Viikon kuluttua pyhästä ja suuresta pääsiäissunnuntaista ortodoksinen kirkko viettää Tuomaan sunnuntaita ja siitä alkavaa Tuomaan viikkoa. Tuomaan sunnuntaina kirkossa luetaan Johanneksen evankeliumista, kuinka apostoli kohtasi ylösnousseen Kristuksen:

Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (Joh 20:26–29)

Tuomaan sunnuntain juhlaa on joskus kutsuttu vastapääsiäiseksi kreikkalaisen antipasha termin mukaisesti. Voitaisiin puhua myös varapääsiäisestä tai toisesta pääsiäisestä. Kuten aamupalveluksessa sanomme: ”Tänään, toisena pääsiäissunnuntaina, vietämme uudelleen Kristuksen ylösnousemisen juhlaa ja muistelemme, kuinka pyhä apostoli Tuomas kosketti häntä.”

Tuomaan sunnuntain veisuissa ihmetellään ja ylistetään Kristuksen, Pyhän Kolminaisuuden toisen persoonan, ihmiseksi tulemisen ihmettä ja salaisuutta. Pelastaakseen langenneen ihmisen piti yhden Pyhästä Kolminaisuudesta tulla jumalihmisenä maailmaan, kaikessa jakamaan ihmisen osan, myös kärsimyksen ja kuoleman, jotka tuottivat – kun Elämä oli haudassa – uuden ja alati uudistuvan elämän.

Jumalan alentautuminen Tuomaan nähtäväksi ja kosketeltavaksi kertoo, ettei Jumalan alentuminen, tyhjentyminen, kenosis, ei rajoitu ristiin ja hautaan. Se jatkuu myös ylösnousemuksen jälkeen. Ylösnoussut Herra ei halunnut väellä ja voimalla tuoda ylösnousemuksen ilosanomaa ihmisille. Kirkkauden Herra asettuu tutkittavaksi, tunnusteltavaksi.

Herran seuraajien keskuudessa vallitsi hämmennys ja kaaos Vapahtajan kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Epäilys on hyvin ymmärrettävä. Epäilevä Tuomas on saanut monesti kantaa ihmisten mielissä epäuskon leimaa. Kuitenkaan Tuomas ei ollut epäuskoinen. Hän oli totuuden vilpitön kyselijä. Hänen epäilyksensä oli aitoa. Hänellä ei ollut ajatuksellisia varaumia eikä Kristuksen vastaista henkeä.

Kahdeksan päivän kuluttua ylösnousemuksestaan Herra jälleen ilmestyy. Kristus antaa vastauksen Tuomaan epäilyksiin ja poistaa epävarmuuden. Kristus ei estä Tuomasta, ”uskomatonta” oppilastaan koskemasta (psilafisis) ylösnousemusruumiiseensa. Jumalanpalvelusrunous puhuu ”hyvästä epäuskosta”, joka synnyttää varman uskon.

”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Näin autuaiksi julistetaan kaikkien aikakausien kristityt, jotka ottavat vastaan ylösnousemuksen julistuksen ja eläytyvät siihen, elävät sen mukaisesti valon lapsina.

Tuomaan sunnuntai julistaa Kristuksen todellista jumaluutta ja ihmisyyttä. Kohtaamme nöyrän Kristuksen, emme supermiestä emmekä ylimystä. Tätä kahden luonnon todellistumista ihmetellään ja ylistetään pääsiäisen juhlakauden jumalanpalvelusveisukirjan Pentekostarionin veisuissa laajasti, syvästi ja monipuolisesti Tuomaan sunnuntaista eteenpäin. Kristinuskon Jumala ei ole kaukaisten tähtimaailmojen tai avaruuksien arvaamaton hallitsija vaan Jumala, joka syntyi ihmiseksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja eli ihmisen elämän maan päällä saattaakseen lankeemuksessa turmeltuneen Jumalan kuvan jälleen alkuperäiseen kauneuteensa.

Arkkimandriitta Andreas Larikka