Kuolemasta elämään -seminaarisarja päättyi

10/04/2016

Artikkeli

Osa 1

Teologian tohtori Sini Hulmi ja metropoliitta Ambrosius. Kuvassa myös seminaariin osallistunut Eero Hakamies. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Teologian tohtori Sini Hulmi ja metropoliitta Ambrosius. Kuvassa myös seminaariin osallistunut Eero Hakamies.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Juuri tässä Kulttuurikeskus Sofia on parhaimmillaan: erilaisten seminaarien järjestämisessä tiloissa, joissa on majoitus- ja ruokailumahdollisuudet suurellekin joukolle ja joka lisäksi sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä. Niinpä lauantaina huhtikuun 9. päivänä Sofiassa oli kaksikin eri seminaaria, ja molempiin riitti osanottajia – suurin pulma saattoi olla valinnanvaikeus.

Luomaton valo-seminaarissa puhujana oli Lintulan luostarin nunna Kristoduli. Ortodoksisuuteen liittyvänä ilmiönä monellekin on tuttu Jumalan energian ilmestyminen luomattomana valona, jolle ei ole mitään näkyvää lähdettä, ja varmasti kaikille pyhittäjä Serafim Sarovilaisen elämäkertaan tutustuneille tämä ilmiö on tuttu.

Toinen seminaari taas liittyi koko kevään jatkuneeseen Kuolemasta elämään -seminaarisarjaan. Seminaaripäiviä on ollut aikaisemmin neljä, ja viidentenä lauantaina kokoonnuttiin päätösosaan. Aiheena oli Kirkko ylösnousemuksen yhteisönä, ja alustajina toimivat Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta teologian tohtori Sini Hulmi ja Suomen ortodoksisesta kirkosta metropoliitta Ambrosiuksen lisäksi hänen teologinen sihteerinsä teologian tohtori Jelisei Heikkilä ja arkkimandriitta Andreas Larikka, Haminan seurakunnan kirkkoherran tehtävien hoitaja.

Käsittelen tässä kirjoitussarjani ensimmäisessä osassa TT Sini Hulmin esittämiä näkemyksiä muutoksesta Suomen evankelisluterilaisen kirkon uudistuneita painotuksia pääsiäisajan jumalanpalveluksissa.

Pitkäperjantai vai pääsiäinen?

TT Hulmi käsitteli alustuksessaan Pitkäperjantain kirkosta pääsiäisen iloon hyvin kiintoisasti ja eloisasti muutoksia, joita Suomen evankelisluterilaisen kirkon pääsiäisajan jumalanpalveluksissa on tapahtunut ja on edelleen tapahtumassa. Perinteisesti luterilainen kirkko on ollut pitkänperjantain kirkko, mutta pääsiäisen keskeisyyttä on haluttu korostaa viime aikoina yhä enemmän.

Hän mainitsi kirkon nykyisiksi perusohjeiksi teemat ”koko kirkkovuosi rakentuu pääsiäisen ympärille” ja ”pääsiäisyö on koko kirkkovuoden keskus”. Luterilainen kirkko julistaa paaston päättyvän pääsiäisyön messuun, ”joka on kirkkovuoden suurin jumalanpalvelus”.

”Tämä on tavoite”, Hulmi sanoi ja jatkoi kysymyksellä: ”Kuinka hyvin se on toteutunut?”

Teologian tohtori Sini Hulmi. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Teologian tohtori Sini Hulmi.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Hän selvitti pääsiäisajan jumalanpalveluspäivien viettoa. Palmusunnuntain jälkeen seuraa hiljainen viikko, ja hänen mukaansa edelleen runsaslukuisimmin kaikista pääsiäisen ajan palveluksista kirkkokansa osallistuu kiirastorstain ehtoollisen asettamisen muistamiseksi toimitettavaan messuun. Tällöin käydään ehtoollisella, ja ehtoollinen toimitetaan pyynnöstä esimerkiksi sairaille myös koteihin ja sairaaloihin. Kiirastorstain messussa on hänen mukaansa runsaasti kynttiläsymboliikkaa – kun messun alussa kaikkien opetuslasten kynttilät palavat, Juudaksen kynttilä sammutetaan ennen ehtoollisen jakamista, ja lopuksi vain Kristuksen kynttilä jää palamaan – myös alttari riisutaan jumalanpalveluksen päätteeksi aivan tyhjäksi.

Pitkänperjantain liturginen väri on musta, eikä silloin toimiteta messua, koska ehtoollista ei nautita pitkänäperjantaina. Joissakin kirkoissa alttarilla on Kristuksen haavain muistoksi viisi ruusua, ja Kristuksen kuolinhetkellä myös hänen kynttilänsä sammuu.

Pääsiaisyönä tapahtuu kirkkovuoden dramaattinen käänne: messun kuluessa siirrytään synkästä murheesta suureen iloon. Myös kasteen muistaminen liittyy pääsiäisyön messuun.

Toisena pääsiäispäivänä vietetään monissa kirkoissa perhemessua.

TT Hulmi korosti, että kaikki pääsiäisviikon palvelukset luetaan yhdeksi jumalanpalvelukseksi. Toisaalta tämän hahmottuminen kirkkokansalle ei välttämättä onnistu, ellei osallistu jokaiseen palvelukseen, ja harvojen kohdalla tämä ihanne toteutuu.

Kärsimys ja kuolema lähempänä kirkkokansaa

Hyvinkin voinee ajatella luterilaisen kirkon saaneen runsaasti vaikutteita ortodoksiselta kirkolta pääsiäisajan palveluksiin – ainakin, jos nykykäytäntöä vertaa parin-kolmenkymmenen vuoden takaisiin käytäntöihin.

Hulmi esitteli muutamia tilastoja luterilaisesta kirkkokäyttäytymisestä, ja niiden mukaan todellakin näyttää siltä, että pääsiäisajan palveluksissa edelleen kirkossakävijöitä koskettaa kärsimyksen ja kuoleman osuus, vaikka virallisesti pääsiäisen merkittävyyttä suurimpana juhlana korostetaan. Hulmi lisäsi, että jos palvelusten lisäksi mukaan otetaan passiot, tämä puoli korostuu vielä entistä enemmän.

Hän kuvasi hauskasti oman kirkkonsa suhtautumista pääsiäisajan palveluksiin ottamalla esiin myös Virsikirjaan liitetyn ortodoksisen troparin Kristus nousi kuolleista, ja havainnollisti, miten sekin useimmiten veisataan hiukan murheelliseen sävyyn.

”Siitä on täysin poissa se riemu, mikä täälläkin kuultiin seminaarin aluksi laulettaessa tätä troparia”, hän vakuutti.

Isä Raimo Pores ennen seminaarin alkua. (Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

Isä Raimo Pores ennen seminaarin alkua.
(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

Keskusteluosuudessa ihmeteltiin passioiden puuttumista ortodoksisesta kulttuurista, ja mielestäni yleisön joukossa ollut isä Raimo Pores esitti tähän hyvinkin selvän syyn: ortodoksisessa jumalanpalvelustraditiossa esimerkiksi palvelus, jossa 12 kärsimysevankeliumia luetaan, on hänen mukaansa niin lähellä passiota kuin voi olla, koska evankeliumit luetaan resitoiden ja väliosuudet kuoro laulaa.

Metropoliitta Ambrosius toi keskustelun kuluessa esiin myös ajatuksen, että kun 1600-1700 –luvuilla kirkoista puhdistettiin pois kaikki symboliikka, sitä ollaan nyt tuomassa takaisin. Hän näki suurena kansallisena rikkautena sen, että meillä Suomessa elää kaksi kirkkoa rinnakkain.

Myös sitä näkemystä korostettiin, että nuoriso on evankelisluterilaisessa kirkossa hyväksynyt nopeammin pääsiäiskeskeisyyden ja osallistuu hyvinkin mieluusti pääsiäisyön messuun. Tämän perusteella voinee arvella, että myös luterilaisessa kirkossa ajan myötä todella siirrytään pitkäperjantain murheesta pääsiäisen riemuun.

Seminaarin osallistujissa oli runsaasti myös luterilaisen kirkon jäseniä, joille TT Sini Hulmin alustuksessaan esittämät asiat olivat varmasti tuttuja, mutta ortodoksisesta näkökulmasta alustus oli todella mielenkiintoinen ja lisäsi paljon tietämystä.

*              *             *

Kirjoitussarjan seuraavissa osissa paneudutaan ortodoksisiin näkemyksiin kirkosta ylösnousemuksen yhteisönä.

 

Hellevi Matihalti

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: