälkeen tekemistään synneistä.

Kilvoittelija kohtaa myös kyynelettömiä kausia, jolloin tätä lahjaa ei hänelle syystä tai toisesta suoda, mutta silloin katumusmurhe itsessään ottaa Johanneksen mukaan vaarattomasti kyynelten paikan. Toisaalta kilvoittelijan on kyynelettömällä kaudellaan tarkisteteltava elämäänsä totuudellisesti: onko esimerkiksi jokin askeesin osa-alue tullut laiminlyödyksi tai mennyt liiallisuuksiin, sillä tällaiset seikat saattavat kuivattaa kyynelten lähteet.

Kyyneleet sinänsä eivät ole koskaan tae niiden aitoudesta, sillä Johannes opettaa että kaikkea tulee mitata nöyryyden ja rakkauden mukaan. Kilvoittelija joka ylpistyy kyyneleistään, on vaarassa saada sielulleen vahingon. Siksi Siinailainen pitääkin turvallisempana tilannetta, jossa vilpittömästi tavoitellaan kyynelten lahjaa murehtien, vaikka itse lahja jäisikin saavuttamatta. Kyyneleet eivät siis ole itsetarkoitus, vaan vain yksi – joskin merkittävä – katumuksen ja rukouksen muodoista.

Portaiden kyynelten teologiaan sisältyy vahva opetus siitä, että Jumalan valtakunnassa kyyneleitä ei enää tarvita. Tästä juontuu osaltaan ilmiön kuvaaminen ”iloa tuottavaksi murheeksi”, sillä katumusmurhe on paradoksaalisesti esimakua juuri siitä todellisuudesta, jossa ”itkua ei enää ole, ja Jumala on pyyhkivä jokaisen kyyneleen heidän silmistään” (Ilm 21:5).

Tuukka Rantanen

Oulun ortodoksinen seurakunnan II pappi

 

Teksti on muokattu kirjoittajan kandidaatin tutkielmasta ”Autuaita ne, jotka itkevät – Kyynelten teologia Johannes Siinailaisen Portaat –teoksessa” (Systemaattinen teologia, Itä-Suomen yliopisto, 2014)

Lähteet:

Siinailainen, Johannes ,1985, Portaat. Suomentanut Johannes Seppälä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, Pieksämäki.

1982, The Ladder of Divine Ascent. Paulist Press, New York.

Kirjallisuus:

Alfeyev, Hilarion 2000. St. Symeon, the New Theologian and Orthodox tradition. Oxford University Press, Oxford.

Alfejev, Ilarion 2008. Uskon mysteeri. Johdatus ortodoksiseen dogmaattiseen teologiaan. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, Jyväskylä.

Chryssavgis, John 2004. John Climacus. From the Egyptian Desert to the Sinaite Mountain. Ashgate Publishing Limited, Chippenham.

Filokalia, osat I-V. 1991. Suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Valamon ystävät r.y., Pieksämäki.

Gerontikon eli pyhien vanhusten sanomaa. 1984. Suomentanut Johannes Seppälä. Ortokirja r.y., Pieksämäki.

Hakkarainen, Jarmo 2008. Haavoitettu parantaja. Ortodoksinen pappi sielujen lääkärinä Kristuksessa. Yliopistopaino, Joensuu.

Hausherr, Irenee 1982. Penthos. The Doctrine of Compunction in the Christian East. Cistercian Publications, Inc., Michigan.

Hunt, Hannah 2004. Joy-Bearing Grief : Tears of Contrition in the Writings of the Early Syrian and Byzantine Fathers. Leiden, NLD: Brill Academic Publishers.

Kazhdan, Alexander P (editor in chief) 1991. The Oxford Dictionary of Byzantium. Oxford University Press, Inc., New York.

Krivosein, Vasili 2002. Simeon Uusi Teologi. Suomentanut Irmeli Talasjoki. Valamon luostari, Jyväskylä.

Maloney, George A. 1990. Hesykasmi Venäjällä. (Suom. Pia-Koskinen-Launonen) Valamon luostarin julkaisuja 39, Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki.

Metropoliitta Stefanos 2007. Autiomaan haaste. Elämänmittainen kilvoittelu. Valamon luostari, Jyväskylä.

Munkki Serafim (toim.) 2009. Synaksarion. Maaliskuu. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, Hämeenlinna.

Munkki Serafim 2006. Tie ylösnousemukseen. Suuren paaston ja pääsiäisen sanoma. Kirjapaja, Hämeenlinna.

The Orthodox Study Bible. 2008. Thomas Nelson, USA.

Pulli, Karoliina Maria 2009. Vägen till ljuset. En analys av tårar, sorg och förkrosselse hos Symeon den nye teologen. Avhandling pro gradu i dogmatik. Teologiska fakulteten vid Åbo Akademi.

 Pyhä Raamattu. 1992, 1933/38. Suomen Pipliaseura 2009, Jongbloed.

Schmemann, Alexander 1973. Suuri Paasto. Suomentaneet Maria Iltola ja Matti Sidoroff. Ortodoksinen veljestö, Kuopio.

Ware, Kallistos 1982.         The Ladder of Divine Ascent. (Introduction, sivut 1-70) Paulist Press, New York.

Alaviitteet:

[1] Tutkijoiden arviot vaihtelevat suuresti: ”Nykyisin ollaan yleensä sitä mieltä, että hänen elämänsä käsitti vuodet 525–600.” Seppälä 1985, 5. Myös Ware mainitsee tämän vaihtoehdon ja lisäksi vuodet 532–596, mutta toisaalta myös mahdollisena Siinailaisen kuolinajankohtana niinkin myöhäiset vuodet kuin 670–680. Ware päätyy kuitenkin esittämään ”yleisimmin hyväksyttynä käsityksenä” vuosia 579–649 Naun tutkimuksen pohjalta. Ware 1982, 2. Chryssavgis arvioi puolestaan Siinailaisen kuolinvuodeksi viimeistään vuotta 654. Chryssavgis 2004, 20. Metropoliitta Stefanos mainitsee kuolinvuodeksi 649. Stefanos 2007, 129.

 

[2] Portaat 1985, 12, 15; Ware 1982, 3; Seppälä 1985, 5; Chryssavgis 2004, 16.

[3] Seppälä 1985, 5, 17.

[4] Ware 1982, 3.

[5] Portaat 1985, 17. (Anastasios Siinailaisen ”Kertomuksia Siinain pyhistä isistä)

[6] Portaat 1985, 18. (Anastasios Siinailaisen ”Kertomuksia Siinain pyhistä isistä)

[7] Waren mukaan abba Martyrios kuoli pian Johanneksen munkiksivihkimisen jälkeen, mutta hän myöntää, että toisaalta tämä vaihe saattoi kestää kunnes Johannes oli 35-vuotias. Ware 1982, 4. Chryssavgiksen näkemys on, että Johannes siirtyi erakkokilvoitteluun vasta 35-vuotiaana. Chryssavgis 2004, 17. Näin todetaan myös Synaksarionin elämäkerrassa. Synaksarion 2009, 393.

[8] Portaat 1985, 12.

[9] Portaat 1985, 14, 15. Ware 1982, 4. Chryssavgis 2004, 17.

[10] Portaat 1985, 15.

[11] Portaat 1985, 32.

[12] Portaat 1985, 19, 20.

[13] Portaat 1985, 18.

[14] ”Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta” (Hepr 5:7). Tämä jae on kirkon traditiossa tulkittu viittaukseksi Getsemanen tapahtumiin: ”Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin.” (Luuk 22:44) Kts. esim. The Orthodox Study Bible 2008, s. 1658.

[15] Portaat 1985, 99. Kts. myös Sovintosunnuntain virrelmästikiirat, ortodoksi.net, 2014.

(http://ortodoksi.net/images/b/b0/Laskiaisviikko_sunnuntai.pdf)

[16] Tapaukseen viitataan myös Portaissa. Portaat 1985, 120.

[17] Monet isät nostavat kirjoituksissaan tämän syntisen naisen katumuksen esikuvaksi, niin myös Johannes Siinailainen. Portaat 1985, 86.

[18] Pyhä Raamattu, 1938. Pääsääntöisesti käytän vuoden 1992 raamatunkäännöstä.

[19] Alfejev 2008, 396. Lot-Borodinen mukaan kyynelten tavoittelusta oli 300-luvun lopulla tullut erityisen armolahjan sijaan jo normi. Esimerkiksi jo Evagrios (k. 399) kirjoittaa: katuvan tulisi ensiksi rukoilla itselleen kyyneleitä. Hunt 2004, 26.

[20] Maloney 1990, 176. Sitaatti Gregorios Nyssalaiselta, De Beadit., III, PG 44, 1224C.

[21] Maloney 1990, 175. Kyynelistä kirjoittaneista isistä hän mainitsee nimeltä esimerkiksi Efraim Syyrialaisen, patriarkka Germanoksen, Johannes Damaskolaisen, Simeon Uusi Teologin, Iisak Syyrialaisen, Andreas Kreetalaisen, Evagrioksen, Johannes Krysostomoksen, Theodoros Studionilaisen, Barsanufioksen, Johannes Siinailaisen, Gregorios Nyssalaisen, Gregorios Suuren ja tietenkin Nil Sorskin, jonka teologiasta teoksessaan kirjoittaa. Maloney 1990, 167–179.

[22] Filokalia III 1991, 113–114:69.

[23] Tärkeimpänä voidaan mainita Simeon Uusi Teologi. Chryssavgis 2004, 132.

[24] Ware 1982, 24.

[25] Kaikki eivät tätä aina huomioi; esimerkiksi jostain syystä Maloney sivuuttaa teoksessaan Hesykasmi Venäjällä Johannes Siinailaisen suuren merkityksen kyynelten teologian kehittäjänä seuraavassa lauseessaan: ”Nil lainaa Iisak Syyrialaista, jonka opetukseen kristillisen idän oppi kyynelten lahjasta perustuu.” Maloneyn yksipuolinen väite ei sellaisenaan pidä paikkaansa, mutta se on totta, että myös Iisak Syyrialainen (k. 700) on kirjoittanut runsaasti kyyneleiden merkityksestä ja hänen teksteillään on ollut paljon vaikutusta. Myöhemmin Portaita siteeratessaan Maloney esittää jälleen oudon kärjistetyn väitteen: ”Patristisessa kirjallisuudessa kyyneleet merkitsevät useimmiten toista kastetta”. Maloney 1990, 174, 179.

[26] Ware 1982, 1. Väite saattaa olla totta, mutta Ware ei esitä sille mitään perusteluja. Suhtaudun väitteeseen hieman varauksella myös siksi, että samassa yhteydessä Ware väittää, että Portaita luetaan yhä ortodoksisessa luostareissa aina suuren paaston aikaan. Kun kysyin käytännöstä keväällä 2013 henkilökohtaisesti Lintulan luostarin nunna Kristodulilta, hän totesi että ainakaan heillä ei ole sellaista käytäntöä. Kristoduli on kilvoitellut useita vuosia myös luostarissa Kreikassa. Hunt toistaa Waren väitteen väitöskirjassaan, vieläpä alleviivaten että jokaisessa ortodoksisessa luostarissa luetaan Portaat suuren paaston aikana. Ainakaan siinä muodossa väite ei pidä paikkaansa. Hunt 2004, 91.

[27] Ware 1982, 1.

[28] Hunt 2004, 228, 229.

[29] ”Laadultaan rakkaus on Jumalan kaltaisuutta, sellaisena kuin se on ihmiselle mahdollista. – -Ominaisuuksiltaan se on uskon lähde, pitkämielisyyden syvyys, nöyryyden meri.” Portaat 1985, 260.

[30]    Ware 1982, 12,13; Portaat 1985, 7-9. Tehdessäni rakennekaaviota huomasin, että käyttämäni englanninkielisen ja suomenkielisen Portaiden käännösten askelmien jaottelu eroaa hieman toisistaan: The Ladder jakaa askelman 16 kahdeksi eri askelmaksi, kun suomenkielinen Portaat jakaa askelman 23 kahdeksi askelmaksi. Niinpä lukujaottelu ei täsmää suomen- ja englanninkielisten laitosten lukujen 16-23 välillä, vaan kärsii samasta ilmiöstä kuin esimerkiksi LXX verrattuna masoreettiseen psalmitekstiin. Ilmiö johtuu ilmeisesti siitä, että käännösten alkukieliset käsikirjoitukset poikkeavat näiltä osin toisistaan, mutta lukujen sisällössä ei näytä olevan eroa.

[31] Portaat 1985, 103.

[32] Ware 1982, 23.

[33] Suorittamieni laskelmien pohjalta kyyneleihin viittavia tai niitä suoraan käsitteleviä kohtia on Portaiden erillisen kyyneliä ja katumusmurhetta käsittelevän luvun seitsemän (sivut 93­–103) lisäksi vähintään 77 lauselmaa.

[34] Esimerkiksi Portaat 1985, 276. ”Kukapa olisi sellainen Jumalan asettama taloudenhoitaja, ettei enää tarvitsisi omia kyynellähteitään” (Puhe paimenelle).

[35] Portaat 1985, 32, 33.

[36] Esimerkiksi Chryssavgis kuvailee Portaita (vuonna 1985) ”todistukseksi, ei tutkielmaksi, kenties saarnaksi, mutta ei opilliseksi esitelmäksi perusteluineen ja aksioomineen”. Hunt 2004, 63.

[37] Avioliitossa elävät voivat Johanneksen mukaan pelastua yhtä hyvin kuin munkitkin, eli hän ei edusta hereettistä ajattelua ainoastaan selibaatissa elävien pelastumisesesta: ”saattakoot heidät (jotka väittävät että vain selibaatissa elävät ovat puhtaita) häpeään se, jolla oli anoppi ja joka tuli puhtaaksi ja kantaa valtakunnan avaimia” (eli apostoli Pietari). Portaat 1985, 143.

[38] Tämä johtuu siitä, että osa lauseista on itsenäisiä aforistisia tai sananlaskumaisia lauseita, jotka eivät aina liity toisiinsa vaikka liittyisivätkin käsillä olevaan aiheeseen. Portaiden -tyyli onkin hyvin samankaltaista kuin Raamatun viisauskirjallisuus, esimerkiksi Sananlaskut tai Saarnaajan kirja.

[39] Vaikka Johannes hyödyntää Evagrioksen luomaa askeettisen elämän jaottelua hyveisiin ja himoihin teoksessaan, hän ei ole kopioinut sitä sellaisenaan, vaan soveltaa oman näkemyksensä mukaisesti. Myös kilvoittelun päämäärän Johannes määrittelee eri tavoin: kun Evagrioksella se on kontemplaatio tai gnosis, Siinailaisen Portaiden viimeinen askelma on rakkaus. Ware 1982, 12.

Vaikka hyödyntäänkin Evagrioksen tekstejä, Johannes itse asiassa tuomitsee hänet ankarasti (viitaten todennäköisesti vuoden 553 ekumeenisen synodin oppituomioon): ”Jumalan vainoama Evagrios – – osoittautuen järjettömimmistä järjettömimmäksi” Portaat, 1985, 128.

[40] Chryssavgis 2004, 33. Siinailainen mainitsee toisinaan Gregorios Teologin nimeltä ja siteeraa häntä suoraan, mutta vielä useimmin hieman muunnellen.

[41]    Portaat 1985, 93.

[42]    Portaat 1985, 230.

[43]    Portaat 1985, 128: (Evagrioksen ankaruutta arvostellen): ”Se on samaa kuin käskisi lasta nousemaan yhdellä askeleella koko portaat.”

[44]    Portaat 1985, 134.

[45]    Portaat 1985, 173.

[46]    Ware 1982, 20.

[47]  Portaat 1985, 99.

[48] Portaat 1985, 84. ”Missä suloinen kyynel karvaan sijasta?” Heltymyksen kyyneleistä lisää myöhemmin luvussa ”Rakkaus, ilo ja heltymys”

[49] Chryssavgis 2004, 133–144. Osa tutkijoista, kuten Hausherr, katsoo katanyxiksen ja penthoksen lähes synonyymeiksi kts. Hausherr 1982, 7. Hunt kuvailee mielestäni niiden eroa osuvasti: ”Perhaps the distinction lies in the fact that whilst katanuxis, like penthos, refers to a moment of consciousness of sin, penthos is the actual expression of it.” Hunt 2004, 16.

[50] Termi κατάνυξις on peräisin LXX:n kääntäjiltä, josta se päätyi myös Uuteen testamenttiin ja kirkon traditioon. Chryssavgis 2004, 134

[51] Portaat 1985, 99.

[52] Chryssavgis 2004, 134.

[53] Portaat 1985, 97.

[54] Portaat 1985, 93.

[55] Portaat 1985, 94.

[56] Portaat 1985, 96.

[57] Portaat 1985, 103.

[58]    Chryssavgis 2004, 135.

[59]    Chryssavgis 2004, 137. Chryssavgiksen kategorisointi ei ole mitenkään kaikenkattava, mutta antaa raamit ilmiön hahmottamiselle.

[60]    Portaat 1985, 99. Oma käännökseni kohdassa ”hunaja kennoissa” perustuu englanninkieliseen käänökseen ”The Ladder of Divine Ascent” (1982). Seppälä kääntää: ”hunaja sekoittuneena vahaan”, mikä hämärtää mielestäni Siinailaisen käyttämää kielikuvaa.

[61]    Portaat 1985, 97. Katumuksen pistos on ennen kaikkea sielun vakaata tuskaa, jolle ei ole mitään lohtua. Silloin sielu mietiskelee koko ajan vain lähtöään ja odottaa ikään kuin raikasta vettä lohdutusta Jumalalta”.

[62]    Chryssavgis 2004, 137. Portaat 1985, 153.

[63]    Ware 1982, 22. Chryssavgis 2004, 23. Kun Ware viittaa tekstissään Derwas Chittyn analyysiin, että ehkä ”Siinailainen kirjoitti tarkoituksella luvusta viisi niin kammottavan, että ne lukijat, jotka eivät ole valmiita seuraavien askelmien sisältöön lopettaisivat lukemisensa siihen”, Chryssavgis puolestaan nimenomaan painottaa, että luvun viisi tarkoitus ei missään tapauksessa ole karkottaa lukijoita, vaan luvun rankka sisältö selittyy sillä, että kyse on (entisen erakko)munkin tekstistä toisille munkeille Egyptin erämaan ankarissa olosuhteissa 600-luvulla. Chryssavgisin mukaan Siinailainen siis omakohtaisesti todella ymmärsi, millaisia ahdistuksia hänen kanssakilvoittelijansa joutuivat kohtaamaan, ja siksi kirjoitti niin kuin kirjoitti tarkoituksenaan maalata ’elävä katumuksen ikoni’. Myös Johannes itse myöntää, että Vankila-luostarin kuvaus tuntuu varmasti ”toisista uskomattomalta, toisista vaikealta uskoa ja aiheuttaa toisissa epätoivoa. Mutta miehekäs mies – – lähtee into sydämessään. – – Mutta välinpitämätön älköön koskeko sanottuun – – .” Myöhemmin Johannes toteaa: ”Olkoot katumuksen mallina ja esikuvana sinulle mainitut pyhät tuomitut, ja niin et tarvitse muuta kirjaa koko elämäsi aikana, kunnes sinulle loistaa Kristus – -.” Portaat 1985, 86, 88.

[64]    Portaat 1985, 77.

[65]    Portaat 1985, 77, 93.

[66]    Ware 1982, 27. Chryssavgis 2004, 137, 139. Chryssavgisin mukaan myös Gregorios Teologi on kyyneleiden suhteen melko ehdoton; kaikkien tulisi vuodattaa kyyneleitä.

[67]    Portaat 1985, 99.

[68]    Portaat 1985, 228.

[69] Chryssavgis 2004, 141.

[70] Portaat 1985, 93.

[71] Portaat 1985, 98.

[72] Portaat 1985, 96, 97.

[73] Portaat 1985, 89: ”kuoleman ja rikkomusten muistaminen edeltää itkua ja murhetta”

[74] Portaat 1985, 101, 102.

[75] Portaat 1985, 101.

[76] Esimerkiksi Paavalilla 1 Kor 7:10: Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.”

[77] Chryssavgis 2004, 140. Myös Johannes viittaa munkkielämän ja murheen erottamattomuuteen: ”Saakoon edes pukusi sinut murehtimaan. Kaikki kuolleita valittavat pukeutuvat mustaan hekin.” Portaat 1985, 96. Hunt 2004, 8. ”Munkki on sureva sielu”.

[78] Kristinuskon ja oikeanlaisen katumusmurheen suhteesta kertoo myös suomenkielen käänteinen ilmaus ”suruton”, jolla tarkoitetaan ”maailmallista ihmistä”, joka ei osoita kiinnostusta jumalallisia asioita tai sielunsa pelastusta kohtaan.

[79] Portaat 1985, 79.

[80] Portaat 1985, 97.

[81] Eri kääntäjät käyttävät heltymyksen kyyneleistä hieman eri ilmaisuja: Sisar Kristoduli kääntää Niketas Stithatolaisen opetuksen aiheesta Filokaliassa ”liikutuksen kyyneliksi”, kts. Filokalia 1991, 156:70. Samoin Stithatolaisen opettajan Simeon Uusi Teologin tekstissä puhutaan ”hartaasta liikutuksesta”, kts. Filokalia 1991, 114:72. Irmeli Talasjoki puolestaan kääntää Simeon Uusi Teologin käsitteen sanoilla ”heltymyksen kyyneleet”, kts. Krivosein 2002, 115. Myös Johannes Siinailaisen tekstiä venäjästä kääntäessään Talasjoki käyttää ilmaisua ”heltymys”, kts. Alfejev 2008, 398. Tarkkaan ottaen Siinailainen käyttää kyseisessä katkelmassa termiä κατάνυξις, joka kääntyy englanniksi latinalaisperäisellä sanalla compunction, tarkoittaen omantunnon tai sydämen pistosta (kts. luku 3.1.1). Portaiden kreikankielistä tekstiä Seppälä käyttääkin ”heltymyksen” sijaan sanaa ”pistos”, kts. Portaat 1985, 99. Näin ”heltymyksen” tai ”liikutuksen” kyynelten taustalla on vaikuttamassa rakkauden, kiitollisuuden ja ilon lisäksi myös pistos – iloa tuottava murhe.

[82] Joskus jaottelu voi olla paikallaan, esimerkiksi Ware on tehnyt seuraavanlaisen taulukon ”katkerien” ja ”suloisten” hengellisten kyynelten ominaisuuksista (jota ei sellaisenaan voi soveltaa Portaisiin):

Katkerat kyyneleet                                          Suloiset kyyneleet                     –alempitasoisia                                                         –ylempitasoisia                               –puhdistavat                                                           –’yksi valaistumisen muodoista’

–ilmaisevat synninkatumusta                             –ilmaisevat sovituksen iloa           –ovat kuin tuhlaajapojan joka on                     –tuhlaajapojan kotiinpaluun

yhä maanpaossa                                                         kyyneleet                                           –vuotavat kuin ’veri sielun haavoista’           –aistien                                                                                                                                 hengellistyminen,kirkastuminen

 

Hunt 2004, 32.

[83] Portaat 1985, 67, 99–101.

[84] Portaat 1985, 101.

[85] Portaat 1985, 84.

[86] Portaat 1985, 141.

[87] Portaat 1985, 94.

[88] Portaat 1985, 101, 102.

[89] Portaat 1985, 101.

[90] Portaat 1985, 97.

[91] Portaat 1985, 96.

[92] Portaat 1985, 211.

[93] Portaat 1985, 215.

[94]    Portaat 1985, 98.

[95]    Portaat 1985, 103.

[96]    Portaat 1985, 97.

[97]    Portaat 1985, 97.

[98]    Portaat 1985, 97.

[99]    Portaat 1985, 98. Tämä lause on mielenkiintoinen siinä valossa, että osa kirkkoisistä suhtautuu kyynelettömiin ainakin näennäisesti hyvin ankarasti.

[100] Portaat 1985, 103.

[101] Esimerkiksi – – pahat henget – – kun olemme kylläisiä, ne aiheuttavat meissä omantunnon pistoksen, ja kun paastoamme, ne kovettavat meidät, jotta me väärien kyynelten petkuttamina antautuisimme himojen äidin, nautiskelun valtaan” sekä ” – – ruumiitten paha henki useinkin kätkeytyy kokonaan ja esittää munkille äärimmäistä jumalisuutta, antaapa ehkä kyynellähteenkin aikana, jona hän istuu naisten seurassa tai keskustelee heidän kanssaan – – ja kun niin muodostuu tapa ja uskallus, joutuu kurja munkkikin lankeemukseen.” Portaat 1985, 99, 142.

[102] Portaat 1985, 102.

[103] Portaat 1985, 97.

[104] Portaat 1985, 226.

[105] Portaat 1985, 97.

[106] Portaat 1985, 210.

[107] Portaat 1985, 251: ”Jotkut sanovat rukouksen olevan parempaa kuin kuoleman muistaminen. Mutta minä veisaan ylistystä yhden persoonan kahdelle olemukselle.” Tässä Johannes tuo kristologisen dogmin kautta esiin rukouksen ja memento morin, kuoleman muistamisen, toisistaan erottamattomuuden.

[108] Portaat 1985, 245.

[109] Portaat 1985, 200.

[110] Portaat 1985, 218.

[111] Portaat 1985, 95.

[112] Portaat 1985, 98.

[113] Portaat 1985, 102.

[114] Portaat 1985, 245.

[115] Portaat 1985, 94.

[116] Portaat 1985, 252.

[117] Chryssavgis 2004, 149.

[118] Portaat 1985, 246.

[119] Portaat 1985, 248.

[120] Portaat 1985, 99.

[121] Portaat 1985, 250.

[122] Portaat 1985, 98.

[123] Portaat 1985, 251.

[124] Portaat 1985, 247.

[125] Portaat 1985, 117.

[126] Portaat 1985, 94.

[127] Portaat 1985, 47. Ajatus kyyneleistä kasteena löytyy esimerkiksi Gregorios Teologilta, Siinailaisen jälkeen muun muassa Johannes Damaskolaiselta ja Simeon Uusi Teologilta. Ajatus palautuu viime kädessä syntiseen naiseen, joka itkiessään Kristuksen jalkojen juuressa sai syntinsä anteeksi. Hunt 2004, 82.

[128] Portaat 1985, 97.

[129] Portaat 1985, 97.

[130] Chryssavgiksen mielestä lauseen semanttinen paino on nimenomaan sanalla ”jälkeen” (meta), eikä sanalla suurempi (meizon). Chryssavgis 2004, 152.

[131] Suomenkielisen Portaiden ensimmäisessä luvussa esiintyy lause, joka antaa varsinkin kontekstistaan irrotettuna mielestäni vääristyneen kuvan Siinailaisen kasteteologiasta tai ainakin mahdollisuuden tulkita hänen kasteteologiaansa väärin: ”En puhu siitä, ettei jokainen kastettu pelastu” Portaat 1985, 30. Mielestäni Seppälän käännösratkaisu ei tuo selkeästi ilmi tämän arvoituksellisen mutta asiayhteydessään selkeän totemuksen takana olevaa ajatusta, joka esimerkiksi englanninkielisessä käännöksessä ilmaistaan seuraavasti: ”If all are not saved who have been baptized, I will pass in silence over what follows.” Koska kyseisessä luvussa käsitellään munkkielämään ryhtymistä ja maailman hylkäämistä, Johannes on todennnäköisesti tarkoittanut lauseensa varoitukseksi niille, jotka eivät ole vakaita päätöksessään ryhtyä munkeiksi, kuten englanninkielisen käännöksen alaviite lauseen tulkitsee: ”I.e., if not all the baptized are saved, not all monks will reach their goal.” The Ladder of Divine Ascent, 1982, 76. Johannes ei siis väitä, että kaikki kastetut pelastuvat, mikä käy selkeästi ilmi muualla Portaissa, kuten esimerkiksi yllä siteeratussa kastetta ja itkua rinnastavassa lauseessa: ilman kyyneleitä ” – – olisivat pelastetut tosiaan harvinaisia” Portaat 1985, 94.

[132] Puhe paimenelle, 1985, 276.

[133] Puhe paimenelle, 1985, 282.

[134] Portaat 1985, 100, 101.

[135] Portaat 1985, 166.

[136] Portaat 1985, 141.

[137] Portaat 1985, 102.

[138] Portaat 1985, 129.

[139] Portaat 1985, 154.

[140] Portaat 1985, 96.

[141] Hunt 2004, 78.

[142] Portaat 1985, 259.

[143] Portaat 1985, 226.

[144] Portaat 1985, 79.

[145] Portaat 1985, 99, 79.

[146] Portaat 1985, 99. Johannes toteaa suoraan, että kyyneleitä ”ei joillekin anneta”. Kyse on siis lahjasta.

[147] Esimerkiksi 1 Kor 12–14, Room 12.

[148] Esimerkiksi Portaat 1985, 96: ”Herra on tullut pyytämättä tuomaan meille Jumalalle mieluisan surun sienen ja jumalallisten kyynelten vilvoittavaa vettä”.

[149] Portaat 1985, 98.

[150] Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: “Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. (Joh 7:37–39)

[151] Myös Puheessa paimenelle kyynelten lahjaluonne korostuu ilmaisussa ”ylhäältä tulevat rakkauden vedet”. Puhe paimenelle 1985, 282.

[152] Portaat 1985, 99.

[153] Portaat 1985, 99.

[154] Portaat 1985, 96.

[155] Portaat 1985, 103. Kun Johannes esimerkiksi sanoo kyyneleitä runsaasti käsittelevässä luvussa seitsemän, että ”siitä kyllä joudumme tekemään Jumalalle tiliä, ettemme ole lakkaamatta murehtineet”, on tärkeää panna merkille, että ’murehtiminen’ ei ole tässä synonyyminen ’kyynelten’ kanssa.

[156] Portaat 1985, 259. Ylimmällä portaalla on rakkaus, joka uskon ja toivon kanssa ”pitää koossa kaikkia muita hyveitä.” Johannes Siinailaiselle ’näkeminen’ tai ’tieto’ ei ole kilvoittlun täyttymys, vaan nimenomaan Rakkaus.

[157] Ware määrittelee Simeonin ja Johanneksen opetuksen välisen painotuseron siten, että kun Johannekselle kyyneleet ovat ”lahja”, Simeonille ne ovat ”tie”. Ware 1982, 27.

[158] Simeon siteeraa Portaita katekeettisissa opetuspuheissaan. Ware 1982, 67.

, , , , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: