Pommi ja sen seuraukset?

29/11/2016

Kolumni

Metropoliitta Ambrosius (Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Metropoliitta Ambrosius
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

HELSINGIN HIIPPAKUNNAN piispa metropoliitta Ambrosius heitti kirkolliskokouksen avajaispäivänä varsinaisen pommin ilmoittaessaan jäävänsä eläkkeelle ensi vuoden lopussa. Ilmoitukseen liittyi toive uuden hiippakuntapiispan valitsemisesta Helsingin hiippakuntaan vuoden 2017 kirkolliskokouksessa.

Olen useamman kerran haastatellut metropoliitta Ambrosiusta – ensimmäisen kerran suuren paaston aikaan vuonna 1993. Silloin hän asui Kuopiossa, arkkipiispa Paavalin entisessä virka-asunnossa Suokadulla, ja haastattelukäynnillä panin merkille seinille ripustetut taideteokset, joista vaikutuin niin suuresti, että olin lähes unohtaa, miksi olin paikalla.

Olen vieraillut hänen kodissaan Oulussa ja haastatellut häntä niin Unioninkadun residenssissä kuin Kulttuurikeskus Sofiassa sijaitsevassa hiippakuntakeskuksessa. Olemme keskustelleet monista muistakin asioista kuin niistä, jotka ovat tulleet esiin julkaistuissa haastatteluissa – taiteesta, kulttuurista ja jopa koirista.

Silti en voi sanoa tuntevani häntä ihmisenä lainkaan.

METROPOLIITTA AMBROSIUS sanoi jo alussa mainitsemassani haastattelussa, että koskaan hänestä ei tullut marxilaista, ja 70-vuotishaastattelussaan hän toi saman asian esille kertoessaan opiskeluvuosistaan poliittisella 60-luvulla.

Siksi onkin mielenkiintoista muistaa, kuinka monista entisistä marxilaisista on tullut ortodokseja. Monet heistä alkoivat käydä Valamon luostarissa Ambrosiuksen munkkivuosina. Hyvinkin voisi ajatella heidän pettyneen uskontoon vailla jumalaa, ja kokeneen pyhyyden kosketuksen luostarin rauhassa.

Toisaalta en osaa ihmetellä sitä, ettei hänestä tullut marxilaista. Erityisesti 60-luvun vasemmistolaisuus oli joukkoliike, eikä Ambrosius ole parhaimmillaan suurten joukkojen keskellä. Sen sijaan pienessä ryhmässä hänestä ikään kuin aistii jonkin mystisyyden, ja hän vaikuttaa kuulijoihinsa syvästi. Olen tämän itsekin kokenut.

KUN METROPOLIITTA Ambrosius on ilmoittanut päätöksensä eläkkeelle jäämisestään (vaikken tietenkään vielä toivota hänelle antoisia eläkevuosia ja jää odottamaan muun muassa uusia kiinnostavia kirjoja), epäilen suuresti, ettei tämä kirkolliskokous ehdi päättyä, ennen kuin piispapeli pyörähtää käyntiin.

Ei tietenkään julkisesti, vaan salaisesti ryhmien keskuudessa – kun sopivasti ollaan koolla.

Silti rohkenen jälleen kerran toivoa, että avoimuus ja läpinäkyvyys eivät jäisi sanoiksi vaan muuttuisivat teoiksi. Toivon, että piispaehdokkaista voitaisiin keskustella ennen vaalia. Toivon, ettei mikään ryhmä keskenään sopisi yllätysehdokkaasta, jonka nimi ensimmäisen kerran paljastetaan muille vasta kirkolliskokouksen valmistelevassa istunnossa.

Minusta vaikuttaa merkilliseltä, että seurakuntien kirkkoherroja valittaessa kerrotaan, ketkä ovat hakeneet tointa ja kenet piispa on millekin vaalisijalle asettanut. Vaalisijoille asetetuista ehdokkaista kerrotaan tarpeelliset tiedot ja heitä tentataan seurakuntalaisten läsnä ollessa. Piispaa valittaessa sen sijaan on mahdollista edetä sammutetuin lyhdyin.

Tosin saattaa olla, että valinta hyvinkin on jo tehty.

PIISPAN VAALISTA kirkkojärjestyksen 64 § sanoo näin:

”Kirkolliskokous kokoontuu ennen vaalin toimittamista valmistelevaan istuntoon, jossa tehdään esitykset ehdokkaista piispainkokoukselle.”

Mutta käsittääkseni kyseisessä pykälässä ei sanota, kuinka paljon ennen vaalin toimittamista esitykset piispainkokoukselle on tehtävä…

 

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: