Kuolemasta elämään –seminaarisarja päättyi. Osa 2

18/04/2016

Artikkeli

 

Kulttuurikeskus Sofian seminaarisarja Kuolemasta elämään on ollut viisiosainen, ja jokaisella seminaaripäivällä on ollut oma kokonaisaiheeseen kuuluva teemansa. Alustajina on saatu kuulla oman alansa asiantuntijoita, ja otan esille muutaman erityisen kiinnostavan teeman.

Helmikuun 20. päivänä seminaarin otsikkona oli Pääsiäisen odotus ja ihme, jolloin muun muassa Esko Seppänen alusti tarkastelemalla otsikkonsa mukaisesti, millainen on Arvokas elämä, arvokas kuolema. Eutanasia on pitkään puhuttanut paljon eri puolilla maailmaa ja myös eri kirkkojen piirissä – myös tässä seminaarisarjassa siihen paneuduttiin 12.3. otsikolla Eutanasian haaste, ja alustajina olivat muun muassa Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen, joka tarkasteli aihetta Tarjoaako eutanasia arvokkaan kuoleman, ja luterilaisen kirkon näkökulman seminaariin tuonut teologian tohtori Simo Ylikarjula.

Kaikkina seminaaripäivinä alustajana oli myös metropoliitta Ambrosius, joka on ollut seminaarisarjaa ideoimassa alusta alkaen.

Huhtikuun 9. päivänä seminaari siis päättyi teemaan Kirkko ylösnousemuksen yhteisönä.

Koko seminaarisarja on ollut niin kiinnostava, että toivon oikein kovin seminaarialustuksista koottavan julkaisun kirjan muotoon. Samanlaisen toivomuksen esitän jo nyt tulevaksi syksyksi suunniteltuun seminaarisarjaan, joka käsittelee kristillisten kirkkojen suhdetta muihin uskontoihin.

Metropoliitta Ambrosius. (Kuva: Hellevi Matihalti)

Metropoliitta Ambrosius.
(Kuva: Hellevi Matihalti)

Astui alas tuonelaan

Kuten siis aikaisempinakin seminaaripäivinä metropoliitta Ambrosius alusti Kirkko ylösnousemuksen yhteisönä –teemasta, ja hänen alustuksensa oli otsikoitu Astui alas tuonelaan.

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Ambrosius alkoi aiheen käsittelyn pääsiäisen ylösnousemusikonin tarkastelulla. Hän korosti, että ortodoksisessa traditiossa ei ole ikonia siitä, kun Kristus tulee ulos haudasta – ylösnousemusikoni kuvaa Kristusta kuoleman voittajana. Hän seisoo hajotetun kuoleman portin päällä ja vetää kädestä Eevan ja Aadamin pois tuonelasta.

”Tässä on suuren lauantain ihme ja mysteeri”, Ambrosius sanoi. ”Tämä koskettaa koko maailmaa, koko kosmosta – ei vain meitä. Kristillisen uskon ytimessä me olemme osallisia tästä mysteeristä.”

Astui alas tuonelaan – apostolisen uskontunnustuksen sanoin kuvaa selkeästi Kristusta kuoleman voittajana – ei uhrina.

Kaipaus taivaaseen

Mitä taivas ja helvetti merkitsevät – tätä on pohdittu niin idässä kuin lännessä voimakkaasti ja tästä on myös esitetty kovin monia erilaisia näkemyksiä.  400-luvulla elänyt Augustinus kuvasi helvettiä tulisena järvenä – ja sellaiseksi muistan sen kuvatun vanhoissa teoksissa omasta lapsuudestanikin. Kirjallisuudessa tunnetuin helvetin kuvaus löytynee Danten Divina Commediasta (Jumalainen näytelmä), jonka helvetissä on useampia kehiä

Pitkä matka on siis kuljettu tähän päivään – esimerkiksi eksistentialistien psykologisoiviin määritelmiin helvetistä, joista metropoliitta otti esimerkiksi mm Sartren lauseen ”Helvetti ovat muut ihmiset”.

Nämä kysymykset liittyvät suuren lauantain tematiikkaan, ylösnousemukseen, ja siihen, mitä siitä kirjoitetaan Raamatussa, kirkkoisien teksteissä ja liturgisissa teksteissä.

Ylösnousemusikoni siis esittää, miten kuoleman voittanut Kristus vetää tuonelasta ylös Eevan ja Aadamin. Ambrosius selvitti eri kirkkojen tulkintoja siitä, keitä tämä pelastus koskee.

Hänen mukaansa ortodoksinen kirkko tulkitsee Kristuksen vapauttaneen potentiaalisesti kaikki, jotka helvetissä ovat – ja tämä koskee myös myöhempiä aikoja.

Läntisten kirkkojen tulkinnan mukaan pelastus koski vain niitä, jotka tuolloin olivat helvetissä. Lisäksi on tulkintoja, joiden mukaan Kristus vapauttaa vain häneen uskovat, tai vain ne, jotka ovat koko maallisen elämänsä ajan eläneet eettisesti oikein.

Hän arveli (läntisten kirkkojen) pessimistisempään linjaan vaikuttaneen voimakkaasti Augustinuksen tulkintojen. Ortodoksinen näkemys taas tulee hänen mukaansa esiin parhaiten Maksimos Tunnustajan ja Johannes Damaskolaisen kirjoituksissa, ja sen mukaan kaikki kuolleet ovat saaneet mahdollisuuden koska Kristus meni tuonelaan. Kuitenkin ihmisellä on vapaa tahto.

Ambrosius tiivisti Maksimoksen käsityksen hyvin lohdullisesti muotoon: Taivaaseen pääsevät kaikki, jotka sinne kaipaavat.

Hän korosti myös voimakkaasti ortodoksisen kirkon näkemystä, jonka mukaan ihmisen kohtalo Kristuksen työn vuoksi voi muuttua kuoleman jälkeen, ja juuri siksi me rukoilemme myös vainajien puolesta.

Rikas mies ja Lasarus

Metropoliitta Ambrosius kertoi alustuksensa lopuksi myös raamatunkohdasta, joka on häntä itseään paljon askarruttanut – Jeesuksen vertauksesta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.

Hän korosti sitä seikkaa vertauksessa, että molemmat – niin Lasarus kuin rikas mieskin – näkivät Kristuksen kirkkauden, mutta rikas mies koki tämän kipuna, kun ei ollut siitä osallinen.

Ambrosius kertoi pohtineensa, saattoiko rikas mies mitenkään enää pelastua – päästä kokemaan rakkauden todellisena, ja arveli, että hänellä oli siihen mahdollisuus, jos hän todella katui omia tekojaan. Hän muistutti myös Johannes Damaskolaisen opetuksesta, että pelastus koskee myös niitä pakanoita, jotka ovat eläneet moraalisesti oikein.

Teologian tohtori Jelisei Heikkilä. Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

Teologian tohtori Jelisei Heikkilä.
Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

Kärsivä Jumala

Teologian tohtori Jelisei Heikkilän alustus sivusi osittain samoja teemoja kuin metropoliitta Ambrosiuksen, vaikka alustuksen otsikkona olikin Risti ja ylösnousemus varhaisen kirkon kokemuksessa. Hän painottikin, ettei hänen tarkoituksenaan ollut määritellä tarkkoja historiallisia aikakäsitteitä varhaisen kirkon toiminnalle, vaan ”hyvin lavein vedoin valottaa eräitä teologisia näkemyksiä rististä ja ylösnousemuksesta, niiden varhaisia ja myöhempiä tulkintoja.”

Heikkilä kuvasi ristiinnaulitsemista pidetyn julmimpana ja raaimpana teloitustapana, ja siten risti oli häväistyksen ja alennustilan tunnus. ”Kuolemalla ristillä Kristus siis antoi itsensä häväistäväksi pahimmalla mahdollisella tavalla”, hän sanoi. Ristillä siis nähdään ulkonainen häpeä, mutta koetaan sisäinen kauneus.

Heikkilän mukaan Uusi testamentti kiinnittää enemmän huomiota Kristuksen alennustilaan kuin hänen ruumiillisiin kärsimyksiinsä. Mutta alustuksensa lähtökohdaksi ottamansa evankeliumikohdan perusteella Heikkilä korosti myös Kristuksen tuskan ja kuoleman ainutlaatuisuutta, koska Kristus oli tullut Jumalan hylkäämäksi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut!” (Mark. 15.34)

Ajatus Messiaan väkivaltaisesta kuolemasta ja kysymykset siitä, miten Jumala voi kärsiä, kuka on Jumala joka antaa Kristuksen kuolla ristillä, ja kuka on se Kristus, joka kuolee, synnytti monia tulkintoja ja painotuksia. Heikkilä selvitti niin varhaisten isien kuin aikammekin teologien käsityksiä tästä aiheesta hyvin laajasti ja kiinnostavasti, ja otti esille sveitsiläisen katolisen teologin Hans Urs von Balthasarin (1905–1988) ja Joseph Ratzingerin (1927–) eli paavi Benedictus XVI:n teologiset näkemykset. Hän korosti, että itäinen teologia puolestaan perustuu hengelliseen kokemukseen, ja mainitsi esimerkkinä Gregorios Palamaksen: Jumalaa ei tavoiteta älyllisen prosessin kautta vaan hänen energioidensa kautta.

Hän siteerasi patriarkka Bartolomeosta, jonka katsoo kiteyttävän osuvasti itäisen teologian ytimen: ”Ortodoksisessa kirkossa teologiaa ei saavuteta pelkän opiskelun tai akateemisen tutkimuksen avulla. Se ei ole älyllisen järkeilyn monimutkainen rakennelma, joka on tarkoitettu vain muutamille elämänsä kirjaston kätköissä viettäville asiantuntijoille. Samaan hengenvetoon on todettava, että se ei koostu irrallisista ilmauksista tai henkilökohtaisista mielipiteistä. Teologiaa ei voi artikuloida elävän tradition jatkumon ulkopuolelta, eikä se ole myöskään jonkin kirkkolaitoksen tunnustama tai dogmaattisesti sanelemaa arvovaltaista julistusta. Se on pikemmin yhteisöllisen tietoisuuden ja yksimielisyyden hedelmää. Teologia syntyy, tuotetaan ja tulkitaan koko yhteisön kokemuksen kautta”.

Risti – elämän keskipiste

Heikkilä toi esiin jo alustuksensa alussa Paavalin näkökannan rististä, miten puhe ristillä riippuvasta Jumalasta on ihmisjärjelle täyttä hulluutta, mutta ristin hulluudesta on pelastus. Hän myös mainitsi mystikoiden pitävän ristiä koko kosmoksen keskipisteenä ja kuinka kristityille risti on kaiken elämän keskipiste.

”Ristin erottava vaikutus, kärsimys ja kuolema tapahtuu sen poikkipuussa, ikään kuin horisontaalisessa ajassa. Mutta kun katsomme ristin pystypuuta, sen vertikaalista ulottuvuutta, maalliset eroavuudet jäävät toisaalle. Pystypuussa yhdistyy taivas ja maa ja risti saa merkityksensä kaikesta siitä, mitä Jumala on meidän puolestamme tehnyt ja miten Hän on sen tehnyt.” Ristillä riippuessaan Kristus osoitti, että tie Jumalan valtakuntaan on todellakin auki, kun Hän vielä silloinkin jaksoi kuunnella ryövärin rukouksen.

”Siksi risti kokonaisuudessaan on muuttumatonta ilmoitusta Jumalasta. Risti edustaa tämän maailman todellisuutta; kärsimystä, tuskaa, yksinäisyyttä ja heikkoutta. Samalla se myös edustaa palautettua yhteyttä, rakkauden äärettömyyttä, anteeksiantamusta ja pelastusta.”

Kuvassa vasemmalla arkkimandriitta Andreas ja oikealla Jelisei Heikkilä. (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Kuvassa vasemmalla arkkimandriitta Andreas ja oikealla Jelisei Heikkilä.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Jo molempien alustusten jälkeen syntyi hyvinkin vilkasta keskustelua, ja kun viimeinenkin alustaja, arkkimandriitta Andreas Larikka, oli pitänyt oman alustuksensa, oli keskustelulle vielä varattu aikaa.

Simeon ja Hanna julkaisee Larikan alustuksen myöhemmin.

Hellevi Matihalti

, , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: