Uutinen ja uutisointi

09/08/2016

Kolumni

Isä Mitro Repo (Photo/Kuva: Aristarkos Sirviö)

Isä Mitro Repo
(Photo/Kuva: Aristarkos Sirviö)

YLEENSÄ MONET kirkkoamme koskevat uutiset saa lukea ensiksi muualta kuin kirkon tai seurakunnan lehdistä tai nettisivuilta, hiukankin skandaalinpoikaseen vivahtavat tapahtumat löytää aivan varmasti ensimmäisenä iltapäivälehtien sivuilta ja lööpeistä. Asiaan on vuosien mittaan jo niin tottunut, ettei sitä välttämättä enää kummeksu.

Molemmat iltapäivälehdet julkaisivat tänään uutisen Helsingin ortodoksisen seurakunnan papin, pastori Mitro Revon erottamisesta toimestaan. Erottamispäätös on tehty seurakunnanneuvoston kokouksessa heinäkuun lopulla ja se on ollut kyseisen kokouksen ainoa asia. Esityksen erottamisesta Iltalehden ja Iltasanomien mukaan on tehnyt kirkkoherra Markku Salminen.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan nettisivuilta en löytänyt tänäänkään mainintaa ko. asiasta. Viimeisen uutisen seurakunnanneuvoston kokouksista löysin sivuilta kohdasta Päätöksiä seurakunnassa. Neuvoston kokous oli pidetty 8.1.2015.

Kirkkoherra Salminen on myös Iltalehdelle kertonut syyt Mitro Revon erottamiseen, ja ne ovat papille sopimaton käytös ja toistuvat työntekoon liittyvät ongelmat. Enempää hän ei ole halunnut kommentoida asiaa.

EN TIEDÄ, kuinka monelle seurakuntalaiselle erottamispäätös on tullut tai tulee, kun he siitä saavat tietää, yllätyksenä. Iltapäivälehtien uutisen mukaan erottamisesitys on tehty seurakuntalaisilta saadun palautteen perusteella.

 

Mitro Repo tunnetaan koko maassa hänen monien esiintymistensä johdosta erityisesti ennen EU-vaaleja vuonna 2009, meppikaudellaan ja uusien vaalien alla. Vuonna 2009 hänet valittiin Brysseliin huikealla äänimäärällä, mutta seuraavissa EU-vaaleissa hän jäi valitsematta.

Repo oli toiminut pappina Uspenskissa, kun hän jäi papin tehtävistä, mutta hänet sijoitettiin Järvenpäähän, kun hän palasi työhönsä seurakuntaan.

Repo valittiin Helsingin ortodoksisen seurakunnan kolmanneksi papiksi vuonna 1990 seurakuntalaisten ehdokkaana.

TIEDÄN KYLLÄ, että Mitro Repo on värikäs persoona ja luonteeltaan hilpeä karjalainen. Olen kuullut kerrottavan ja olen lukenut, että hän on käyttäytynyt papille sopimattomasti, että hän on kertonut vitsejä, jotka on tulkittu suorastaan rivoiksi, ja on jopa pyrkinyt niinsanotusti hipelöimään naisihmisiä.

Hilpeyttä ja värikkyyttä olen monesti ollut todistamassa, mutta esimerkiksi sitä, että hän keskusteluidemme aikana on laskenut kätensä olkapäälleni, en hurjimmissa mielikuvissani ole osannut tulkita lähentely-yritykseksi.

En ole kirjoittamassa Mitro Revolle puolustuspuhetta. Repo ei kuitenkaan ole vain yksiulotteinen kuten kukaan meistä ihmisistä ei sitä ole. Tarkastelenkin siis sitä toista puolta, erityisesti itse kokemaani.

Siksi kerron myös erään tapauksen, joka merkitsi tuolloin minulle hyvin paljon.

Olin vastikään muuttanut Helsinkiin, en tuntenut täällä vielä moniakaan pappeja, mutta isä Mitroon olin jo vuosia ennen muuttoani tutustunut.

Olin muutamien tapahtumien takia hyvin ahdistunut ja masentunut, enkä osannut ajatellakaan, että menisin ehtoolliselle. Lähes koko yön valvottuani sunnuntaiaamuna tunsin, että ehtoollisesta kuitenkin saisin voimaa – mutta en ollut sitä varten valmistautunut.

Tiesin, etten voinut soittaa silloiselle rippi-ïsälleni – luostarissa palvelukset alkavat jo varhain – enkä oikein tiennyt, kenen puoleen kääntyä. Vihdoin soitin isä Mitron numeroon, ja hän vastasi. Selitin tilanteeni hänelle. Hän sanoi, että juuri sellaisessa ahdingossa ehtoollinen on se apu, joka auttaa, ja kehotti minua rohkeasti osallistumaan pyhistä lahjoista.

Tein niin. Ja sen jälkeen tunsin oloni suuresti helpottuneeksi ja mieleni rauhoittuneeksi.

Tämä on vain yksi tapaus, minua koskettanut.

MUTTA ENNEN kaikkea erityisesti tämän asian tiimoilta pidän todella merkillisenä sitä, että minun on luettava seurakuntaani koskevat ja koskettavat uutiset ja tapahtumat iltapäivälehdistä ylimalkaisesti perusteltuina.

 

Hellevi Matihalti

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: