Eräällä enkelillä oli tullut sanaharkkaa kollegojensa kanssa. Hän päätti siirtyä hetkeksi vähän erilleen muista ja piipahti paratiisin portista ulos.

Huh! Olipa täällä hämärää ja koleaa. Tuulikin tuntui paljon kylmemmältä kuin tuolla sisäpuolella.

 

Enkeli näki miehen ja naisen lapiot kädessä. Mies otti lapiollisen toisensa jälkeen multaa ja nainen tasoitteli sitä oman lapionsa perällä.

”Ka, mitteäpä työ tiijättä?” kysäisi enkeli.

Mies ja nainen eivät vastanneet mitään, vilkaisivat vain toisiaan merkitsevästi ikään kuin olisivat sanoneet, että taasko sitä tultiin tietämisestä keljuilemaan.

 

”Tietyötäkö työ tiettä?” uteli enkeli.
Vieläkään mies ja nainen eivät olleet kuulevinaan.  Mies siirteli multaa paikasta toiseen, jota nainen taputteli sitä myöten sileäksi.

 

Enkeli arveli, että jo on vähäpuheista väkeä. Hän päätti kysyä kysyttävänsä toisin:

”Tiijättäkö työ, jotta työ tiettä tietyötä?”

 

Mies ja nainen vilkaisivat harmissaan mokomaa utelijaa, joka vaikutti pilkkaavan heidän raskasta puuhaansa. Kumpikin piti pienen tauon ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.

 

Enkeli päätti siirtyä lapioijia lähemmäksi ja asetti sanansa vielä kerran hieman eri tavalla:

”Ni ettäkö työ tiijä jotta tietyötä työ tiettä?”

 

Puhuessaan enkeli katseli pariskunnan puuhaa niin keskittyneesti, ettei huomannut pientä kivenmurikkaa vaan kompastui siihen.

Varpaaseen tuli pieni haava ja toisen jalan polveen myös.

 

Esko Karppanen