Valittujen vastuu valitsijoille

31/01/2017

Kolumni

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

ALOITAN KOLUMNINI lainauksella Facebookissa kiertäneestä vetoomuksesta, joka oli osoitettu seurakunnanvaltuuston valtuutetuille:

”Olemme valinneet teidät edustamaan ääntämme seurakunnan päätöksenteossa ja lähestymme teitä nyt koskien – – – papin toimen täyttämistä. Piispa on asettanut ehdokkaat kolmelle sijalle neljästä ehdokkaasta. Valtuuston tehtävänä on valita toimeen sopiva ehdokas.”

On fakta, että seurakuntalaiset ovat valinneet valtuutetut, ja koska Suomen ortodoksisessa kirkossa tässä kohdin vallitsee edustuksellinen demokratia, valtuutetut ovat luottamustehtävässään meidän, seurakuntalaisten edustajia. Tästä luonnollisesti seuraa, että heidän olisi kuultava ja kuulosteltava myös äänestäjiensä mielipiteitä.

Fakta on myös se, että seurakunnanvaltuuston kokoukset ovat julkisia, ja jo työvuosinani Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa, samoin kuin myöhemmin seurakunnan valtuutettuna huomasin, että lehterillä istuukin melko paljon seurakuntalaisia seuraamassa valtuuttamiensa henkilöiden käyttäytymistä asioiden käsittelyssä. Se ei tietenkään ole ihmetyttävää, koska tänä aikana se on ainoa tapa saada jonkinlainen kuva siitä, miten on: edustavatko valtuutetut todella äänestäjien toiveita ja näkökantoja – vaikka nykyisen käytännön mukaan ilmiselvästi läheskään kaikissa asiakohdissa ei niin tapahdu.

Kolmas fakta on, että piispalla on oikeus asettaa tointa hakeneet henkilöt kolmelle sijalle sellaiseen järjestykseen, mikä hänen näkemyksensä mukaan parhaiten palvelee täytettävän toimen vaatimuksia. Ensimmäiselle vaalisijalle asetettu on siis piispan käsityksen ja hakijoiden toimittaman hakemuksen liitteiden mukaan paras vaihtoehto – ja niin edelleen. Tässä kohdin kirkkommekin siis toimii ortodoksisesti. On myös muistettava, että piispalla on oikeus asettaa ainoastaan yksi hakija vaalisijoille hakijoiden määrästä riippumatta.

HELSINGIN ORTODOKSISEN seurakunnan seurakunnanvaltuuston kokouksessa 25. tammikuuta tänä vuonna valittiin Itä- ja Keski-Uudenmaan pappi. Toimeen oli ollut neljä hakijaa, joista hiippakunnan piispa oli asettanut kolme ehdokkaaksi ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle vaalisijalle.

Tässä vaiheessa korostan erityisesti, että en puutu kolumnissani lainkaan hakijoihin, heidän kyvykkyyteensä tai kyvyttömyyteensä hoitaa tointa. Kirjoitan vain siitä, millä tavalla vaali toimitettiin.

Olin tullut seuraamaan kokousta ns. lehterille kuten monet ystävänikin – ainahan uuden papin valinta seurakuntalaisia kiinnostaa. Koska aina olen etuajassa, olin onnistunut saamaan erinomaisen paikan aivan edessä, suoraan vastapäätä sihteeriä, puheenjohtajaa ja kirkkoherraa.

Kyseisessä kokouksessa toki käsiteltiin muitakin asioita, ja valtuutetut käyttivät moniakin puheenvuoroja eri pykälien keskusteluosuuden aikana.

Kunnes sitten koitti papin valinta. Se sujui ilman keskustelua, koska puheenjohtaja ei antanut keskustelulle lainkaan aikaa.

Hups vain, keskustelu oli päättynyt ennen kuin yksikään valtuutettu ehti kättänsä ylös nostaa: nuija kopsahti pöytään, ja siitä vain äänestämään.

 

TOTTA TIETYSTI on, että seurakunnanvaltuusto oli aikaisemmin pitänyt suljetun kokouksen, sen jälkeen, kun ehdokkaat olivat olleet haastateltavina. Sekin oli tilaisuus, jonne seurakuntalaiset eivät päässeet.

On suljettuja kokouksia ennen pappien vaaleja pidetty entiseen aikaankin. Olen valtuustoaikanani ollut sellaisessa. Mutta silloinen valtuuston puheenjohtaja salli kyllä keskustelun varsinaisessa kokouksessakin, lehteriyleisönkin läsnäollessa, sillä tuossa salaisessa kokouksessa ei tietenkään vielä tehty päätöksiä – siellä vain keskusteltiin. Tällä kertaa en voinut välttyä ajatukselta, että päätös oli jo tehty.

Joku sanoi minulle, että sellaista törkykokousta ei missään tapauksessa voinut esittää seurakuntalaisten aikana. Enkä minä mitään uusintaa kaivannutkaan – vain sitä, että edes jokuset valtuutetut olisivat esittäneet vähän perusteluja kannalleen.

Sillä perustelihan piispakin asiallisesti sen, miksi oli asettanut itse kunkin tietylle vaalisijalle ja jättänyt yhden hakijan asettamatta.

”Koska olemme valinneet (valtuutetut) edustamaan ääntämme seurakunnan päätöksenteossa” ja koska kirkkomme toimii demokraattisesti, olisi valtuutetuilla mielestäni syytä perusteluihin.

Muuten sitä saattaa tulla mieleen sellainenkin ajatus, että valtuusto vain päätti näyttää piispalle kaapin paikan, eikä se ole kovin kaunis ajatus.

 

Hellevi Matihalti

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: