Sipulikeittoa

22/11/2016

Kolumni

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

MARRASKUUSSA SAIMME nauttia lyhytkestoisesta talvesta, jolloin yhtäkkiä koko maisema muuttui lumivalkoiseksi, jalkakäytävät vaikeiksi liikkua ainakin rollaattori apuvälineenä ja ilkeän viiman avustama pakkanen sai sormet paksuissakin käsineissä palelemaan.

 

Erään tuollaisen päivän pimentyneenä iltana istuin muutamien ystävieni kanssa keittiön pöydän ääressä. Söimme kuumaa sipulikeittoa, joka kirvoitti kylmästä kangistuneet ajatuksetkin huimaan lentoon.

Ensin olimme pohtineet oman seurakuntamme tilannetta, joka vaikuttaa useimpien seurakuntalaistenkin mielestä mahdollisimman lievää ilmaisua käyttääkseni hämmentävältä. Tuntuu, että kirkon perustehtävä on tosiaankin täysin unohdettu ja erilaista liikeyritysten strategiaa aletaan pitää suurimpana tavoitteena, mitä seurakuntatyössä saattaa olla. Sivutoimisten pappien ja kanttorien palkkaamiseen ei tahdo löytyä rahaa niin millään, kun sen sijaan korviketoimintoihin pyritään satsaamaan. Mihin oikeastaan tarvitaan lisäystä tiedotuksessa, kun mitään tiedotettavaa ei tunnu olevan?

SITTEN JOKU heitti ilmaan mietteen, miten alkukirkko oikeastaan tuli toimeen, levisi ja jatkoi yhä kasvuaan, kun ei ollut organisaatiota eikä operatiivista johtoa toiminnan kehittämiseksi, ei ollut tiedottajia, ei ollut kirkkoherroja eikä seurakuntasihteereitä palkanlaskijoista puhumattakaan.

Oikeastaan oli vain vapaaehtoistyöntekijöitä – mutta kukaan ei tainnut koordinoida heidän työtään. Apostoleilla tuskin oli koulutustilaisuuksia, joissa heille opetettiin vastuullisuutta, huolenpitoa ja sosiaalisia tunteita, tehokkuutta unohtamatta. Tuskin kenenkään mieleen olisi juolahtanut käyttää katakombipelkoa potevien kohtaamisessa apuvälineenä jonkun taruolennon kutsumista paikalle, että olisi voitu juoda ensin ilmaa muovikupeista.

Kas, muoviahan ei silloin vielä ollut keksitty ja ilmaa hengitettiin.

ENTÄ APOSTOLIEN matkalaskut? Korvasiko joku niitä? Ja millaisessa muodossa matkalasku piti tehdä – jos sen tekeminen ylipäätään oli mahdollista?

No, ehkä he saivat lahjaksi uudet sandaalit aina silloin, kun vanhoista oli puhki kuluneet pohjat jäljellä, me mietimme. Tunnetustihan apostolin kyyti vielä kehittyneenä aikanammekin tarkoittaa jalkaisin vaeltamista.

Majoituskustannukset? Kukapa niitä olisi korvannut. Paavalihan sentään oli teltantekijä, joten ehkä hän teki toisillekin vapaaehtoisille jonkin sortin katokset yöpymistä varten, kun lähitienoilla ei ollut toimintakeskuksia, joissa yöpyä. Eikä siihen maailmanaikaan ylimalkaan suuresti majapaikkoja tähditetty.

Lienee jokin apostolien kokous kerran ollut Jerusalemissa, mutta eipä sekään tainnut oikein hyvin ja sopuisasti päättyä – kenties silloin ei vielä tunnettu lobbausta edes käsitteenä…

Mutta ylipäätään: kuinka tosiaankin oli mahdollista, että niin pääsi käymään – että evankeliumi kuitenkin vietiin kaikkeen maailmaan?

TIEDOTTAMISTA TOTISESTI oli noihin aikoihin – ja toki on tiedotettukin: Raamattuunkin sisältyy yli 20 apostolien tiedotus- ja selityskirjettä, eivätkä ne suinkaan ole ainoat kirjeet, joita nämä vapaaehtoistyöntekijät uusille seurakunnille kirjoittivat. Lukija huomaa kyllä kirjeistä, mitkä asiat olivat alussa kaikkein tärkeimpiä.

 

Toki on totta, että ajat ovat muuttuneet, eikä juuri kukaan enää kirjoita kirjeitä.

Ajat ovat muuttuneet, eikä taida nettiseinien tiedotussivustoilta löytyä kohtaa, johon voisi sijoittaa Timoteuksen ensimmäisen kirjeen alkupuolella olevat sanat:

”Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” (1 Tim. 1.5)

En minä ainakaan osaa sijoittaa sitä virallisiin asiakirjoihin, en tiedonhallintaan, kehittämishankkeisiin, hallintoon enkä oikein sosiaaliseen mediaankaan.

VAAN TOTTAHAN se on, ettei kauas päästy Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolemasta – ehkä satakunta vuotta – kun jo organisoitiin ja päätettiin, kuka johtaa mitä missä milloin. Ja sitten meni pari sataa vuotta, kun kristinusko oli virallinen uskonto ja Bysantin keisarin vaikutus joskus sellainen, että tuntui kuin hän olisi ollut kirkon pää.

Enää ei valtion päämies määrää ortodoksisen kirkon asioista, mutta ainakin Suomessa ortodoksinen kirkko on löytänyt demokratian, jonka merkillisellä sovelluksella hallitaan koko kirkkoa ja seurakuntia.

Ei enää ole niin, että apostolit ja vanhimmat kokoontuisivat käsittelemään jotakin kysymystä. Ei varmaan tärkeintä ole enää tiedottaa, ”että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo”, koska toimisuhteessa olevien pappien sijaisuuksiin ei kerta kaikkiaan tunnu olevan varaa palkata ketään ”vapaaehtoista” pappia.

Kuten sanottu, varaa on vain tärkeimpiin asioihin, ja silloin nimenomaan kirkon perustehtävästä siivutellaan niitä kaivattuja säästöjä.

 

Hellevi Matihalti

, , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: