Kaikille niille joiden levottomuudelle ei ole pakopaikkaa

12/03/2016

Saarnavuorossa

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Viides suuren paaston sunnuntai on omistettu pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläisen muistolle. Marian elämä on hyvä esimerkki katumuksen mahdollisuudesta ja ihmisen elämän todellisesta uudistumisesta. Kirkkoveisujen toisena aiheena on Kristuksen esittämä vertaus rikkaasta ja sydämettömästä miehestä sekä köyhästä ja nöyrästä Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31).

Maria oli syntynyt 400-luvun Egyptissä. Kaksitoistavuotiaana hän oli karannut kotoaan ja lähtenyt Aleksandrian suurkaupunkiin, jossa päätyi prostituoiduksi. Kerran hän astui laivaan, joka vei pyhiinvaeltajia kohti Jerusalemia. Siellä näkymätön voima esti Mariaa menemästä sisälle kirkkoon. Kokemus muutti Marian elämän. Alkoi neljäkymmentäseitsemän vuotta kestänyt kilvoittelu autiomaassa.

Munkkivanhus Zosimas kohtasi Marian autiomaassa ennen Marian siirtymistä ajasta iäisyyteen. Maria kertoi ensimmäisten seitsemäntoista vuoden aikana kärsineensä tuskaa ja ahdistusta. ”Huusin Jumalan puoleen rukoillen apua enkä noussut ylös ennen kuin sydämeni oli nöyrtynyt. Jokin ihana valo valaisi minut silloin. Tunsin rauhan ja kiitin taivaallista auttajaani”.

Likainen vanha nainen, luurangoksi laihtunut, ilman vaatteita oli kokenut Jumalan antaman elämän kirkkauden. Kukaan ei tiennyt hänen olemassaolostaan. Seuraavana vuonna Zosimas toi Marialle pyhän ehtoollisen. Nainen kohotti katseensa taivaalle ja sanoi: ”Tänään sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan”.

Kun munkkivanhus vielä sitä seuraavana vuonna 523 tuli Marian asuinalueelle, hän löysi vainajan ja hiekkaan kirjoitettuna sanat: ”Isä Zosimas, hautaa tähän nöyrä Maria, joka on kuollut huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Saata tomu tomuun”.

1500 vuotta sitten nuori nainen saattoi joutua hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhrina ahdinkoon ja prostituutioon. Onko maailmassa mikään muuttunut? Kuitenkin autiomaa tarjosi pelastuksen. Sisäinen autiomaa voi muuttua sisäisen rauhan tyyssijaksi, kun Kristus on armahtavana ja laupiaana sydämessämme.

Kirkko ei saa hylätä ketään, sillä kirkossa me kohtaamme armollisen Luojamme, Lunastajamme ja Pyhittäjämme. Kirkossa loppu on läsnä tänään. Kyse on ihmiseksi tulleen, inkarnoituneen Luojan kohtaamisesta. Kristus tulee meidän keskellemme ja saamme osallistua hänen jumalalliseen elämäänsä.

Näin kirkko on meille paitsi tuomioistuin ja sairaala, myös saattohoitolaitos. Herran pyhä ehtoollinen on meille evästys iankaikkiseen elämään. Lankeemuksen todellisuuden tuomme pyhälle alttarille, jotta elämä uudistuisi. Tätä kirkon työ oleellisesti on: siementen oraalle saattamista.

Maria Egyptiläisen sunnuntaina, samoin kuin 1.4., muistellaan siveetöntä Kristuksen morsianta, jossa täysin pelastui se, mikä oli Jumalan kuvaksi luotu, ja kirjailijapappi Jaakko Heinimäen sanontaa lainatakseni kaikkia niitä joiden levottomuudelle ei ole pakopaikkaa.

 

Arkkimandriitta Andreas Larikka

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: