Isä Timo Soisalon esiin tuoma ortodoksisen Pääsiäisen ajankohdan teema Suomessa pitkään asuvan venäläisen maallikon näkökulmasta

24/03/2016

Lukijalta

(Kuva/photo: Joel M. Vainonen )

(Kuva/photo: Joel M. Vainonen)

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut ajoittain ilmestyviä kirjoituksia koskien Suomessa toimivien venäläisten seurakuntien ja Suomen ortodoksisen kirkon kirkollisia kalentereita.

Tunnen Helsingin Pyhän Nikolauksen ortodoksisen seurakunnan papistoa useiden vuosien ajalta ja pidän heidän lähetystyötään tässä seurakunnassa hyvin merkittävänä ja tärkeänä Suomelle. Seurakunnan toiminta perustuu pitkälti talkootyöhön, ja siinä on eränlainen ihmisten yhteistoiminnalle otollinen perusta. Seurakunnan voimakas kasvu on aiheuttanut huolta muiden ortodoksisten seurakuntien papiston keskuudessa, mikä on sinänsä luonnollista ja ymmärrettävää. Kuitenkin huomasin, että keskustelijat usein unohtavat, miksi noin 3000 ortodoksia valitsee omaksi seurakunnakseen Pyhän Nikolauksen seurakunnan. Se ei tapahdu jonkun hengellisen johtajan käskystä tai haluttomuudesta kotiutua (kuten eräs entinen kirkkoherra väittää), vaan aitona omana hengellisenä valintana. Myös papiston motivaatio kohdata maahanmuuttaja tai paikallisia maallikoita on korkealla valmiustasolla. Erityisenä kristillisen rakkauden osoituksena ja tekona pidän venäläisten tai suomalaisten syrjintää kokeneiden pappien auttamisessa, kuten käsittääkseni isä Timo Soisalon tilanteessa on tapahtunut. Pyhän Nikolauksen seurakunnan kirkkoherra isä Nikolai Voskoboinikov tarjosi mahdollisuuden isä Timolle osallistua jumalanpalveluksiin siinä vaikeassa tilanteessa, kun hänen oman seurakuntansa tilanne ei antanut siihen mahdollisuuksia. Sitten kalenterikeskusteluun.

Kalenterikeskustelun eettisistä säännöistä

Aiheesta on tehty historiallisia tutkimuksia, ja kalentereita vertailevia artikkeleita on julkaistu Suomen ortodoksisen kirkon lehdissä. Venäläisiä tiedonlähteitä Suomen kalenterikysymyksen aiheesta on sen sijaan vain muutamia.

Muutama vuosi sitten minulle, vielä kokemattomalle ortodoksimaallikolle, Suomen ortodoksisten, eri kalentereita käyttävien, seurakuntien kokonaistilanne vaikutti oudolta ja jopa paikoittain tulehtuneelta. Yritin keskustella kalenteriaiheesta suomalaisten pappien ja maallikoiden kanssa, mutta kohtasin heidän suunnaltaan vaikenemista kalenterikysymyksessä, ja muutamassa tilanteessa jopa ärtymystä. Eräs paikallinen pappi käytti Suomessa toimivasta venäläisestä papistosta varsin loukkaavia sanoja ja kuvaili heitä ulkopuolisiksi agenteiksi Suomessa. Toisaalta tiedän tilanteita, joissa jotkut venäläiset ortodoksit yrittivät käännyttää paikallisia seurakuntalaisia toiseen kalenteriin perusteluna sen kerettiläisyys. Itsellenikin sanottiin muutamaan otteeseen, ettei kuuluminen venäläiseen seurakuntaan ole hyvä ratkaisu minulle ja minun perheelleni, vaan minun olisi käännyttävä paikalliseen suomalaiseen seurakuntaan ja vaihdettava kalenteria. Tällaiset tilanteet ovat ihmisen itsemääräämisoikeutta loukkaavia ja sopimattomia kristittyjen arvomaailman kanssa. Vältän tässä tarkoituksellisesti kalenterien nimeämistä, koska uskon vahvasti, että jomman kumman kirkkokunnan jäsenyydestä tai kulttuurisiteistä huolimatta kaikkien ortodoksien joukossa on niitä, jotka ovat löytäneet pelastuksen tien Vapahtajamme luo, ja tietenkin niitä, jotka ovat vielä etsimässä omaa hengellistä kotia. Kalenterikeskustelun kulmakivenä pitäisi olla sen sijaan ihmisen oman identiteetin, omatunnon ja valinnan kunnioitus. Koen, että henkilökohtaisessa keskustelussa ja aiheesta kirjoitetuissa artikkeleissa nämä kriteerit eivät aina täyttyneet tai ovat yksinkertaisesti unohtuneet. Tässä sopisi vanha sanonta: ”parempi myöhään kuin ei koskaan”!

Miten voisimme välttää mielipiteiden polarisaatiota ja etnisen alkuperän politisointia kalenterikysymyksessä?

Voiko ylipäätään puhua Suomen ortodoksisista seurakunnista venäläisinä tai suomalaisina? Voi toki, mutta pitäisi muistaa, että ne ovat juridisesti Suomessa rekisteröityjä uskonnollia yhdyskuntia ja niillä on omaperäinen melkein 100-vuotias historiansa Suomessa. Sen lisäksi venäläisiä, suomalaisia ja muiden kansallisuuksien edustajia löytyy molemmista kirkkokunnista Suomessa. Useissa helsinkiläisissä perheissä saattaa olla sekä venäläisen että suomalaisen seurakunnan jäseniä. Minäkin puolestani tunnen monia suomalaisia ortodokseja, joiden hengellistä elämää ihailen ja arvostan heidän tapaansa kohdata erilaisuus lähimmäisenrakkauden kautta.

Historiallisten tutkimusten ja vähäisten julkaisujen valossa sain käsityksen, että aikanaan Suomen ortodoksit joutuivat kirkollisen kalenterin vaihtoon poliittisista syistä, ei niinkään teologisista. Tilanteeseen liittyi myös ulkoinen painostus silloisia kirkollisia päättäjiä kohtaan. Siksi näkisin, että syntyneestä tilanteesta ei päästä eteenpäin pelkällä teologisella perustelulla, vaan yhteiskunnallisella vaikuttamisella ja yhteistyöllä voisimme koettaa jättää taaksemme kirkollisten kalentereiden aiheuttamat jakaantumiset ja erimielisyydet.

Yhteistyön kautta yhteisymmärrykseen

Olen iloinen, että saan auttaa suomalaisia ortodokseja yhteisymmärryksen rakentamisessa. Erityinen kiitos kuuluu Ahtos Säätiön Lammin luostarikeskuksen perustajille, joiden ansiosta venäläisten ja suomalaisten seurakuntien jäsenet voivat kohdata talkootyön, yhteisen rukouksen ja vapaamuotoisen keskustelun puitteissa. Yhtenä valtakunnallisena hankeideana Athos Säätiön luostarikeskuksen yhteydessä on ensimmäisen ortodoksisen Pyhän Kosmaan yksityiskoulun perustaminen Lammille. Yhdessä luostarikeskuksen perustajien ja suomalaisten perheiden kanssa olemme perustaneet hanketta varten kannatusyhdistyksen. Mikäli hankkeelle löytyy yhteiskunnallista tukea, niin Pyhän Kosmaan koulusta voisi syntyä historiallisesti merkittävä yhdistävä silta Suomen, Kreikan, Venäjän ja muiden maiden ortodoksien välille.

Viime kuukausien hienona uutisena ja esimerkkinä ortodoksien rajoja ylittävästä yhteistyöstä pidän alidiakoni ja tutkijaTimo Lehtosen kirjaa ”Vaienneet kellot”, jonka aiheena ovat venäläisen kirkkorakentamisen perinne Suomen maalla sekä siihen liittyvät historialliset vaiheet. Suosittelen tätä teosta kaikille suomalaisille ja venäläisille ortodokseille. Onneksi Suomessa on vielä kirkollisia kohteita, joiden historia ei ole kirjoitettu loppuun ja niiden suojelemiseksi on reilusti potentiaalia,

Joukko lahtelaisia asukkaita on perustanut muutama vuosi sitten Lahden Hennalan vanhan venäläisen ortodoksisen sotilaskappelin suojeluyhdistyksen, jonka virallinen nimi on Metsä-Hennalan sotilaskappelin suojeluyhdistys ry. Olen yksi sen perustajista. Vajaan kolmen vuoden aikana olemme tehneet lukuisia yrityksiä saada Suomen ja Venäjän ortodoksisten kirkkojen tukea, mutta vielä tuloksetta. Sen sijaan muut yhteiskunnalliset toimijat sekä tavalliset kaupunkilaiset ja lähiasukkaat ovat tukeneet Lahden kaupungin vanhimman kirkollisen tilan suojeluhanketta. Pienen historiallisen kirkkotilan kunnostaminen venäläisten ja suomalaisten voimin voisi olla hieno yhteistyön osoitus ja laajemmassa ymmärryksessä yhteiskunnallisesti merkittävä kulttuuriteko.

Eri kirkollisia kalentereita noudattavat ortodoksit voivat saada paljon hyvää aikaiseksi ja muuttaa vakiintuneen ilmapiirin parempaan ja avoimempaan suuntaan. Tämän tyyppisten yhteishankkeiden keskiössä olisi YHDESSÄ tekemisen ilo Herra Jumalan, Jumalanäidin ja kaikkien Pyhien nimissä.

Nikita B. Sopotsko

Lahti

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: