1960-luvun venäjänkielisen nuorison ”Kruzhok” kokoontui taas

02/05/2016

Artikkeli

Nikolait venäläisten romanssien lumoissa. (Kuva/photo: Sergei Pogreboff )

Nikolait venäläisten romanssien lumoissa.
(Kuva/photo: Sergei Pogreboff )

Venäjänkielinen nuorisotoiminta käynnistyi Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa 1960-luvun alussa, aikana, jolloin suomenkielisten nuorten toiminta (Helsingin Nuoret ortodoksit ry = HeNO) oli jo vakiintunut. Alkusysäyksenä oli muutamien Helsingin Kauppakorkeakoulun ve­nä­läis­taus­tai­sten opiskelijoiden kokoontuminen yksityisesti ve­nä­jän­kie­li­se­nä keskustelukerhona, mutta vähitellen sen piiriin liittyi mui­ta venäläistaustaisia ylioppilaita ja slavistiikan opis­ke­li­joi­ta. Tämän kerhon tai laulupiirin perustajajäsen ja liikkeellepaneva voima oli kauppatieteiden opiskelija Kirill Gluschkoff. Taustalla, esikuvina ja ideoijina, vai­kut­ti myös vanhempia, mm. 1930-luvun venäjänkieliseen nuo­ri­so­toi­min­taan aktiivisesti osaa ottanut rouva Aleksandra Soboleff. Koska ker­hos­sa laulettiin paljon, pyydettiin laulun oh­jaa­jak­si seurakunnan diakoniksi vastikään valittu isä Mikael Kriisin, joka tätä ennen lauloi Kansallisoopperan solistikuorossa; hänen kauttaan avautui nyt luonteva yhteys seurakuntaan. Ke­vääl­lä 1963 tästä kerhosta tuli HeNO:n venäjänkielinen laulupiiri, joka omassa keskuudessa tunnettiin nimellä ”Kruzhok”.

Ki­rill Gluschkoff osoittautui kekseliääksi, impulsiiviseksi ker­hon­joh­ta­jak­si, jonka lavasäteily perustui sanalliseen vuo­lau­teen ja räiskähtelevään temperamenttiin. Isä Mikaelin rauhallinen ja isällinen olemus, laaja tut­ta­va­pii­ri, kokemus ja osaaminen rikastuttivat kerhon toimintaa. Merkittävä vaikuttaja ja yleisömagneetti oli myös ”Zajka”, Rostislav Holthoer, joka myöhemmin toimi seurakunnan ruotsinkielisenä uskonnonopettajana ja, vielä myöhemmin, oli kansainvälisesti tunnettu egyptologi. Kaikki nämä tekijät yhdessä vetivät puoleensa venäjänkielisiä nuoria.

Monipuolinen kulttuurin siirtäjä

Ker­ho, venäjänkielinen laulupiiri tai ”Kruzhok” muotoutui monipuoliseksi venäläis-ortodoksisen kulttuurin siirtäjäksi, vaa­li­jak­si ja elvyttäjäksi. Sen perjantai-iltojen kokouksiin ker­ääntyi usein puolisensataa nuorta; joukossa oli nuoria vanhaa ajanlaskua noudattavien seurakuntien jäseniä, suomen- ja ruotsinkielisten koulujen ortodoksi-oppilaita, mutta myös suo­men­kie­li­siä ”henolaisia”, jopa kirkkokuntaamme kuulumattomia nuo­ria. Nämä kerhoillat lähes vuosikymmenen ajan keräsivät viikosta viikkoon kym­me­niä nuoria ja yhdistivät heidät moniin harrastus- ja toimintapiireihin, jois­sa kulttuuri- ja koulutaustojen erilaisuus opittiin näkemään rikkautena ja uusina mahdollisuuksina.

Tuosta piiristä lähti myös mon­ta yritystä elvyttää jo unohtumassa olevia venäläis-ortodoksisia pe­rin­tei­tä. Kuo­ro­lau­lua harjoiteltiin isä Mikaelin johdolla, joka myös koulutti monia kuorolaisia laulajiksi ja lukijoiksi. Kerholaisten kuoro lauloi useana vuonna kahdesti Tito Collianderin vastavalmistuneen ruotsinkielisen liturgian sekä nauhoitti radiolle ruotsinkielistä hen­gel­lis­tä musiikkia. Myös ikonimaalausryhmän toiminta alkoi kerhon piiristä Iri­na Tchernyh-Påttin ja Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin johdolla, mutta tämä toiminta laajeni pian itsenäiseksi toimintamuodoksi ja levisi myös muihin seurakuntiin.

Nikolai Sokolovin ottama ryhmäkuva venäjänkielisen laulupiirin (kruzhokin) 50-vuotisjuhlassa v. 2012.

Nikolai Sokolovin ottama ryhmäkuva venäjänkielisen laulupiirin (kruzhokin) 50-vuotisjuhlassa v. 2012.

”Kruzhokissa” vie­rai­li venäläisen emigranttikulttuurin edustajia, muun muassa teatterikoulun pe­da­go­gi­na tunnettu Jekaterina Ziablova-Hiitonen, kirjailija Tito Colliander ja arkkitehti Ivan Kudrjavzew. Kerhossa kävi myös Georg Presas puhumassa venäläisestä taiteesta ja eversti Vsevolod Zaitsoff kertomassa Pietarin rakennuksista. Papistosta kerhossa vierailivat piispa Aleksanteri ja rovasti Tapani Repo, mutta myös Venäjän kirkon pap­pe­ja. Keväisin tehtiin retkiä naapuriseurakuntiin, mm Haminaan, Kotkaan, Loviisaan, Turkuun ja Vaasaan sekä Heinäveden Uu­teen Valamoon, johon isä Mikaelilla oli omasta lapsuusajastaan juontuvia siteitä.

Kansantansseja ja perinteiden elvytystä

Kerholaisten keskuudessa toimi oma näytelmä-, kan­san­tans­si-, soitin- ja lauluryhmä. Näytelmäpiirin ohjaajana toimi rouva Sofia Narbut ja kansantanssiryhmää valmensi Kansallisbaletin entinen ballerina Elsa Sylvestersson. Mer­kit­tä­vä oli laulupiiriläisten vapaaehtoisten merkitys Uspenski-katedraalin sa­ta­vuo­tis­juh­la­näyt­te­lyn pystyttämisessä ja toteutuksessa isä Arvi Karpovin, arkkitehti Ivan Kudrjavzewin ja Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin johdolla. Kerholaiset elvyttivät vanhan, unoh­duk­sis­sa olleen pääsiäisruokien siunaamiseen liittyvän perinteen, joka ny­ky­ään on vakiintunut käytännöksi. Lisäksi laulupiiri osal­lis­tui useisiin venäläis-ortodoksista pääsiäisperinnettä kä­sit­te­le­viin televisio-ohjelmiin.

Kerhon piiristä lähti useita vaikuttajia. Sen jäseniä olivat edesmenneet Düsseldorfin arkkipiispa Longin, maallikkona Yrjö Talypin, ja rovasti Mstislav Mogiljanskij. Kerhonvuosijuhlan molebenin toimittanut oma pappi, rovasti Viktor Porokara ja kanttorina toiminut Tatjana Wilenius, Järvenpään entinen kanttori, ovat kerhon entisiä jäseniä. Monissa ortodoksijärjestöissä toimiva Helena (Ljalja) Pavinskij oli kerhon pitkäaikainen ja aktiivinen sihteeri. Lilga Kovanko ja Pekka Milonoff kävivät ennen teatteriuransa alkua kokouksissa ja toimittaja Lisa Hovinheimo osallistuu edelleenkin ”Kruzhokin” tapaamisiin, samoin Lilga Kovanko.

Perinne jatkuu

Kerhon toiminta hiipui vähitellen 1970-luvulla. 1990-luvun alusta lähtien kerhon jäsenet, jälleen Kirill Gluschkoffin ansiosta, alkoivat kokoontua loppiaisen tienoilla yhteiseen illanviettoon. Viime vuosina mukana on ollut myös vanhojen kerholaisten puolisoita, lapsia ja lapsenlapsia. Nykyisin tätä perinnettä jatkaa ”juhlatoimikunta” jäseninään Tatiana Lazkaj sekä Liisa ja Nikolai Ratschinsky. Kaimansa Nikolai Kovankon kanssa hän toimii illan isäntänä ja vastaa musiikkiannista. Viimeksi näissä merkeissä kokoonnuttiin 8.01.2016.

1960-luvulla syntyneen venäjänkielisen  laulupiirin (Кружок Русской Право-славной Молодежи) entiset jäsenet ovat myöhemmin tehneet elämäntyönsä ulkomaankaupassa, opetustehtävissä ja taiteessa, mutta myös seurakunnan ja kirkollisen toiminnan piirissä. Kaikissa näissä toimissa kerhossa kehittynyt itsetuntemus, omaleimaisuuden, oman identiteetin ja kykyjen tunnistaminen ovat olleet tärkeitä. Isovanhemmiltamme ja vanhemmiltamme juontuva perinne on näihin päiviin saakka saanut meidät kokoontumaan juhlaamme. Toivomme tämän perinteen säilyvän vielä seuraavissa sukupolvissa.

 

Sergei Pogreboff

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: