Kirkko on kriisissä

12/06/2016

Kolumni, sivallus

holyandgreat_logo

Vastarannankiiski on seurannut innostuneella mielellä Kreetalla pidettäväksi suunnitellun Pyhän ja Suuren Synodin valmistelua.

Kerrankin ortodoksisen kirkon eri paikalliskirkkojen päämiehet ja edustajat kokoontuvat yhteiseen pöytään neuvottelemaan ja päättämään ajankohtaisista yhteisistä asioista. Asia on tärkeä – paitsi ihan praktilliselta kannalta – erityisesti siksi, että kirkon ulkopuolinen maailma saisi meiltä vakuuttavan ja hyvän todistuksen siitä Totuudesta, jota kirkko on kutsuttu kaikille julistamaan.

Kokouksen pitäisi alkaa vajaan viikon kuluttua, mutta nyt on käynyt ilmi, että Antiokian patriarkaatti sekä Bulgarian ja Georgian patriarkaatit ovat ilmoittaneet jäävänsä siitä pois ja Serbian patriarkaatti kyseenalaistanut vahvasti oman osallistumisensa. Moskovan patriarkaatti puolestaan on kutsunut Kreetalta pois siellä kokousta jo valmistelemassa olleen edustajansa.

Entistä oudompaa on, että kokousta on valmisteltu pitkään ja sen ajankohta on ollut yhteisesti sovittu. Kaiken lisäksi kyse on sellaisen prosessin huipentumasta, joka on saanut alkunsa jo maailmansotien välisenä ja ollut hyvin aktiivinen 1960-luvulta alkaen, joten mistään ”yllätyksestä” ei totisesti voida puhua. Siksipä muutamaa päivää ennen itse kokousta alkaneita vetäytymisiä ei voi pitää muuna kuin tarkoitushakuisena ja tietoisena sabotaasina.

Ortodoksinen kirkko muodostuu erillisistä paikalliskirkoista, joiden päämiehet tunnustavat toisensa, muistelevat toisiaan jumalanpalveluksessa ja ovat keskinäisessä rukousyhteydessä. Lännen katolisesta kirkosta poiketen yhteinen keskusjohto puuttuu, mutta yhteinen ortodoksinen usko ja traditio muodostavat piispuuden kautta yhdyssiteen, jonka ansiosta kirkko on lopulta uskontunnustuksen mukaisesti YKSI.

Jos nyt esiin rävähtänyt todellisuus jostain todistaa, niin ainakin väkevästi siitä, että meillä ortodokseilla on totisesti asioita, joista pitäisi voida keskustella avoimesti! Aivan erityisesti niiden henkilöiden – eli piispojen -, jotka erikseen on valittu lähinnä enkelielämään vihityn luostariväen joukosta kantamaan vastuuta ortodoksisen yhteyden ylläpitämisestä ja jotka monin sanoin omissa vihkimyksissään ovat tähän sitoutuneet, pitäisi kyetä avoimesti tähän keskusteluun.

Vastarannakiiskelle syntyy näkemys, että vallanhimo, (kirkko)politiikka, nationalismi ja kammottava kirkollinen karriarismi ovat nyt polkemassa rautasaappain murskaksi sen pienen vehnänjyväparan, josta pitäisi nousta satakertainen sato! Mitä pitäisi ajatella siitä, että me ruohonjuuritasolla pystymme pitämään yllä hyviä ja rakastavia suhteita yli ortodoksisten paikalliskirkkojen rajojen? Entäpä siitä, että ns. ekumeeniset suhteet toimivat hyvin myös kirkon ulkopuolisten kristillisten yhteisöjen kanssa – siis itse asiassa paremmin ja ongelmattomammin kuin omiemme kesken?

Mitä ajattelevat vallitsevasta tilanteesta ne lukemattomat marttyyrit ja muut pyhät ihmiset, jotka ovat kaikkensa uhraten kilvoitelleet kohti pelastusta ja näyttävät meille Tietä? Siihen Vastarannankiiskellä ei tietenkään ole mitään varmaa vastausta, mutta hän arvelee heidän taivaassa itkevän.

Täällä Pohjolan selkosilla on kesä, elämä on voittanut kuoleman ja luomakunta iloitsee, mutta kirkkoa jäytää routa.

Herra, armahda!

 

Vastarannankiiski

,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: