Ennen kirkolliskokouksen alkua

26/11/2016

Kolumni

Kirkolliskokouksen täysistunto 2015 Valamon kuttuurikeskuksen salissa. (Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Kirkolliskokouksen täysistunto 2015 Valamon kuttuurikeskuksen salissa.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Oi Jumala, kaiken Luoja ja Rakentaja,

kiiruhda antamaan siunauksellasi menestys kättemme teoille,

jotka olemme sinun kunniaksesi alulle panneet.

Saata ne voimallasi pikaiseen päätökseen

ja päästä meidät kaikesta pahasta,

sinä ainoa kaikkivaltias ja ihmistä rakastava

(Tropari työn alkaessa)

SUOMEN ORTODOKSISEN kirkon kirkolliskokous on jälleen kokoontumassa Valamon luostarissa. Kuten aina, kirkolliskokous aloitetaan Kristuksen kirkastumisen kirkossa rukouspalveluksella.

Kuten kaikki kirkolliskokousedustajat tietävät, Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous ei ole ortodoksinen, vaan noudattaa enemmänkin luterilaisen kirkon käytäntöä. Ortodoksisessa synodissa ei ole maallikkoedustajia.

Mietin, milloin Suomen ortodoksinen kirkko tunnustaa virallisesti tämän tosiasian ja palaa oikeaan käytäntöön.

VAIKKA TÄSSÄ niin sanotussa kirkolliskokouksessa ei liene mitään mieltä kuohuttavia asioita esityslistalla, muutamia varsin kiinnostavia asiakokonaisuuksia olen joutunut mielessäni pohdiskelemaan. Yksi sellainen on vuosikausia – vai olikohan peräti –kymmeniä – käsitelty hallinnonuudistus. Sitä käsitellään nytkin.

Mutta on mielenkiintoista, että Helsingin hiippakunnan maallikkoedustaja Nunna Elisabet on tehnyt aloitteen työryhmän nimeämiseksi selvittämään arkkipiispan istuimen mahdollista siirtoa Helsinkiin. Tämä on sikäli kummallinen esitys, että kysymystä tuskin lienee mahdollista päättää ennen hallinnonuudistuksen toteuttamista, jolloin luonnollisesti käsitellään myös uutta hiippakuntajakoa. Sillä jokaiselle kai on selvää, että nykyisen muotoisina hiippakunnat eivät enää muodosta sellaisia kokonaisuuksia, jotka ovat tarkoituksenmukaisia.

Hiippakuntauudistuksenkin jälkeen hiippakuntien määrä säilynee ennallaan, koska paikallisessa piispainkokouksessa on oltava vähintään kolme hiippakuntapiispaa. Järkevää olisi tietenkin vetää hiippakuntien rajat niin, että jokaisella hiippakunnalla olisi jokseenkin sama edustajamäärä kirkolliskokouksessa – koska vain se takaa hiippakuntien mahdollisuuden päättää omista asioistaan jokseenkin ”omin voimin” eikä ole tilannetta, jossa vain yksi hiippakunta päättää koko kirkon asioista ja melko suuressa määrin senkin hiippakunnan yksi seurakunta – kirkon suurin seurakunta.

 

MINUSTA ARKKIPIISPAN istuimen sijainnista voidaan päättää vasta silloin, kun tiedetään, millaisia hiippakunnat ovat.

Hiippakuntajakoon vaikuttanevat myös seurakuntien rajat, ja nythän yhdistymisiä ja yhdistämisiä on tapahtunut ja tapahtumassa.

Kun sitten arkkipiispan istuimen sijoituspaikasta joskus päätetään, on tietysti pohdittava monelta suunnalta, mikä sijoituskohde ja mistä syistä on edullisin. Jos laskelmia aletaan tehdä tämän kirkolliskokouksen päätöksellä, moni asia ehtii vuosien saatossa muuttua – ja ehkä selvittely on aloitettava alusta jälleen. Viittaan hallinnonuudistukseen.

Kuriositeettina sellainenkin miete, joka on tullut korviini, että jos hiippakuntapiispoja olisi vain kaksi, siitä saataisiin huomattavaa säästöä. Tähän säästöön en usko – sen sijaan uskon sen pienentävän valtionapua, koska käsittääkseni valtionapu on sidottu nimenomaan hiippakuntien määrään.

BUDJETIN KOHDALLA ihmettelen sitä, miten on mahdollista, että Lintulan luostarin talous on aina ollut kohdillaan, kun taas Valamon luostarissa on ongelmaa ongelman jälkeen. Valamon luostari markkinoi matkailua pääasiallisena tulolähteenään, mutta ilmeisesti sen tuottamat tulot eivät riitä menojen kattamiseen.

Sen äärettömän vähäisen määrän, minkä olen liiketaloudellisiin asioihin muun muassa sivusta seuraten saanut perehtyä, olen oppinut, että jos tulot eivät riitä, menoja on vähennettävä. Ratkaisut vain on tehtävä oikein – enkä minä tässä yritäkään neuvoa luostaria.

Mutta muutamia kertoja luostarihotellissa asuneena en voi antaa kovin kaunista tunnustusta henkilökunnan palvelualttiudesta. Palvelualttiuteen kuuluu myös tapa, jolla asiakkaalle asiat esitetään.

Ei liene yllätys, että tuon esille koirineen matkustavien asiakkaiden kohtelun. Jos minä liikun rollaattorin kanssa ja pieni valkea koirani on kuljetuslaatikossa rollaattorin päällä ja minulle annetaan määräys heti viedä koira ulos – ennen ilmoittautumista hotellin asukkaaksi, niin en ehkä palaa toista kertaa.

Mutta tuon ongelman ratkaisi paikalle osunut igumeni, ja siitä olen arkkimandriitta Sergeille ikuisesti kiitollinen.

Kas, taloudellisempaa olisi periä maksu myös koirista – niin muissa hotelleissa yleensä tehdäänkin.

MUTTA KIRKOLLISKOKOUS alkaa siis vasta maanantaina – ja pitänee ehkä paneutua esityslistaan vielä tarkemmin.

 

Hellevi Matihalti

, , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: