Kirkolliskokousedustaja Soili Penttonen: ”Arkkipiispan istuimen mahdollinen siirto vaikuttaa kirkon hiippakuntarakenteeseen”

28/11/2016

Artikkeli

Kirkolliskokousedustaja Soili Penttonen. (Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Kirkolliskokousedustaja Soili Penttonen.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Nunna Elisabet on tehnyt kirkolliskokoukselle aloitteen arkkipiispan istuimen mahdollisen Helsinkiin siirron selvittämisestä. Hän esittää, että kirkolliskokous nimeäisi työryhmän, joka antaisi selvityksensä vuoden 2017 kirkolliskokoukselle.

Aloite itsessään on kannatettava. Edellisillä kirkolliskokouskausilla on tehty selvityksiä erilaisista hallintomalleista ja arkkipiispan istuimen sijaintiakin on sivuttu. Eteenpäin ei kuitenkaan ole päästy.

Kysymys arkkipiispan istuimen sijainnista on asia, joka pitää käsitellä laaja-alaisesti. Nyt tehdyn aloitteen aikataulu on liian tiukka, koska samanaikaisesti on tehtävä huolellinen selvitys kirkon hallinnollisesta rakenteesta. Arkkipiispan istuimen mahdollinen siirto vaikuttaa Suomen ortodoksisen kirkon hiippakuntarakenteeseen ja sitä kautta myös seurakuntiin.

Kirkollishallitus on yhtynyt osittain tehtyyn aloitteeseen esittäen lisäselvityksen tekemisestä kirkon hallinnon kehittämisen tueksi:

”Kirkollishallitus esittää, että kirkollishallitus nimeää ulkopuolisen asiantuntijan laatimaan selvityksen

vuoden 2018 kirkolliskokoukselle. Selvityksestä tulee käydä ilmi taloudelliset ennusteet kaikkien

seurakuntien osalta tulevaisuuden jäsenmäärien kehityksestä, arvioiduista verotuloista, henkilöstökulujen

määrästä sekä kiinteistötuottojen ja –kulujen arvioidusta kehityksestä. Selvityksen pohjalta voidaan

arvioida aloitteen 101 a [nunna Elisabetin aloite] vaikutukset.”

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Kirkollishallituksen esitys on tärkeä, sillä laajamittainen selvitys antaa tarpeellista faktaa kirkon hallinnollisen rakenteen suunnitteluun. Arkkipiispan istuimen mahdollista siirtoa ei tosin voida perustella vain taloudellisilla näkökohdilla, vaan toiminnallisilla ja ennen kaikkea teologisilla, ekklesiologisilla näkökohdilla.

Varmaan kaikissa ortodoksisissa paikalliskirkoissa kirkon päämiehen istuin on maan pääkaupungissa.

Ortodoksisessa maailmassa vallitsee myös hiippakuntakeskeinen hallintomalli, jossa seurakunnat muodostuvat paikallistasolla kirkon (kirkkorakennuksen), siinä toimitettavan jumalanpalveluksen ja toimittavan papin ympärille. Mielestäni tällainen ”paikallisseurakuntamalli”, jota voitaneen kutsua ”kappeliseurakuntamalliksi” on teologisesti ja liturgisesti perusteltu myös meidän oloissamme.  Sen myötä paikallistason hallinto kevenee ja papisto voi keskittyä enemmän papilliseen työhön. On esitetty arveluita, että seurakuntalaiset voivat kokea vaikutusmahdollisuutensa liian pieneksi, jos hallinto ja talous viedään hiippakuntatasolle tai kirkon tasolle. Tällöin mielestäni seurakuntalaiset ovat ymmärtäneet väärin, mikä on kirkko/seurakunta ja kirkollinen elämä. Jos jumalanpalvelus ei ole keskeisintä kirkon/seurakunnan toimintaa niin mikä sitten!

En halua ottaa kantaa seurakuntien omaisuuteen ja veronkanto-oikeuteen. Totean vain, että tällainen paikallisseurakuntarakenne on varteenotettava tulevaisuuden vaihtoehto.

Mikäli arkkipiispan istuin siirtyy Helsinkiin, silloin Helsingin hiippakunnan tulee käsittää vain nykyinen Helsingin seurakunnan alue, jonka väestönpohja on riittävä yhdelle hiippakunnalle (noin 20 000). Muu Suomi muodostaisi kaksi, väestöpohjaltaan keskenään samansuuruista, hiippakuntaa. Tällä olisi suora vaikutus mm. kirkolliskokouksen hiippakunnallisten edustajien määrään ja arvosteluakin saanut ”Helsinki-keskeisyys” vähenisi. Siirrolla olisi merkitystä myös ylisuuren ja hallintomalliltaan ei-täysin-kirkkolain mukaisen Helsingin ortodoksisen seurakunnan rakenteeseen; seurakunta voitaisiin jo nyt jakaa paikallisseurakuntiin – onhan olemassa toimivat, väestöpohjaltaan suurehkojen seurakuntien kokoiset toimintakeskukset Helsingin kaupungissa ja sen ulkopuolella.

Seurakuntia voitaisiin alkaa kutsua ortodoksisen perinteen mukaisesti kirkon nimellä (Pyhän Nikolaoksen seurakunta jne). Tämä auttaa vahvistamaan paikallista identiteettiä. Lapsuuden seurakuntani on tulevan vuoden alusta ”Saimaan ortodoksinen seurakunta”, enkä näe edes nimessä mitään paikallisuutta tukevaa!

Ortodoksisessa maailmassa piispainkokous on hallinnollinen elin, joka tuo ryhtiä kirkon toimintaan. Arkkipiispan istuimen mahdollisen siirron myötä uusi piispallinen keskuspaikka voisi olla teologisen osaamisen keskus – arkkipiispalla voisi olla apunaan apulaispiispa sekä teologisia osaajia, joiden avulla saataisiin nykyistä enemmän näkyvyyttä Suomessa käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun eri aloilla, ei vähiten kasvatus- ja diakoniatyön alalla.

Se, miten kirkon hallinto ja talous järjestetään, pitää työryhmän tutkia.

Koska rakenteet, kirkko-opilliset ja kanoniset kysymykset on selvitettävä, työryhmään tulee saada kanoninen ja teologinen asiantuntija ja työryhmän tulee tarvittaessa kääntyä äitikirkon, Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin puoleen. Tomos-asiakirjan mukaan kirkolliskokous voi jakaa arkkihiippakuntamme kahteen tai useampaan hiippakuntaan.

Mahdolliset piispojen henkilökysymykset (nykyiset ja tulevat sijoituspaikat) eivät saa vaikuttaa työryhmän selvitykseen.

Tärkeintä on nähdä kokonaisuus ja lähteä liikkeelle siitä. Meillä tulee olla visio Suomen ortodoksisen kirkon hallinnollisesta rakenteesta ja siltä pohjalta mietittävä keinot, miten visio saadaan toteutumaan, toisin sanoen mitkä ovat  paikallistason toiminnalliset rakenteet.

Toivon, että tällä kirkolliskokouskaudella saadaan päätöksiä, mutta ei nopeasti ja hätiköiden. Jos on kiire, tulee väistämättä mieleen kysymys, kuka hyötyy. Minä haluan, että kirkon tavalliset jäsenet hyötyvät hyvistä päätöksistä.

 

Soili Penttonen

kirkolliskokousedustaja

Helsinki

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: