Jos luet vuodessa yhden runokokoelman, se on tässä

21/10/2016

Kirjat

kirjat-nordell-kansi


Harri Nordell: Hajo. 2016. WSOY

LUIN Harri Nordellin uutta 66-sivuista runokokoelmaa kaksi viikkoa, koska kirja vaati paneutumista teksteihin yhä uudestaan ja uudestaan. Se on aikaisemmista Nordellin runokokoelmista poiketen harvinaisen tiivis sisällöltään, ja oman tulkintani mukaan sen runot liittyvät toisiinsa lähes aukottomasti.

Kuten monesti aikaisemmin olen kirjoittanut, erityisesti runojen arviointi on myös tulkintaa – ja siten on luonnollista, että myös jokainen kriitikko tulkitsee kirjoittajaa omasta kontekstistaan.

Koska luin runokokoelmaa ortodoksisena kristittynä, jo kokoelman toisen runon toinen säe määritti minun tulkintani:

Jeesus Kristus on pudottanut kielelle takiaisen.”

 

VAIKKA RUNOILIJAN korviin kuuluukin

”Suuri ektenia / ei-millekään

ei tämä teos ole kieltäjän karvasta kritiikkiä, eikä se ole välinpitämättömästi kristinuskoon suhtautuvan tunnustus, vaan se on etsijän vaellusta, sillä totisesti ”Jeesus Kristus on pudottanut kielelle takiaisen.”

”[R]ankan luovimisen jälkeen”, mikä tietysti on konkreettistakin, mutta samalla koen sen symbolisena, kirjoittaja tarkastelee ”saaristokirkon hämärässä” taulua, jossa on vain ”Okraa, kauhtuneita maanvärejä, / mustaa, ei muuta” .  Taulu viittaa väreillään selkeästi vanhoihin ikoneihin, ja kirjoittaja lopettaa runon:

”Poikani, jos olisi todellinen armo, / ei olisi mitään.”

 Mutta myöhemmin hän huomaa, miten ”Joku sipaisi / hengityksen sulalla, / ei kukaan täältä.”

Sillä takiainen ei hellitä takiainen hellitä.

 

MONISSA KOHDIN lumi osittain luo sen valkeuden, jota runoilija etsii. Arvelen etsinnän kestäneen jo pitkään, ja taustalla on tietynlaisen mystisen kokemuksen hakemista. Joidenkin runojen sanasto ja osin muotokin tuovat mieleen kaikuja niin kiinalaisesta kuin japanilaisesta runoudesta – esimerkiksi kuvina krysanteemit, ajankohdan määritteenä ”Song-kauden lintu”.

Minulle vaikutelma on selkeä: kirjoittaja on ensin etsinyt meditaatiota, mystiikkaa ja valoa itämaisista uskonnoista ja filosofioista, mutta niistä on jäänyt vain ”Yksin ja kirkas / maailmantyhjyydestä / tanssiva lumi”

Niinpä siirrän etsimisen riittävän monien runojen antamien selkeiden vihjeiden perusteella kyllä itään, mutta silti paljon lähemmäksi kuin Kiina tai Japani. Hyvin vahvasti koen Nordellin lähestyvän ortodoksisuutta – hän pyytää: ”Katso minua, missä sinä olet” koska satava lumi on vain kuolleiden valoa, kun taas Kristus on todellinen valkeus.

Ja ”Nousen / nimesi tikkaita / – – – / iisoppia, vettä, / lumivokaaleja / – – – / tule, / tuletko sinä”

Enkä osaa uskoa takiaisen kieleltä irtoavan. Olo on ”Kuin olisi havahtumassa / näystä tai paaden raskaudesta. / Vieressä kyy lipoo kielellään ilmaa.”

 Kyy, joka jo Vanhan testamentin alusta alkaen on paholaisen symboli, on tässäkin vaanimassa vilpitöntä etsijää, kokoaikaisesti.

Harri Nordell

Harri Nordell. Kuva: WSOY/Timo Jakonen

NÄIN MINÄ lukemani sitä pitkään pohdiskeltuani koin, ja rohkenen ajatella, että kriitikkona suuri mutta tavoittamaton esikuvani Juhani Rekola olisi hyvinkin voinut valita tämän runoteoksen vuoden kristilliseksi kirjaksi.

Lisäksi on mainittava Marjaana Virran grafiikan työt, joita kirjassa on runsaasti – ja joihin saattaa uppoutua myös erillisinä teoksina, joskin ne abstraktiudestaan huolimatta merkillisen taitavasti liittyvät runoilijan tekstiin.

Joka tapauksessa: jos joku lukee vain yhden runoteoksen vuodessa, tämä on ehdottomasti vuoden 2016 Se Runoteos.

Hellevi Matihalti

 

 

 

 

, , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: